Kantti

 

Ruokapöydässä Minna pyysi isältään kanttipalaa, kuten tämä luuli. ”Pappa, får jag kanten.” Isän nyökättyä Minna teeskenteli tarkoittaneensa lehtori Canthia. Liitto ei ollut ajan oloissa mitenkään huono, mutta lehtori otti ja kuoli ja Minna muutti Kuopioon ja lihoi. Kauppiaana hän kuuluu olleen kova juomaan kahvia. Sitä juoksutti hänelle joskus pikkutyttö Maria Jotuni. Kadulla nakkeli niskojaan Elisabeth Järnefelt, tuo outo ihminen, jolla oli fiksuja poikia ja näillä kaverina rovasti Brofeldtin poika Juhani, kirjailijanimeltään Aho.

 

En menisi tunnustamaan, että olisin pitänyt Canthia kiintiönaisena kirjallisuushistoriassa, koska luin häntä joskus nuorena aikuisena.

 

Kun katsoin viimeksi, olin aidosti innostunut. Erääseen omaan kirjaani otin mustalaistyttö Homsantuun repliikin:” Teidän lakinne ja oikeutenne… Juuri niitä minun pitikin ampua!”

 

Kuvan patsas ei ole kulissiksi tarkoitettu. Taustalla näkyy alaovi, josta lykkäsin rattailla erästä nykyistä yliopistomiestä ja jonkin kerran hänen sisartaan. Yleensä kurvasimme tosin Näsinkallioiden suuntaan. Siellä oli hiekkalaatikko. Minna itse osoitti tietä Puutarhakadulle Hymy-lehden toimitukseen. Siellä en tosin tullut käyneeksi. Vastapäätä Hämeenpuistossa asui Väinö Linna, jonka saattoi tavata kadulla. Koska olin tavannut kerran ja raapaissut jalkaa, nostin hattua, johon hän vastasi nyökkäämällä. Ei ollut tämä Väpi mitenkään varsinaisesti komea mies.

 

Hymy meni nopeasti saalistukseen, mutta Jorma K. Virtasen aikana lehti julkaisi jäntevää tekstiä ikävistä asioista, paljon muun ohella. Enimmäkseen perättömien sensaatiojuttujen uranuurtaja oli kuitenkin Ilmari Turja Suomen Kuvalehden päätoimittajana. Kirjoittajana Turja on näytelmistään huolimatta tai oikeastaan juuri niistä ilmenevistä syistä hyvää C-luokkaa eli ”also starring”. Pohjalaisjuntturana hän häviää 6 – 0 Vaasan Jaakoolle.

 

Media sivuuttaa naisten liputuspäivän tavanomaisilla latteuksilla. Kun nyt naiset näkyvät aivan uudella tavalla esimerkiksi elokuvataiteessa ja musiikissa ja saadun tiedon mukaan eräät perinteiset ammatit, kuten lääkärin ja tuomarin virat, naisistuvat huimaa vauhtia, haluaisin palauttaa mieleen, että järkiinsä tuleminen kestää historiantutkijoiden mukaan 30 – 60 vuotta.

 

Nuoruudessani eräässä valiokoulussa kituutti hengissä vielä yksi yliopettaja, joka ilmoitti, etteivät naiset opi matematiikkaa. Tällä hetkellä ainakin nuoret naiset ovat lakanneet kallistamasta korvaansa mokomalle hullutukselle.

 

Tiedän että matematiikan ja fysiikan suosion nouseminen voi joutua osittain opettajista. Tenttitehtävien tarkastaminen on yleisesti ottaen helpompaa kuin aineissa, jotka ovat tuomittuja esseevastauksiin. 

 

Silti itse en ole lakannut haaveilemasta kvantitatiivisesta eli määrällisestä oikeustieteestä (lue: oikeudellisesta tutkimuksesta). Aloittelin sitä itsekin kauan sitten selvittämällä, millaisia juttuja korkein oikeus todella ratkaisee. Tämä ei tuntunut kiinnostavan ketään. Mutta toinen alani, historia, on muuttunut hurjasti sen jälkeen kun Ranskan annalistit ottivat kavereikseen tilintarkastajia ja kävivät järjestelmällisesti läpi usean 1500-luvun satamakaupungin säilyneet tulliasiakirjat. Tulokset käänsivät ylösalaisin joukon ”totuuksia”. Esimerkiksi Amerikan kulta oli Espanjan tuho. Nyt esimerkiksi heettiläisten ja etruskien kaupankäynnistä on paperit – oikeastaan savitaulut – ja Välimeren alkava rautakausi ymmärretään uudella tavalla.

 

Liittyykö tämä naisiin. Kyllä liittyy. Noin 30 vuotta siitä kun takapajuiset Englanti ja Yhdysvallat olivat alkaneet kouluttaa alan tutkijoita sukupuoleen katsomatta, alkoi myös tapahtua. En puhu syystä ja seurauksesta vaan siitä, miten käy, kun jätetään järjestelmällisesti voimavaroja käyttämättä.