Kumea hiljaisuus

 

Tieteessä ja tieteen lähellä tavallinen keino suhtautua kiusallisiin oivalluksiin on kumea hiljaisuus. Joskus käy niin, kuten Tuomo Suntolan tapauksessa, että professorin esittämä hypoteesi voidaan korottaa sivusta käsin. Suntola sai arvostusta atomin kerroskasvatussmenetelmästä, mutta sitten tuli miljoonan  euron Millenium-palkinto, ja se laukaisi fyysikkojen kielenkannat.

“Kaiken rakenne” on saanut fyysikot vaikenemaan, vaikka esittäjänä on ollut jo Nobelilla palkittu R. Penrose tai Sean Carroll. “Kaiken teorialla” maallikot tarkoittavat joskus suhteellisuusteorian ja kvanttimekaniikan yhdistämistä, joka ei ole onnistunut 100 vuoden yrittämisestä huolimatta. 

Mainitsemani kosmologit haluavat ymmärtää tarkkailtavissa olevien kohteiden perusteella alkuräjähdystä ja maailmankaikkeuden laajenemista, joka ei suju Strömsön tavoin. Toisin sanoen avaruuden superteleskoopit, viimeksi Webb, ovat tuottaneet epämiellyttäviä yllätyksiä.

Suntolan kuvauksessa eräs tapa selittää maailmankaikkeutta on neliulotteinen pallopinta, joka vuoroon laajenee ja supistuu.

Karl Popperin hengessä on tullut tavaksi sanoa, ettei mikään teoria ole tosi, vaan korkeintaan sitä ei ole todistettu vääräksi. Paras teoria on se, joka on lähimpänä totuutta. Mutta kun me emme tiedä, mikä ja missä on totuus.

Maalikkona ymmärrän Gödelin 2, lauseen väärin , mutta pidän lukemistavastani. Suljetussa järjestelmässä, kuten matematiikassa, voimme todistaa, että on totuuksia, joita emme voi todistaa. Muuntaen: jopa matematiikka on vajaa. Tämän ymmärsivät jo Russell ja Whitehead ja löivät kirjan kiveen. Wittgenstein urputti atematiikan ja logiikan samuudesta, mutta kuoli.

Fyysikkojen elämäkerrat ja esimerkiksi Laaksosen sotahistoriat, jotka näyttävät perustuvan ainakin jossain määrin dokumentteihin ovat eräässä mielessä samanlaisia. Fyysikot ja kenraalit näyttävät yleensä käyttävän puolet muka vähästä ajastan keskinäiseen nujakkaan toisarvoisista asioista. Virkistävästi Mannerheimille nyrpeän Laaksosen ohella Tuuri pani reippaasti näkyviin kenraali Paavo Talvelan edesvastuuttomat piirteet, jotka vaaransivat joskus armeijakuntien olemassaolon. Ja aiheeseen soveltuen: arkelogeilta kuulee joskus, että riidat ratkeavat hautausmaalla. Silloin puhe ei ole tutkittavista hautausmaista, vaan arkeologien sukupolven kuolemasta.

Niin. Onko olemassalo olemassa? Jos sanot kyllä tai jos sanot ei, menetät zen-luontosi.

Wikipedian mukaan akateemikko Matti Koskenniemi olisi, paitsi hovioikeudenneuvoksen poika, V.A. Koskenniemen pojanpoika, ja Suomen toiseksi paras juristi. Tuorin Kalle olisi paras.

Valitettavasti en osaa ottaa kantaa. Koskenniemen ala eli kansainvälinen oikeus on minulle jokseenkin vieras. Tuorista olen suunnilleen samaa mieltä. Kun tapasin hänet joitakin viikkoja sitten, rupattelussa kävi ilmi, että hän on luopunut “tieteellisestä” juridiikkakuvastaan, ja oli muutenkin oikein mukava.

Koskenniemi sanoi aika pahasti amerikkalaisista. Siellä on imperiumi rapautumassa tai romahtamassa. Näin ajattelen itsekin. Söpö käsite “sääntöpohjaisuus” on ollut se hämähäkinseitti, joka on pitänyt instituutioita yhdessä. Ja se seitti on lujaa tavaraa. Mutta nyt se alkaa olla mennyttä.

Jos sana ei selity, muutetaan sanaa. Kun kerran maailmankaikkeus ei ole minkään muotoinen, vaan sen sijaa litteä, olkoon oikeus sitten soikeus. Rikossoikeus. Tekijänsoikeus. Ei muuta kuin laskemaan! Kaikki on ihmeen selvää.

Tämä väkinäinen sutkaus kuvittaa ajatustani, jonka kohde on kymmenien väitöskirjojen ensimmäinen luku, oka tapasi olla yht laaja kuin sisllötön, “Mitä likeus on”. Mitä soikeus on? Vastaus että vailla kulmia mutta ei pyöreä kuin ympyrä, ei kelpaa, koska kollmiulotteista esinettä, kuten kananmunaa, voisi myös saoa soikeaksi, ainakin kuvana. Ja vastaavasti siis neliulotteista ja niin edelleen, aina n - 1 -ulotteiseen.

Ja otsikon kumea hiljaisuus on tarkoitettu tuomaan mieleen zen koanin. Onko ääntä, jos metsässä kaatuu puu, eikä kukaan ole kuuntelemassa.

Mielestäni selvästi: ei kuulu. “Ääni” on väliaineen eli esimerkiksi ilman paineenvaihtelua. Elimistön hämmästyttävimpiin kuuluva elin korva vastaanottaa nuo paineaallot hyvin, hyvin lyhyillä karvoillaan, ja panee toimeksi. Tuloksena on “ääni”, joka on siis keskushermoston omaa tekoa. Samalla tavalla kuin kipu, joka syntyy aivoissa, ei siinä kohdassa, jonka satutit.

Kyllä minua eilen aivotti, kun hammaslääkäri joutui kiskomaan ja kaivamaan kokonaisen tunnin yläleuastani hammasta, jolle oli tapahtunut jotain eksistentaalista. Se oli haljennut.

Aie

En vetänyt erikseen esiin, että Tapiolan kuoron konsertti Olarin kirkossa kaksi viikkoa ja päivä sitten teki minuun järkyttävän vaikutuksen. Kävimme vielä uurnalehdossa vanhempieni haudalla. Hautakiveen kiinnnittämämme Lapin kivi, litteä ison kirjan kokoinen levy, jonka isämme oli kantanut repussaan Sokostilta, oli vähän kärsinyt. Jopa pinnan jäkälä oli mennyt himmeäksi ympäristön raivoisista rakennustöistä eli siis päästöistä.

Onneksi minulla on ikkunalaudalla pieni, kouraan menevä kivi samasta paikasta. Se kestää. Karttajäkälä ei ole kärsinyt edes tupakastani.

Tapiolan kuorossa on nyt kaksi jälkeläistäni. Pasi Hyökki ei ollut pahoillaan, kun ohjellman päätyttyä kiitin häntä esitysten notkeudesta. En maininnut että äänenpuhtaus oli edelleen parantunut viime levytyksistä ja että vieraana olleen japailaisen lapsikuoron äänenmuodostus oli vähän toinen. Erinomaisia hekin olivat, mutta puolifalsetti - eräänlainen portamento - ei ollut aina juuri oikea ratkaisu, eikä heillä ollut käytettävissään erenhtymättöyyteen yltäviä poikasopraanoja.

Niin; tämä sukunimikaimani soitti myös selloa. Ja penkissä istui tätinsä eli siis sisareni, joka aloitti tässä samassa joukkiossa Erkki Pohjolan aikana 1972. Mieleeni palasi, että Tapiolassa, jossa perheeni asui, surkuteltiin tätä onnetonta, joka oli vain musiikin opettaja. Mitähän siitäkin tulee? Toista olivat Ensti, Paavo ja Liisa.

Minä melkein säikähdin, miten hieno oli vuosi sitten sävelletty tai kantaesitetty “Stabat mater”. Lyhyesti sanoen: perustelluin syin erittäin vaikea.

Meillä kulkee suvussa hullu geeni. Minun ylitseni se on hypännyt. Yksi veljistäni, sama joka tarjotui syömään onkilieron, jos sai markan, lauloi luonnostaan puhtaasti. Yksi sedistäni oppi juomaan viinaa juuri rippikoulun käyneenä armeijan soitto-oppilaana; soitin oli corno eli käyrätorvi. Soitinhan, koira vieköön, itsekin kaikki neljä Aaronin pianovihkoa läpi, ja vielä viidennen, amerikkalaisen. Mutta kaikki hyväntahtoiset, musiikkia ymmärtävät ovat aina sanoneet minulle, että jos panisit kuule sen pianon kannen kiinni, kolauttamatta sitä. Se on hyvä piano.

Niitä Tapiolan kuoron levyjä on muuten Spotifyssä aika hyvin. Painakaa mieleen nimi Einojuhani Rautavaara. Olen kovin mieltynyt eräisiin hänen lauluihinsa. Muistaakseni hän asui Westendintiellä siinä niemen kärjessä, mutta sitten kai tuli avioerokin, jota isäni hoiti työllä ja vaivalla.

Näissä tunnelmissa arvelin, että pitäisi ehkä yrittää kirjoittaa kirja eli kun kirjoja ei enää harrasteta, blogiin ainakin jaksoja.

Onhan se synti ja häpeä, ettei meillä ole teoreettista fysiikkaa eikä edes arkeologiaa runomuodossa. Lucretius teki sen 2 000 vuotta sitten  ja ehdotti käsitystä atomeista ja yleisenä ideana evoluutiota eli kehitysoppia. Kirja, joka oli 1500 vuotta kateissa, tunnetaan nimellä “De rerum natura”, asioiden luonteesta.

Nec me animi fallit Graiorum obscura reperta

difficile inlustrare Latinis versibus esse,

multa novis verbis praesertim cum sit agendum

propter egestatem linguae et rerum novitatem;

Ei pidä antaa mielensä mennä, jos on

vaikea tulkita kielellemme kaikkea, mikä

kreikkalaisillekin oli tuskaa, kun ajatukset

olivat uusia ja oma kieli niissä ennenkulumatonta…

Maapallo on eläin

 (c) The NYT

Kuten lukija huomasi heti otsikko viittaa Lovelockin ja Margulisin puoli vuosisataa sitten esittämään ajatukseen, joka on jo kauan sitten torjuttu. aktat eivät riitä eivätkä keskeisin osin pidä paikkaansa.

Ajatus on viehättävä. “Gaia-hypoteesin“ mukaan maapallon on itseään säätelevä kokonaisuus. On ehkä lupa yleistää, että koko maapallo on yksi “eläin”. Näin ajatellen me poloiset ihmiset olemme mitättömiä syöpäläisiä maapallon turkissa. Erikoislaatuisen tarinamme panivat alkuun sinilevät noin 4,6 miljardia vuotta sitten. En tiedä oliko silloin torstai. Kukaties? 

Olen erikoisen mieltynyt vanhentuneisiin tieteellisiin teorioihin. Kuin kerran kysyin Berkeleyssä porukassa jossa oli puoli tusinaa nobelistia ja Linus Torvalds, olisiko minunkin hyvä opetella koodaamista ja pureutua esimerkiksi Knuthin suurteoksen (Art of Computer Programming) avulla alan perusteisiin, paikalla olija miettivät vakavissaan muutaman sekunnin ja sanoivat: ei.

Siinä vaiheessa olin aika syvällä älypuhelinten ja itsensä Internetin ongelmallisissa patenteissa ja standardeissa. Itsessään Kaliforniassa piti käyttää kahta eri kännykkää (GSM ja CDMA). Apple ja Microsoft yrittivät kikkailla toinen toistaan markkinoilta. Ymmärsin että kun olin kohtalainen  remonttimies, oli hupsua ajatella koko talon rakentamista. Taitojen oppiminen, kuten korkeampi matematiikka tai tervapahvin naulaaminen katteeksi, vie aikansa. 

Ottakaa muuten tosissanne ajatus katsoa huolella läpi Feynmanin neljä tunnin luentoa fysiikan perusteista. Ainakin Uuden Seelannin luennot 1975 ovat verkossa http://www.vega.org.uk/video/programme/45 

Olen samaa mieltä kuin kaikki muutkin: kukaan ei ole koskaan opettanut näin hyvin tieteellisesti perustavan laatuisia asioita kuulijoille, joilla ei ole luonnontieteellistä koulutusta yli sen, minkä lukiossa saa. Muun muassa valo on sähköä, ja sitä kuljettavat hiukkaset, jotka eivät paina mitään (ei lepomassaa), ja joilla ei ole varausta…

Vakavammin olen kiinnostunut generatiivisesta tekoälystä, jota käyttäen mennään juuri nyt kvarkkien maailmaan ja selvitellään muun muassa kromodynamiikkaa. Tulos on lohdullinen. Aine ja energia ovat sama asia, kuten Einstein oivalsi yli 100 vuotta sitten, mutta kumpaakaan ei ole olemassa. 

Sana “tekoäly” tuo mieleen ehkä pelottavan tietotekniikkakonstit, jotka tulevat lisäämään suuryhtiöiden rikkautta, ja paljon. Tekoälyohjelma löytää tiensä puhelimiin. Media ei juuri huomaa mainita, että se merkitsee ehkä myös tieteen ja tekniikan räjähdhysmäistä nousua. 

The New York Times oli saanut tietoonsa, että maapallolla on enemmän soluja kuin maailmankaikkeudessa tähtiä. Hiilidioksidin eli kasvihuoneilmiön kohdalla esitetään kiinnostava tietoa. Maapallon jokainen hiiliatomi on jo kulkenut kierrätyksen kautta ainakin 100 kertaa. Tekoälyn avulla ne voi löytää helpommin ja parhaassa tapauksessa tuloksena voi olla haitallisten aineiden torjuminen. Lehtijutun nimi oli “Exactly how much Life there is on Earth”. Tärkeä kysymys.

Asia ovat paremmin

Hiljan syöpään kuollut tiedemies Hans Rosling teki elämäntyötään Uppsalassa ja Tukholman Karoliinisessa instituutissa ja lisäksi Intiassa ja Afrikassa. Kirja ”Factfulness” oli suuri menestys ja sai myös perusteltua arvostelua. Kirja ilmestyi äskettäin suomeksi (Faktojen maailma. Otava 2018).

Roslingin sanoma oli osittain epäsuosittu: maapallon asiat eivät ole kaikin osin lainkaan niin huonosti kuin sanotaan. Tähän voisi lisätä, että etenkin politiikassa pelko on paras markkinointikeino.

Tuo asia on nytkin ajankohtainen. Varmojen mielipiteiden väki, joka ”tietää miten asiat ovat”, kuten että puhe ilmastonmuutoksesta on turhaa vouhotusta ja maahanmuutto mitä se sitten tarkoittaneekin (ehkä ei esimerkiksi venäläisiä) on suurin ongelmamme, on helppo tunnistaa pelokkuudestaan. 

Tunsin lapsena populisteja. He pelkäsivät autoja. Kun sellainen ajoi ohi – niitä kulki siihen aikaan harvakseltaan – he aloittivat rähinän heittivät kivellä ja juoksivat kiireesti piiloon. Kouluikäisenä tiesin, että kommunistit syövät pieniä lapsia. Aika pian kävi ilmi, ettei tämä luulo pidä paikkaansa. Tutustuin jopa niihin henkilöihin, jotka kantoivat vappuna punaisia lippuja. He panivat palamaan, kun isäni tarjosi silloin yleiseen tapaan, ja keskustelivat järkevästi esimerkiksi uusien koulurakennusten tarpeellisuudesta. Ihmettelin sellaista, koska omasta mielestäni koulut ovat aivan tarpeettomia ja laskento ja mittausoppi etenkin. Olin asiantuntija, koska olin itse käynyt koulua jo monta viikkoa.

Rosling piti ongelmana tietämättömyyttä. Vuonna 2017 Rosling kumppaneineen esitti 14 maassa 12 000 ihmiselle 13 kysymystä. Näistä 1 sai kaikki oikein. Koko joukon keskiarvo oli 2 oikein 13:sta. Se on vähemmän kuin simpanssi saisi valitsemalla umpimähkään kolmesta banaanista eli siis vähemmän kuin sattumanvaraisuus. 

Tämä on Roslingin ja hänen kumppaneittensa ihmettelyn aiheista yksi. Miksi virhe on järjestelmällinen?

Kirjoita lapulle A, B tai C vastatessasi kysymyksiin.

1.  Kuinka suuri osa tytöistä suorittaa ala-asteen koulun matalatuloisissa maissa? A 20 %, B 40 %, C 60 %.

2.  Missä enemmistö maailman ihmisistä asuu? A. Matalatuloisissa maissa, B keskituloisissa maissa, C korkeatuloisissa maissa?

3.  Viimeksi kuluneiden 20 vuoden aikana äärimmäisessä köyhyydessä elävien osuus on A suunnilleen kaksinkertaistunut, B pysynyt suunnilleen ennallaan, C laskenut suunnilleen puoleen.

4.  Mikä on koko maailman ihmisten keskimääräinen elinajan odote tällä hetkellä? A 50 vuotta, B 60 vuotta, C 70 vuotta.

5.  Lapsia (0 – 15 -vuotiaita) on tällä hetkellä noin 2 miljardia. Paljonko heitä on YK:n mukaan vuonna 2100? A 4 miljardia, B 3 miljardia, C 2 miljardia.

6.  YK:n ennusteen mukaan maapallon väestö on vuonna 2100 noussut jälleen 4 miljardilla. Mikä on tärkein syy tähän? A lapsia (alle 15) on enemmän, B aikuisia (15-74) on enemmän, C vanhuksia ( 75-) on enemmän.

7.  Miten luonnononnettomuuksissa vuosittain kuolleiden lukumäärä on muuttunut viimeksi kuluneiden 10 vuoden aikana? A yli kaksinkertaistunut, B pysynyt suunnilleen ennallaan, C laskenut alle puoleen.

8.  Maapallolla on nyt suunnilleen 8 miljardia ihmistä.  Missä he asuvat? (kartake) A Amerikat – Eurooppa – Afrikka – Aasia miljardia ihmistä A 1, 1, 1, 4, B 1, 2, 2, 3, C 2, 1, 1, 3,

9.  Kuinka suuri prosentuaalinen osuus maailman alle 1-vuotiaista on saanut jonkin rokotuksen? A 20, B 50, C 80.

10.             Maailmanlaajuisesti 30-vuotias mies on käynyt ainakin 10 vuotta koulua. Kuinka monta vuotta saman ikäinen nainen on keskimäärin käynyt? A 9, B 6, C 3.

11.             Vuonna 1996 uhanalaisiksi lajeiksi luokiteltiin muiden muassa panda, musta sarvikuono ja tiikeri. Kuinka monen vaara kuolla sukupuuttoon on nyt suurempi kuin silloin? A kahden, B yhden, C ei ainoankaan.

12.             Kuinka suureella osalla maapallon väestöstä prosentuaalisesti on tavalla tai toisella sähköä käytettävissään? A 20, B 50, C 80.

13.             Eri puolilla maailmaa asiantuntijat arvioivat, että maapallon ilmasto seuraavien 10 vuoden kuluessa A lämpenee, B pysyy ennallaan, C jäähtyy.

Oikeat vastaukset:

1: C, 2: B, 3: C, 4: C, 5: C, 6: B, 7: C, 8: A, 9: C, 10: A, 11: C, 12: C, 13: A

Rosling, Hans. Factfulness: Ten Reasons We're Wrong About The World - And Why Things Are Better Than You Think (pp. 4-5). Hodder & Stoughton. Kindle Edition.

Oma tulokseni? 4 väärin.

Ääni meissä

Tiedän että jälkeläiseni seuraavat näitä kirjoituksiani aika ahkerasti. Voi olla että Eerolla on järjestelyongelmia, koska hän on intissä ja kuulemme erittäin vaativassa koulutuksessa. Mutta muun muassa Olli ja Tuomas!

Tiedän että on sekä asianomaisia itseään että muita lukijoita kohtaan loukkaavaa menetellä näin. On asioita, jotka pitäisi kirjoittaa täytekynällä Tumba-paperille ja lähettää lakkasinetillä suljetussa kirjekuoressa.

Carlo Rovellin kvanttigravitaatiota koskeva kirja (”Reality is Not What it Seems…”) herätti ansaittua huomiota. Uusi, jutun kuvassa näkyvä ”The Order of Time” sisältää muun ohella sen ajatuksen, että aikaa ei ehkä sittenkään ole olemassa. Joka tapauksessa sellainen käsite kuin ”nykyhetki” menettää kvanttien puolella käyttökelpoisuutensa ja merkityksensä.

Nyt on tarjolla jotain uutta. Tuntemattomalla tavalla tämän kirjan äänikirjaversio eli suoraan tietokoneella tai ilmaisella apuohjelmalla tabletilla tai puhelimella kuunneltava Audible on sensaatio. Lukija on Benedict Cumberbatch (”Sherlock Holmes”).

Tähän mennessä paras kuulemani äänikirja on ollut Stephen Frayn Tshehovin eräiden novellien äänite.

Mutta Cumberbatch tuo vielä oman lisänsä kirjoittajan, Ravellin viehätykseen, Maailman luokan fyysikko joka on vastustamattoman ihastunut ja innostunut hiukkasfysiikkaansa ja osaa välittää asiansa lisäksi tuon tunteen tavalla, jonka kuulemani mukaan jotkut opettajat ja professorit ovat osanneet. Väitetään, että Rolf Nevanlinnan luennot suhteellisuusteoriasta olivat sellaisia, että niitä kuulemaan tungeksineet lääketieteen ja oikeustieteen opiskelijatkin putoilivat penkeiltään ja tiesivät kuunnellessaan, että tämä ei unohdu.

Cumberbatch lisää ääneen lukemiseensa oman ihailunsa ja välittää samalla tunteen, että hän koko ajan lukiessaan miettii sanomaansa ja tempautuu tunteisiin mukaan.

Takana on tietysti Englannin maailmankuulu näyttelijäkoulutus, jossa Shakespeare kai kuuluu alkeisiin ja samanaikaisesti luonteva ja virheettömästi ja siten hyvin helposti ymmärrettävästi esitetty teksti on kuin musiikkia.

Meillä ei valitettavasti ole Suomessa ketään, josta voisi puhua tämän asian yhteydessä. Oman teoriani mukaan Turkka suorastaan opetti, ettei sillä ole muka väliä, saako näyttelijän puheesta selvää, ja samaan aikaan oli toisia guruja, joiden käsityksen mukaan näyttämöllä puheen poliittinen sisältö oli tärkeä asia, esitys ei.

Jos haluatte kuulla, mitä tarkoitan, kokeilkaa, Amazonissa on nappi, jota klikkaamalla saa kohtuullisen näytteen. Tai jos teitä kiinnostaa asia yleisemmin, verkosta löytyy aika helposti alan klassikko, Richard Burtonin, joka esittää John Donnen runoja. Ja Ian McKellen.

Mutta ehkä ette tienneet,  että kohtuullisen vaikeaakin asiaa, kuten fysiikan perusteita, voi käsittää kuuntelemalla.

Luentoon verrattuna näissä on se ero, että kaiken tai osia voi ottaa uudestaan. Ja se on oppimisen perustaito, sisukas toisto. Ja oppimisen taito on suunnilleen sama asia kuin elämisen taito, iso ilo.

Reunalla

Se on hienoa, että Hararin kaksi kirjaa (Sapiens ja Homo Deus) ovat saatavissa. Vaikeampaan tieteeseen nojautuvat kirjat ovat oikeasti vaikeita kirjoittaa, jotta ne olisivat oikeasti helppoja lukea.

Hararin kirjat ovat kenen tahansa luettavissa. Tarkoitan että pirteä lukiolainen saattaa innostua ja koukkuuntua heti. Lukio lopultakin onneksi on yleissivistävä koulu. Vajavaisesti suoritettu peruskoulu tai kansakoulu, silmät samalla puolella päätä ja korvat eri puolilla, ajaa tunnetusti saman asian, ellei enemmänkin.

Al-Khalilin ja McFaddenin ”Life on the Edge. The Coming of Age of Qantum Biology” on todella hyvä, mutta vaikeampi. Arvioisin, että tavallinen eläkeläinen suoriutuu siitä ongelmitta, mutta perinteinen biologia molekyylitasolla ja sitä syvemmällä kvanttibiologia sisältää kymmenen tai kaksikymmentä termiä, jotka joutuu opettelemaan ja sitten pitämään mielessään, jotta saisi kirjasta paljon irti.

Esimerkiksi kvanttikoherenssin romahtaminen oikeasti on keskeinen ilmiö ja oikeasti ei ole noin vain selitettävissä. Ja lähellä sitä on ionikanavien koherenssi, joka on juuri yksi niistä uusista eli noin kymmenen viimeksi kuluneen vuoden aikana hahmottuneista ilmiöistä. Vaikka tietäisi suunnilleen, miten aistimus – esimerkiksi haju – kulkee aivojen eri kohtiin, tieteellinen selitys on auki. Tässä kirjassa selitetään asiallisesti, että selitys saattaa olla kvanttimekaniikasta tuttu tunnelointi. Hakukone osoittaa myös maallikolle – minulle – että hyvämaineiset tieteelliset sarjat julkaisevat juuri nyt kiihkeästi tietoja kokeellisista tutkimuksista juuri tästä asiasta.

Kirjoittajat ovat hauskoja eli eivät suhtaudu korkeasta tutkijanasemastaan huolimatta kaikkeen haudanvakavasti. Heidän mielestään – tiettävästi keksitty – kertomus Newtonista, joka otti ja keksi painovoiman mietittyään viereensä pudonnutta omenaa, keskittyy pienempään ihmeeseen. Suurempi arvoitus on kirjoittajien mielestä, miten se omena ollenkaan päätyi sinne omenapuuhun. Yhteyttämistä eli fotosynteesiä ja soluhengitystä selitetään nykyisin kvanttimekaniikalla, ja entsyymien toimintaa samoin.

Juuri tuolla alueella muutokset ovat erittäin suuria. Huvituin kovasti erään tutkijaryhmän pyrkimyksestä vaikuttaa maapallon ilmastoon kehittämällä järjestelmä, jossa ilmakehän hiilidioksidia käytetään polttoaineena, siis tuottamaan energiaa…

Kirjoittajat jaksavat muistuttaa, että huimat ajatukset eivät tällä alalla ole yleensä toteutettavissa, koska pienhiukkasten / aaltojen maailmassa käy niin kova kuhina, että tuloksia ei oikein voi toivoa huoneenlämmössä. Muutenkin proteiinimolekyylien melu taitaa olla huumaava. Sanon tahallani ”melu”, kun normaali suomennos olisi ”kohina”. Se mikä on yhdelle kohinaa, voi olla toiselle signaali, ja päinvastoin.

Mitä fysiikkaan tulee, Rovelli on juuri niin hyvä kuin kaikki väittävät. Hän esittää helpommat ja vaikeammat asiat noin 70 sivulla, joten kirjan lukematta jättämiseen ei ole mitään kelvollista syytä. ”Seitsemän lyhyttä luentoa fysiikasta.” Carlo Rovelli, 2016, suomi, ISBN 9789525985436 14,80 €.

Mutta hänellä on isompikin kirja, jonka nimi suomennettuna on Todellisuus ei ole sitä miltä se näyttää – matka kvanttipainovoimaan. Siitä taas tuonnempana.