Onnellinen mies

Lukija kysyi, mikä eilisen blogini valokuva oli.

Se oli vanhempieni kesäpaikan saunamökki Kirkkonummella, ja sillä on tarina.

Tässä kuvassa on onnellinen mies, joka lähetti tämän tulevalle vaimolleen. Taustalla on Nurmoilan venäläinen kasarmi. Ikää oli rapiat 20.

Julkaisemisten syy on 85-vuotispäivä, näinä aikoina. Ei vastaanottoa. "Matkoilla."

Tämän valokuvan ajan kirjeenvaihdossa isäni ja äitini havaitsivat haaveilevansa turvekattoisesta talosta. Ensin hankittiin Martta Wendelinin taulu ja sitten rakennutettiin sen mukaan saunamökki. Turvekatosta tulee hyvää, kun sen rakentaa hyvin. Tämä on toiminut 30 vuotta. Katto täytyy niittää. Se onkin metka näky.

Ei käy kieltäminen. Olen kasvanut paitsi kirjakaupassa ja elokuvateatterissa, joita äitini piti, Martta Wendelinin ja Rudolf Koivun määrittelemässä maailmassa.

Se kirjeenvaihtokin on tallella. Kiivaimmillaan isä kirjoitti kolmekin kirjettä päivässä. Lentäjiä oli enemmän kuin lentokoneita. Aikaa oli. Veljeni sai kirjekuoret, joissa oli Itä-Karjalan sotilashallinnon ehiöt postimerkkeinä.

Ehkä ei ole monta isompaa onnea kuin elää pariskuntana sangen kohtalaisessa kunnossa päänsä ja persoonallisuutensa säilyttäen korkeaan ikään.

Luin eilen taas Tolstoin pitkän novellin "Ivan Iljitshin kuolema", josta on hyvä uusi englanninnos (Penguin). Ivan oli isänsä tavoin lakimies, "monien tarpeettomien virastojen hyödytön jäsen, jonka elämä oli suoraviivaista, tavallista ja kauhisuttavaa". Aivan liian myöhään hän ymmärsi eläneenä väärin rakentamalla verhon todellisuuden ja kuolemisen eteen ja ottamalla merkit muilta, ylemmiltään niin että säädyllisyys eli säädynmukaisuus oli kaiken mitta.

Isä on tehnyt kaikkea sellaistakin, mitä on pidetty kummana, kuten retkeillyt ankarasti Lapissa ja ajanut asioita, vaikka tarjolla olisi ollut kunniallisia valtion virkoja. Kun hän kirjoitti muistelmansa, Tarkan Pekka otsikoi arvostelunsa "mies ilman eksistentialismia", ja osui naulan kantaan. Pieni osa sodan käyneistä oppi sodassa läksynsä eikä sitten ahdistukseen antautunut. Tietysti he olivat hyväosaisia ja luonteenlaadultaan sopivia.

Kun isä kompastui tuon turvekattoisen mökin rannassa useita vuosia sitten ja sai neliraajahalvauksen, hän harjoitteli siitäkin itsensä rollaattorin avulla liikkuvaksi, eikä ole tietääkseni valittanut eikä eksistentialismiin antautunut. Muistelmatkin on kirjoitettu yhdellä sormella.

Hyvän asianajajan merkki on päästää asiat lainvoimaisiksi silloin kun arvioi, ettei niille mitään mahda. Tekee sen sijaan jotain sellaista, jolle mahtaa, ja mitoittaa haaveensa mahdollisuuksien mukaan.

Näkemiin, Hamlet. Ei miekoin käydä tuskain merta vastaan, vaan mökillä kirveellä ja sahalla puunrankojen kimppuun ja keittiöveitsi aseena ahdistamaan kehnäsieniä.

Olen varannut kahvinjuonnin kohokohdaksi iPodille Kilpisen "Tunturilauluja", jotka ovat kyllä aika hyviä, ja tekstien tekijä, Inarissa 1886 syntynyt kansakoulunopettaja V.E. Törmänen onnistui myös hyvin. "Jänkä", "Hillankukka", "Tule aaltonen kirkkorantaan". "Vanha kirkko" eli Pielppajärvi on kunnostettu ja on paljon paremmassa kunnossa kuin tekstin kirjoittamisen aikaan.

Esitetään "Puro", laulajana Kim Borg. Hän oli samaan aikaan Nurmoilassa, 1941, ja opetti isälle valokuvaamista, hyvällä menestyksellä. Lopuksi esitetään "Tunturille", esittäjänä Martti Talvela, asiakas ja ystävä, iso mies.

Sitten on itse kunkin aika mennä päiväunelle.