Sotaliike

 

Monet suomalaiset, ehkä poliitikotkin, ovat omaksuneet amerikkalaisilta sen, että eivät tunne Amerikkaa (USA) ja sen historiaa.

Kuka täällä mahtaa esimerkiksi uskoa kirkkain silmin esitettyihin puheisiin USA:sta sananvapauden tyyssijana? Ensimmäiset runsaat 100 vuotta “sananvapaus” ei koskenut lainkaan naisia, lapsia eikä vähemmistöjä. Tie sanan eli ehkä puheen ja julkaisun vapaudesta ilmaisun vapauteen on ollut ajoittain ylivoimainen.

Nyreksiessään “sääntöpohjaisuutta” hesivuuttavat - myös Rubio Münchenissä, että sananvapaus ja perustuslaki ovat sääntöjä. 

Harmi että tuo sana on niin huono suomessa ja monissa muissa kielissä. Minulle joka olen työskennellyt juuri näiden asioiden parissa, kuukausipalkalla, yli 60 vuotta, oikeusteorian ydin on tämä: et voi pelata pitkän päälle jalkapalloa, ellei ole sääntöjä. Erotuomareita tarvitaan. Säännöistä on aina vaivaa, etenkin kun niin moni hivuttaa sääntöpohjasuutta sinnekin, missä sillä ei ole sijaa. Esimerkiksi parisuhde ja laajemmin biologia eivät ole sääntöjen maailmaa, eivät edes säännönmukaisuuden. Juuri nyt jyristen uudella tavalla ennen näkemättömän tekniikan (vanttibiologia jne,) turvin etenevä biologia on epäsäännöllisyyden alue. Esimerkki: mutaatio eli sattumanvarainen muunnos

Esimerkiksi Euroopassa ainakin 1860-luvulta hyvin vakavasti otettu rakenteellinen vastakkaisuus “sananvapauden” ja tekijänoikeuden välillä vaatii Yhdysvalloissa yhä isomman maton, jonka alle se lakaistaan, kun etenkin tietotekniikka on 1950-luvulta alkaen syönyt sitä.

Käsitepari minun sananvapauteni - sinun sananvapautesi ei viehätä myöskään amerikkalaisia juristeja.

Olin itse usein mukana, kun käytiin keskustelua muun ohella siitä, onko teollinen standardi jommankumman vapauden tai oikeuden piirissä. Toiset heristelivät GSM-puhelimia, toiset CDMA:ta. Järjestelmät eivät sopineet toisiinsa. Tällä hetkellä joku Musk pitää Starlinkiä “omaisuutenaan”, mikä on nurinkurinen ajatus.

Viimeistään vuonna 1900 presidentti Theodore Roosevelt - ei siis viides serkkunsa Franklin D. Roosevelt - käsitti politiikan liiketoimintana. Paitsi suurriistan metsästäjä ja rankan ratsuväen ystävä hän oli aito imperialisti, joka käsitti täysin merivoimien merkityksen.

Ensimmäinen ja toinen maailmansota olivat USA:lle erittäin hyvää liiketoimintaa. Eurooppa suojasi silloin ja nyt Yhdysvaltoja sotilaallisesti. Ja sekä saksalaiset että japanilaiset sukellusveneet katselivat periskoopeillaan Yhdysvaltojen rantoja ja etenkin kirkkaasti valaistua New Yorkia. 

Yhdysvallat oli keksinyt Venäjän liehittelyn jo 1905, kun Venäjän - Japanin sodan rauha tehtiin Portsmouthissa Mainen osavaltiossa. Venäjää edusti Sergei Witte, yksi keisariajan etevimmistä valtiomiehistä, joka oli kunnostautunut myös Siperian rautatien valtavan rakennustyön rahoittamisessa. Hän oli ymmärtänyt rakentaa suhteet Rotschild-suvun pankkiireihin.

Sen sellaisen J.D. Vancen harrastama EU on oleellisesti amerikkalaisten luomus. Hänen lapsellisuutensa sitä vastoin kuvittaa käsitettä “ruma amerikkalainen” (Graham Greene), joka meluaa luuloteltua etevyyttään.

Taustalla oli Marshall-apu, jonka taustalla oli kenraali George C. Marshall, joka suunnitteli vaikeita asioita samaan aikaan kuin kenraali Eisenhower luki rakastamiaan Zane Grayn lännenkirjoja.

Itse asiassa monipuolinen yhteistyö oli alkanut jo paljon aikaisemmin, kun amerikkalaiset alkoivat ahnehtia orjia Afrikasta ja useat eurooppalaiset valtiot ilmoittautuivat rahtilaivaston pyörittäjiksi asevelihinnoin. Ja jo alkuvaiheessa mainittu joukkio yhdessä puhdisti läntisen Välimeren ja Afrikan rannikon islaminuskoisista merirosvoista keinoja kaihtamatta. 

Joku voisi kertoa Trumpille ja hänen nuolijoilleen, että maailman rikkain mies Kroisos kysyi oraakkelilta, miten kävisi sota persialaisia vastaan. Oraakkeli sanoi, että suuri valtakunta tuhoutuisi. Niinpä Kroisos hyökkäsi ja ennustus meni toteen. Hänen valtakuntansa tuhoutui.