Laajakulma

Kun joku täyttää esimerkiksi 65, normaali optiikka on vaihdettu laajakulmaan. Maltillinen laajakulma on pelkkää viisautta.

Tulee 81 vierasta. Kukaan heistä ei ole vieras. Se on nyt vain sellainen sana. Nuorin ei ole vielä edes syntynyt. Ainakaan eilen ei ollut.

Usea huone on raivattu ja talo avoin. Onnea, onnittelu, onneksi olkoon.

Monilla ei ole kirjahyllyjä, ainakaan oikeasti. Kirjahyllyn katseleminen on erinomainen harrastus. Kirjallisuuden tai kirjojen kanssa sillä ei ole paljon tekemistä. Siinä on näet organisoitu muistin tukijärjestelmä. Näet entisen elämäsi. Jos niin hyvin käypi, että hyllyssä ovat myös Seitsemän pientä kiliä ja Iloinen aapinen, monen vuosikymmenen tapaukset ovat käsin kosketeltavissa.

Sen takia jutun kuvassakin on kaksi nuorta herraa hankkimissa lapsuuden muistoja. Tuo toinen oli kova kirjojen perään ja luki kaverille. Taskulamppua tarvittiin yleisesti, kun tekeillä oli jotain jännittävää.

Tietotekniikalla ei ole tällaiseen kirjahyllyasiaan jakoa. Yleiskatsauksellisuutta ei ole. Minullakin on tässä vaikka mitkä määrät tiedostoja lahjoitettavaksi kirjastolle. Kyllä niitä omiakin kirjoittamiaan joutuu miettimään ja vähän väliä avaamaan. Listauksessa ne ovat kuin tiilikiviä. Ehkä vertaus ei ole aivan huono. Ovat ne seinä ihmisen ja todellisuuden välillä.

Iän karttuessa taivaan rantaviiva siirtyy.

Näillä seuduin nousee maa.

Kun se on kohonnut räystäisiin asti,

on aika kukaties

lähteä yön selkään tai

odottaa että tuuli tavoittaa.

Näillä main virtaa vesi taivaalle

maan lehdistä, puun ruohosta.

Se on vain se ettet pisaroitumista

näe, usva häärii lähellä.

Tukeva maa jalkojemme alla

on multaa, savea, hiekkaa, soraa.

Kuka voisi kuvitella että savi

on kivennäinen, multa maannos.

Pilvissä pieniä kiviä.

Starbucks

Väitetään että lentokentällä on nyt Starbucksin kahvila. Olkoon vain minun puolestani. Kuulin luotettavalta taholta vuonna 2002, että tämä tiettävästi maailman suurin kahvilayritys oli teettänyt kalliin markkinatutkimuksen. Suomessa yleisesti ja Helsingissä erityisesti ei ole kaupallisia edellytyksiä yhtiön konseptin mukaisille kahviloille eikä ylimalkaan markkinoita erikoiskahveille, espressolle etenkään.

Olin tiedosta vähän nuupallani, koska olin tottunut Amerikassa asioimaan näissä kahviloissa, joissa juoma ei ole koskaan suorastaan hyvää, mutta matkallahan välttää vähempikin.

Nimi Starbuck on napattu Herman Melvillen Moby Dickistä. Kysymyksessä on ensimmäinen perämies, kapteeni Ahabin (Gregory Peck) alainen. Pitäisi kysyä joltain amerikkalaiselta. Arvaisin että Melville oli pakollista koululuettavaa ja nimi sitten kansalaisille yhtä tuttu kuin Natty Bumppo.

Nämä tällaiset geneerisiksi muuttuvat nimet ovat erikoinen vaiva suomentajalle. Lähes kaikkien amerikkalaisten tuntemassa sarjakuvassa ”Little Orphan Annie (1929 – 2010, Harold Gray ym.) esiintyy Daddy Warbucks. Syystä tai toisesta en koskaan ole pitänyt tuosta sarjakuvasta, enkä Dick Tracysta.

Ennen oli hampurilaisketju nimeltään Wimpy eli Kippari-Kallen Eetu, J. Wellington Wimpy.

Helsingin Sanomien espressokeittimien testi ei antanut aihetta muuttaa torjuvaa asennetta. Olen järkeillyt, että yhtä tai kahta kupillista hyvää espressoa päivässä on samalla lailla mahdoton valmistaa kuin lasillista hyvää olutta. Tarvitaan volyymia. Keski-Euroopan kaupungeissa saa hyvää espressoa, jota siellä sanotaan ”kahviksi”, melkein mistä tahansa, sillä sitä keitetään jatkuvasti suurin määrin. (Kahvia keitettiin padoissa / hehtolitroissa sadoissa – tämä valmistusohje lienee jo vanhentunut.)

Vastaavasti esimerkiksi Robert’s tarjoilee Helsingissä joka suhteessa laatuunkäypää espressoa. Vahinko vain, että joka kahvilasta ei saa Pirkka-hiilihapotettua lähdevettä, joka tekemieni tutkimusten mukaan voittaa Perrierit ja muut mennen tullen. Eikä maksa paljon.

Eivät ne keskikaupungin liiketilat halpoja ole, mutta muuttuvia kuluja ajatellen espresson myyntikate lienee samaa luokkaa kuin muinaisen Albertinkadun pimeiden pullojen.

Olen ilmaissut salaisuuteni ennenkin. Suositukseni on tavallisessa keittimessä tehty kahvi, jossa on yksi osa tavallista kahvia (Kulta Mokka. Tumma paahto) ja kaksi osaa Cafe Parisiennea annosteltuna ainakin puolitoistakertaisesti. Oma annostukseni on kaksinkertainen, mutta keittämäni kahvi tunnetaankin suppeissa ystäväpiireissä nimellä HD IU eli Heavy Duty, Industrial Use.

Sarjakuvia, kahviloita ja hampurilaiskojuja yhdistää sama tavoite. Sosiaalinen tapaus pyritään muuttamaan tuotteeksi ja tuote teolliseksi. Ketjujen houkuttelevin puoli asiakkaalle on kohtalainen varmuus tuotteesta ja sen laadusta. Kun menet hampurilaisketjun katon alle, tiedät varmasti, ettei mikään saa sinua varsinaisesti tapailemaan polkka-asekeleita eikä kiljahtelemaan mielihyvästä. Niinpä et pety.

Laajatietoinen radio (Ylen 1) selvitti levymerkkejä ja otti esille yhden kuuluisimmista, His Master’s Voice. Tietokilpailijat tietävät, että gramofonin torveen kurkistavan koiran nimi oli Nipper ja että se oli kulkukoira. Monet muut tietävät, että taiteilija ei saanut kaupatuksi teostaan Edisonille, joka sanoi, etteivät koirat kuuntele grammaria.

Se oli omituinen mielipide ja jokseenkin varmasti väärä, siis sikäli kuin kysymys on isännän puheesta. Mutta Edison teki paljon muitakin virheitä ja jätti jälkeensä keljun miehen maineen. Mutta merkeillä on taloudellista merkitystä. Kukaan ei enää tiedä, kuka omistaa nimeltään poikkeavat bensan jakeluyhtiöt. Mistä tulee ABC:n bensa osuuskauppaliikkeelle. Oliko Neste yhtä kuin Kesko?  - Kuka välittää? Joko totuus tai mahdollisesti urbaanilegenda väittää vastoin firmojen väitettä, että putkesta tuleva aine on bensapumpun suojaväreihin katsomatta aina periaatteessa samaa Suomessa jalostettua. Itse huomaan uskottomuuteni, Menen kuin sika purtilolle ketjun nimestä piittaamatta.

Virvokkeista

Vanha kaskukirja panee tädin sanomaan rovastille:” Teidän julistuksenne oli… se oli kuin vesi hukkuvalle!”

Täti tavoitteli siis kielikuvaa ylistääkseen saamaansa virvoitusta.

Talo ilman kylpyhuoneen lattialla kilisevää jaloviinapulloa on kuin pilvinen päivä, ja sen perheenpöydän päässä asuu ikävyys kuin riutuva syksy-ilta. Mutta hyvä jaloviina on talon kirkas aurinko, joka valaisee ja lämmittää.

Olin alle kouluikäisenä kuin raitilla kulkeva täti, jonka haukkumanimi oli ”Tutka” tai joskus myöhemmin ”Neiti Etsivä”. Hän oli vanha ihminen, jonka harmaiden suortuvien alta oli hyvinkin enin ymmärrys karannut jo kauan sitten. Hänellä oli tapana poimia ja tutkia jokainen tieltä löytynyt lappu ja tarkastaa myös vähä vähältä käyttöön tulleet repäisy- ja kruunukorkit. Osan hän laski huoaten kädestään ja osan talletti esiliinansa taskuun.

Itse en keräillyt esineitä enkä toiminut julkisena tavarantarkastajana, mutta kun kiusakseni oli tullut inhimillisesti katsoen liian varhain sujuva lukutaito, luin kaiken. Elokuvateatterissa luin myös ruotsinkieliset alatekstit, vaikken niitä ymmärtänyt.

Nyt kun vanhuus on alkanut kääriytyä ympärilleni kuin kastunut armeijan huopa, muistin kaivosta pulpahtelee yhä tiheämmin kuvia, ääniä, hajuja, makuja ja etenkin tekstejä.

Kotini kulmilla oli aina käytettyjä elokuvalippuja. Niissä luki ”Pääsymaksuun sisältyy leimavero 10 %”. Erikoisen hävyttömistä elokuvista maksettiin korotettu huvivero. Muistelen että nämä tavalliset olivat roosanpunaisia ja sakkoverolliset keltaisia.

Kaunis perinne oli lyödä tyhjennetyt viinapullot rikki. Tapa tunnetaan muistakin sivistysmaista. Jos pullo ei kelvannut, rikottiin lasi, josta ryyppy oli otettu. Useassakin elokuvassa näytetään, miten juopotteluaatteen yhdistämä upseerijoukko murskaa ryyppylasit takanotsaan. Lasia, josta on juotu keisarin tai hänen pikkuserkkunsa malja, ei sovi häpäistä jonkun kunniattomamman henkilön maljalla, vaan se on rikottava. Epäilen että Venäjän ja Suomen suuriruhtinaanmaan 1800-luvulla vahvasti nousseella lasiteollisuudella oli sormensa pelissä tämän käytännön muodostuessa.

Yhdellä jalalla hyppivä, täyttä kurkkua ulvova pikkulapsi, joka oli astunut risaan pullonpohjaan, oli lapsuudessani tuttu näky. Minulla on muistaakseni arpikin vielä. Sen muistan hyvin, miten viheliäisesti sattui, kun äksy lääkäri nosteli pihdeillä metalliset hakaset spriiliuoksesta. Niillä haava suljettiin. Olisiko lanka loppunut?

Lapsilleni olen opettanut tunnelmaltaan kauniin kansanlaulun ”Rannalla rommia ryypättiin ja pullot lyötiin rikki.” Lapsenlapset ovat vanhempiensa vaatimuksesta jääneet tästäkin opista osattomiksi. Saattaa muuten olla, että nuorin lapseni ei osaa edes ”voi kun se yö oli kauhia, kun juotiin ja tapeltihin”, niin laulumiehiä kuin onkin, koska hän ei vähäisen ikänsä takia ole ollut minun tätieni kanssa saunassa. Nämä opettivat kahdella vanhemmalle maakunnan sävelet. Tuutulaulu alkoi: ”Nuku, nuku, pieni kersa – totta jumalauta…”

Olisikohan tuo jaloviinapullo, kapteeni tai vänrikki, kuulunut joskus isoisäni saunavarustukseen? Mummu passasi hänelle puhtaat alusvaatteet (peltiflannellia) viereen, mutta pullon paikka oli pyyhkeeseen käärittynä.

Nyt muistan! Jaloviinapullon paikka (tyhjän) oli sivistyskodissa WC-istuimen taakse tungettuna. Täysi pullo oli lattialla pöydänjalan vieressä. En muistele tässä omaa kotiani, koska isäni on ollut koko ikänsä aivan avuton näissä virvokepuolen asioissa, ja tartunta lienee levinnyt siitä alenevaan polveen. Meitä ei ole yleensä moitittu vähäsanaisuudesta, eikä kynttilääkään ole säilytetty vakan alla. Ne pari kertaa, kun olen nähnyt isäni kokeilevan kolmattakin viskigrogia illan kuluessa, hän on vajonnut puhumattomaksi ja alkanut kysellä, että jos lähdettäisi kotiin.

Olen siis lukenut taaperoikäisenä tuon uskomattoman uljaalta kuulostavan ”jaloviinaa” pullon kyljestä ja päätellyt, että tämä on hienostuksen huippu. Lukija vyöttänee itsensä – Alkossa sanottiin, että mennä viikolla myyntiin tullut erikoisuus, kahden tähden Jallu (”leikattua konjakkia”), loppuu muutamassa päivässä. Sen jälkeen saavat taas tyytyä kurjiin ranskalaisiin jäljitelmiin.

Karonkka is a Russian word

"Karonkka" that is most often used in Finnish for a celebration of doctoral thesis, is a "coronation". That is what linguists say,and you better believe.

Basicalla unsocial, occasionally asocial I really do not like festivities. They act as some kind of litmus-test, bringing in surface everybody's true character, and what could be more embarassing?

By talking of character I naturally mean lack of character.

And people who are sweet and happy and really interested in other people, stay exactly like that. And those people, who sincerly are inerested in themselves, find always new stratagems to show, what remarkable people they really are.

Here, one week ago, we hade been discussing patents.



By the way, the largest-ever damages were given by an American (federal) Southern District Court of California, Lucent Technologies et al. against Gateway Inc., Microsoft Inc. and others.

The sum was 1.62 billion dollars. The case is very complicated, but somewhere in the bottom is Fraunhofer Institute's mp3-patent.

Another very interesting case on patents and indusrial standards is British, Sandisk inc. v. Philips et al.

Case No: HC06C03489

February 27th.

In the photo our opponent prof. L. Bently from Cambridge.

Plese take notice. in Intellectual Property Right there are not so many luminaries.

But here we have a true one.

The very beautiful young lady sitting with the fat guy is Aura Soininen. Her thesis is "Patents in the Information and Communications Technology Sector - DevelopmenT TGrends, Problem Areas and Pressures fo Change".

The thesis got a mention "with honours". Proessor Bently said it exceeds most of what is seen as doctoral thesises in the United Kingdom in our branch.

The fourth photo is of a couple of pros.

The fiftht, ultimately is the much talked-about stone of philosophers.

You seldom get so close without loosing your wits.

We will have quite soon a word or two about the paper published by our research institute (HIIT) about open innovation communities, and another, by our collaborator Prof. Himanen - "A Finnish Dream".

What else -
professor Bently made a deep impression in me by knowing the British 18th century poet Gerard Manley Hopkins. Somebody else did not, explaining in Finnish, that now scientists know that all the things called once "divine" are plain delusions.

How lucky we are to have people like this and how many centuries we had to wait in vain for them to be born and scatter our wild fantasies in the four winds.

Hopkins:

Henry Purcell

The poet wishes well to the divine genius of Purcell and praises him that, whereas other musicians have given utterance to the moods of man’s mind, he has, beyond that, uttered in notes the very make and species of man as created both in him and in all men generally.

HAVE, fair fallen, O fair, fair have fallen, so dear

To me, so arch-especial a spirit as heaves in Henry Purcell,

An age is now since passed, since parted; with the reversal

Of the outward sentence low lays him, listed to a heresy, here.

Not mood in him nor meaning, proud fire or sacred fear,

Or love or pity or all that sweet notes not his might nursle:

It is the forgèd feature finds me; it is the rehearsal

Of own, of abrupt self there so thrusts on, so throngs the ear.

Let him Oh! with his air of angels then lift me, lay me! only I’ll

Have an eye to the sakes of him, quaint moonmarks, to his pelted plumage under

Wings: so some great stormfowl, whenever he has walked his while

The thunder-purple seabeach plumèd purple-of-thunder,

If a wuthering of his palmy snow-pinions scatter a colossal smile

Off him, but meaning motion fans fresh our wits with wonder.

(Three of the photos: Ville Oksanen)

Virvoittavien vetten äärellä

Sain vedellä täytettävän tyynyn. Loistava.

Tuotemerkki on Mediflow. Suomessa myydään nimellä LanaformMediflow ja muuankin myyjä on nimeltään Oy Finate. Löytyy myös Amazonin listoilta (40 dollaria) mutta en ole varma, lähetävätkö. Olen kokeillut. Yleensä Amazon ei lähetä kamaa eikä laitteita Suomeen. Syy on luultavasti kuluttajan pettäminen eli paikallisen hintatason ylläpitäminen.

Tyyny on hyvä. Täytyy ostaa äidille. Hintaa kyllä on. Mutta osa meistä jäykkäniskaista on sitä aidosti.

Eräillä tuttavilla on oikeasti uniapnea. Sen syyt ovat monenlaisia. Yhdellä ja toisella on vika maata pahassa asennossa ja heräillä. Tyynykikka voi olla helpotus tai ratkaisu.





Mieleeni tulee unen seikkailuista aina Winsow McCayn sarjakuva Little Nemo in Slumberland. Pikkupoika nukkuu ja näkee seikkailu-unia, jotka päättyvät aina sängystä putoamiseen. Piirtäjä oli nerokas, jugend-taitaja.

Itse asiassa Vittorio Giardinolla on ruokoton versio samasta teemasta. Naispuolinen sankari näkee varsin märkiä unia. Nimi taisi olla Litlte Ego. Voisi luulla Milo Manaran työksi, mutta Manara on usein huolimattomampi.

Giardinon sankarilla on kuvassa olevinaan kokovartalotyyny.

En tiedä, lieneekö sellaisia myynnissä edes suuremmissa tavarataloissa. Epäilen että ei ole.

Jäin pohtimaan myös sitä, että kun uusi tyynyni täytetään tavallisella vedellä,
olisiko tässä keino säästää ympäristöä ja täyttääkin se esimerkiksi vissyvedellä niin että voisi ottaa huikkia yöllä herätessä.

Keskustelu on vellonut lasipullojen ja PET-pullojen välillä mutta tyynyihin ei ole vielä päästy. Muovipullon materiaalin nimi on oivallinen konekirjoitusharjoitus. Polytereftalaatti. Englanniksi polyterephthalate.

Silmäilin erilaisia luetteloita ja vertailutestejä pullovesistä.

En taaskaan usko painettua sanaa enkä järkeviä todisteita. S. Pellegrino on hyvää eikä Perrierkään kieltämättä pahaa ole, mutta kallista.

En ymmärrä hiilihapottomia pullovesiä, joista Nestlén jättiläisbrändi Vittel on yksi. Ainakin vielä jokin aika sitten tuhottomasti esiintyvä ranskalainen lehtimainos antoi itse asiassa ymmärtää, että kun Vitteliä juo, kusettaa kovasti.

Aina diureetti on paikallaan. Toisaalta erinäisille kollegoille eli siis journalisteille ja kirjalijoille voisi jakaa Evian- tai Vittel-palkinnon - vuoden kusettaja.

Oma suosikkini on raanavesi mutta suolaisia syötyä Hartwallin vissy tai Olvin. Svedupellet pullottavat hyvää vettä, jonka keksi Vänrikki Stoolin von Döbelnin ukki. Pullossa on hänen kuvansa. Ennen aatelointia tämän 1700-luvun Lundin yliopisto professorin nimi oli Döbelius.

Siunatuksi lopuksi tältä paikalta - Halstin usein kiittämissäni mainioissa sotamuistelmissa on tarina Kiestingistä ja Kiestingin motista. Krenatöörit kantoivat 20 kilometriä pitkospuita kivennäisvesikoreja. Halsti kysymään, että eikö Sohjanankosken vesi olisi parempaakin kun miehet samalla vapautuisi sotatoimiin. Befehl ist Befehl. Jokainen saksalainen tietää, ettei vettä voi juoda, siis järvestä, joesta tai purosta.

Niin aina. Rivien väliin on piilotettu ajatus, että kaikesta päättäen runsas veden kittaaminen oikeasti on terveellistä. Mutta Päijänne-tunnelin vesi on tiettävästi ainakin sokkotesteissä havaittu maittavammaksi kuin Blinq h20 ja se toinen amerikkalainen, jonka siniset pullot ovat niin kauniita ja kalliita, että heti panisin television päälle, jos siihen mahtuisi.