Isäni oli paimenpoikana Joutselässä
Kivennavalla, minä en.
Toisaalta työllistyimme molemmat
ongelmattomasti.
Viittaus kohdistuu kuvan kirjaan, joka on
vuodelta 1966. Sen mukaan vähiten arvostettu työ Suomessa oli paimen, joka
hävisi selvästi kengänkiillottajalle, asiatytölle ja rännipojalle.
Professori oli kolmas, edellä vain korkeimman
oikeuden presidentti ja pääministeri, mutta jälkeen jäivät ministeri, piispa ja
maaherra. Lakitieteen ja filosofian tohtori sekä hovioikeuden jäsen kuuluivat
nekin 15 kärjessä ryhmään tavattomasti edellä ”suuren yhtiön johtajaa”.
Tämä vitsikkyydestä. Yliopistokoulutus ei
tahdo enää johtaa mihinkään. Uutisissa puhutaan katastrofista. Mielestäni se on
hiukan lievästi sanottu.
Vitsailu aivan viisaan ja aikoinaan arvostetun
sosiaalipsykologisen tutkimuksen turvin johtuu syystä. Meillä yritystoiminta on
ollut ainakin sata vuotta aliarvostettua, kohdin jopa halveksittua.
Sanaa ”byrokratia” käytetään enimmäkseen
väärin. Se tarkoittaa virastovaltaa ja toimi etenkin Preussissa erittäin hyvin
vuoteen 1914. Voi olla, että se vähän hallinto ja vallankäyttö, jota Venäjän
keisarikunnassa saatiin aikaan, oli byrokratiaa. Siten sanalla on sijansa myös
Suomessa vuoteen 1917.
Tuosta termistä lähtee purkautumaan Suomen ja
Ruotsin suuri ero. Ei se Ruotsin malmi niin valtavan suuri tekijä ollut, ja oli
meilläkin Outokumpu. Ruotsi suuntautui selvästi elinkeinoelämään 1900-luvun
alusta ja sai aikaan ammattiyhdistysliikkeen ja siihen liittyvän
työväenpuolueen, jotka olivat käytännössä aivan samaa mieltä siitä, mistä raha
tulee.
Suomessa jalostusasteeltaan heikko
metsäteollisuus tukeutui pätkätyöhön eli pientilallisten ja tilattomien
työpanokseen. Nuo sanat tarkoittavat jätkää eli metsätyömiehiä. Ruotsilla oli
vuonna 1900 5 – 10 maailmanlaajuisesti menestynyttä innovaatiota AGA:n
majakoista ja Ericssonin puhelinkeskuksista dynamiittiin ja Primus-keittimeen.
Suomessa ensimmäinen lienee olut Nokian GSM noin vuonna 1998. Emmekä me koskaan
keksineet mitään sellaista kuin Clas Ohlsson ja Ikea tai Abba tai Peppi
Pitkätossu tai Ingmar Bergman.
Suomessa nuoren ihmisen asiat olivat kaikin
puolin hyvin, jos hänestä tuli lääkäri tai sairaanhoitaja valtion sairaalaan,
lakimies valtion tai kunnan virkaan tai opettaja nopeasti kasvaneeseen koululaitokseen.
Luultavasti akateemisten tutkintojen ylikorostus on tuota perua.
Minun piti mennä Amerikkaan asti ennen kuin
ymmärsin, että parhaat tutkijat eivät ole itsestään selvästi professoreita.
Professorit kouluttavat tutkijoita ja nämä perustavat firmoja. Jopa Saksassa
jollain kumman tavalla kuului olla tohtori tai dosentti, mutta oliko sitten
professorikin, se ei kiinnostanut. Ranskassa taas kieli hoitaa asian. ”Professeur”
on oppikoulun opettaja, yliopiston luennoitsija jne. Meikäläisittäin käsitetty
oppituolin haltija on ehkä ”professeur agrégé”. En ole viitsinyt kysyä keneltäkään
suomalaiselta professorin arvonimen kantajalta, kuinka usein ulkomaalaiset kysyvät,
missä he opettavat.
Ainakin 50 vuotta sotien jälkeen merkittävä
osa kansaa uskoi, että ongelmia aiheuttavat kapitalistit. Sitä ei selitetty
kovin tarkoin ennen 1970-luvun stalinistien esiinmarssia, ketä nämä
kapitalistit ovat. Siinä vaiheessa alettiin sanoa, että heihin kuuluvat
pankkiirit ja rahamiehet ja ennen kaikkea yrittäjät eli työnantajat.
Nyt kun kaiken kaikkiaan ei ole paljon työtä,
mitä antaa, ihmetellään tilannetta. Sosialisointi on kadonnut sanana kielestä mutta
yksityistämisellä on huono kaiku. Kun vaikein kysymys on, mistä saada rahaa,
meillä keskustellaan vain siitä, miten jakaa rahaa, jota ei ole. Tämä viittaus
tarkoittaa etenkin kuntauudistusta.
Tämä alkaa nyt kuulostaa hälyttävän
oikeistolaiselta, joten on aika sulkea suunsa. Yksi virike motkottamiseen oli
lukemani lause: kirjallisuus on demokraattinen taide. Minun korvissani ”demokraattinen”
johonkin villiin asiayhteyteen siirrettynä kuulostaa edelleen
kansandemokraattiselta ja tuo mieleeni ajat, jolloin ajettiin demokratiaa
työpaikoille ja kouluihin, joissa työntekijät ja koululaiset tunnetusti eivät
ole vastuussa toimintansa tuloksellisuudesta. Ajatus on mielestäni edelleen
kummallinen.
Mutta nostakoon myös anarkismi päätään:
tähdennämme ihmisoikeuksia ja perusoikeuksia ja vaikenemme visusti siitä, että
niitä oikeuksia ei ole osakeyhtiöillä eikä oikeushenkilöillä. Ne eivät niitä
tarvitse. Niiden vain on otettava huomioon toisten, käskyvaltaansa kuuluvien
oikeudet.
Työnantajan, yrittäjän, rooliin voi vapaasti ryhtyä kuka haluaa, jos osaa. Sosialistikin, mitä se sitten tarkoittaakin, ymmärtää hyvin, että työt ja työpaikat organisoi ja pitää pyörimässä yrittäjä. Itse asiassa yrittäjä lienee tarkemmin ajatellen työnottaja ja työntekijä on työnantaja, kun hän antaa työnsä sen vastaanottajalle.
VastaaPoistaKaiken pitää kannattaa, joten ei sen toisen työsuoritusta kannata "ottaa" vastaan, ellei siitä saa hyötyä.
Yrittäjyys kunniaan - nimittäin rehellinen sellainen.
Eikö ihmisoikeuksia julmasti riikkovien kiinaisten ja kiinalaisfirmojen tarvitse välittää mitään maansa karkeista ihmisoikeusrikoksia? Eikö myöskään Kiinassa toimivien tai Kiinan kauppaa harjoittavien suomalaisfirmojen?
VastaaPoistaNiin,
VastaaPoistaLenkkarien yleistyminen on aiheuttanut työttömyyttä. Kun minun ikäluokkani ihmiset tulivat junalla Helsinkiin, heitä vastassa oli venäläinen emigrantti kengänkiilloitustuoleineen.
Hän päivysti asemalla yhden pylväänvieressä ja viittoili asiakkaita istuutumaan korkealle palveltavaksi. Useammankin kerran näin nuorehkon humalikon istuvan tuolilla ja aivankuin sadistisen omahyväisesti nauttivan siitä että mies touhuili kenkiensä parissa, selkä kyyryssä ja nöyränä.
Sitten ilmeisesti miehestä aika jätti ja työtä jatkoi joku nuori mies. Hänestä ei ole kuulunut enää mitään, ilmeisesti yrityksensä meni konkurssiin. En keksi muuta syytä kuin että nahkakenkäihmiset ovat vähemmistönä. Kaikenlaiset kangaskengät, sandaalit ja etenkin lenkkarit tappoivat tämän elinkeinon.
Tilalle uutena ammttina on tullut kynsien koristelijat ja pidentäjät. He tosin toimivat omissa ateljeissaan, joten asemalla heitä ei taida ohikulkiessaan palvelukseensa saada.
Jos saisin veikata, ja saanenhan minä. Jossakin vaiheessa asemalle tulee näykkijäkala-akvaario. Matkalaiset voivat pysähtyä, ottaa kengät pois jaloistaan ja laittaa ne altaaseen. Kalat näykkivät kuollutta ihoa ja symbioosi toimii.
Paimenen ammattikunnassa sikopaimen taisi olla pohjimmaisena. Sukututkijoiden teksteistä voi päätellä, että isäni puolelta sukuhaaraan kuului Pirkanmaalla nuijasodan jälkimainingeissa asunut talollinen nimeltään Suurkurkku, joka viranomaiskirjojen mukaan oli maksanut kruunulle veroa x taaleria. Mentäessä 1600-luvun puolelle sama herra esiintyy kirjoissa, mutta tituleerataan tällä kertaa sikopaimeneksi eikä talosta tai veronmaksusta ole mainintaa.
VastaaPoistaPohtimaan olen jäänyt vanhoja sanontoja, onko nimi enne ja onko omena pudonnut kauas puusta.
Vaikka "Persuissa" onkin paljon yrittäjiä niin itse puolueena se ilmentää parhaiten palkkatyöläisen ja yrittäjän dilemmaa sitoutumisesta ja vapaudesta. Ideologista umpikujaa toiveiden ja tavoitteiden välillä, kykyä repiä julkisia instituutioita alas mutta toisaalta osoittaa uskollisuutta sitoutumalla niihin.
VastaaPoistaYksilöityvät työmarkkinat luovat yrittäjyyteen rinnastettavan motivaation toimia itsellisenä pärjääjänä ilman suurempia taloudellisia riskejä. Sitoutuminen yrittäjyyteen on kollektiivisempaa kuin nykyinen palkkatyöläisyys, puhumattakaan poliittisesta individualismista joka suo yrittäjyyttäkin paremmat henkilökohtaiset tavoiteasennat.
Erinomainen teksti. Kiitokset siitä.
VastaaPoistaJoskus, aikoja sitten, tuli vastaan äiteen sanat pojalleen, josta ei ollut oikein eläjäksi: Poikani poikani, tässä sinulle markka, mene kaupunkiin poliisiksi.
VastaaPoistaTässä ajattelin amerikkalaista "time is money" todellisuudessahan tuo pätee ainoastaan jos joku on halukas, tavalla tai toisella, korvaamaan kuluttamasi ajan?
Asiaan kautta rantain liittyvänä voisi vielä todeta: on parempi katsoa mihin astuu kuin astua mihin katsoo...
"Demokratia"-sanaa kannattaa tosiaan kavahtaa. Ei tarvitse kuin muistaa DEMLA, "Demokraattiset lakimiehet", niin oikein sydäntä kylmää.
VastaaPoistaEikö blogisti ojentanut sinua tästä demlahölynpölystä aivan vähän aikaa sitten? Siinä olkinukessa ei ole enää oljen olkea nyhdettäväksi.
PoistaLuultavammin Preussin maakunnasta, Ruotsinmaalta lähti runsaasti nuoria miehiä oppiin Preussiin, Königsbergiin, Berliiniin, tai Leipzigiin, Dresdeniin. Ehkä jostain ruotsalaisesta taloushistoriasta löytyisi luettelo ruotsalaisten teollisuusmiesten opinahjoista.
VastaaPoistaVenäjän maakunnasta, Suomesta ainakin utajärveläinen Strömberg haki sähköopit Saksasta, hänen sähköfirmastaan on aika moni suomalainen suuryritys saanut alkunsa.
"Kun vaikein kysymys on, mistä saada rahaa, meillä keskustellaan vain siitä, miten jakaa rahaa, jota ei ole."
VastaaPoistaKyllä sitä rahaa jonnekin on kertynyt, että suuromistajille ja vähän heidän palkkarengeilleen (toimitusjohtajat tms.). Siitä vaan pitäisi verottaa kohtuullinen siivu jaettavaksi meille muille yhteiskunnan palveluksina (sote).
Sote-uudistuskeskustelussa on kyllä minusta ollut kyse siitä, mikä on tehokkain tapa käyttää tuo raha eli organisoida asia. Pelkään, että Kepu - ja Ruotsi - ovat oikeassa: pitäisi olla maakuntamalli.
Lueskelin ruotsalaista päivälehteä Dagen Nyheteriä, jossa oli etusivulla video ehkä seuraavan fysiikan Nobel-palkinnon saajan esitelmästä. Kannattaa painaa mieleen nimi Jacob Barnett, ikää vain 14 vuotta! On jo kumonnut Einsteinin teoriota. Autisti, mutta älykkyysosamäärän väitetään olevan lähes 200, enemmän kuin Einsteinilla...
VastaaPoista