Kuvaan liittyy useita asiallisia kysymyksiä: jos sinä olisit hän?
Millaista olisi olla joku toinen, kuka tahansa.
Ketä oikein oli ennen? Tuleeko tänne aikanaan maan alla eläviä pahoja peikkomaisia morlokkeja tai eloita eli olemattoman liihottelevia, huolta ja huomenta tajuamattomia olentoja, joita nämä toiset kai syövät?
Tunnistan itseni, kun kuvan Riemannin pintaan liittyvä matemaattinen määritelmä alkaa: otetaan mikä tahansa mielivaltainen piste ja… Käsitykseni mukaan olen juuri sellaine mielivaltainen piste, ja lisäksi mikä tahansa.
Mieleeni jäi koulun penkiltä, ettei pistettä ole varsinaisesti olemassa. Kuten ei minuakaan. Se määritellään ihmeellisillä ilmiöillä. Se on esimerkiksi juuri se kohta, jossa kaksi suoraa leikkaa toisensa, tai kolme tasa kohtaa. Mutta kun ei sellaisia suoriakaan ole, eivätkä matemaatikot pidä koko ajatuksesta. Kenttä on toista. Sen jokainen piste tunnetaan, kuten sähkökentän tai magneettikentän.
Maailmanrannan tutkijat (kosmologit) mainitsevat taivaanrannan eli horisontin, jonka taakse ei voi nähdä. Ja taiteen ja kirjallisuuden tutkijat ovat omaksuneet näppärän käsitteen “odotushorisontti” - mitä taulun katsojat tai kirjan lukijat arvelevat teelmässä kokevansa.
Tämä filosofinen (hermeneutiikan) termi tuo heti esiin vaikean tutkimuskohteen: mitä me koemme eri tavoiin kuin nuo toiset.
Ennen katsojat näkivät kuvassa Neitsyt Marian mutta nyt nuorehkon teinin, jolla on sininen viitta ja joka joutuu joskus hätistelemään ympäriltään enkeleitä.
Vielä kiinnostavampaa on, että odotushorisontin tuolle puolen ei voi nähdä. Jos sieltä yllättäen lentää kyyhky nokassa viheriä lehti, lintu tuleekin tänne, taivaanrannan tälle puolen.
Ja taivaanranta on lähempänä kuin luulettekaan. Voitte katsoa hakukoneella “kuinka kaukana on taivaanranta”.
Ei käy kiistäminen, etten olisi joskus sanonut jollekulle: kävelepä taivaanrantaan ja takaisin. Ei tuo ole älykkyystesti, vaan tyhmä letkautus. Ethän vielä ontuessasi selkäni takaa maapallon kierrettyäsi ole käynyt taivaanrannassa, ja liikkuessasi horisontti liikkuu mukanasi.
Itse nobelisti Susskind, joka on hyvin viisas mies ja luuloni mukaan hiukan hullukin, selvitteli tätä ja mietti maailmankaikkeutta jonkin muun kuvana eli hologrammina. Aine ja energia olisivatkin vain sivutuotteita, koska kaikki kostuu periaatteeltaan informaatiosta.
Kun fyysikkojen tiedot sotahistoriasta voivat olla vajavaisia, lisään ajatukseen muistisäännön “todellisuuden” liisteröitymisestä toisen todellisuuden seinille.
Valkeasaaressa kesällä -44 vihollisemme tikkasivat myös hyvin isoilla tykeillä bunkkereita. Täysosuman seurauksena kaikki, jotka olivat tuossa tilassa ja kaikki, mitä siellä oli, liisteröityi bunkkerin lattiaan, seiniin ja kattoon.
Sana “hologrammi” odotti vielä keksimistään. Tutuksi se tuli setelien hopeanhohtoisesta läikästä ja sitten maksukorteista. Luulen että Osuuspankin uusin kortti sisältää pankin logon hologrammina. Ja sana siis tarkoittaa kaksiulotteista, joka vaikuttaa kolmiulotteiselta, ja tässä kirjoituksessa viittailen ilmiöihin antaen ymmärtää, että ehkä meidän lajin kehityksemme on totuttanut meidät tähän pituus, syyvyys, leveys- kuvioon, mutta runoilija (Blake) kirjoitti oikein yli 200 vuotta sitten: maailmat ovat hiekanjyväsessä. Miten sen nyt ottaa. W. Blake oli hänkin erikoislaatuinen henkilö, jolta oli turha odottaa suoraa puhetta.