Sodan palveluksessa

 

Olen esteellinen tai ainakin epäluotettava, kun nyt ylistän Markku Kuisman uusinta kirjaa “Sodan yrityksiä. Suurteollisuus sodan palveluksessa”. Olemme puhuneet näistä asioista usein.

Kirjan keskipisteessä näyttää olevan saksalais-monikansallinen IG Farben, jonka tuotteista mm. Bayerin ja Hoechstin lääkkeet, BASFin muovit, Agfan filmit ja monet muut tuntee jokainen ja hänen veljensä.

Todellinen keskipiste on Outokumpu ja vuorineuvos Eero Mäkinen. Mäkinen pani onnistuneesti kampoihin saksalaisille jo 1930-luvulla ja neuvostoliittollaisille sodan aikana ja jälkeen.

Hekumalliseksi kirjan tekee se, että historiaa voi hyvin lukea rivien välistä kertomuksena Donald Trumpin ja V. Putinin toiminnasta keskinäisen kehun kerhona. Ennen tuo sanottiin ruotsiksi sällskap av inbördes beundran.

Hunajapaloja on mielin määrin. Yhden olisin lisännyt, jos siihen olisi tullut tilaisuus. Saksan ilmavoimien ykkösnimi Udet käsitti, ettei Englannin lyöminen ilmavoimilla voisi onnistua, koska bensiini loppui. Nokkelana miehenä hän osti tarvittavan bensiinin ja voiteluöljyn Shelliltä ja Englannista BP:ltä. Hän sitten teki itsemurhan, ja seuraaja kenraalisotamarsalkka Milch viivytteli  nelimoottoristen pommikoneiden suunnittelussa keskittyen hengenvaaralliseen Messerschmitt-hävittäjän myöhäisversioon.

Myös Gaan olisi voinut mainita nimeltä siinä missä kerrotaan laivastoministeri W. Churchillin toimista avata mahdollisimman lyhyt ja varma yhteys öljykentille eli Arabiaan ja Persiaan 1914.

Näin kirjaa esitellen voisi sano, että Trumpin ilmastonmuutosta koskeva denialismi ja suhtautuminen maahanmuuttajiin liittyvät öljyyn. Rahalla tai kullalla kun ei tee mitään, mutta öljyllä tekee. 

Outokummun asema oli niin vahva, että saksalaiset ja neuvostoliittolaiseet sopivat talvisodan aikana varovansa sen pommittamista. Kupari on ollut maaimankaupassa verrattomasta tärkeämpi kuin “harvinaiset maametallit”. Nyt näyttää siltä, että valokuitu ei aja ohi, vaan sijaan tulee fotoniikka, mutta se vie aikaa. Enkä ole kuullut, että sähköpuolella suurjännitejohtojen kupari korvattaisiin jollain muulla. 

Kuisma toistaa sen aika harvan muistaman tosiasian, että Hitlerin Saksan kaikkein heikoiin kohta oli öljyn puuttuminen. Ruskohiilestä tislaamalla saatiin jotain, mutta Kaspianmeren jääminen haaveeksi hullun hyökkäyssuunnitelman takia ratkaisi käytännössä sodan jo ennen Stalingradin ratkaisua. 

Meillä on koko joukko mainioita historiantutkijoita. Kuisma, joka oli Suomen ja Pohjoismaiden historian professori, on hyvin harvinaista lajia. Maamme ja kukaties koko Euroopan historian pahimmin laiminlyöty alue on elinkeinotoiminnan historia. En kirjoittanut “taloushistoria”. 

Kuisman “Kahlittu raha”, Kansallis-Osake-Pankin historia oli lottovoitto. Jo erittäin kokenut yrityshistorioidn kirjoittaja pääsi kasinokriisin käytännössä hävittämän pankin papereihin käsiksi ainutlaatuisella tavalla. Hänellä oli kykyä tunnistaa tiedot ja taitoa käydä niitä läpi niin että tämän Suomen paras yrityshistoria sisältää hyvin paljon myös sellaista tietoa, jonka pankki halusi kaikin mokomin pitää salassa. Hän on tutkinut metsäteollisuutta, kirjoittanut laajasti Outokummun lisäksi Nesteestä ja Sanoma Oy:stä. Ja niin edelleen.

Normaali hyvin koulutettu tutkija vääntää vähintään itkun joutuessaan tekemisiin loputtomien tilikirjojen ja päättymättömien tositteiden kanssa ja tuijottamaan vakiintuneella tekniikalla vääristeltyjä taseita.

Se on todella vaikeaa. Tiedän tämän hyvin, koska olen miettinyt siitä erin, un pääsin penkomaan Otavan kassaholvia, miten on ahdollista, ettei Suomen kirjapainoalasta ja kustannustoiminasta todellakaan ole kirjoitettu ainuttakaan järkevää kirjaa. Eri kirjankustantamojen “historiat” ovat toki monissa tapauksissa erinomaisia, mutta toiminnan alla oleva todellisuus eli tieto markkinainstrumenttien käyttämisestä puuttuu. Ja sen mukana kaikki.