Sotaliike

 

Monet suomalaiset, ehkä poliitikotkin, ovat omaksuneet amerikkalaisilta sen, että eivät tunne Amerikkaa (USA) ja sen historiaa.

Kuka täällä mahtaa esimerkiksi uskoa kirkkain silmin esitettyihin puheisiin USA:sta sananvapauden tyyssijana? Ensimmäiset runsaat 100 vuotta “sananvapaus” ei koskenut lainkaan naisia, lapsia eikä vähemmistöjä. Tie sanan eli ehkä puheen ja julkaisun vapaudesta ilmaisun vapauteen on ollut ajoittain ylivoimainen.

Nyreksiessään “sääntöpohjaisuutta” hesivuuttavat - myös Rubio Münchenissä, että sananvapaus ja perustuslaki ovat sääntöjä. 

Harmi että tuo sana on niin huono suomessa ja monissa muissa kielissä. Minulle joka olen työskennellyt juuri näiden asioiden parissa, kuukausipalkalla, yli 60 vuotta, oikeusteorian ydin on tämä: et voi pelata pitkän päälle jalkapalloa, ellei ole sääntöjä. Erotuomareita tarvitaan. Säännöistä on aina vaivaa, etenkin kun niin moni hivuttaa sääntöpohjasuutta sinnekin, missä sillä ei ole sijaa. Esimerkiksi parisuhde ja laajemmin biologia eivät ole sääntöjen maailmaa, eivät edes säännönmukaisuuden. Juuri nyt jyristen uudella tavalla ennen näkemättömän tekniikan (vanttibiologia jne,) turvin etenevä biologia on epäsäännöllisyyden alue. Esimerkki: mutaatio eli sattumanvarainen muunnos

Esimerkiksi Euroopassa ainakin 1860-luvulta hyvin vakavasti otettu rakenteellinen vastakkaisuus “sananvapauden” ja tekijänoikeuden välillä vaatii Yhdysvalloissa yhä isomman maton, jonka alle se lakaistaan, kun etenkin tietotekniikka on 1950-luvulta alkaen syönyt sitä.

Käsitepari minun sananvapauteni - sinun sananvapautesi ei viehätä myöskään amerikkalaisia juristeja.

Olin itse usein mukana, kun käytiin keskustelua muun ohella siitä, onko teollinen standardi jommankumman vapauden tai oikeuden piirissä. Toiset heristelivät GSM-puhelimia, toiset CDMA:ta. Järjestelmät eivät sopineet toisiinsa. Tällä hetkellä joku Musk pitää Starlinkiä “omaisuutenaan”, mikä on nurinkurinen ajatus.

Viimeistään vuonna 1900 presidentti Theodore Roosevelt - ei siis viides serkkunsa Franklin D. Roosevelt - käsitti politiikan liiketoimintana. Paitsi suurriistan metsästäjä ja rankan ratsuväen ystävä hän oli aito imperialisti, joka käsitti täysin merivoimien merkityksen.

Ensimmäinen ja toinen maailmansota olivat USA:lle erittäin hyvää liiketoimintaa. Eurooppa suojasi silloin ja nyt Yhdysvaltoja sotilaallisesti. Ja sekä saksalaiset että japanilaiset sukellusveneet katselivat periskoopeillaan Yhdysvaltojen rantoja ja etenkin kirkkaasti valaistua New Yorkia. 

Yhdysvallat oli keksinyt Venäjän liehittelyn jo 1905, kun Venäjän - Japanin sodan rauha tehtiin Portsmouthissa Mainen osavaltiossa. Venäjää edusti Sergei Witte, yksi keisariajan etevimmistä valtiomiehistä, joka oli kunnostautunut myös Siperian rautatien valtavan rakennustyön rahoittamisessa. Hän oli ymmärtänyt rakentaa suhteet Rotschild-suvun pankkiireihin.

Sen sellaisen J.D. Vancen harrastama EU on oleellisesti amerikkalaisten luomus. Hänen lapsellisuutensa sitä vastoin kuvittaa käsitettä “ruma amerikkalainen” (Graham Greene), joka meluaa luuloteltua etevyyttään.

Taustalla oli Marshall-apu, jonka taustalla oli kenraali George C. Marshall, joka suunnitteli vaikeita asioita samaan aikaan kuin kenraali Eisenhower luki rakastamiaan Zane Grayn lännenkirjoja.

Itse asiassa monipuolinen yhteistyö oli alkanut jo paljon aikaisemmin, kun amerikkalaiset alkoivat ahnehtia orjia Afrikasta ja useat eurooppalaiset valtiot ilmoittautuivat rahtilaivaston pyörittäjiksi asevelihinnoin. Ja jo alkuvaiheessa mainittu joukkio yhdessä puhdisti läntisen Välimeren ja Afrikan rannikon islaminuskoisista merirosvoista keinoja kaihtamatta. 

Joku voisi kertoa Trumpille ja hänen nuolijoilleen, että maailman rikkain mies Kroisos kysyi oraakkelilta, miten kävisi sota persialaisia vastaan. Oraakkeli sanoi, että suuri valtakunta tuhoutuisi. Niinpä Kroisos hyökkäsi ja ennustus meni toteen. Hänen valtakuntansa tuhoutui.

Kuu on juustoa

 

Kansansadut ovat kyllä edellä luonnontieteiden terävintä kärkeä. Etenkin kemiassa on kyllä jo myönnetty, että orgaanisen ja epäorgaanisen ero on osittain esitystekninen.

Siitä huolimatta Kuussa pistäytyneet väittävät, että kiveä se on. Kansa tietää: kuu on kuin onkin juustoa. Nähtävästi kohdittain se on leipäjuustoa ja joissakin paikoissa Emmentalia.

Kansansadussa Kusti, joka on suden kutsumanimi, huiputetaan syöksymään pää edellä pahaan paikkaan, kun Mikko (Kettu Repolainen) houkuttelee hänet kurkistamaan kaivon vedessä kelluvaa kuun kuvajaista.

Tukea analyysille tulee yllättävästä suunnasta. Li Bao (Li Tai Po) ei jäänyt historiaan kemistinä eikä tiedemiehenä, vaan runoilijana. Kertomuksen mukaan hän hukkui yritettyään juovuspäissään syleillä kuun kuvaa, joka heijastui Jangtsen pohjukkaan.

Nämä asiat tulivat mieleen, kun kauhistelin biologian valtavaa muutosta. Schrödingerin kirja (1940) kysyy otsikollaan, mitä elämä on. Kirjoittaja oli fyysikko ja erittäin etevä matemaatikko. Hänen vastauksensa kysymykseen oli laitteiden vielä puuttuessa pelkkää järkeilyä, mutta itse kokeelliset keksijät Crick ja Watson ilmoittivat omasta aloitteestaan, että merkittävän sysäyksen DNA:n eli sen koostumuksen ja muodon keksimiselle, he olivat saaneet nimenomaan tuosta kirjasta.

Geneetikko Leena Palotie oli yksi niistä ihmisistä, johon tutustuminen oli harvinainen onnenpotku. Hän oli myös kollegojensa mielestä alan ehdotonta kansainvälistä huippua, ja lisäksi aivan valloittava, iloinen ihminen.

Eräänä iltana kysyin häneltä äskettäin laajempaan käyttöön tulleen kännykän innostamana, että kuule - mieleeni tuli että tämä cell-phone on nimityksensä mukaan oikeastaan sinun alaasi eli solupuhelin. Jatkoin kysymällä, että mitä jos keksittäisiin sellainen puhelin, jonka käyttäjä voisi syödä sen ja joka saisi energiansa sähkön sijasta esimerkiksi syljestä.

Olimme samaa mieltä siitä, että ajatus on hyvä. Se oli jäänyt ehkä huomiotta siksi, etteivät tutkijat tienneet, mitä elämä oikeasti on, yhtä vähän kuin he tietävät, mitä painovoima on. 

Tässä aiheessa eli pitkien aikojen kuluttua arvelen, että molemmat ovat virheellisesti muotoiltuja kysymyksiä. Olin sangen hyvilläni,  kun sain käsiini neurotieteilijä-psykiatri-fysiologi Edward Bullmoren kirjan, jossa siis pohditaan Cambridgen oppituolin korkeudesta muun muassa autoimmuunijärjestelmän ja eräiden psyyken sairauksien yhteydestä ja samalla kiistetään Descsrtes’ta lähtien perustotuutena pidetty jako mieleen ja aineeseen. Jo Freud ja Jung riitautuivat siitä, johtuvatko erinäisen häiriötilat ihmisen kokemuksista vai hänen fyysisistä ominaisuuksistaan.

Eräänä yönä kehitin todella tehokkaan avaruuskulkuneuvon. Koska energian varastoiminen nyt on sekä sijoittajien että sotilaide mielestä niin kovin kiinnostavaa, jätän järjestelmän kuvaamatta, mutta kun itse kävin kuussa, kuin sinne kolme sekuntia ennen lähtöäni maasta, tarkemmin sanoen isänmaasta.

Kuussa oli D. Trump, joka kravattipuku avaruusasun alla mesoi, että Yhdysvaltojen strategiset intressit vaativat välttämättömästi kuun liittämistä Yhdysvaltoihin 52. osavaltiona.

Jos siinä tarttuu hiukan tuota juustoa mukaan, se siirtyy hänen perheensä omistukseen, koska kysymyksessä on diili. 

Rahanpalkintokin tulisi, vaikka viimeksi kävi niin, että Grönlanti piti ottaa, kun Nobelin rauhanpalkinnon jakava Tanskan parlamentti jakoi sen aivan väärälle henkilölle.

Varkaitten paratiisi

 

Valtiollinen tihutyö onnistuu, kun kansalaiset ajattelevat, että oikeastaan tämä ei kuulu minulle.

Nyt kuuluu. Yhdysvaltain uusi politiikka, joka ei ole enää Trumpin aikaisempaa politiikkaa, on hyökkäyssota ryöstön tarkoituksessa. Se on juuri sitä, mitä kansalliset järjestöt YK:sta alkaen ovat yrittäneet estää. Myös NATO perustettiin juuri tässä tarkoituksessa, koska Neuvostoliiton arvioitiin toimivat pidäkkeettömästi etenkin Euroopassa, juuri kuten se tekikin tallaamalla lähimmät naapurinsa alleen toisen maailmansodan päätyttyä. 

Venezuelan Maduron tapauksesta tulee mieleen rikosoikeuden vanha knoppikysymys: kun varas varastaa varkaalta, mitä se on oikeudellisesti. Vastaus: se on varkaus. Rikoslaki tahtoo suojella hallintaa, ei niinkään omistusta. Jos vieraani vie lipastoni kannelta kultakellon, jonka olen itse varastanut vanhainkodissa käydessäni tuntemattoman potilaan pöydältä, teko on varkaus.

USA toimii juuri samoin kuin Venäjä Ukrainassa. Siviilejä ei ole ollut kohteena - toistaiseksi. Sen sijaan on ilmoitettu, että seuraavaksi ovat vuorossa Kuuba ja Meksiko ja Grönlanti.

Siitä huolimatta, että kongressin yli on kävelty, edes kritiikkiä ei kuulu. Kansalaismielipide ei vastusta. Washingtonista ja Floridasta käsin on siis toteutettu vallankaappaus.

Tämä kuuluu meille. Putinin Venäjä uhkailee meitä jatkuvasti ja provosoi. USA:n uuden opin mukaan ei ole syytä toivoa, että USA tulisi tai sallisi Nato tulla meille apuun, paitsi jos se on valtaan nousseen varkaiden luokan eli kleptokratian rahallisten etujen mukaista.

Samalla USA:n ja Venäjän merkillisiä piirteitä saanut yhteisymmärrys tulee tulkituksi. On voimassa Ribbentropin sopimus. Nuo kaksi maata ovat sopineet etenkin Euroopan jakamisesta keskenään. Molemmat tietävät, että toinen sopimuspuoli käy kimppuun heti kun arvioi hetken sopivaksi. Ydinaseiden vuoksi toiminta on aloitettu hivuttamalla.

Sitä en osaa sanoa, mikä on jo hyvin vahvan Kiinan rooli tässä. Pelkään että se on hankkeessa mukanaan ja että tähtäimessä on aluksi vain Afrikka ja Aasia.

Salaliittoteoria? Ei, vaan vahva hypoteesi. Suomeksi “mahdollisuus”. Sellaiset on otettava huomioon.

Jos juopunut kansalliskaarti jyskyttää ovea, se on muutakin kuin säe Lorcan runosta. Ne muuten tappoivat Federicon.

Liioittelua? Ei. Sotatoimi eli aseellinen hyökkäys.

Ihmisoikeus? Ei. Samanlainen rikollinen teko kuin Saksan hyökkäys Puolaan 1939 ja Neuvostoliiton hyökkäys Suomeen samana vuonna.

Miksi valtion johtomme ei tuomitse hyokkäystä selvästi? Siksi että sen tehtävä on lisätä Suomen turvallisuutta, ei vähentää sitä.

Olemme perässähiihtäjiä. Ladulta poikkeavat ammutaan.

Tulevaisuus? Näkymät ovat erikoisen huonoja. USA:n sotilaallinen ja poliittinen suunnittelu on erinomaista, luultavasti maailman parasta.

Silti: poikkeukseton sääntö on, että sodan ensimmäinen kokemus on aina yllättymnen siitä, että asiat lähtevätkin menemään toisin kuin oli etukäteen päätetty.

Tämä kokemus on tiivistetty sanontaan, että sodalla on oma logiikkansa. USA sai siitä kokemuksia Vietnamissa ja Afganistanissa, mutta ei uskonut.

Tätä blogikirjoitusta voi sanoa jyrkäksi. Se on jyrkkä. Sanon vielä jyrkästi, että Suomessa voisi hillitä puuhaamista toisarvoisten asioitten parissa. Tässä ei käsijarru auta.

Ollin oppivuodet

 

Oli juhlaa. Oli tuttuja ja heidän serkkujaan. Ja samalla painoin mieleeni ostaa otsalampun tai kaksi. Kaupoille on muutenkin asiaa.

Jos sattuvat lukemaan, tässä pienen heeni täydennys, kaikille:

Titus Petronius Arbiter:

Ranta ja meri kauniimmat kuin elämä! Onni

on astua maihin tänään ja tässä.

Päivä on korkea. Tälle paikalle ennen

houkuttelin merenneitoja loiskuttamalla vettä.

Tuossa on lähteikkö. Tuonne tuo tuuli levää.

Täällä asuvat muistot ja sanaton hellyys.

Olen elänyt. Muuttuva onni ei pysty

riistämään sitä, minkä olen jo saanut.

O litus vita mihi dulcius, o mare! Felix

Cui licet ad terras ire subinde meas!

O formosa dies! Hoc quondam rure solebam

Naiadas alterna sollicitare manu!

Hic fontis locus est, illic sinus egerit algas.

Haec status est tacitis fide cupinibus.

Pervixi; neque enim fortuna malignior unquam

eripiet nobis quod prior hora dedit.

Runo on kaksi tuhatta vuotta vanha, käännös omani ja sisältö jokseenkin sama kuin fyysikko ja nobelisti Penrosen uusimmissa kirjoissa, joita suositan viitseliäille. Elleivät ne silloita suhteellisuusteoriaa ja kvanttimekaniikkaa, ne osoittavat “humanistisen alan” ja “tieteen” rajan keinotekoisuuden. Penrose kirjoittaa - ehkä piruuttaan - että aineen ja energia kaksoisjumaluutta edelsi - tietoisuus. Fashion, Faith and Fantasy in the New Physics of the Universe.

Epätasaisten portaiden meneminen alaspäin on hankalaa, kun valo jää selän taakse. Omat ulkoportaamme ovat ikävät samasta syystä. On esineitä, joilla ontaito tipahtaa esimerkiksi auton lattian pimeään.

Jutun kuvassa on eräs tuttavani otsalamppuineen. Paristot kulkevat kätevästi olkapäällä, kuten nähdää.

Jos erehtyisin - sädekehä on esiintynyt kuvissa melkein sen ajan, jolta kuvia on. Se ei ole millään muotoa kristinuskon oivallus. 

Omana kysymyksenäni esitän, mahtaisiko kruunu olla samaa perua. Luulisi että kuvissa esiintyvä kuninkaan kruunu tai sitä aikaisempi diadeemi on kotioloissa hankala, varsinkin jos sen käyttäjällä on täitä. Jos olisin täi, olisin erikoisen kiinnostunut kirkollisista päähineistä, jollainen on esimerkiksi paavin tiara. Tuntuisi että sana “hiippakunta” viittaisi piispan päähineeseen.

Hiippa kulkusineen puolestaan on tontun lisäksi narrin asun osa, siis tyyppiä Rigoletto.

Epäkunnioitus

Valkoisen talon nukketeatteriesitystä katsoessa jäi miettimään, missä ovat nukettajat. Mr. varapresidentti toimii ehkä vieterillä. Mr. presidentti on amerikkalaisten vanhastaan rakastama roolihenkilö, koulukiusaajan perikuva.

Ja nyt kun Eurooppa etsii itseään ja suree Ukrainaa, Englanti jossa pallo on ollut pahasti hukassa ties kuinka monta vuotta, tekee maalin. Zelensky tapaa tänään kuninkaan ja kaikki oppivat pääministeri Starmerin nimen minuutissa. 

Se on perusteltu mielipide, että kuningashuoneet ovat kummallinen jäänne menneisyyden ajoilta. Näin ei taida olla. Tässä tapauksessa tieto tuosta tapaamisesta ohitti sen, mitä Piilaaksolla on tarjota. Eurooppa on ryhmittynyt Englannin johdolla, ja Yhdysvaltojen päällikkö joutuu kyselemään jodia ja sideharsoa jalkaansa, johon hän ampui itseään.

Poliitikoilla ja samoin kirjailijoilla on mielenkiintoinen taipumus munata itsensä viimeisinä töinään tässä maailmasssa. USA:n tapauksessa mielessä on kyllä jatkuvasti ollut, että historiasta tunnemme tai tiedämme noin 38 korkeakulttuuria, ja suurin osa niistä on pudonnut täysin yllättäen, kuin hattu naulasta, paitsi Saksan teknillisen-sotilaallinen suuruus, joka kaatui kuin lankkuaita 12.11.1918, muun muassa Svinhufvudin ja Paasikiven suureksi suruksi.

Eli onko niin, että US saavutti vanhuutensa varhain?

Nykyinen Stanfordin historian professori Fukyama julisti ajatuksensa ”historian lopusta” teoksessaan Historian loppu ja viimeinen ihminen (1992). Hänen mukaansa kaikki inhimillisen historian kannalta merkittävä on jo tehty ja ihmiskunnan historian kehitys ideologioiden välisenä taisteluna on suurelta osin päättynyt liberaalin demokratian voittoon. Hänen ajatuksiinsa vaikuttivat erityisesti kylmän sodan päättyminen ja Berliinin muurin kaatuminen vuonna 1989.

Ajatus sai suurta suosiota. Myös ajatollah Khomeini oli kuollut, ja Saddam Husseinista tehtäisiin kohta selvä. Sellaista henkilöä kuin Deng Xiaoping tuskin mainittiin, eikä sellaista kuin Xi Jingping osattu odottaa. 

Suomessa näitä vanhuuden möhlääjiä olivat Svinhufvud, joka harhaili vielä Stalingradin jälkeen Saksassa kyselemässä Saksalta apua, Mannerheim, Paasikivi ja Kekkonen. Ensin mainittu valitti huonoa oloaan ja pahaa mieltä. Paasikivi meni vaaleissa mustana hevosena Kekkosta vastaan 1956 ja hävisi. Komean uran nolo loppu oli Tannerin ympärillä pyörinyt Honka-liitto, jolla oli tarkoitus kaataa Kekkonen. Honkaa oli jo hovioikeuspiireisä pidetty pilkkkuja pyydystävänä pölvästinä. Ja Kekkonen arvioi olevansa takuumies idän politiikassa, mutta osoittautui painolastiksi.

Mielenkiintoisesti Paasikivi kävi Kuloaaressa keskusteluja K.J.Ståhlbergin kanssa vaarallisina vuosina, etenkin 1947-1948, mutta ei Mannerheimin. 

Kyllä seniili seniilin tuntee; olen vanhempi kuin Mr. presidentti, joka taas vaati “diiliä”. Kun hän näyttää tarkoittavan sanalla “sopimusta”, sopimusoikeuskin näyttää jääneen häneltä väliin. Suosittelisin esimerkiksi Furmstone - Fifootia (16. painos) tai Zimmermanin vain tuhatsivuista teosta velvoitteen merkityksestä Rooman, Ranskan ja englantilaisen oikeuden alueilla.

Vaikka termi on hyvä korttipelissä, se ei sovi lainkaan kansainvälisiin järjestelyihin, koska niissä ei ole täytäntöönpanon pakkokeinoja. Kansallisesti jobbari voi vaatia kauppahinnan oikeudessa ja ulosotossa, mutta ei oe olemassa sellaista kaupunginvoutia, joka ulosmittaisi Panaman kanavan tai Gönlannin.

Suomessa Ryti herätti pahaa verta toteamalla aivan oikein, ettei valtio ollut korvausvelvollinen Karjalaan jääneistä kiinteistöstä. Tosin eräistä kiinteistöistä sai todella pienen määrän kultareunaisia valtion obligaatioita.

Kuuluisia diilin tekijöitä oli Molotovin ja Ribbentropin ohella N. Chamberlain, joka Münchenin tapaamisesta 1939 palattuaan heilutti miehekkäästi sateenvarjoaan ja huudahti: rauha meidän ajallemme.

Vahvemman oikeuteen vetoavilta valtiomiehiltä vois kysyä, missä ovat nyt mammutit, luolakarhut ja sapelihammastiikerit.

Perustus

Suomessa sanottiin olevan perustuslaillisia ja myöntyvyysmiehiä sekä lisäksi sosialisteja viime vuosisadan alussa eli noin vuodesta 1900.

Tilanne oli sama 1945-1991. Varmuuden vuoksi sitä perustuslakiakaan, joka oli pyöräytetty pakkosaumassa 1919, ei muutettu. Sosialismi meiltä tosin katosi 1956, kuten jokseenkin kaikkialta muualtakin.

Ei tule mieleen, että tuotantovälineitä olisi vaadittu yhteiskunnan haltuun viime aikoina. Pankeista ol tällaista puhetta. Ja apteekeista samoin.

Asian tekee historian kirjoittajalle vaikeaksi se, että Suomella ei ollut tuohon aikaan perustuslakia. Suomi oli 1809-1917 Venäjän keisarikunnan osa, jolla saattoi olla eräitä omia oikeuksia, hallitsijan armosta. 

Asiasta on vaikea sanoa mitään tarkempaa, koska myöskään Venäjällä ei ollut perustuslakia, eikä hallitsija ollut vastuussa puheistaan eikä teoistaan. Tapana oli sana, että hän oli vastuussa vain Jumalalle, mutta tällaisen yhteyden toiminnasta tai vaikutuksista ei ole mitään tietoa.

Kun esimerkiksi Helmikuun manifesti annettiin, Venäjä toimi oman logiikkansa mukaan. Eivät pienen maakunnan niin sanotut lait voineet vaikuttaa hallitsijan päätöksiin. Venäjän etua ja turvallisuutta koskevat päätökset tuli tehtämän Venäjällä suomalaisilta kyselemättä.

Suomi sai 1906 Venäjän ajauduttua sekasortoon kansanedustuslaitoksen hiukan tapaturmaisesti. Tuo laitos ei kuitenkaan saanut valtaa eikä sitä saanut liioin oikeuslaitos, Suomen senaatti. Sekasorron aiheutti kevyt- ja ylimielinen sotaan lähtö, silloin Jaappania vastaan.

Tämä tuskin oli mielessä, kun myöhemmin Suomessa laulettiin kuplettia, että kun laivasta näkyi enää pikkuisen niitä kuplia pinnalla - niin kippari kysyi että kukahan tän’ ostaisi, puolella hinnalla.

Kun Venäjä ajautui taas sekasortoon 1917 eikä hallitsijaa enää ollut, Suomessa ei kukaan oikein tiennyt, mitä nyt tehdään. Eduskunta valitsi valtaan itsensä säätämällä niin sanotun valtalain, mutta mieli muuttui, kun oli kohta järjestettävä uudet vaalit, ja enemmistöön tulivatkin niin sanotut porvarit. 

Venäjällä olivat äänessä eräät, jotka sanoivat olevansa sosialisteja. Merkittävä rahoitus ja asianmukainen valvonta tuli kuitenkin Saksasta. Helsingissä tehtiin vallankumous, sitten kun asiasta oli äänestetty Työväentalolla. Sellaiseen ei kuitenkaan ollut taitoa, aseita eikä rahaa, ja kävi ilmi, ettei edes lupailtua tukea entisestä isntämaasta.

Kumoukselliset toivoivat venäläisten aatetoverien ja Suomessa olevien venäläisten sotilaiden apua, mutta jäivät käytännössä enimmäkseen sitä ilman.

Saksan ja Venäjän rauhanteossa maaliskuussa 1918 muun muassa muodostettiin Ukrainan valtio, ja Saksa määräsi venäläiset viemään sotaväen ja laivaston pois Suomesta. Suomenmaasta tuli Saksan siirtomaa samassa maaliskuussa 1918. Valtaa maassa käytti vahva sotilasosasto, Itämeren divisioona, ja Mannerheim lähti matkoille. Valkoinen armeija arveli vapauttaneensa Suomen.

Asiallinen syy ihmetellä kauan käytettyä nimitystä “vapaussota” on virheellinen perustelu “vapautuminen ryssän vallasta”. Jotain muuta se oli. Kansallisarkisto on ansiokkaasti digitoinut ja tuonut verkkoon sodan jälkiselvittelyissä käsitellyt valtiorikosoikeuksien oikeusjutut. Syytteessä oli 72 000 suomalaista. Sodassa tai sodan vuoksi vankileireillä kuoli noin 30 000 punaista ja 8 000 valkoista.

Suomalaiset suorittivat yhden vuoden 1918 silmänkääntötempuistaan ja keksivät, että meillähän on perustuslaki - Ruotsin 1700-luvulla itselleen säätämä. Se oli tosin sielläkin korvattu uudella perustuslailla 1809 ja Suomenmaa oli liitetty aivan toiseen valtakuntaan. Ja sitten alettiin valita maallemme kuningasta, joka oli tietenkin saatava Saksasta. Tämä hanke aiheutti Suomessa myös hämmennystä.

Lukijan on lupa ymmärtää, että Saksa oli vielä suhteellisen vahvoilla maailmansodassa. Pariisin valtaaminen ei ollut tuulesta temmattu hanke. Asiat menivät kuitenkin vintturaan, kun Eurooppaan alkoi hyvin sekavien vaiheiden jälkeen tulla 1918 hätäisesti koulutettuja amerikkalaisia sotilaita. Kun amerikkalaisia tuli lopulta kymmenen tuhatta päivässä, Saksan sodanjohto heitti pyyhkeen kehään.

Saksan sodanjohto totesi, ettei se voi nyt voittaa sotaa ja arveli ensin, että rauha voitaisiin tehdä vallinneitten olosuhteitten ehdoin. Se oli tietysti erehdys. “Tikarinpisto”-teoriaa kannattivat muutkin kuin Hitler ja natsit. Saksan armeijaa ei ollut voitettu taistelussa. Saksan kotirintama aiheutti häviön. Hyvin nopeasti keksittiin, että tuo kotirintama tarkoitti juutalaisia ja sosialisteja. Kovin yleisesti ei mainittu, että kun Itävalta-Unkari  ja sen mukana monet muut maat olivat polvillaan, Saksan valtakunta oli etelästä auki.

Varovasti arvioiden koko Saksan miehittäminen olisi vienyt puolisen vuotta ja vaatinut vielä paljon uhreja. Englannilla ja USA:lla ei ollut sellaiseen halua, ja Ranska otti omansa neuvottelupöydässä 1919. Neuvosto-Venäjälltä ei kysytty mitään.

Ei ole ihme, että 20 vuoden kuluttua yleinen käsitys oli, että Suomi ja Ruotsi kuuluvat joko Venäjälle tai Saksalle. Jatkoaikatulos 1945 oli 6-0 Venäjälle. Rangaistuslaukauskilpailua ei tarvittu. Suomesta tuli tyylikkäästi taas Venäjän autonominen suuriruhtinaskunta. Sen roolin me osasimme, eikä perustuslaillisuutta enää esiintynyt. Saksasta tuli Englannin ja Ruotsin tavoin USA:n osavaltio.

Putinin joutui vuorollaan näkemään, että Venäjässä oli edelleen sama vika kuin viimeksi kuluneet 1 000 vuotta. Se ei toimi. Ratkaisu oli historian kaikkein tutuin: pieni, suurenmoinen sota. Vallataanpa kokeeksi Krim, ja jos se onnistuu, koko Ukraina, ja sitten vähän muuta. Kuten esimerkiksi Baltia ja Suomi.

Mistä tämä yhteenveto? Tuli vain mieleen, että Venäjällä sitä osataan . Gogol kirjoitti nenästä, joka nimitettiin valtioneuvokseksi, ja Musorgski svelsi Goethen runon, jonka tarinassa kirppu nimitetään ministeriksi ja sille myönnetään mitali.

Lehti

 

Naapurin rouvan kanssa olemme jo perustaneet järjestön Kuuluisat lehtivalokuvaajat r.y. Olisi toinenkin naapuri, joka on niin hyvä, että lähettäisimme valmisteilla olevan hakemuksen valtionavusta ministeriöön, jos saisimme hänetkin mukaan.

 

Oma kisällinäytteeni on yllä. Siinä on omenapuun lehtiä toukokuulta. Se on porraspielessä niin että mieleeni tulee välillä rouva Kaisa Kallion opastus miehelleen Kööstille tämän lähtiessä linnaan tasavallan presidentiksi, nimittäin että siellä ei sitten sovi kuseskella porraspieleen. Nähdäkseni presidentti Niinistö pitää kiinni samasta säännöstä, ja se on hyvä se.

 

Sävelsi se Suuperttikin yhden maailman tunnetuimmista lauluista puusta, joka oli vain vaivainen lehmus, veräjällä kaivon luona. Mutta hän olikin voittamaton mies sarjassa kilo ja vartti, vaikka myöhemmin Hugo Wolf vähän koputteli kantapäille. DGG 2010. Fischer-Dieskau & Barenboim. Tuo levytys kertoo, että Wolf oli hullu.  uistelen, että mennessään kotona Wienissä hullujenhuoneeseen hän ajoi valjakolla ja vaunuilla portaat ylös ja ovista suoraan sisään. Vähän kuin eräs ylistarolainen tehtailija, joka ajoi amerikanraudallaan rappuja ylös pirttiin suututtuaan asukkaaseen, joka oli suutari.

 

Lohdutin erästä henkilöä selittämällä, että vuosikymmenien vakoilemiseni perusteella tiedän, ettei paljon kukaan osaa käyttää tietokoneensa perusominaisuuksista edes niitä vaivaa säästävimpiäkään. Tunnen pitkän rivin erilaisia sihteereitä, jotka hukkaavat kokonaisia tiedostoja ja joiden taito käyttää toimintoja tyssää leikepöytään. Control C ehkä menee mutta Control V on tuntematon.

 

Olen itse yksi näistä uppiniskaisista. Haluan erehtyä itse. Ilmiön hieno nimi on serendipisyys josta katso poikkeuksellisen antoisa Wikipedian artikkeli. Sana tarkoittaa epähuomiossa tapahtunutta neronleimausta. Yksikin mies yritti keksiä ainetta autonrenkaiden paistamiseen, mutta keksikin vahingossa antabuksen eli lääkkeen, jota otettua ei tahdo viina laskea.

 

Wikipedian kirjoittaja ei tietenkään tiedä, että USA:n parhaana pidetty tekijänoikeusprofessori Pam Samuelson käytti juuri sanaa ”serendipity” uraa uurtavassa kirjoituksessa Peter S. Menell, Mark A. Lemley, Robert P. Merges, Pamela Samuelson, Software and Internet law, Editor Mark A. Lemley, Aspen Publishers, 2003, ISBN 978-0-7355-3654-8.

 

Parempaa ei ole. Paitsi ehkä Sir Robin Jacobin ja muiden Guidebook to Intellectual Property”.

 

Niinpä olin laiskasti valunut lukemaan aamun lehden verkosta sellaisenaan, kunnes luin, ettei niin pidä tehdä. Näköislehti, joka on tarjolla tilaajille, tarjoaa juuri sen hyödyn, jonka vuoksi maksan The New York Timesistä ja The Guardianista. Joku joukko hyviä ammattilaisia on niputtanut ja järjestänyt kirjoitukset ja kuvat harkitusti ja niin, että minun serendipiteetilleni jää tilaa.

 

Tiedämmehän kaikki, että ne tärkeimmät asiat ja hienoimmat kirjoitukset löytyvät ”sattumalta” sen hengentuotteen vierestä, jota itse asiassa oli etsimässä ja löytämässä.

 

Umbero Eco -vainaja, joka varasti kuin kasakka, etenkin Voltairelta, kertoo omana oivalluksenaan, miten kivaa on kun on paljon kirjoja kun voi löytää kaikkea. Ehdotan tuon turhan vaikean serendipiteetin sijaan paikannimeltä kuulostavaa sanaa ”summanmutikka”. Löytää summanmutikassa. Kuten tieteessä yleensä.

 

 

 

 

Höperyydestä

 

Partiossa tunnetaan Kimin peli, alkuperäisteoksessa Jalokivipeli. Heitetään pöydälle kymmenen – kaksikymmentä tavallista esinettä, ja kun ne on peitetty pelaajalta, tämän tulisi muistaa mahdollisimman monta.

 

Lusikka, glemmari, käpy, ruuvi, ruman keltainen leluankka…

 

NYT oli virallisesti väärässä julkaistessaan artikkelin, jossa kerrottiin, että hyvä tai olematon muistiin palauttamiskyky on nyt löydetty ja todettu. Kyllä ne on tunnettu kauan, ellei aina. Muukin kirjallisuus kuin Kipling tulvii esimerkkejä tästä. 

 

Ennen maailmassa vakoilijat olivat nykyistäkin tärkeämpiä, ja kirjoitustaitoiset varmuuden vuoksi hirtettiin. Niinpä yksi ja toinen ilahdutti oikeaa valtiastaan pulputtamalla lyhyen käynnin jälkeen tarkat tiedot jonkin sataman sotalaivoista, niiden takilasta, aseistuksesta ja arvioidusta kantamasta. Muutkin kuin Sakari Pälsi kirjasivat kertouksia eri seutujen perusasukkaista, jotka piirsivät vaikka kiven kärjellä mursunluuhun tuhat kilometriä rantaviivaa tarkemmin kuin myöhäisten vuosisatojen kartoittajat. Eräät Uuden Guinean asukkaat pelasivat venäläistä rulettia levittämällä maahan 60 sientä, joista muutamat olivat tappavan myrkyllisiä.

 

Mieli läikehtii. Olen sekä kuullut että lukenut oman tilani usein. On hetkiä, jolloin en tahdo saada mieleeni, jonkun hyvinkin tietämäni ihmisen nimeä enkä piirteitä. On hetkiä, jolloin muistan molemmat ja lisäksi vaatteet ja kalevalakorun miehustassa, neljänkymmenen vuoden takaa.

 

Lähipiirissä esiintyvät kummallisuudet panevat epäilemään, että jossain mielessä koko menneisyys elää ja muisti säilyttää kaiken. Seitsenvuotias nuorkoululainen oli opetellut almanakan. Saa kysyä nimeä tai päivää. Ville 6. huhtikuuta. Joku oli maininnut ortodoksisesta kalenterista ja joku kolmas keskiaikaisesta kalenterista. Pelkään että saamme piankin kuulla pyhimysjuhlat ja ainakin pääpiirteet heihin liittyvistä legendoista. Pyhä Martti, oikeastaan Martinus Toursilainen, köyhien ja vaivaisten suojelija, muistetaan kuolinpäivänään 10- marraskuuta, joka on edelleen Martin päivä. 

 

Martinhanhea syötiin pyhimyksen muistoksesi. Hurskaana miehenä tämä yritti välttää piispaksi joutumisen piilottautumalla hanhitarhaan, kun valitsijat tulivat. Nämäkös hyväkkäät kavalsivat paikan kaakatuksellaan.

 

Höperöt ovat ehkä viisaampia kuin ne nuoremmat, joita viisaiksi huudetaan. Moni jo kuolinvuoteelleen laittautunut huhuilee lapsuuden leikkitovereitaan nimeltä ja muistaa nuket ja käpylehmät.

 

Muistin voima on väkevämpi kuin havainnon – je me onnettomat väitämme uskovamme vai sen, minkä näemme, vaikka emme todellisuudessa näe paljon mitään, ainakaan merkittävän pientä ja mahdottoman suurta.

 

Kimin peliä voisi ehjä pelata myös sanoilla, hajuilla ja äänillä. Sanat ovat minun, Kerran voitin televisiossa kaksi muuta professoria ohjelmassa, jossa luettiin noin kymmenen sanaa tekstiä, joista piti tietää kirjoittaja. Kotona kirjahyllyn ääressä olemme joskus harjoittaneet tätä. Jotkut ovat mahdottoman hyviä. Myös olen tavannut ihmisiä, jotka eivät tarvitse melodiaa tunnistaakseen säveltäjän, koska heidän ”käsialansa” on niin omintakeista. Totta. Brahms on sellainen, ainakin monissa teoksissaan. Ja tuo luonteenomainen intervallien käyttö on hauska ilmiö, koska se ei oikeastaan liity sointuihin eikä soinnutuksen oppeihin.