Piparkakkupelli

Kummi toi piparkakkuja ja seitsemän numeron muotoon pursotettuja pikkuleipiä sänkyni viereen, koska täytin seitsemän. Päivä oli tämä, aatonaatto. Vuosi oli 1951.

Isoisän talo oli hyvin suuri ja hyvin hämärä. Aikakausien kuluttua ymmärsin, että se oli suunniteltu hiukan toisenlaiseen käyttöön ja maailmaan, sillä se valmistui 1938, jolloin pitäjällemme oli toiveita kohota kauppalaksi. Sen sijaan tulviat sodat. Asuimme herraskaisemmin ajatelluissa huoneissa; se oli varmaan perheeni ensimmäinen arvonnousu, että pääsimme talon kulmahuoneistoon, joista jälleen yksi koulun rehtori oli muuttanut, toiselle paikkakunnalle. Rehtorin nimi oli Suviolahti. Sitä ennen rehtori Väyrynen oli eronnut.

Nousin istumaan. Kaikki saivat. Nuorempia veljiä oli jo kolme. Siinä ei ollut mitään erikoista. Äidin sisaruksia oli kahdeksan. Mummu oli kuollut vuosi sitten.

Pukeuduttuani panin kaksi pikkuleipää taskuun sillä tavalla varovasti, etteivät ne murentuneet, kun kiipesin koivuun odottamaan joulua.

Syntymäpäivä juuri ennen joulua oli yksi elämän monista itsestään selvistä asioista. Minulle oli kerrottu, että pojat eli enot olivat kantaneet äidin sängyssä joulunviettoon alakertaan. Hankala syntymäpäivä liittyi jotenkin sotaan, vaikka oikea sota oli ollut silloin jo lopussa. Kun oli ollut sota, oli ollut jatkuvasti kaikenlaisia järjestelyjä, niin kuin varmaan syntymänikin.

Sellaista kuin syntymäpäivän viettäminen ei ollut tullut tietooni. Ei kai se ollut tapana, paitsi silloin kun mummu oli täyttänyt 60. Lapsia oli muutenkin paljon ja heitä tuli ja meni. Koulu oli alkanut syksyllä, ja se oli itsestään selvää ja oikeastaan mukavaa niin kuin muutkin asiat.

Tiesin saavani potkukelkan huomenna joululahjaksi. Aku oli hitsaillut jotain, jalaksen päälle paksua rautalankaa. Siinä olisi hyvä pitää potkiessa toista jalkaa. Rauta äkkiäkin alkoi sattua huopatossun läpi. Tosin oli ollut sellaista puhetta, että hankittaisiin monot. Sellaisia sai jostain ja olin nähnytkin. Sitten olisi laitettava suksiin oikeat siteet.

Aku ja Kalle huusivat että tule alas sieltä puusta. Lähdettiin hakemaan kuorma-autolla Mäenpäästä sellaista jouluusta, jossa on käpyjä.

Kiipesin alas.

Se oli yksi syntymäpäivistä. Joka paikassa oli ihmisiä ja lapsia ja kaikilla oli tekemistä. Ilma oli pimeä mutta aika ei.