Alussa

Alussa oli sana. (Ja sana oli Jumalan tykönä. Ja sana oli Jumala.) 

Suomen kielessä on sanoja, jotka ovat alle 0.3 millimetriä pitkiä, ja silti niiden vetolujuus on teräkseen verrattuna viisikymmentäkertainen.

Maailmalla leviää jälleen tuttu kielellinen ilmiö. Sanoilla ja merkityksillä ei ole yhteyttä toisiinsa.

Aika kauan sitten tutkija de Saussure loi semiotiikkaa eli merkitysoppia erottamalla toisistaan merkin ja merkityksen. Merkki oli esimerkiksi puhuttu tai kirjoitettu sana ja merkitys puolestaan muun muassa yhteiskuntatieteiden ja psykologian keinoin ryhmiteltyjä sopimuksia siitä, mihin viitataan esimerkiksi sanoilla “kova” ja “pehmeä”. 

Tuo jaottelu ei ole yhdentekevä. Kovuus ja pehmeys käsitetään eri tavoin puhuttaessa kivistä ja puhuttaessa tekstiileistä. Lisäksi on kuvalliset eli vertauskuvalliset käyttötavat. Ihminen on kova tai pehmeä…

En ole käsitykseni mukaan maininnut suoraan ongelmaa, jonka luulen askarruttavan myös lukijoitani. Ovatko Trump ja Putin henkisesti poikkeavia vai ovatko he vain löytäneet uuden, kukaties taidokkaan keinon käsitellä todellisuuden ja kielen suhdetta?

En tosiaan tiedä, mikä on asian laita. Nämä kaksi ja heidän kilpailijansa ovat kovia keksimään niin sanottuja narratiiveja.

Sana on latinaa ja tarkoittaa kertomusta. En ymmärrä, miksi sitä käyteätään suomessa. Meillähän on myös oma “narratiivimme”, suomalainen tarina, joka alkaa esimerkiksi  vuonna 1917 ja loppui joskus, minun mielestäni 1992, joidenkin mielestä 2007, toisten käsityksen mukaan jatkuu edelleen.

Tuo tarina esitetään usein Suomen historiana, mikä ei tietenkään voi pitää paikkaansa. Tutkijat ja muut professorit ovat Rankesta alkaen esittäneet ja painattaneet yteenvetoja siitä, mitä tapahtui todella. Juuri koskaan he eivät mainitse kenelle tapahtui.

Suomessa on tällä hetkellä yli 5 miljoonaa historiaa. Olen tuntenut sen ajan eläneitä ihmisiä, jotka eivät tulleet panneeksi Talvisotaa edes merkille. Ja tämänkin “yhteisen koettelemuksen” aikana esimerkiksi Kauhajoella oli kansanedustajia, jotka miettivät, mitä tekisivät, että saisivat aikansa kulumaan. Kaikki eivät keksineet. Useimmat olivat vain tiellä.

Kansalaissotaa eli kertomusten vapaussotaa ei uskottavien lähteiden mukaan kaikin paikoin Koillismaalla ja Lapissa huomattu lainkaan, kun elämä oll sitä sama kurjuutta.

Sain sanat suuhuni, kun tässä blogissa teen propagandaa muun muassa lukemisen puolesta. Melestäni paremman puutteessa voisi lukea vaikka tätä blogia. Ellei lue, ei osaa puhua ihmisille eikä opi ajattelemaan.

No, Ilka Taipale - ikätoveri - sanoi televisiossa muun ohella, että ihmiset ovat nykyisin liian keskittyneitä itseensä ja oloonsa ja liian vähän keskittyneitä toisiin ja heidän oloonsa.

Otin esiin Taipaleen kirjan suomalaisista innovaatioista (kuvassa). Asiat voivat huolimatomasti vilkaisten tuntua arkipäiväisiltä, mutta tuo kirja on alevalan jälkeen Suomen eniten käännetty ja merkitykseltään Maamme-kirjan luokkaa.

Lähes ilmaisen koulutuksen, laajan sosiaaliturvan ja monien periaatteessa hyväksyän tasa-arvon seurassa on saduttaminen. 

Asiasta on julkaistu aika paljo tutkimuksia. Yhteisöllisyyttä lisää ja siten mielenterveyttä kohentaa menettelytapa, jonka mukaan jokainen osaa kertoa,  myös vanhus ja lapsi. Menetelmässä toinen kirjoittaa sana sanalta muistiin kerrotun, ja lukee sen sitten kertojalle ääneen. Sitten vielä tehdään yhdessä sovittuja muutoksia, laajennuksia ja poistoja. Ja näin ollaan mielikuvien ja kokemusten rajapinnalla, joka on silta ihmisestä toiseen ihmiseen. Sellainen silta monimutkaisessa muodossa on romaani. Yksinkertaisessa muodossa se voi olla “yks hassu juttu”, joka sattui eilenn.

Poikkeustila

 

Vastaan kysymykseen, joka näyttää olevan monen mielessä. Juristiprofessorit näyttävät olevan jyrkästi sillä kannalla, että nyt käsiteltävä “rajalaki” on jyrkästi perustuslain ja siis ihmisoikeuksien vastainen. Se rikkoo myös kansainvälisiä velvoitteita, joita Suomi on sitoutunut pitämään yllä.

Olen siis itsekin juristiprofessori, mutta en tämän alan tuntija.

Mutta: tietenkin Suomi saa puolustautua. Jos hyökkäys tapahtuu uusin keinoin, silloin puolustaudutaan uusin keinoin.

Voimassa oleva puolustustilalaki määrää ensimmäisessä pykälässään:

“1 § (25.2.2000/199)

Valtiollisen itsenäisyyden turvaamiseksi ja oikeusjärjestyksen ylläpitämiseksi voidaan valtakunnan puolustusta tehostaa ja sen turvallisuutta lujittaa saattamalla voimaan puolustustila Suomeen kohdistuvan sodan aikana sekä siihen rinnastettavissa vakavasti yleisen järjestyksen ylläpitämiseen vaikuttavissa sisäisissä, väkivaltaisissa levottomuuksissa, joilla pyritään kumoamaan tai muuttamaan perustuslain mukainen valtiojärjestys.”

Ennen käytettiin nimitystä “sotatila”.  Coronan aikana oli voimassa “valmiustila”, joka on lievempi mutta antaa viranomaisille poikkeukselliset valtuudet. Sen voimassa ollessa poliisi voi todella estää sinua ajamasta mökillesi.

Poikkeustila on tapa asettaa ylimmäksi maassa asuvien turvallisuus.

Puhe oli myös pakkotilasta. Siitä on rikoslain säännös, 4 luvun 5 §:

Pakkotila

Muun kuin edellä 4 §:ssä tarkoitetun, oikeudellisesti suojattua etua uhkaavan välittömän ja pakottavan vaaran torjumiseksi tarpeellinen teko on pakkotilatekona sallittu, jos teko on kokonaisuutena arvioiden puolustettava, kun otetaan huomioon pelastettavan edun ja teolla aiheutetun vahingon ja haitan laatu ja suuruus, vaaran alkuperä sekä muut olosuhteet.

Jos oikeudellisesti suojatun edun pelastamiseksi tehtyä tekoa ei ole 1 momentin perusteella pidettävä sallittuna, tekijä on kuitenkin rangaistusvastuusta vapaa, jos tekijältä ei kohtuudella olisi voinut vaatia muunlaista suhtautumista, kun otetaan huomioon pelastettavan edun tärkeys, tilanteen yllätyksellisyys ja pakottavuus sekä muut seikat.”

Rajalakiin liittyvä “julkisoikeudellinen hätävarjelu” on terminä poistunut. Hätävarjelusta saa käsityksen esimerkiksi hallituksen esityksestä (HE 44/2002).

Asian arvioimisen tekee vaikeaksi sotilaallisten ja valvontatoimien salassapito. Salassapito on välttämätöntä, jotta torjunta toimisi. Niinpä kukaan ei kerro, mitä itärajan takana tapahtuu. Ihmisten liikkuminen rajan pinnassa on tiedossa tarkoin. Itsestään selvä väline voisi olla muiden ohella lennokki eli drooni. Sellaisia ei nykyisin ohjailla käsin eikä ennalta rakennetun ohjelman avulla. Lisäksi yleisöllekin näytetään muussa yhteydessä satelliittikuvia, joilla seurataan esimerkiksi viljelyskasvien itämistä ja lehtien kasvamista. Droonien lähettäminen rajan yli ei muuten taida olla laillista, mutta syytepaikka olisi sitten Venäjä…

Jotenkin tulee mieleen parin vuosikymmenen takaa kansalaismielipide, jonka mukaan Kosovon sodan joukkomurhat olisi pitänyt estää kävelemällä tuliasemiin ja neuvomalla ampujia lopettamaan. Muistan näiden ajatusten esittäjiä nimeltäkin.

“Sotaa ei voi tulla” ajateltiin Suomessa vielä päivää ennen Talvisodan alkamista.  Ajattelen itse nytkin niin, mutta se on arvaus. Joidenkin on varauduttava epätodenäköisiin tilanteisiin. Jos sieltä kuitenkin tulee pommeja ja ilmoitus, että ei tämä mitään sotaa ole. Muuten vain pommitamme.

Terveisiä tynnyristä

 

Olen tavannut kokeneita ihmisiä, jotka ovat opetelleet pitämään silmänsä ja korvansa auki, liikkuneet maailmalla ja miettineet asioita. Itse olen kasvanut hyvinvoinnin ja ongelmattomuuden tynnyrissä ja tottunut kurkistelemaan tapinreijästä maailmaa. 

Tässä jo hyvin laajassa blogissa, tätä ennen useissa lehdissä, sitä ennen suuressa sanomalehdessä olen varoittanut lukijoita julkisista intellektuelleista. Usein olen käyttänyt esimerkkinä Jean-Paul Sartrea, jota osa omaa sukupolveani jumaloi. Muistaakseni hän totesi vielä viimeisillä voimillaan, että ihana Neuvostoliitto oli kukaties tehnyt merkitykseltään olemattomia pikku virheitä perustaessaan Vankileirien saariston jossa kai joku saattoi menehtyäkin. 

Paljon matalampi henkilö, ranskalainen Emmanuel Todd kuuluu väittensä mukaan tieteeseen nojaaviin intellektuelleihin, etenkin tilastotieteeseen ja antropologiaan. Hänen perustelujensa mukaan Englanti ja Yhdysvallat ovat jo toteutuneita esimerkkejä länsimaiden romahduksesta, mutta onneksi on toivoa: Putin ja Venäjä, jossa kaikki muu on kunnossa paitsi Ukraina, joka hyökkäsi rauhaa rakastavan naapurinsa kimppuun ja edelleen ammuskelee vastaan amerikkalaisten ja Naton tahdottomana työkaluna.

Ilkeät lehdet kirjoittavat, että hänellä on tapana valita väärät faktat, tehdä niistä virheellisiä johtopäätöksiä ja esittää tulos totuutena.

Miten minun tulee mieleeni menneiden vuosikymmenien Foucault. Hän teki mielenkiintoista tutkimusta selvittämällä muun muassa vankilan, kasarmin ja koulun syntyä. Sen jälkeen hän siirtyi esittämään totuuden vähän joka asiasta.

Kuka hyötyy Suomen jo epätavallisiin mittoihin kasvaneesta työmarkkinakriisistä? Uskallan sanoa, että ei hallitus, eivät työnantajat eivätkä työntekijät.

Putin hyötyy.

Venäjän judohenkinen strategia on horjuttaminen. Mielenkiintoista kyllä, Trumpin suuri taktiikka on juuri sama. Niinpä nilkkaan potkijat, sellaiset kuin Orban, nauttiva suurta suosiota.

Vaikka Todd kirjoittaa myös pohjoisista maista, Natoon mennessä Suomessa noussut uusioisänmaallisuus, jota saa sanoa myös maanpulustushengeksi, tuntuu perustelevan yhden hänen väitteistään. Ranskassa hän näkee “katolisten zombien” kaappaavan keskiluokkaa taakseen ja perustelee, että vielä itse uskonnon unohduttua “poliittinen piilotajunta” jää ja vaikuttaa. 

Suomessa Venäjä on joissakin kommenteissa taas sellainen “ikiaikainen vihollinen”, että sadan vuoden takaiset heimosotaintoilijat ilahtuisivat. Luulen Matti Klingen olleen jossain määrin oikeassa tulkinnassaan, että ryssäviha ei synynyt venäläisen sosialismin ympärille. Sellaisesta tuskin tiedettiin paljon tässä maassa. Kohde oli venäläisyys tsaari Nikolai II:n ja hänen ympäristönsä esittämässä muodossa. Tietenkin sortokausia on liioiteltu tasavallan historiankirjoituksessa ja unohdettu sopivasti, että kiitos suomalaisten todennäköisen epäluotettavuuden maamme välttyi ensimmäiseltä maailmansodalta ja vaurastui sotasuhdanteilla, kunnes Venäjällä alkoi 1917 varsinainen hulina ja Saksa hyökkäsi Suomeen, enemmän tai vähemmän kutsuttuna. Sotatoimen nimitys oli Itämeren divisioonan avustusoperaatio.

En usko, että Putin tai hänen toivottavasti pian kehiin astuva seuraajansa haluaisivat Suomelle mitään hyvää. En myöskään käsitä iäise ajattelun väitettyä ihanuutta.

Sitä vastoin mietiskelin, miksi osaamattomat laittavat nyt maan taloutta ja ihmisten välejä todella huonoon kuntoon, kun käsillä ovat huonot ja kalliit ajat. Voi olla, että täällä pitäisi miettiä taas aurojen takomista miekoiksi. Näin tynnyristä katsoen tuntuu, että lailisen halituksen koeponnistus osui kovin sopimatomaan aikaan.

Pata kattilaa soimaa

 

Arvoisat lajitoverit!

Otaksun ettei otsikko aukea. Sanonta jatkuu “musta kylki kummallakin”. Sama asia latinaksi, manus manu lavat, eli käsi pesee kättä. Sama asia kunniallisia sukunimiä pilkaten: siinä on Tuppurainen Tappuraisen takuumiehenä.

Kommentoija huomauttelee säännöstä, jonka mukaan diagnoosin saa esittää vasta tutkittuaan henkilön perinpohjaisesti, ja silloinkin lipsahtamatta vaitiolovelvollisuudesta. Kommentoija ei huomauta siitä, että esimerkiksi lehtimies mainitsee presidentti Kekkosen todellisuudentajun hetkittäin hämärtyneen niin että eräällä ulkomaanmatkallaan hän olisi etsinyt aamulla hätääntyneenä geometrian kirjaansa, kun piti muka lähteä kouluun. Ikää oli karvan alle 80.

Minä täytän tänä vuonna 80, jos olen jouluna hengissä. Geometrian oppikirja on hukassa. Sanoisin että se oli Kallio - Malmio, geometria keskikouluja varten. Kansakoulussa ei ollut matematiikkaa, vaan laskentoa ja geometrian asiaa ajoi mittausoppi.

Äitini mainitsi nähneensä pahoja unia koulusta vielä 90-vuotiaana. Olisivatko läksyt jääneet tekemättä?

Hän otti aina välillä puheeksi isänsä, joka oli ottanut hänet keskikoulun käyneenä kirjakaupan tiskin taakse, kun Anni-serkku rupesikin riijustelemaan sellaisen lentäjä Ilmari Juutilaisen kanssa ja meni oikein naimisiin.

Sanoin pari kertaa kärsivällisesti, että teidän luokalta kaatuivat kaikki pojat sodassa. Eräästä löytyi muutama vuosi sitten housunnappi ja henkselin solki. Koukunniemestä. Joka työntyy Taipaleenjokeen.

Käsitin kyllä, että äitini tarkoitti kaiken kielitaidon puuttumista. Minulla ilmenee samaa vikaa. Television “Mahdoton tapaus” osoittautui viehättävän erilaiseksi ja hyvin tehdyksi sarjaksi. Ranskalaisilla näyttää olevan taito keksiä jännittäviä naisia, kuten kerran elokuvan “Amélie”. Hänhän päättää salaa auttaa muita ihmisiä ja kohtaa eriskummallisia tyyppejä.

Mahdoton tapaus, ranskaksi HPI eli korkea älyllinen suorituskyky, on poliisiaseman siivooja, joka aluksi olkapään yli kurkkien ratkaisee komisarioiden ihmettelemiä rikosmysteereitä, ja suhtautuu harmistuneesti kykyynsä käsittää, kun toiset vielä ihmettelevät.

Eli: kykyni ymmärtää nopeasti puhuttua ja slangin sekaista ranskan puhekieltä on vetänyt ruosteeseen. Taannoin yritin puhua vakavista oikeudellisista ongelmista käyttäen hyvää kirjakieltä, mutta reisille sekin meni. Enhän siinä hötäkässä muistanut, mitä on kanteenmuutoskielto ranskaksi. 

Naisista: moniko tietää, mitä “Lady Gaga” tarkoittaa? Ykkösmerkitys on “vanhuudenhöperö”. Ehkä kakkosmerkitys on osuvampi: “pähkähullu”. Ja pähkä on kuhmu tai nuppi. “Kauniin Veeran” vaikutuksia kuvataan laulussa “joka mies oli kuin järkeä vailla ja kipari pähkähullu”. 

Josta johtuu mieleeni “hunninko”. Hunningolla oleva ihminen ei osaa tai välitä huolehtia itsestään. Toisaalta hunninko eli uudemmalla kielellä tunkio on arkeologian aarreaitta. Ihan totta: tonkimalla jätteitä voi selvittää, mitä porukat ovat syöneet ja esimerkiksi katkennut veitsi voi kertoa enemmän kuin ehjä - jospa siinä on esimerkiksi verta…

Ruotsin kuningas Oskar II tapasi muinaisen kamariherransa köpöttelemästä linnan tietämissä. Kun tämä tuijotti kiukkuisesti eikä tervehtinyt, hänen majesteettinsa kysyi: “Eikö setä tunne?” 

Kamariherra oli gaga. Vastaus jäi aikakirjoihin:” Naamassa on jotain tuttua mutta nimi ei, saakeli vieköön, tule mieleen.”

Tuo saakeli on alkuperäisversiossa “fan anamma”.

Vanhukset valtaan

 

Yhdysvaltain korkeimman oikeuden päätös Trumpin kelpoisuudesta presidenttiehdokkaaksi näyttää olleen oikea. Kysymys on perustuslain tulkinnasta. Ne kysymykset kuuluvat liittovaltion korkeimmalle oikeudelle, ja ratkaisut olisi tehtävä parlamentissa lainsäädäntötoimin.

Satun olemaan itse sitä mieltä, että D. Trump on merkittävä riskitekijä. Olen kuitenkin myös sitä mieltä, että lakia on noudatettava silloinkin kun laki on huono.

Yhdysvaltain vaalilait ovat olleet huonoja jo vuosikymmeniä. Asiaan on suhtauduttava kärsivällisesti. Vastahan he ovat harjoitelleet keksimäänsä federalismia 200 vuotta.

Meillä Europassa hyvin moni ajattelee, ettei ihmisiä saisi kohdella ansaitsemattoman ikävästi. Sitä sanotaan oikeudenmukaisuudeksi, jos halutaan olla juhlallisia. Jokaisella ihmisellä on oikeutensa-

Amerikassa on toisin. Heillä lähtökohta on “vapaus”, koska he ovat entinen siirtomaa, joka vapautui Englannin kahleista. Heillä on sananvapaus, joka on suuri kaikesta, ja vapaus kantaa asetta julkisella paikalla, koska vapaus voi milloin tahansa vaatia jonku nitistämistä… Jos heille sanoo “lähimmäisenrakkaus”, heille tulee mieleen porno.

Oikeus ja vapaus ovat välillä vastakohtia. Sinun on tingittävä jotain vapauksistasi, kun kunnioitat toisen oikeuksia.

Amerikkalaiset rakastavat sisältöä vailla olevia yksinkertaistuksia ja sanovat, että aika on rahaa. Raha tarkoittaa valtaa, koska rahalla voi ostaa valtaa. 

Jos sen sijaan sanoisi, että tieto on valtaa, pääsisi lähemmäs nyt käsillä olevaa tilannetta. Tieto on keskittyyt neljään tai viiteen Kaliforniasta käsin toimivaan yhtiöön, jotka kuuluvat kymmeneen maailman suurimpaan.

Microsoft, Apple, Nvidia, Amazon, Google, Facebook. Kymmenestä suurimmasta kahdeksan on amerikkalaisia, yksi arabialainen öljy-yhtiö ja yksi taiwanilainen puolijohteiden valmistaja. Amerikkalaisista Eli Lilly on farmakologinen yhtiö eli siis oleellisesti tiedon hankkimisen ja käsittelyn varassa. Ja patenttioikeuden, muuten.

Tiedän henkilön, joka arveli erikoistuvansa johonkin pitsin virkkaamiseen verrattavaan eli vähäpätöiseen kiinnostuttuaan juristina immateriaalioikeudesta. Se sääntelee luovan toiminnan tuloksia, kuten teoksia ja keksintöjä. Olen sattumalta se sama mies.

Siinä missä Venäjä ja varhaisempi Saksa hallitsivat konekiväärillä, USA ja Kiina hallitsevat tiedoilla, oikeastaan datalla. USA:n todellinen pääkaupunki ei ole enää Washington, vaan San Francisco. Osakeyhtiöillä on ainakin kolme yhteyttä liittovaltioon, maavoimat, merivoimat ja ilmavoimat. Nuo kolme ovat perinteisesti maksaneet valtaosan laskusta. Ne rahoittivat 1943 tietokoneen ja ydinaseen. Sitten ne tarvitsivat rinnalleen neljännen, jonka kirjainlyhenteeksi tuli NASA, ja lensivät kuuhun.

Olen käynyt paikalla, jossa Oppenheimer toimi - Berkeley, Lawrence Labs, ja minulle on näytetty, mihin myrkyllinen jäte upotettiin vuotavissa astioissa. Alun alkaen muuten käytettiin romanttista ja hienoa sanaa: atomimiilu. Sen ympärillä heiluttiin grafiittitankojen kanssa, ja sen sijaintipaikka oli Chicago. 

Mainitsen tämän kaiken vain selostaakseni, miksi presidentin vaaleissa on ehdolla kaksi aivan liian vanhaa ja havaittavasti dementoitunutta vanhusta. Heistä ei ole sekaantumaan algoritmiasioihin, ja mitä enemmän niitä heille selitettäisiin, sitä vähemmän he ymmärtäisivät.

Nyt puhutaan, miten Euroopan pitäisi lisätä rahallista osuuttaan Natossa. Kun puhutaan puolustusmenoista, ajatellaan kranaatteja ja lentokoneita. Joku voisi ajatella, että Euroopan maiden pitäisi ostaa lisää kallista tavaraa Yhdysvalloilta. Kuinka ollakaan, sodankäynti on jo muuttunut. Mikroprosessori on tärkeämpi kuin luoti. Niin tai näin, on mielenkiintoista että näkyviin virkoihin ajetaan ihmisiä, jotka kompastuvat kieleensä ja kengännauhoihinsa. Siinä mielessä puolueella ei ole väliä.

Vika on johdossa

 

Otsikko on kupletista eli lystillisestä laulelmasta. Sellaiset olivat ennen muotia. Tai miten niin ennen? Kyllä huumorilauluissakin eräät oman sukupolveni henkilöt olivat vimmatun hyviä. Säälittää etten koskaan tavannut Juha Watt Vainiota, Juicea enkä Veksi Salmea. Pohjaltani olen rillumarei-kulttuurin miehiä. Jäi kyllä Helismaakin näkemättä. 

Kuten kaikki lauluntekijät tietävät, niin sanottu vapaa mitta on vain yksi vaihtoehto ja sellaisena vaikea. Riimittely ja rytmikaava ovat syvää kieltä. Niitä on käytetty kautta aikojen myös puhutussa kielessä.

Amerikassa asuessani käsitin, että Suomessa julkisen puolen rakenne ja johto on huonosti kehittynyttä. Juuri Kaliforniassa varoittavia esimerkkejä huomasi harva se päivä. Siellä oli esimerkiksi tavattoman hyvin toimivia yleisiä kouluja, mutta toisaalta asiointi osavaltion tai liittovaltion virastossa esimerkiksi ajokorttia koskevassa asiassa oli helposti koko päivän urakka. USA on myös järkyttävän byrokratian maa.

Nyt alkaa lehdissä näkyä jo varovaisia kannanottoja, joiden mukaa sote-uudistus ei sitten onnistunut. Mukana olleet poliitikot puhuvat kuitenkin edelleen ikään kuin inflaatio olisi syy eikä seuraus ja työn huono tuottavuus salaperäinen ilmiö.

Kerran USA:ssa valittiin korkeaan tehtävään eli vetämään puolustusministeriötä mies, joka oli ollut maailman kai suurimman liikeyrityksen eli Fordin ylin johtaja. Jopa vihamiehet myönsivät, että R. McNamara saattoi olla fiksuin, laajatietoisin ja etevin mies koko maassa ja maailmassa.

Tällä kannalla oli myös presidentti John F. Kennedy. Yliopistot ja tutkimuslaitokset olivat yhtä mieltä: hallelujaa!

Lopputulos oli ehkä maan vuosisadan suurin itse aiheutettu ongelma eli kietoutuminen Vietnamin sotaan. McNamara, joka oli siirtynyt Maailmanpankin johtoon, myönsi itse varovaisesti 1990-luvulla, että hän oli tullu tehneeksi ratkaisuja, jotka osoittautuivat vääriksi ja joista ei voi olla ylpeä.

Tämä esimerkki ei ole yksittäistapaus. Tulkintani mukaan Yhdysvallat pirstoutui juuri Vietnamin johdosta ja mikä pahinta, hyvin suuri osa kansasta oppi, että ylimmässä johdossa saattaa olla kyvyttömiä kelmejä. - Muiden taitojensa ohella McNamara osasi myös valehdella poliitikoille, medialle ja myös oletetuille kannattajilleen kirkkain silmin.

Kjn dramaattisten vaiheiden ja kansan petkuttamisen paljastaneiden Pentagonien paperien paljastumisen jälkeen koettiin Lyndon B. Johnson ja sitten Richard Nixon, joka osoitti, että roistokoplan johtamisessakin on ongelmansa jäätyään kiinni Watergatesta eli käytännössä valtion vahvuuksien ja varojen valjastamisesta oman poliittisen uransa edistämiseen, oltiin tilanteessa, jonka voisi sanoa luoneen tämän hetkisen tilanteen pohjan.

Eräässä mielessä maailman ja maailmantalouden ja kollektiivisen turvallisuuden, ydinsota mukaan luettuna, ykkösongelma on Yhdysvallat, ja Kiina ja Venäjä tulevat aika kaukana perässä.

Kirjoitin tämän tietäen, että esimerkiksi uudelleen presidentiksi valittu Trump saattaakin tehdä hyvää työtä. Oma arvioni on kyber-sisällissota, mutta ei tuo rauhallisempi vaihtoehto ole mahdoton.

Useassa maassa vallitsee diktatuuri, mutta myös demokratioissa on suuria ongelmia. Eikä demokratia tietenkään tarkoita kansanvaltaa, joka on järjenvastainen ajatus. En itse eikä kukaan tuttavistani aidosti haluaisi istua miettimässä, mistä saataisiin valtiolle rahaa. En tiedä. He eivät tiedä.

Tiedossani ei ole nykyistä parempaa tai helpompaa järjestelmää. Tämä demokratia ja oikeusvaltio ihmisoikeuksineen on omakin oppini. Joka väittää, että se olisi yksinkertainen tai helppo tie, ei käsitä, mistä puhuu.

Maalla yksi mies ennen oli jyrkästi sitä mieltä, että lait pitäisi kirjoittaa tarpeeksi hyvin, jolloin mitään lakimiehiä ei tarvittaisi. Niin aina! Ja rikokset pitäisi kieltää laillla…

Suomi on ehkä perinyt liikkeenjohdossa ja laajemminkin johtamisessa sekä Saksan että Ruotsin perinteiden huonoimmat osat. Saksan johtamiskulttuuri on ainakin ollut tyyppiä “turpa kiinni rivissä”, ja tarkoitan myös sotien jälkeistä aikaa. Ruotsi ajautui viimeistään 1905, kun se ei sitten julistanutkaan sotaa Norjalle, jotka olivat yleisen käsityksen mukaan ikäviä ihmisiä ja haisivat silliltä, neuvotteluyhteiskuntaan.

Jos saisin tehtävän suunnigtella Ruotsille uuden brändin, joka tulisi siis vakunaankin, ehdottaisin kirjainta “Å”. Kun 1526 raamatunkäännöksen latojien lukutaito oli vähän sitä ja tätä eikä ainakaan vertailevaa kielitiedettä vielä ollut, tuli tämä ja sen rinnalle “o” joka on joskus oo ja joskus uu. Kun Ruotsi oli suurvalta ja sitten entinen suurvalta, toki å:sta pidettiin kiinni kuin kuninkaasta. Hyvähän meidän on irviä. Turussa oli ennen “Yhtistys pehmeän t:n vastustamiseksi”. 

“Valtio” on hyödyllinen kuvitelma, jonka keksi ehkä Platon hyvin kauan sitten. “Kansa” on tulenaraksi osoittautunut käsite.

Nyt un sota on hajautettu samalla tavalla kuin Internet on hajautettu järjestelmä, lieneekö seuraava vaihe “valtion” hajauttaminen. Hyvin isot ongelmat ovat hyvin kansainvälisiä: ilmasto, talous, köyhyys, työ, muuttoliikkeet. Valtioon tai kansan katsomatta olemme kuulkaa samassa veneessä, ja se vene vuotaa.

Yrjö Jylhä riimitteli kauan sitten: “Parantaja huusi: ‘Kuulkaat aate uusi, miten pestään saasta rakkaast’ isänmaasta. Tehdään suuri luuta, jolla ilman muuta voidaan mereen laasta mätä tästä maaasta’... (ja luudan tekoon)... “Juosten rientää ylväät yhteiskunnan pylväät - suurin konna, varas kilvass’ oli paras.”

Auster

Itsekin lopetin suuren vaalikeskustelun katsomisen kymmenen jälkeen illalla. Aamulla hiukan ihmettelin kutsuttujen asiantuntijoiden harjoittamaa kiittelyä.

Tunteitteni syy selvisi myöhemmin päivän kuluessa. Minulta oli mennyt vuosia sitten aivan sivu silmien, että Sauli Niinistö on niin kova romaanin lukija, että hän oli vuonna 2017 Akateemisessa haastattelemassa maassa vieraillutta Paul Austeria. Katsoi sen Areenasta. Juttu oli hyvä - ja hyvin haikea. Kaksi viisasta miestä, tukevasti tuoleillaan, hyvin perustein. Ei aavistusta, mitä kaikkea olisi kohta edessä. Ei voinut olla aavistusta. Paitsi ehkä Putin + Krim ja Trumpin nousu. Ja eri tahoilla kupliva populismi, jolla tarkoitan muun muassa tahallisen yliyksinkertaistettuun muotoon hämmennettyä politiikkaa, jota kaadetaan suoraan purtiloon.

Kaikenlaisen venkoiluni jälkeen sanon suoraan, että mielestäni taide yleisesti ja kirjallisuus erityisesti on ihmiselle ankara mitta. Vanhoillisimmat tahot ovat siinä asiassa hiukan oikeassakin, että tietty viihde aukeaa silmät avaamalla mutta mutkikkaamman eteen saa tehdä töitä.

Kun joku sanoo - ja on sanonut - että esimerkiksi Proust on tarpeetonta sanahelinää, kuulen sen kaupunkilaisen mielipiteenä, että hongikko on oikeastaan pelkkää sahajauhoa odottamassa ottajaansa. Kielikuva on lisäksi väärä. Puu, kuten mänty, on samalla tavalla mykistävä ihme kuin esimerkiksi Wikipedian © (engl.) artikkeliin kuvattu hermo.

Metsä on, kuten nykyisin tiedämme, yksi eläin, jossa mikrobit ja mastopuut elävät joko sulassa sovussa tai taistelevat raivokkaasti paikasta auringossa, ravinteista ja sokerista. 

En ole huomannu, että erilaiset haastattelijat olisivat kysyneet presidenttiehdokkailta, mitä he ovat viimeksi lukeneet. Olisi ollut helppo kysyä kontrollin vuoksi jotain mainitusta kirjasta. Jos haastattelija olisi ollut itse epävarma, olisi voinut kysyä, mitä esimerkiksi Tuntemattomassa sotilaassa tekee alikersantti Virtanen. Rehellinen lukija olisi vastannut, ettei muista sellaista hahmoa. Sellaista hahmoa kirjassa ei näet ole. Lahtinen olisi.

Arvaan että Stubb ei tuntisi ainakaan oikeasti Calvinoa eikä ainakaan Elena Ferrantea. Arvaan että Haavisto, jota en äänestänyt, olisi lukija. Rehnin puhetavasta ja ruumiinkielestä päättelen, ettei hän harrasta edes maalaisliittolaisia romaaneja. Li Anderson mainitsisi, taitava kun on, venäläisen klasssikon, joka voisi olla vaikka Saltykov-Štšedrin, ellei sitten nykykirjailija Šiškin. Halla-ahon vastaus olisi luultavasti Gogol. Tosin hän kuoli hulluuteen, mutta hän oli syntyperältään ukrainalainen ja todella suuri kirjailija.

Tässä ei ole kysymys tietokilpailutiedosta, jollainen on yleensä aika arvotonta. Kyky lukea romaani tai saada selvää runoista on vahva viittaus on tarkkavaisuuden ja mielen hallinnasta. 

Jos olisin siinä asemassa, panisin Aalto-yliopistoon, etenkin fysiikkaa tai matematiikkaa lukemaan pyrkivät ja kadettikouluun tahtovat lukemaan jonkin yhdentekevän romaanin ja kysyisin siitä kokeessa. Sellaisia romaaneja löytyy vaivatta Mitä Suomi lukee -listalta.

Musiikkimakua koskevan kysymyksen voi aina väistää valehtelemalla olevansa aivan epämusikaalinen. Ennen sanottiin, että sävelkorvani paleltui talvisodassa. Tuo väitehän ei pidä paikkaansa, paitsi hyvin harvinaisissa poikkeustapauksissa. Lisäksi suurissa muusikoissa on koko joukko epämusikaalisia ihmisiä.

Korkean virkamiehen eli siis myös presidentin valloittava ja voittava ominaisuus olisi hyvin harjoitettu mielikuvitus. Ja on muitakin. Minusta oli vaikuttavaa, kun sotarikosten tutkijana ja todella karmeita paikkoja läpi käynyt Helena Ranta sanoi kantavansa matkoillaan mukanaan romaaneja, jotka ovat kaiken jälkeen illalla hänelle välttämättömiä. Hän mainitsi joitakin nimiä. Hyviä romaaneja. Vaikenakin pidettyjä.

Toivotus

 

Vain muutaman kolikon tähden

 

Kertojani oli ajatellut pudottaa kolikon kauppakeskuksen edessä kerjäävän kuppiin. Puhe ei ole tuon ajatuksen arvioinnista. puhe on siitä, että marketista ja sen kyljessä olevista liikkeistä ei löytynyt tai saanut kolikoita. 

Tieto yllätti ainakin minut. Olin luullut, että jos ostaa kaupan kassalta esimerkiksi iltapäivälehden ja pyytää lyömään kassan vaikkapa kympin ja vaihtorahan käteisenä, se onnistuisi. Ei siis onnistunut ja lienee turha yrittääkään.

Siitä ei ole monta päivää, kun katselin, eikö Googlen apille ole vaihtoehtoa. Nuoret maksavat kaupassa suklapatukkansa puhelimessa, ja se käy näppärästi. Oikeat ostokset maksan mielelläni kortilla, mutta ei sitä tiedä, vaikka joskus tulisi mieleen ostaa päärynä. Ne ovat nyt tosi hyviä.

Käytännön syiden lisäksi takana voi olla paljon keskusteltu peliautomaattien raju vähentäminen kaupoista. Sehän toteutui. Hiukan polveni notkahtivat, kun muistin noruuteni luonnonäänet. Kun harjoittelimme tupakan polttamista matkustajakodin baarissa - uutuussana muuten silloin - kolikon kimpoaminen pajatson takaressuun kansanterveydelle oli tuttuakin tutumpaa. Siihen kuului lisäksi kiukkuinen nyrkinisku pajatson lasiin. Joskus harvoin kuultiin, kun joku oikeasti osui ja sai parikymmentä kolikkoa kerralla. Se oli suurta. Luin kerran kirjan tai kirjoituksen. Siinä kerrottiin ja näytettiin, miten tavattoman hienostunut ja mutkikas laite pajatso oli - ja suosittu. Nyt ei kaupan kassa siis ymmärtäisi, mitä tarkoittaa “rahasta takaisin” tai “vaihtoraha”. Minun aikanani rahaa myös “rikottiin", jopa pankissa.

Kaupan tai elokuvateatterin kassa oli puinen purtilo tai vanerilaatikko. Sen laskeminen oli kohtuullinen työ. Niinpä Suomessa nyt toteutunut lähes täydellinen luopuminen käteisestä rahasta on kyllä perusteltua myös ajankäytön kannalta. Ja olihan se typerääkin - metalliseoksesta sahatuilla kiekoilla pelattiin aamusta iltaan, ja miesten takeissa oli oikein kolikkotasku. Ja kaljapaikkojen portsarit kulkivat vinossa kotiin, kun taskut olivat niin täynnä rahoja. Kapakkaan ei ollut toiste tulemista, ellei heittänyt pokelle muutamaa kunnon kolikkoa. Ja minä en edes tiedä, milloin katosi käytäntö, jossa ravintolan vahtimestari sai ansionsa vain juomarahoina. Sen muistan, että portsarin paikoista maksettiin ravintolalle. Se työ oli niin tuottoisaa. Puhun siitä minkä itse muistan, kai 60-luvusta.

Asia muuten mainitaan kuuluisassa iskelmässä - “saa Oivan portsari lantin, jonka velkaa jäin…”

Ja nyt lantteja ei käytännössä enää ole! Olin kyllä asiasta jyvällä, koska yksi alle kouluikäinen halusi nähdä “rahan”, ja lanttia haettiin sitten kissojen ja koirien kanssa ympäri huushollia.

Lehdessä oli epäilyttävä tieto. Väitettiin, että Saksassa käytetään hyvin paljon käteistä suurinflaation muistossa. Löysin tiedot verkosta. Valtio menettää siellä yli 10 prosenttia verotuloistaan, kun pienet ja suuret rahat vaihtavat omistajaa.

Tuonkin olin unohtanut. Remonttimieskin kysyi: pitääkö olla kuitti. Jos sanoi, että pitää, se merkitsi veroa, ja työhön tulija kääntyi kantapäillään ja löi oven perässään kiinni. Merkittävä osa työstä tehtiin pimeänä eikä “reilujen ihmisten” kesken käytetty kauppakirjoja eikä kuitteja.

Luku

Numero on luvun nimi. Se on kieltä eli merkkien käyttöä.

Joku vastusti lukuviisautta tai kirjatietoa. Olisi hyvä saada sellaista sivistystä, että miten esimerkiksi auton paikkoja kootaan.

Puhuja ei ehkä ajatellut, että esimerkiksi vanteella olevaa auton rengasta ei saa paikalleen, ellei käytä pultteja. Niitä on erikokoisia ja eri autoihin erilaisia. Jotta toimi onnistuisi, tarvitaan kirjatietoa. Tällaiseen autoon tuollainen pultti. Ennen pitkää tulee vastaan muutakin vaivalloista tietoa, kuten ilmiöt johdin, hihna ja neste.

Sain aiheen hakea tietoa aikamme ilmiöstä, lukemisen loppumisesta.

Ei kai se asiaan vaikuta - mutta pelien myyntitulot koko maailman huomioon ottaen (viimeksi 347 miljardia dollaria vuodessa) ovat verrattomasti suuremmat kuin kirjojen, lehtien, television ja musiikin, yhteensä. 

Kulutuselektroniikaan käytetään 3 kertaa enemmän kuin pelkkiin peleihin ja puhelinten osuus oli viimeksi 419 miljardia vuodessa.

Tämäkin on tullut mieleeni, kun olen ehdotellut, että tekoälystä pitäisi julkaista mielellään sähköisessä muodossa jotain Suomesta käsin kirjoitettua. Meillä on tämä kieli, lait, verot, jopa liikennesäännöt, joissa on kansallisia piirteitä.

Ehdotus ei ole herättänyt kiinnostusta. Olen koettanut sanoa, että tekoäly voisi neuvoa puheena, miten sitä autoa korjataan ja kuinka moottori pannaan käyntiin. Sehän neuvoisi jopa, mistä kirves käynnistetään, koska tätäkin on kuulemme ihmetelty vähemmän kokeneissa piireissä.

Tein mielessäni listan 20 huippuhyvästä kirjasta. Kävin sen sitten läpi. Kaikkia niitä löytyi pääkaupunkiseudun kirjastoista (Helmet). Kaikkia oli hyllyssä eikä ainuttakaan ollut lainattu kertaakaan vuoden kuluessa.

Katselin sitten verkosta, olisiko joku ostanut hyvän kirjan. En löytänyt merkkiä sellaisesta. 

Mielessäni kävi, että olisikohan tämä nyt merkki siitä, että olisi aika mennä metsään ja ampua kuula otsaan.

Tulin siihen tulokseen, että jos ei kuitenkaan. Sofi Oksasen uusimmasta kirjasta “Samaan virtaan” oli kirjastoissa 1047 varausta.

Presidentin valta

 

Tämä ei ole asiantunteva kirjoitus. Perustuslaki on enimmäkseen julkisoikeutta ja osittain kaiken valtiollisen vallankäytön pohjana olevia perussääntöjä, kuten ihmisoikeuksia. Ihmisoikeuksien takana on ajatus pienen ihmisen keinoista selviytyä sokeiden voimien puristuksesta. Yleensä kyllä katsotaan, ettei tuo tarkoitu onnistu. Kansallisesti ja kansainvälisesti pärjää se, jolla on isoin pää ja nyrkit.

Siltä osin tunnen asiaa - eilistä asiaa - että osasin näyttää kädellä naapuripitäjässä talon, jonka peltikaton isäntä oli juonut. Varhaisina vuosinani galvanoitu pelti siis kelpasi romukauppiaalle samalla tavalla kuin kupari, joka pidetään varmaan vieläkin työmaalla lukkojen takana. Vilkaisin, että rautalanka maksaa kympin / 100 metriä ja kuparilanka 20 euroa 10 metriä. Ehkä jätän levyt asioita tunteville, kun myös epäilen, että hinta saattaa edelleen riippua myös ostajasta. Kun koululaisena sain asiakseni tuoda kauppalasta kaksi laatikollista rautanauloja, isoisä aina kauppiaana tähdensi: tukkuhintaan. Silloin tiesin vain, että Lassila & Ylikanoja oli tukkukauppa, mutta ei siellä nauloja myyty, vaan paitoja. Elleivät olleet päässeet loppumaan. Nyt tiedän, että KOP:n pääjohtaja oli niitä vaasalaisia Lassiloita.

Ja Kustaa Vaasasta kerrotaan, että hän suhtautui 1500-luvullaan uskonpuhdistukseen niin vakavasti, että puhdisti myös kirkot, joiden kattopellitkin myytiin rullalle käärittyinä Lyypekissä toimineille kauppiaille. Joku voisi jopa tietää, menikö siinä myös Riddarholman kirkon kate. Niin sanotut kirkon kalleudet oli jo myyty. Itse asiassa viikinkiretkien yllykkeeksi on kerrottu tietoa, että kirkoissa oli mielenkiintoista ryöstettävää ja torneissa mainiot kellot, joiden lyijylle löytyi parempaakin käyttöä. Meilläkin on kansanperinteen kirjoissa “tarkkaa” tietoa milloin minkin lahden pohjassa tuulella soivista kirkonkelloista, jotka on upotettu sinne vihavenäläisten tullessa.

Nyt otin sanoakseni, että pitkin 1990-lukua seuraamani työskentely, jonka tuloksena oli 1999 voimaan tullut uusi Suomen perustuslaki 731/1999, vanhentui vaikeakäyttöiseksi 20 vuodessa.

Surkea asia. Edeltäjä oli vuodelta 1919 ja muotoiltu monin osin Saksan niin sanotun Weimarin tasavallan vastaavan säädöksen pohjalla. Se kaatui Hitlerin rynnistykseen runsaassa vuosikymmenessä, ja keino oli nytkin USA:ssa hyvin tunnettu tapa toimia tilapäisiksi määritellyillä alemman asteen määräyksillä.

Asia on mielestäni niin, että kovat kriisit ja sotilasliitot, kuten Nato, eivät oikein sovi perinteiseen parlamentaariseen työskentelyyn. Koulupiirien rajoita voi hyvin vaikka äänestää, mutta mielestäni valtakunnan rajoista ei. Ja jos nyt vaikka Putin tulisi tuntoihinsa, mistä ei ole merkkejä, olisi se hyvä, että hän osaisi soittaa Suomessa oikeaan osoitteeseen eikä tarvitsisi kysellä Liikenne- ja viestintävirastolta, että kukahan täällä hoitaa asioita, kun Suomenlahden pohjassa tuntuu olevan reikä…

Sähkön hinta

Sähkölaskua ei ole pakko maksaa.

Sääli ettei käytännössä mistään saa perustietoa ajankohtaisista oikeudellisista aiheista.

Osaisin ajaa oikeudessa kumoon liian kovia sähkölaskuja. jotka on tehty kiinteään hintaan. Käytännössä en aja, koska en ole asianajaja.

Hiukan harmittaa, että sähköyhtiöt ja niiden liitto kieltäytyvät taipumasta kuluttajaviranomaisten suosituksiin ja jupisevat äänekkäästi laista.

Tuomioistuin voi muuttaa sopimusta tai kaataa sen. Asiaa koskeva laki annettiin meillä vuonna 1929 ja puheena oleva pykälä vuonna 1982: “Jos oikeustoimen ehto on kohtuuton tai sen soveltaminen johtaisi kohtuuttomuuteen, ehtoa voidaan joko sovitella tai jättää se huomioon ottamatta. Kohtuuttomuutta arvosteltaessa on otettava huomioon oikeustoimen koko sisältö, osapuolten asema, oikeustointa tehtäessä ja sen jälkeen vallinneet olosuhteet sekä muut seikat.

Jos 1 momentissa tarkoitettu ehto on sellainen, että sopimuksen jääminen voimaan muilta osin muuttumattomana ei ole ehdon sovittelun vuoksi kohtuullista, sopimusta voidaan sovitella muiltakin osin tai se voidaan määrätä raukeamaan.

Oikeustoimen ehtona pidetään myös vastikkeen määrää koskevaa sitoumusta.”

Periaate on ollut käytössä ainakin 3 000 vuotta. Kaikki lakimiehet tuntevat sen. Tosin “sopimukset on pidettävä”, mutta ehkä missään tuntemassani oikeusjärjestelmässä sellaista sopimusta ei ole arvioitu pitäväksi, johon toinen osapuoli on pakotettu aseella uhaten. Ja maailman tavallisin tilanne on kaupan purku tai luontaissuoritus (uusi tavara), kun viallista tavaraa on myyty virheettömänä. 

Tuomioistuin ei ole se paikka, missä tehdään suuria kansantaloudellisia muutoksia. Se paikka on eduskunta. Mutta olin itse mukana, kun sovittelu eli sopimusten kohtuullistaminen tuotii oikeuskäytäntöön ja siitä lakiin. Kaikki alkoi grynderi-jutuista, jotka olivat oikeastaan vielä sotien jälkeisen ajan poikkeusolojen tulosta, mutta oma osuuteni liittyi 1970-luvun kahden suuren öljykriisin vaikutuksiin. Korkein oikeus muutti kahden firman rakennusurakkasopimuksen hintaa, ja se oli ennen kuulumatonta. Olihan se ollut aina luja sääntö, että jos firma tekee huono kaupan, olkoon sinänsä tai joutukoon vaikka konkurssiin.

Uudempi ajattelu, joka on peräisin vuodelta 1850 (Windscheid) liittyi sopimusjärjestelmän perusteisiin, ja sille tuli paljon käyttöä muun muassa Saksassa maailmansotien ja jättiläisinflaation jälkeen. Heitimmehän mekin Suomesa omistusoikeude väitetyn pyhyyden yli laidan, kun asutimme neljäsataa tuhatta evakkoa ja rintamamiestä.

Eli sähköyhtiöt tietävät aivan hyvin joutuvansa tinkimäään sopimuksista, mutta ovat hissukseen. Ja kansalaisia pidetään siinä uskossa, ettei asialle muka mahda mitään.

Voi aikoja! Voi tapoja!