Kaislikossa jupisee

 

Vinkkaamani Vogel on Stephen, jenkki usean sukupolven matkalta, ja professuuri oli biomekaniikka. Se on sopiva ala yritteliäälle maallikolle. Miellyin mieheen, koska hän neuvoi samaan, minkä olen itsekin hoksannut. On tuloksekasta mietiskellä aidosti tyhmiä ja yksinkertaisia asioita. Kai siksi esimerkiksi HSn “Lasten tiedekysymykset” ovat niin hyviä.

Yksi viime kommenteista sivusi vaarinhousut-typpistä kysymystä Englannin rantaviivan pituudesta. (Lapsena ollessani jossain leikissä annettiin kolme vaihtoehtoa vastata, ei, juu, vaarinhousut -  ja nyt minulla on itselläni jalassa vaarin housut ja siten luullakseni lupapohtia vaihtoehtoa antikin viisaiden kahtiajaolle, jonk mukaan on vain A tai ei-A. Tästä Ateenan työväen palloseuran ajatuksesta on tehty jauhelihaa esimerkiksi “QED:ssa” esitetyin tavoin, ja kokeellisestikin on havaittu, että yksi hiukkanen voi olla samanaikaisesti kahdessa eri paikassa.

Kun siis nykyfysiikan mukaan usea havainnoin kohde voi olla samalla hetkellä samassa paikassa, mieleeni tulee välillä trolley-bussi numero 14, jossa matkustavalla saattoi olla juuri tuo tunne.

Englannin rantaviivasta tiedämme, että se saattaa olla Päiväntasaajaa pidempi, jos mitataan riittävän tarkasti eli hiekanjyvätkin yksi kerrallaan tai vaihtoehtoisesti vedestä molekyylit. Joita on on 4,5 kertaa 10 potenssiin 46. 

Leppoisa Vogel sanoo, että pilakuva tiedemiesten pyrkimyksestä suureen täsmälisyyteen ei pidä paikkaansa. Ainakin insinöörit käsittävät että toleranssi on yhtä tärkeä. Siis esimerkiksi ± 2 suuntaansa. 

Ja tässä on yhteys Feynmaniin, joka keksi hienon keinon kiertää Heisenbergin nimissä oleva epätarkkuusperiaate: on mahdotonta mitata aivan tarkasti, koska mitattava ei ole siellä missä luulisi. Ja valo (fotoni) kulkee samanaikaisesti kahden rinnakkaisen aukon läpi, koska se kulkee kaikkia mahdollisia reittejä pitkin, samanaikaisesti.

Antti Hyry ei vastannut mitään, vaikka oli koulutukseltaan vahvavirtainsinööri, kun sanoin että “Maantieltä hän lähti” -novellikokoelman atomien vertaaminen myllyihin on harhaanjohtavaa. Se oli se kerta, kun ajoimme Keravalle katsomaan Saarikoskelle taloa, jonka Otava sitten ostikin.

Osa lukijoista suhtautui nyreästi kirjoitukseeni, jossa oli keskustelua AI:n eli tekoälyn kanssa. Koska suhtaudun itse nyreästi tai kauhistuneesti ainakin Kalifornian IT-alan jättiläisiin, olin hyvin varovainen, etten tilaisi jotain mistä ei sitten käytännössä pääse eroon.

Niinpä kysyin Open GTI:lä (ilmainen versio) järjestelmän omaa hinnoittelua ja versioiden keskeisiä ominaisuuksia. Sain ne heti ja tahdoin kokoelmiini vielä helposti tiedostona käytettävän version. Ja oikeassa olin epäluuloissani. Sellainen versio, joka purkaisi automaattisesti esimerkiksi tätä blogia ja poistaisi samalla kilkkeet, maksaa ainakin 200 dollaria kuukaudessa. Siis näkemiin.

Mutta ilmaisen vastauksen olin saanut jo Googlen tekoälymoodista, maksutta. Lihasmuisti, jota käytän tällä sekunnilla näpytellessäni näppäimistöä yhä huonommin, on kaikkien muusikkojen tuntema. Hermosto ja sen ohjaama lihaksisto eivät pysy edes ennallaan, ellei niitä harjoita päivittäin. Ja vanha sanonta, jonka tapaan esittää V. Horowitzin repliikkinä, pitää paikkansa. Pianonsoittoaan voi kohentaa harjoittelemalla vaivaiset neljä tuntia päivässä. Hän tekee itse niin, ellei ole konsertteja tulossa. Ja myös muiden virtuoosien mielestä hänellä oli maailman paras tekniikka - ja kummallinen käsien asento koskettimilla.

Tämän hermojen sähköisen ja kemiallisen muutoksen ja lihasten tapahtumat pystyy mittaamaan jo vakiintuneela välineistöllä.

Tämä kaikki juolahti mieleeni, kun taas huomasin, että tämä blogi omina ja lukijoiden teksteineen esimerkiksi vuodelta 2020 on aika järkyttävä katsaus menneisyyteen ja historian - mitä “tiesimme”, luulimme ja uskoimme. Suosittelen. Luin, vahingossa, kirjoittaneeni A. Burgessin ylistetystä romaanista “Earthly Powers”, että päähenkilö oli 81-vuotias, ja kirjoitti vain. Mutta Burgess osasi myös malaijia. Ja farsia. Tiettävästi.