Kuin kantaatti

Kyllä nämä ovat yhtä sykähdyttäviä kuin Bachin kantaatit. Muuten en niitä vertaa.

Vanhojen elokuvien markkinoilla on armoilla. Kaksitoista vuotta olen pitänyt silmällä, josko Tex Averyn tuotannon saisi.

Näitä pätkiksiä tuli televisiosta 80-luvulla, ja sitä perua minulla on niistä neljän tunnin kooste. Oli kaksi videonauhuria ja Pajukallion Pena, joka olisi mainittava suurella suomalaisen elokuvan historiassa.

Pena oli oikeastaan elokuva-arkiston tekninen toimihenkilö, mutta hän keräsi videolle elokuvia. Ainakin Peter v. Bagh ja minä saimme joskus nauttia niistä palveluista, ja sitä perua minullakin oli kevyttä kansanomaista, kuten se Mizoguchin värielokuva 50-luvulta.

DVD muutti kaiken. Aikaisemmat aarteet olivat hankittavissa, ja mikä kauheinta, myös alhaisen rahvaan ostettavissa! Ei kysytty edes filosofiantohtorin väitöskirjan arvosanaa tilauksen yhteydessä. Voitteko kuvitella?

Mutta Tex Avery on ollut vaikea tapaus. Yksittäisiä pätkiä on löytynyt ja ne kaksi Tex Avery-dokumenttia ja se yksi Mel Blanc-dokumentti.

Luulen että Jukka Liedes on sekaantunut asiaan tavalla tai toisella ja sopinut yhdessä Jack Warnerin kanssa, että eikä myydä Kemppiselle Droopya.

Mutta nyt kontrolli petti. Sain eilen Amerikasta tilaamani huokean setin, viisi DVD:tä eli Texin koko MGM-kauden tuotanto.

Olen tutkinut tiliotteitani kulmat kurtussa ja siltä kyllä näyttää, että maksu on OK. Se perittiin tavalliseen tapaan PayPalin kautta Visalta. Ei minulla muutenkaan ole ollut ongelmia, koska yleensä en osta muovilla verkossa mitään, ellei myyjä ole pysävinen, tiedetty ja tunnettu liike. Tämä oli selvästi epämääräinen.

Saletti että aineisto on tavalla tai toisella luvatonta. Siksi en pane tähän tietoja hankkimispaikasta, mutta voin harkita sähköpostilla vastaamista. Olen muutenkin harkinnut tunnarin takana olevaa osiota blogiin, mutta siinäkin on ongelmansa. Olisi mieluisaa jakaa tekijänoikeudellisesti ehkä ongelmallista aineistoa hullun lailla. Minulla on tuttuja tuomareita, ja nykyisin saa ottaa putkaan lukemistakin.

Kärsivällinen lukija halunnee tietää, kuka helvetin Tex Avery.

Piirrettyjä elokuvia eli pätkiksiä hallitsivat aikoinaan Tom ja Jerry ja Warner Brosin "Looney Tunes". Televisio muutti kaiken. Ennen Simpsoneiden tuloa television piirretyt olivat eräin poikkeuksin huolimatonta ja välinpitämätöntä työtä. Piirretyillä oli siis kultakausi.

Oma taustani on poikkeuksellinen tavalla, josta olen tehnyt usein selkoa. Koska isoisäni omisti Kauhavalla elokuvateatteri Kolmion, äitini tilasi sinne elokuvat, tätini myi lippuja enot näyttivät elokuvat, saa sanoa, että olen kasvanut elokuvateatterin ilmapiirissä. Laskin kerran nähneeni 20-vuotiaana noin 2 000 elokuvaa eli nollavuotiaasta kaksi elokuvaa viikossa. Sen jälkeen lisäsin tahtia. Henkilökohtainen ennätys on seitsemän pitkää elokuvaa päivässä. Olin silloin MTV3:n elokuvatoimittaja, ja koko päivän leffojen katsomisen jälkeen mentiin AFK:n tai elokuva-arkiston näytäntöön ja sitten normaalielokuviin ja lopuksi vielä yönäytökseen Tuulensuuhun.

Piirrettyjä esitettiin ennen alkufilmeinä. Helsingissä oli Kit-Cat ja se toinen, Brondan talossa Espalla. Pätkisteattereissa oli mahdollisuus nähdä piirrettyjä päivälläkin, sikäli kuin likkojen likistelemiseltä ehti.

Toisin sanoen piirretyt olivat aivan eri tavalla kulttuuripiirre. Sitä en muista, mahtoiko kukaan suhtautua niihin vakavasti. Luultavasti ei.

Tom ja Jerry ovat nyt nähtyinä toistoisia ja mäiskimisessään vähän vastenmielisiä. Väiski Vemmelsääri raunioitui nopeasti television aikakaudella. Jopa Daffy Duck kesyyntyi.

Vot: Tex Avery keksi ja kehitti Väiskin, Daffyn ja ennen kaikkea Droopyn. Varhainen yhteistyökumppani oli Walter Lanz, joka romahti sittemmin hyvin heikkoon Nakke Nakuttajaan.Uuudempi yhteistyökumppani oli MGM:n Fred Quimpy.

Tex Avery on reippaasti eli by far suurempi elokuvataiteen nimi kuin Disney.

Koko illan elokuva on eri taiteenlaji. En puhu niistä Disneyn teoksista. Ne olivat ainutlaatuisia ja uutta luovia. Puhe on lyhyistä, alle kymmenen minuutin pätkistä. Niissä Disneyn firma oli etevimmillään mustavalkoisella kaudella ja sodan aikana. Sen jälkeen onkin ollut hiljaisempaa.

Pätkis itsenäisenä elokuvan muotona perustuu syvään hulluuteen, joka on tarttuvaa lajia. Surrealismista on turha puhua, koska oikeastaan pätkis on sitä parempi mitä etäämpänä se on todellisuudesta.

Tex Averyn tuotanto on lähellä elokuvan aitoa surrealismi eli sellaista kuin René Clair (Entr'acte) ja Jean Vigo (Zero au conduit), ja lisäksi dadaa, jota virheellisesti nimitetään myös dadaismiksi. Tex ei ylitakuulla ollut kuullutkaan mistään tällaisesta.

Amerikkalaiset tuntevat yleensä pätkiksen melkein yhtä hyvin kuin me eurooppalaiset. Esimerkiksi tämän blogini iskulause "What's Up, Doc", as said by Bugs Bunny and his Brooklyun accent - on Tex Averyn keksimä. Se oli kuulemma tuttu hokema heillä kansakoulussa Texasissa. "Tex" oli syntynyt 1908 ja kuoli 1980.

Amerikkalaisten ja eurooppalaisten maku poikkeaa myös tässä kohdin, ja huvittavasti yksi avainhenkilö on Frank Tashlin, joka aloitti uransa Tex Averyn tiimissä ja ohjasi aikoinaan Jerry Lewisiä. Amerikkalaiset eivät kokemukseni mukaan käsitä, mitä merkillisiä ansioita etenkin ranskalaiset näkevät Jerry elokuvissa. Eivät ne minustakaan ole yleensä häävejä, mutta seassa on hienoja oivallulksia, ja tolkuton ylinäytteleminen on välillä aika jännää. Sairaalajuttu "Disorderly Orderly", yliopistojuttu "Nutty professor" ja etenkin "Jerry naistenmiehenä" (The Bellboy), joka oli hänen toinen oma ohjauksensa, ovat komeita juttuja.

Jerry on muuten vanhempi kuin muistaisi, syntynyt 1926. Siten hän on myös pätkiksen tuote. Se on yksi hänen komiikkansa oivalluksia - hän yrittää näytellä kuin piirretyn elokuvan hahmo.

Tex Avery on Pariisin vasemmalla rannalla kuuluisampi kuin Los Angelesissa. Siellä Dupuis'n suurenmoisessa sarjakuvakaupassa on ihan näyteikkunassa - Boulevard de Saint-Germainen ja rue Saint Jacquesin kulmassa - keskeiset Averyn hahmot myös posliininukkeina, esimerkiksi tämän blogin kuvassa oleva susi, The Wolf eli naistenvikittelijä. Ja kuvan pinup-tyttö julisteena. Ja paljon Droopy-tavaraa.

Katsokaa tarvittaessa www.texavery.com. Siellä on paljon kuviakin. Mutta "virallinen" saitti puuttuu, ja arvaukseni siis on, että oikeudet ovat jotenkin sekaisin, kun sekä Warner että Metro ovat jakautuneet ja fusioituneet kerran toisensa jälkeen.

Mutta kyllä ne amerikkalaisetkin - "Roger Rabbitissa" Droopy oli mukana, ja samoin tietysti Daffy eli Repe. Muistattehan sen katsojan kyyneliin liikutavan jakson, jossa Aku ja Repe tuhoavat kahteen ankkaan flyygelin. Tai Repe on kai kyllä sorsa.

"Roger Rabbit" on sekä kunnianosoitus että syvällinen tutkielma piirretyistä - ja koko ajan valokeilassa on piirretty elokuva juuri sellaisena, millaiseksi Tex Avery kehitti sen.

Näin Rogerin silloin kun se oli uusi Hampurissa. Kokemus oli hiukan hämmentävä. Saksaksi dubatussa filmissä eräät hahmot puhuivat Altonan tapaan ja toiset taas alasaksaa, joka on tunnetusti aika vaikeaa ymmärtää.

Tex Averyn ura oli hyvin samanlainen kuin mykkäfilmin ja varhaisen äänielokuvan mestareiden. Kun hän oli tehnyt tehtävänsä, hän sai mennä. Alkufilmitäyte jäi vähälle ja televisio, etenkin Walt Disney Presents -nimikkeellä, toi kuvaan sekundapiirretyt, jollaiseksi siis myös Väiski muutettiin.

Kun tätä kirjoitelmaa varten katselin Droopyja muita levyillä olevia piirrettyjä, toinen vaihtoehtoinen selitys hankalalle saannille tulee kyllä mieleen. Parhaat pätkät ovat poliittisesti erittäin epäkorrekteja ja eräin kohdin amerikkalaisen nykykäsityksen mukaan mahdottomia.

Niissä on paljonkin "rasismia". Esimerkiksi se super-cool susi, joka esiintyy parissa myöhäisessä pätkässä, on selvästi oikeastaan värillinen henkilö. Puheessa syvä etelä lyö kättä mustan perinnön piirteille. Sen tuo mieleen myös tapa lopettaa jokainen lause sanalla "man" (mah'n).

Tiettävästi piirrettyjen hahmojen tuhoa nopeutti yhdistynyt opettajakunta. Hahmoista monilla oli jokin puhevika tai omituinen korostus. Putte Possu änkytti, Elmeri (Elmer Fudd) sammalsi, Repe Sorsa lespasi, je niin poispäin. "Lapset oppivat väärin."

Niinpä.

Droopy vilahteli viheliäisenä sarjakuvahahmona Suomesa nimellä Lurppa, mutta ei hän kovin tunnettu ole. Tunnusmerkkejä ovat pikku koiran punainen tukka, surumielinen yleisilme ja järkkymätön rauhallisuus.

Droopy rulettaa!

Are you happy, taxpayers?