Rivissä

Poistin Google Driven. Lakkasin ymmärtämästä, miksi varmistuskopiot sekä vievät tilaa ulkoiselta kovalevyltä että maksavat rahaa Googlen pilvessä.

Etenkin kolmos-USB on niin nopea, että tekstinsä ja kuvansa saa tuokiossa talteen, ja jos ihmisellä on maailmassa joku ystävä, levyn voi viedä asianomaisen talteen toiseen taloon, jossa ei koi niitä syö.

Kirjahyllyn siivoaminen on paljon kaksimielisempää puuhaa. Miksi minä säilytän tällaista kirjaa? Miten olen voinut unohtaa, että minulla on tällainen mainio teos?

Voimille otti pahan kerran uusi lehtileikkeiden selailu. Kuten on ollut puhekin, äitini on leikellyt ja liimaillut kaikenlaista ainakin vuodesta 1937 alkaen. Eilen vein hänelle lisää liimaa.

Eräässä kansiossa on leikkeitä, joihin vedoten olisin voinut pitää 50-vuotis taiteilijajuhlia vuosi sitten. Onneksi en ole taiteilija.

Ensimmäiset lehtijutut, joita on sitten riittänyt katkeamattomana virtana, ilmestyivät Kauhava- ja Vaasa-lehdissä 1962. Muistelen että yksittäisiä juttuja olisi ollut ennenkin, mutta viis siitä.

Olin ajatellut julkaista tässä ”Vaasan” kerran painaman kertomuksen Berliinistä kesällä 1962. Kuviakin olisi sekä länsi- että itäpuolelta. Ei siinä kuitenkaan ole mitään julkaisemista.

Kirjoittamista ei kai voi opettaa eikä oppia. Se on luonteenpiirre. Kun on saavuttanut jonkin sujuvuuden tai vaivattomuuden, on kykyjensä huipulla. Omassa tapauksessani tämä huippu on perin matala.

Taipumus pääasian unohtamiseen, sanojen turhanaikainen pyöritteleminen ja muotojen plagioiminen näkyvät 50 vuotta sitten aivan yhtä armottomasti kuin nyt.

Muotojen plagioimisella tarkoitan sellaista, mitä tekijänoikeuslaki ei kiellä. Kun esimerkiksi Berliinissä kohta muurin rakentamisen jälkeen olisi ollut hyvä kirjata jokin oma havainto, näyn merkinneen muistiin vain kirjallisia havaintojani. Kerron että Pergamon-museo Itä-Berliinissä on hieno ja että sinne on koottu kokonaisia muinaistemppeleitä. Joten…? Lukija ei saa tietää.

Kappalainenkin olisi keksinyt vaikka sanoa, että museon ovea vartioineet kansanpoliisit, konepistoolimiehet, näkyivät jo Babylonian korkokuvissa. Kanttori olisi kirjoittanut, että kävely Kurfürstendammilta Checkpoint Charlien kautta itään Friedrichstrasselle oli kuin jalkamatka Assyriasta Babyloniaan. Että historia on häikäisevää sumua, joka käy sekä silmiin että kurkkuun.

Jutussa on yksi hyvä lause: ”Olin 17-vuotias.” Se on aitoa kirjallisuutta, koska se johtaa lukijaa harhaan. Lukija ei tule välttämättömättä havainneeksi, että lauseen on kirjoittanut 18-vuotias.

Matkalla ostin ohuen niteen (Reclam) Kafkaa, jota olin lukenut jo suomeksi. Kun Gregor Samsa heräsi eräänä aamuna nukuttuaan levottomasti, hän huomasi muuttuneensa vuoteessaan erittäin suureksi syöpäläiseksi. Als Gregor Samsa eines Morgens aus unruhigen Träumen erwachte, fand er sich in seinem Bett zu einem ungeheueren Ungeziefer verwandelt. (”Muodonmuutos”).

Minulle tuo tapahtui vasta armeijassa.

Luin Tiergargtenissa, lähellä korkean pylvään päässä kurottelevaa voiton jumalatarta. Se juhlisti Ranskasta otettua voittoa 1871. Penkki oli valtionrautateiden värinen. Vasemmalla narisi joutsen, oikealla poliisi.

Pari päivää myöhemmin lähdin liftaamalla Marseilleen. Suutuin Neitsyt Marialle. Hänen taivaaseenastumisen juhlansa vuoksi pankit olivat kiinni maanantaina, eikä minulla ollut Ranskan eikä Saksan rahaa. Kolmantena päivänä alkoi olla jo todella nälkä.

Luin kirjastossa, että kaupunkia sanottiin kreikkalaisten perustamaksi ennen Rooman aikaa, mutta kai siellä oli liguureja sitä ennen, ja päärautatieasemalla tarpeellisia laajennustöitä on hankaloittanut laajanpuoileinen kivikautinen asutus. Paljon myöhemmin opin, että Välimeren historia kannattaa kirjoittaa, kuninkaiden ja keisarien oikeastaan ei. Juotavaksi kelpaava vesi, suojainen ankkuripaikka – nyt arvioidaan, että siellä on asuttu 32 000 vuotta.

Nyt ei ole nälkä eikä jano mutta uni alkaa tulla. Mitsubishin lämpöpumppu vie ajatukset muun muassa Välimerelle. Huoneessa on 22,6 astetta, oli ulkona mitä tahansa.

Ehkä tämä on onnea?

Herrat pitävät nihilisteistä

Nykyisin myydään sanakirjoja kenelle vain. Ei edes ikää kysytä!

Tuo sana ”nihilismi” on alkanut vilahdella kommenteissa. Luulen, että viuhahtelu ei ole peräisin 1800-luvun ajattelijoilta, jotka huomasivat, että 1700-luvun ajattelijoiden väitteet esimerkiksi moraalin, mielekkyyden ja tarkoituksen todistettavuudesta eivät näytä pitävän paikkaansa. Aika kauan eli noin 150 vuotta termiä on käytetty nimikkeenä tietyllä tavalla tärähtäneille ihmisille, etenkin sellaisille, jotka ajattelevat, vaikka eivät osaa.

Viime vuosisadalla tuota nihilismiä ei oikeastaan esiintynyt, vaikka teoreettinen fysiikka oli oikeastaan jo osoittanut, ettei mitään ole olemassa. Tällä vuosisadalla hiljaisuus jatkuu länsirintamalla, vaikka molekyylibiologia on osoittanut, ettei olemassa ole sitäkään vähää.

Ehkä sana on saanut uuden merkityksen ja alkanut tuoda mieleen muun muassa sinänsä hyvin koulutetut saksalaiset, jotka osoittautuivat järjestelmän kaipaamina murhamiehinä verrattomiksi. Sanalla siis tarkoitetaan moraalisen arvopohjan olemattomuutta.

Perinteisessä mielessä, joka on oikeastaan peräisin antiikin stoalaisilta, natsi pitäisi natsismia harhana ja kommunisti kommunismia erehdyksenä. Tällaista ei tainnut tulla esiin. Sekä viisaat että vähemmän viisaat henkilöt toki oivalsivat, että tyranniaan tunnustautuen voi kätevästi kohentaa omaa asemaansa, mutta tuossakin ajattelutavassa se oma asema oli kouriintuntuvasti totta.

Tietämämme mukaan aine ja energia ovat suunnilleen sama asia ja ne näyttäisivät olevan jopa havainnoitavissa. Jos joku epäilee olemassaoloa harhaksi, työntäköön parsinneulan peukaloonsa. Kyllä siitä epäilyt lähtevät.

Kuitenkin epäainetta ja epäenergiaa on maailmankaikkeudessa paljon enemmän,  emmekä valitettavasti oikein tiedä sitäkään, mitä energia on, ja antimateriasta on tässä vaiheessa vain toinen toistaan huolestuttavampia arvailuja. Sopiva katsaus aiheeseen löytyy KVG-menetelmällä esimerkiksi hakutermillä ”dark matter”.

Joskus tulee mieleen ihmetellä, miksi kosmologit eivät pane pillejä pussiin ja lähde ongelle. Kunnon äidit ja vastuuntuntoiset kummitädit ovat vanhastaan olleet sitä mieltä, että ei pidä miettiä asioita, joista tulee vain pää kipeäksi. Palkan ja välttävän määrä arvostusta saa myös käymällä erilaisia kouluja ja yli- ja aliopistoja ja pyörittelemällä sitten papereita.

Minusta tuntuu, että tämä oivallinen elämänohje on kantanut runsaan sadon. Ne harvinaiset henkilöt, jotka ovat halukkaita keskustelemaan oudoista asioista tai lukemaan vaikeaselkoisia kirjoja, tyytyvät useimmiten eräänlaiseen henkiseen biljardiin, joka ei maailmaa muuta, koska on aika yhdentekevää, ovatko pallot pöydällä vai pussissa.

Meillä filosofeilla on samanlainen ongelma. Nihilismi (’maailmassa ei ole merkitystä ja siksi myös elämä on mieltä vailla’) on viehättävä ajatus, mutta nihilismi on merkitys, jos nyt sanojen käytössä halutaan pysyä järjen rajoissa. Siis: se on maailman selitys että selitystä ei ole. En tässä kirjoituksessa livahda jumaluusoppiin, mutta näitä hupaisia paradokseja riittää kaikille. ”Kiitän Jumalaa siitä, että olen ateisti.” – En muista, kuka näin sanoi, mutta fiksu mies.

Niklas Luhmann, josta hänestäkin saanen sanoa, että istuin erään iltakauden hänen seurassaan Bielefeldissä ja panin merkille, että hän joi Stella Artois –olutta ja minä kivennäisvettä, muotoili asian näin: vain epätosi voi olla totta.

Olutpullojen määrä ei ollut mainittava, eikä Luhmann siirtynyt Heinekeniin, saati Jägermeisteriin tai schnappsiin, vaikka niitä käytiin tyrkyttämässä. Viheriöivät nurmikentän takana saksalaiset ajelivat autojaan lyttyyn niin että nihilismiä oli kyllä ilmassakin.

Kun muistan tätä ja eräitä samanlaisia tapaamisia, niin vaikka olin tuonkin Bielefeldin käynnin aikana täyttänyt 40, ymmärsin kerrasta, mistä elokuvassa ”Kuolleiden runoilijain seura” oli puhe.

Tämä kirjoitus on jälleen vain pitkitetty huokaus. Erään luvallisen ja järjellisen hankkeen vuoksi laskeskelin ja arvioin, paljonko minulla on takanani sellaista kirjoittamaani tekstiä kuin nämä verkkokirjoitukset, eli ei kirjoina julkaistua. Näyttäisi siltä, että 10 000 tulostettua liuskaa (á 2000 merkkiä) raja viimeksi kuluneiden kymmenen vuoden aikana on aivan liian pieni arvio.

Eräässä suomentamassani pätkässä sanotaan: joka tietää, ei puhu. Siihen olisi lisättävä: eikä kirjoita.

Lainkuuliaisuus

Korruptio ei ole rangaistava teko. Syrjintä on rikos, suosinta ei ole.

Jos sana ymmärretään sanakirjojen mukaan, se tarkoittaa myös julkisten varojen ohjaamista ryhmäetuihin tai yksityisiin etuihin.

Kehä on näin vähällä valmis. Politiikka on korruptiota.

Taitaa olla harvinaista, että hanke vietäisiin läpi kannattajiensa vahingoksi. Jos selvitellään maatalouden tukemista, maatalouden harjoittajien etu halutaan ottaa huomioon, ja luultavasti alan puhemiehet ovat mukana keskustelussa.

Eilisen johdosta kommentoitiin erittäin järkevästi, että Kanervan tapauksessa olisi saatava korkeimman oikeuden ratkaisu sellaisesta menettelystä, että poliitikolle (Kanervalle) annetaan etuja (rahaa) tulevien palvelujen toivossa.

Jos syyttäjä jättäisin valituslupahakemuksen ja mainitsisi tämän näkökohdan, korkein oikeus joutuisi ottamaan yhteyttä kirjailija Tom Wolfeen. ”Turhuuksien roviossa” (The Bonfire of the Vanities) tuotiin yleiskieleen investointipankkiirien ja eräiden asianajajien pitkään käyttämä sanonta ”tehdään talletus hyvän tahdon pankkiin” (deposit in bank of favors).

Sanonta on viiltävän täsmällinen ja ilmiöstä on olemassa vuosituhantiset latinan- ja kreikankieliset sanonnat. Latinaksi sanottiin mm., että käsi kättä pesee. Oivallus on hieno. Kun pesee toisen käden toisella kädellä, molemmat tulevat puhtaiksi. Jos peset kaksin käsin kaverin kädet, kysymyksessä on selvä winwin-tilanne.

Kaikki hyötyvät korruptiosta. Sekin taitaa olla totta.

Aamulla nyt Suomensuurimmanpuolueen kansanedustaja sanoi, ettei laki pidä tulkita, vaan on tuomittava lain mukaan. Tämän ajatuksen olen kuullut usein. Kun on hyvät lait, mitään tuomareita ei tarvita.

Saman puolueen puheenjohtaja vastustaa aborttia ja samalla kannalla on ainakin yksi istuvan hallituksen ministeri. Tätä sanotaan omantunnon kysymykseksi, kuten eräissä muissakin tilanteissa ongelmia, jotka halutaan selvittää järkeä käyttämättä. Elämän suojeleminen ja elämän pyhyys saavat päämäärinä helposti kannatusta, mutta elämän, oikeastaan ihmisen määritteleminen abortin yhteydessä on osoittautunut hyvin vaikeaksi, eikä selvästi säännöksen vastaisen abortin tekijää ole koskaan tuomittu murhasta. Vanhoin termein lähdetyksen (abortti) ja lapsenmurhan (syntyneen sikiön) surmaamisesta oli eri pykälät.

Viittaan tähän asiaan vain osoittaakseni, että tulkinta näyttää kyllä väistämättä olevan tarpeen.  Tahallisuus puolestaan tuntuu pakostakin olevan osa sellaista aborttia, jonka tekeminen on rikos. Jos toisin olisi, keskenmenosta pitäisi rangaista äitiä.

Onko edetty kovin kauas Kanervasta? Mielestäni ei. Edelleenkään tietämättä, mistä Kanervan asiassa on kysymys, kerron vain tietäväni, että etenkin eräät talousrikokset ovat hyvin vaikeita ratkaista.

Tolkuttomasti ajatellen kauppias, joka myy asiakkaalle tavaraa kalliimmalla kuin on sen ostanut, syyllistyy petokseen, ja asiakas kärsii taloudellisen vahingon.

On näihin hiuksenhalkomisiin vastauksia. Omaisuus on varkautta, väitti eräs varhainen sosialisti. Sykähdyttävän väitteen looginen virhe on käsitteen määritteleminen sillä itsellään. Omaisuus ja varkaus ovat samaa käsitekokonaisuutta. Varkaus on jonkin toisen omistaman anastamista, ja tuo ”toisen omistama” sisältää käsitteen ”omaisuus”. Edellisen kappaleen ”petos” puolestaan sisältää tulkinnallisesti edellytyksen ”oikeudettomasti”. Kauppapuodin pitäminen ja asiakkaista hyötyminen ei ole oikeudetonta. (Raja on sitten rikos nimeltään kiskonta.)

Mitä roistoihin yleisemmin tulee, varokaa tuttujen ja turvallisina pitämienne verkkopaikkojen mainoksia. Kuulin Facebook-mainoksesta, jossa kaikesta päättäen kaupiteltiin jotain kosmetiikkaa. Ostaminen johti sellaisille ulkomaalaisille sivustoille, että asiakasta alkoi hirvittää. Olen itse pannut merkille, että uuden tietokoneeni mukana on tullut pyytämättä erilaisia evästeitä ja popup-ikkunoita, joita joudun poistamaan käyttöjärjestelmän uninstall-käskyllä. Olen juuri aavistamassa, että suositut ja kohta välttämättömät pilvipalvelut estävät käytännössä suojautumasta vastenmielisiltä mainoksilta. Sen olen tiennyt vuosia, että ne välittävät jollekulle tietoja minusta. Silti käytän Adoben ja Microsoftin pilviä etenkin valokuvien säilyttämiseen. Joskus mietin, minkä maan hovioikeus selvittäisi, ovatko Venäjä, Ranska ja Israel ostaneet paljonkin hyvää tahtoa tietotekniikan ja ohjelmistojen valmistajilta.