Sivun näyttöjä yhteensä

26. kesäkuuta 2006

Pikkukustantajat

Seuraan kirjoja ja lehtiä virkani puolesta. Seuraisin vaikka virka ei vaatisikaan. Valitettavasti en hoida tätäkään tehtävää kovin hyvin. Kun lopulta saan vihiä esimerkiksi tanskalaisten kustantajien ryntäyksestä sensaatiolehtien alalle, se on minulle uutinen, vaikka oppilani ovat lukeneet "Seiskaa" Hämiksellä iät ajat. Kun kuulen vihjepalkkioitten maksamisesta, olen aivan yllttänyt.

Olent tuijottanut aika pitkään kirjankustantajien luetteloita. En osaa olla hämmentymättä siitä, että vilpittömän mielipiteeni mukaan arvokkain tietokirjallisuus tulee suomeksi muiden kuin vakiintuneiden kustannusliikkeiden kautta.

Olen muotoilemassa tällaista aforismia: kirjoittamisen ja viestinnän suuri haaste on, miten saada ihmiset lukemaan.

Aikaisemmin kirjailijan suuri haaste oli, miten kirjoittaa.

Tiedän oikein hyvin, että edes ne, jotka saavat siitä palkkaa, eivät erityisen todennäköisesti lue edes tilaamiaan ja maksamiaan selvityksiä. Tiedän myös sen, että olen itse vanhanaikaisesti leimautunut kirjoitettuun kieleen ja että liitän siihen vahvasti myönteisiä arvoja. Epäilen että monet aukot ovat samaa perua - esimerkiksi pelit, jotka ovat hyvin vierasta aluetta ja oikeastaan vastenmielisiä.

Senkin tiedän, että olen etuoikeutettu, tällä hetkellä tämän blogin takia. En tunne laativani mielipuolen päiväkirjaa, vaan yrittämällä seuran keskipisteeksi. Se on opittu ja peritty asenne, mahdollisesti ikävä mutta luullakseni suhteellisen viaton.

Vaakunalauseeni on sama kuin isänäidilläni: "Annahan ko mie haastan." Ilokseni kuulen saman lauseen Lappeenrannassa vähän väliä. Sen leimaaminen maakunnalliseksi on helppoa eikä välttämättä virheellistä.

Kun isot ja varsinaiset kustannusliikkeet ovat siirtyneet päätoimisesti julkaisemaan keittokirjoja, korkeatasoisen kirjallisuuden lisäksi pikkukustantajien vastuulle jäävät erikoisalat ja harrasteet.

Hieman hämmentävä harraste on ilmailu, etenkin Suomen ilmavoimat. Kuvassa on uutuuskirja , jonka aiheena on tuttu mies, Hemi Lampi. Tytär on kirjoittanut esipuheen, mutta ei löydä mieleistäni ilmaisua. Lampi oli yksi aika harvoista ilmavoimien miehistä, joka kunnostautui todella merkittävästi rauhan töissä.

Olen ujosti viittaillut siihen, että eräät sotasankarit jatkoivat aivan OK sotien jälkeen upseereina, kuten jotenkuten tuntemani Joppe Karhunen ja suvun kautta hyvin tietämäni ja tuntemani mutta yleisölle täysin vieras Tauno Kangas. Eräät toiset sotasankarit ajautuivat erilaisiin vaikeuksiin ja heidän tarinassaan on surullisia juonteita. Tässä kohdin ajattelen Windiä ja Luukkasta, miksi ei myös Juutilaista.

Akateemikko Pekka Jauho oli sodassa hävittäjälentäjä mutta pääsi aika vähällä. Se saattoi johtua siitä, että hän oli niin luotettava, osaava ja kielitaitoinen, että lensi 1944 suurtaistelun aikana melkein koko ajan uutta kalustoa Saksasta Suomeen. Mika Tiivolalla oli koulutus ja takanaan myös kadettikoulu; hän oli isäni opettaessa ilma-RUK:ssa. Tietääkseni hänen taistelutoimintansa jäi vähäiseksi.

Hävittäjälentäjistä ja etenkin ns. ritarilaivueesta Heimo Lampi on siis aika ainutlaatuinen poikkeus. Hän tuli sisään siviiliammatiltaan juoksupoikana (samoin muutoin kuin isäni, joka siis lensi tiedustelulentueessa ja oli enimmäkseen konekiväärin piipun väärässä päässä eli vastaanottavana osapuolena).

Hemi oli sukupolvensa johtavia lakimiehiä koko maassa ja jäi eläkkeelle Kouvolan hovioikeuden presidentin virasta. En väitä, etteikö presidentteinä olisi nössöjä. Lampi ei ollut. Mitattavan ja siksi vastaväitteille alttiin kunnstautumisen ohella hänessä oli hyvin erikoinen ominaisuus: hän oli miellyttävä, lämmin ja ystävällinen muisto, jota ajattelee aina hyvällä. Voipi olla, että hänen uskonnollishenkisissä kirjoituksissaan (joka taas jotenkin yhdistää häntä ja minua), oli ajoittain hitusen naivi kajahdus, mutta minusta se on ihmiselle plussaa eikä miinusta.

Karkeus ja kyynisyys ovat asenteista lapsellisimpia.

Niin, ne kustantajat ja liikkeet. Hobby-kustannus ja Koala-kustannus näyttävät erikoistuneen ilmailukirjallisuuteen. Molemmat ovat julkaisseet aivan uskomattoman hienoja pieniä kirjoja. Erikoisesti pidän saksalaisesta muistelmasta, jossa kerrotaan, miten ikäviä ihmisiä eräät ässät olivat ja miten vaikea kirjoittajan oli selviytyä edes lentokoulutuksesta. Myös kerholla oli epämiellyttävä istua, kun siellä parveili kovaäänisiä kuuluisuuksia - osaksi erilaisen taktiikan vuoksi ja osaksi vastuksen takia Saksassa oli ässien ässiä, sellaisia kuin Marseille, Mölders ja Galland.

Tämä ei ole kirja-arvostelu eikä esittely. Heimo Lampi - Brewesterlentäjä -kirjaan liittyy myös tarina Pekurin löydetystä lentokoneesta, josta käydään kiistaa; siihen minulla ei ole aikaa osallistua eikä edes riittävää mielenkiintoa. En edes näe sitä logikkaa, että kunnostautuneiden miesten lentokoneita olisi vaalittava. Minulle ne ovat kaksi eri asiaa.

Mutta kun sotakirjallisuudesta ilmestyy nyt toinen, kolmas tai neljäs aalto niin että lukijoina ovat luultavasti tämän hetken 40-vuotiaat, mainokseni ei ehkä tavoita otollista maaperää. Kirjoitan tämän kuitenkin siksi, että epäilen blogini lukijoihin kuuluvan puoli tusinaa juristia, joille Heimo Lammen menneisyyden tämä puoli voi olla outo.

Taka-Töölössä on hankalasti auki oleva liike, josta löytyy vaikka mitä ilmailuun liittyvää. Helsingin Mariankadulla on Antikvariaatti Birgitta, jonka hyllyissä on hieno valikoima tätä ja muuta kirjallisuutta. Mutta myös Akateemisen kirjakaupan toisen kerroksen tiskillä on näytteillä alan kirjallisuutta lähes kattavasti - liukuportaat ylös ja oikealle.

9 kommenttia:

  1. Mikäli viihteellisempi sotahistoria kiinnostaa, kehotan tsekkaamaan sivun http://www.zenoswarbirdvideos.com/MATINEE.html

    Target for Today on lisäksi aidosti informatiivinen pläjäys eräästä Euroopan sodan merkittävästä puolesta.

    VastaaPoista
  2. Kemppisen hengen lento on aivan uskomatonta. Mistä hän ammentaa aikaa kaikelle puuhaamiselleen ja lukeneisuudelleen? Kauanko Kemppinen lukee esim 200 sivuista romaania? Meneekö se yhdellä hotkaisulla? En ole mielestäni luonteeltani kateellinen, mutta kohta tässä alkaa löytämään luonteestaan uusia piirteitä.

    VastaaPoista
  3. Kustantajista puheenollen. WSOY sai mennäviikolla uuden toimitusjohtajan.

    Mitä mieltä nimityksestä?

    Kirjailijat sanoivat oudoksi nimeksi ja eipä tuo kovin vakuuttavalta ainakan hesarin jutun mukaan vaikuttanut. Lähinnä kliseitä puskevalta uraohjukselta. No ehkä aika näyttää tuleeko WSOY:n toiminnasta pelkkää raakaa pisnestä. Minun 2 senttiäni

    VastaaPoista
  4. Ad plokari:

    WSOY:n topimari Veli-Pekka Elosen pärstä vaikuttaa tutulta, mutta etäisesti. Olisiko hän kuulunut Kerstin Rinteen kohorttiin?

    Vanhan, kauniin tavan mukaan toimitusjohtajan ei pidä sorkkia kustannustoimintaa. Syrjäsen Hannu, joka väistyy eläkkeelle, on tuttu mies. Hän oli pätevä henkilö ja lakimiesliiton johtajana eikä hupsutellut turhia.

    Nyt Siltalan Touko on nimetty tj:n varamieheksi. Touko on kirjallisuusmies, mutta siitä huolimatta miellyttävä ihminen.

    Luullakseni tilanne on se, että Siltala, Otavan Leena Majander ja Tammen merkittävä johtaja ovat samalta luokalta Kulosaaren yhteiskoulusta.

    Jos tämä käsitykseni on tosi, siinä on meille kasvatussosiologeille taas miettimistä, koska kukaan näistä ei tietääkseni kuulu parempiin ihmisiin niin että tapaus on täysin selittämätön.

    Joka tapauksessa tiedoksi salaisuus: kustantajien kirjallisuusihmiset ovat pohjaltan lojaaleja toisilleen, vaikka kilpailevat.

    Ehkä se on se sama ilmiö kuin sodassa, jossa ihmiset saa kyllä tappamaan toisiaan mutta ei sitten millään halveksimaan. Tarkoitan tässä siis oikeita, henkeään kaupalla olevia sotilaita.

    VastaaPoista
  5. Olen lukenut Heimo Lammen teoksia ja hänen kirjoitustensa viimeiset leimahdukset lehdestä, joka on varmaan Kemppisenkin tuttu. Mielenkiintoinen on myös hänen tyttärensä tarina. Olen miettinyt Heimo Lammen uskoa ja miehen minuutta, mutta en voi sanoa hänestä mitään analyyttistä kuitenkin pinnallisen tietämykseni takia.

    VastaaPoista
  6. Viitaten "toipilan" kommenttiin ihmettelen Kemppisen luunkovaa yleissivistystä ja tietämystä. Eräässä artikkelissaan hän kertoili, miten hän oli ollut ainut promilleton veneilijä juhannuksena.

    Onko siis näin, että minunkin pitäisi jättää nämä iltaiset viinilasit (=ainoa elämänilo keski-ikäisen virkamiehen harmaassa elämässä!), jotta voisin nostaa sivistystäni ns. ylemmällä tasolle ?

    Vai onko kyse sittenkin sos.dem.aatteen kyllästämän hyvinvointiyhteiskunnan vaietusta tabusta? Eli jotkut voivat olla jopa lahjakkaampia kuin toiset ?

    Kas, siinäpäs kysymys!

    VastaaPoista
  7. Kiitos jälleen hienosta tekstistä.

    Olen itsekin pannut merkille pienten kustantajien invaasion. Erityisesti ilmailukirjallisuus on mielenkiintoinen alue. Lukijat ovat erittäin laatu- ja faktatietoisia. Keräilyharvinaisuudet häipyvät nopeasti antikvariaateista.

    Kommenttiasi Pekurin Brewsterin pelastuhankkeesta jäin kuitenkin miettimään. Eihän siinä ole ensisijaisesti ollut kyseessä lentäjän muistelu, vaan ainoan yhtenä kappaleena säilyneen Brewsterin pelastaminen.

    Sitä paitsi Brewester ansaitsee aivan oman huomionsa. Tekihän Suomen ilmavoimat tästä jenkkien haukkumasta konetyypistä toisen maailmansodan yhden tilastollisesti menestyksekkäimmistä hävittäjistä.

    Ettei vain olisi eniten pudotuksia valmistettuja koneyksilöitä kohden..?

    VastaaPoista
  8. Kemppisen bloggaaja osoittaa intellektuellille ominaista laajaa lukeneisuutta.

    Se ei liene juristille aivan tavallista, koska "byrokratia -juristerian ja teologian liitto- tappaa kielen, kun taas runoilijat elvyttävät sen" (Schopenhauer).

    Blogeissa näkyy myös antiikin tuntemusta, mikä onkin ihmisen mittakaavan etsijälle välttämätöntä, kuten Nietzsche, Camus ja moni muu rehellinen totuutta etsivä sielu on tiennyt. Joskin Strindberg, yksi rehellisistä, varoitteli, että yli 50 vuotta vanhoja kirjoja ei kannata lukea, koska lukemisen arvoinen tieto on niistä jo siirtynyt uudempiin kirjoihin.

    Mikään inhimillinen tiedonala ei näytä olevan bloggajalle vierasta.

    Mutta kehittyykö ajattelu aukrotiteettien arvovallan epäilyksi? Ainakin HS on saanut alustavasti tukkapöllyä. Tosin sotakirjoja vilisee blogeisssa epäilyttävän paljon.

    Bloggaaja tuntuu hakevan vastausta ihmisenä olemisen peruskysymykseen; mistä tulen, kuka olen, minne menen? Jotakin on löytänytkin, silllä "viehätysvoima on sitä että osaa kuulla myöntävän vastauksen vaikka ei ole esittänyt selvää kysymystäkään" (Camus). Bloggaaja haluaa olla seurapiirin keskellä.

    Jokainen voi kehittyä filosofiksi, voisi Gramscia soveltaen sanoa, koska filosofia ei ole ainoastaan oppineille varattua korkeamman asteen tietämystä.

    Miksi ei siis myös juristi?

    VastaaPoista
  9. Ad RH:

    Olet oikeassa. Brewsterin yhteydessä kuulemani "isänmaalliset" perustelut eivät kuulu lainkaan asiaan.

    Ainutlaatuisen laitteen pelastaminen on iso asia.

    Muistan kun viimeinen Fokker CX putosi Vaasan lähelle 1950-luvulla, kun sitä oltiin siirtämässä museoon.

    Käytän tilaisuutta mainostaakseni Valtosen tutkimustan Messerschmitteistä. Samalla tulee vastatuksi sotakirjallisuuden ihmettelyyn - Valtonen tulee kuvanneeksi sotataloutta selvittämällä lentokonetyypin. Vastaavasti luulen tietäväni, että monet I maailmansodan ratkaisut ja onnettomuudet vaikuttivat erittäin paljon myöhempään historiaan. Yksi näistä I maailmansodan tapaturmista, jotka moni ei varmaan vakavissaan tarkoittanut, oli Suomen hätäpäissään julistama itsenäisyys, jota sitten myytiin muutaman kuukauden kuluttua eniten tarjoavalle.

    VastaaPoista