Ei naisia

Jo kauan sitten joku koiralnleuka sanoi, että etenkin Fordin ja Hawksin lännenkuvat ovat olennaisesti kahden miehen välisiä rakkauskertomuksia.

Sitä "Rio Bravo" todella onkin, ja moni muu.

Jäin miettimään "Hurjaa joukkoa", joka teki minuun aikoinaan tavattoman vaikutuksen. Olen katsonut sen uudelleen useita kertoja, ja tehoaa se vieläkin. Kirjoitin siitä viimeksi ihailevaan sävyyn maaliskuussa.

Nyt mielessäni on "gender studies" eli sukupuolet. Internet Movie Database todistaa, että kahdenkymmenen ensimmäisen näyttelijän joukossa William Holdenista ja Ernest Borgninesta alkaen ei ole yhtää naista. On siellä prostituoituja, kuten ne, joiden kanssa kaksi kuolemaan valmistautuvaa rosvoa kylpee viinitynnyrissä, ja on alkukohtauksessa sivuhenkilöitä. Roolihenkilö "Angel" käy tapaamassa naistaan ja saa siitä hirvittävän rangaistuksen, kun häntä vedetään vuoden 1913 mallisen henkilöauton perässä köyden päässä.

Lännenfilmeissä ja sotaelokuvissa voisi sanoa, että naisten vähyys johtuu aihepiiristä. Totta se kyllä ei ole.

Näyttämö ja elokuva noudattavat outoa aritmetiikkaa. Henkilöitä täytyy olla yksi, kolme tai viisi eli parillinen määrä. Muuten puheet menevät jaaritteluksi. Suunvuoroa odottava henkilö on se, joka vie toimintaa eteenpäin. Kaksi henkilöä sopii vain rakkauskohtauksiin ja farssiin, mutta sanailussakin kysymys on yleensä yhden henkilön vitsailusta, jota toinen täydentää kysymyksin. Jälkimmäinen on "square man" eli tavis, jonka tehtävä ei suuresti eroa vatsastapuhujen nuken toimenkuvasta.

"Hurjaa joukkoa" seksuaalisempi on "Ride the High Country" (Viheltävät luodit, 1961). Joel McCrean kaveri Randolph Scott on nykyisessä elokuvakirjallisuudessa osoittautunut suuntautuneisuudeltaan harvinaisen päättäväiseksi, ja tämän miesten miehen vähemmän tunnetu piirre askarrutti minua kovin, koska muistan niin hyvin kaikki ne vanhat länkkärit, jossa konkkonokkainen miesten mies selvitti tilanteet.

"Hurjan joukon" hienous on idealismin ja kehityksen puute. Päähenkilöillä ei ole kummallakaan puolen mitään aatetta. He ovat yksinkertaisesti roistoja, sekä Joukko että Rautatien miehet, puhumattakaan meksikolaisista. Vastapuolelle pakotettu Thornton, jota näyttelee Robert Ryan, rakastaa vihollisiaan eli entisiä rikoskumppaneitaan, ja aiheuttaa heidän tuhonsa.

Kehitys on yksiselitteisesti paha asia. Toimintaelokuvaksi ja lännenkuvaksi Hurja joukko on täynnä uuden ajan ihmeitä, kuten puoliautomaattipistooleita, kaasuvaloja, dynamiittia ja raittiusseuroja.

Ehkä Peckinpah, jonka oma elämä oli lyhyt ja surullinen, näki naisen sivilisoivana tekijänä eli esteenä ja siis vihollisena. Loppukohtauksessa, konekivääriteurastuksessa, yksi meksikolaisten naisista tarttuu kivääriin eli Peckinpahin ajatusmaailmassa osoittaa oikean luontonsa.

En tiedä. Minulle "Hurja joukko" tuo mieleen Yhdysvaltain hallituksen eli viettien syövyttämän äijäporukan, jossa on silmänlumeeksi muutama nainen.

Ehkä kirjoitan romaanin, novellin tai blogin siitä, miten hulluus pyyhki yli Amerikan. Clinton puuhasi neiti Lewisnkyn kanssa täysin normaaleja asioita ja joutui syrjään. Bushille on ollut koko ajan tyypillistä intuition eli arvaamiskyvyn puute, jonkinlainen henkinen keskenkasvuisuus. Hänen kaverinsa Blair puolestaan näyttää edustavan julkisessa hahmossaan englantilaisen poikakoulun kauheimpia perinteitä - hän on kuin koulun etevin nuorukainen, joka puhuu pyörryksiin kenet tahansa, kunhan saa prefektinä takahuoneessa hakata rottingilla pikkupoikia.

En tiedä. Ystäväni Perttu on sitä mieltä, että asiaa pitäisi kysyä Putinilta ja muilta pitkän linjan miehiltä, joilla heilläkin on lännessä lähes tuntematon miesten intiimi yhteenliittymä. Neuvostoliiton sotilasvakoilu ainakin osoitti maailman parasta kulttuurien ja psykologian tajua soluttaessaan Englannin yliopistomaailman ja istuttaessaan "myyränsä" Kim Philbystä alkaen tuohon outoon miesten maailmaan.

Eikö olekin erikoista? Pienten, kovien joukkojen dynamiikan osasivat parhaiten neuvostoliittolaiset ja melkein yhtä hyvin japanilaiset - Japanistakaan ei kuulu edes kaunokirjallisuudesta juuri ainuttakaan soraääntä 1925 - 1945.