Satua

 

Vain muutama ihminen tietää, että vilahdan kokoillan elokuvan “Lumikuningatar” (1986) lopputeksteissä. Mainos-TV (MTV 3) istuu elokuvan restauroidun kopion kotimaisten esitysoikeuksien päällä eikä lähetä sitä eikä anna muidenkaan lähettää.

Se on rumasti tehty.

Hinnoista ei tulisi riitaa, sanoo ohjaaja.

Näin filmin Orionissa silloin restauroituna. Hämmästyin, miten se oli hyvä. Aikakaudelle luonteenomainn hitaus oli kääntynyt voimaksi. Onneksi valokuvasin myös Orionin salissa, aulassa ja konehuoneessa. 

Muistin kun kävin siellä vuonna 1964 katsomassa elokuvan, jonka nimi äännettiin “jules ja jim”. Ellen erehdy, ja miksi en erehtyisi, “Orion” oli puutalossa Fredalla ja tämä oli silloin Atena.

Raskaalla kalustolla filmille kuvattu teos on jotain aivan muuta kuin nämä nykyiset. Sama tunne kuin valikoidessani Riihimäelle museoon tulevaan näyttelyyn isäni 40-luvun Lapin kuvia. Zeissin Super Ikontaa ja sen Tessar f 3.5 -objektiivia ei ole ylitetty, ja mustavalkoinen valokuva liikkuu.

Ei sillä, Tšehovin novelleissa (“Onni”) on nuoren Anhavan suomentamina paremmat kuvat kuin missään elokuvannoksessa.  Ja katseltuni ihailemiani mykkäfilmejä, kuten kolme ihmeellistä satua sisältävää Fritz Langin väsynyttä kuolemaa (Der müde Tod) käsitän, että valokuva on valon kuva ja muistan, että jo Newton ja sitten Goethe ihmettelivät prismaa, joka toden tott hajottaa valkoisen väreiksi. Sateenkaari…

Fotoniikka eli valokvanttien soveltaminen tekniikkaan on jo mullistanut maailmaa.

Mutta värikuva on melkein yhtä huono keksintö kuin henkilöauto. Kummallekaan ei ole vaihtoehtoa.

Kirjoitin tuohon Lumikuningatar-elokuvaan dialogia. Näin silmissäni Jean Cocteaun filmin “Kaunotar ja hirviö” (1946). Se on maailman paras. Jos se on esitetty Suomessa, mielenkiintoa se ei ole herättänyt. Cocteau itse on osittain aiheellisesti unohdettu. Sadun kannalta tärkeää on, että hän oli seksuaalisesti poikkeava. 

Ja koska surrealismi tarkoitti taiteessa täsmällee samaa kuin satu, mainitsen samassa yhteydessä Garcia Lorcan, jolla oli merkittävä osuus elokuvaan “Andalusialainen koira”. Erityisen vahv arooli oli seuraavassa elokuvassa”Kulta-aika” (L’Age de l’Or) Luis Bunuelila, joka sai eräillä kuvilla Vatikaanin raivostumaan

Ja Bunuel oli sadunkertoja jos kuka. Vahva osuus oli myös Salvador Dalilla. Bunuel työskentelialalla hyvin pitkään Meksikossa. Hänellä oli pitkäänvaikuksia tekniikan kanssa, koska hän ei viitsinyt opetella.

Mutta H.C. Andersen osui juuri siihensaumaan, kun vuosituhansisuullisesti esitetyt kertomukset alkoivat menestyä kaupallisesti. Jotkut olivat alkaneet sekoittaa sellaiseen satiiria. Andersen löysi uskonnollishenkisen opettavuuden ja enimmäkseen varoi aikalaistensa Grimmin veljesten suosimia julmuuksia.

Andersen painettii pikku hiljaa lastenkirjailijaksi, jollainen oli pitkään alempi asema, kunnes sitten ruotsalainen Astrid Lindgren ja suomalainen Tove Jansson räjäyttivät pankin.

Ja satu siirtyi yäs krkeakirjallisuuteen. Hyvä esimerkki on Italo Calvino, jonkasankareita olivat halkaistu varakreivi ja itse Kublai Kaani, jolle Marc Polo Kiinassa lateli toinen toistaan villimpiä juttuja.

Ehkä jätän nyt maininnan varaan, että Raamatussa on hyvinkin paljon satuainesta. Olihan itse Jeesus tunnettu ihmeiden tekijä ja kuulusa yliluonnollisista kyvyistään. Joten suuri linja o satu, ja realisiin kannistuva romaani näyttää olleen välivaihe.