Pikkukustantajat

Seuraan kirjoja ja lehtiä virkani puolesta. Seuraisin vaikka virka ei vaatisikaan. Valitettavasti en hoida tätäkään tehtävää kovin hyvin. Kun lopulta saan vihiä esimerkiksi tanskalaisten kustantajien ryntäyksestä sensaatiolehtien alalle, se on minulle uutinen, vaikka oppilani ovat lukeneet "Seiskaa" Hämiksellä iät ajat. Kun kuulen vihjepalkkioitten maksamisesta, olen aivan yllttänyt.

Olent tuijottanut aika pitkään kirjankustantajien luetteloita. En osaa olla hämmentymättä siitä, että vilpittömän mielipiteeni mukaan arvokkain tietokirjallisuus tulee suomeksi muiden kuin vakiintuneiden kustannusliikkeiden kautta.

Olen muotoilemassa tällaista aforismia: kirjoittamisen ja viestinnän suuri haaste on, miten saada ihmiset lukemaan.

Aikaisemmin kirjailijan suuri haaste oli, miten kirjoittaa.

Tiedän oikein hyvin, että edes ne, jotka saavat siitä palkkaa, eivät erityisen todennäköisesti lue edes tilaamiaan ja maksamiaan selvityksiä. Tiedän myös sen, että olen itse vanhanaikaisesti leimautunut kirjoitettuun kieleen ja että liitän siihen vahvasti myönteisiä arvoja. Epäilen että monet aukot ovat samaa perua - esimerkiksi pelit, jotka ovat hyvin vierasta aluetta ja oikeastaan vastenmielisiä.

Senkin tiedän, että olen etuoikeutettu, tällä hetkellä tämän blogin takia. En tunne laativani mielipuolen päiväkirjaa, vaan yrittämällä seuran keskipisteeksi. Se on opittu ja peritty asenne, mahdollisesti ikävä mutta luullakseni suhteellisen viaton.

Vaakunalauseeni on sama kuin isänäidilläni: "Annahan ko mie haastan." Ilokseni kuulen saman lauseen Lappeenrannassa vähän väliä. Sen leimaaminen maakunnalliseksi on helppoa eikä välttämättä virheellistä.

Kun isot ja varsinaiset kustannusliikkeet ovat siirtyneet päätoimisesti julkaisemaan keittokirjoja, korkeatasoisen kirjallisuuden lisäksi pikkukustantajien vastuulle jäävät erikoisalat ja harrasteet.

Hieman hämmentävä harraste on ilmailu, etenkin Suomen ilmavoimat. Kuvassa on uutuuskirja , jonka aiheena on tuttu mies, Hemi Lampi. Tytär on kirjoittanut esipuheen, mutta ei löydä mieleistäni ilmaisua. Lampi oli yksi aika harvoista ilmavoimien miehistä, joka kunnostautui todella merkittävästi rauhan töissä.

Olen ujosti viittaillut siihen, että eräät sotasankarit jatkoivat aivan OK sotien jälkeen upseereina, kuten jotenkuten tuntemani Joppe Karhunen ja suvun kautta hyvin tietämäni ja tuntemani mutta yleisölle täysin vieras Tauno Kangas. Eräät toiset sotasankarit ajautuivat erilaisiin vaikeuksiin ja heidän tarinassaan on surullisia juonteita. Tässä kohdin ajattelen Windiä ja Luukkasta, miksi ei myös Juutilaista.

Akateemikko Pekka Jauho oli sodassa hävittäjälentäjä mutta pääsi aika vähällä. Se saattoi johtua siitä, että hän oli niin luotettava, osaava ja kielitaitoinen, että lensi 1944 suurtaistelun aikana melkein koko ajan uutta kalustoa Saksasta Suomeen. Mika Tiivolalla oli koulutus ja takanaan myös kadettikoulu; hän oli isäni opettaessa ilma-RUK:ssa. Tietääkseni hänen taistelutoimintansa jäi vähäiseksi.

Hävittäjälentäjistä ja etenkin ns. ritarilaivueesta Heimo Lampi on siis aika ainutlaatuinen poikkeus. Hän tuli sisään siviiliammatiltaan juoksupoikana (samoin muutoin kuin isäni, joka siis lensi tiedustelulentueessa ja oli enimmäkseen konekiväärin piipun väärässä päässä eli vastaanottavana osapuolena).

Hemi oli sukupolvensa johtavia lakimiehiä koko maassa ja jäi eläkkeelle Kouvolan hovioikeuden presidentin virasta. En väitä, etteikö presidentteinä olisi nössöjä. Lampi ei ollut. Mitattavan ja siksi vastaväitteille alttiin kunnstautumisen ohella hänessä oli hyvin erikoinen ominaisuus: hän oli miellyttävä, lämmin ja ystävällinen muisto, jota ajattelee aina hyvällä. Voipi olla, että hänen uskonnollishenkisissä kirjoituksissaan (joka taas jotenkin yhdistää häntä ja minua), oli ajoittain hitusen naivi kajahdus, mutta minusta se on ihmiselle plussaa eikä miinusta.

Karkeus ja kyynisyys ovat asenteista lapsellisimpia.

Niin, ne kustantajat ja liikkeet. Hobby-kustannus ja Koala-kustannus näyttävät erikoistuneen ilmailukirjallisuuteen. Molemmat ovat julkaisseet aivan uskomattoman hienoja pieniä kirjoja. Erikoisesti pidän saksalaisesta muistelmasta, jossa kerrotaan, miten ikäviä ihmisiä eräät ässät olivat ja miten vaikea kirjoittajan oli selviytyä edes lentokoulutuksesta. Myös kerholla oli epämiellyttävä istua, kun siellä parveili kovaäänisiä kuuluisuuksia - osaksi erilaisen taktiikan vuoksi ja osaksi vastuksen takia Saksassa oli ässien ässiä, sellaisia kuin Marseille, Mölders ja Galland.

Tämä ei ole kirja-arvostelu eikä esittely. Heimo Lampi - Brewesterlentäjä -kirjaan liittyy myös tarina Pekurin löydetystä lentokoneesta, josta käydään kiistaa; siihen minulla ei ole aikaa osallistua eikä edes riittävää mielenkiintoa. En edes näe sitä logikkaa, että kunnostautuneiden miesten lentokoneita olisi vaalittava. Minulle ne ovat kaksi eri asiaa.

Mutta kun sotakirjallisuudesta ilmestyy nyt toinen, kolmas tai neljäs aalto niin että lukijoina ovat luultavasti tämän hetken 40-vuotiaat, mainokseni ei ehkä tavoita otollista maaperää. Kirjoitan tämän kuitenkin siksi, että epäilen blogini lukijoihin kuuluvan puoli tusinaa juristia, joille Heimo Lammen menneisyyden tämä puoli voi olla outo.

Taka-Töölössä on hankalasti auki oleva liike, josta löytyy vaikka mitä ilmailuun liittyvää. Helsingin Mariankadulla on Antikvariaatti Birgitta, jonka hyllyissä on hieno valikoima tätä ja muuta kirjallisuutta. Mutta myös Akateemisen kirjakaupan toisen kerroksen tiskillä on näytteillä alan kirjallisuutta lähes kattavasti - liukuportaat ylös ja oikealle.