Sivun näyttöjä yhteensä

23. helmikuuta 2012

Kyläily


Television ja ehkäisypillerin lisäksi keskiolut ja huokean hintansa vuoksi muotiin tullut punaviini, algerialainen tai Rioja Tinto (pahaa), muuttivat perin pohjin seurustelutavat.

Puhe on luonnollisesti 1960-luvusta.

Aikaisemmin oli käyty kylässä tai tehty visiittejä. Puhe on luonnollisesti paremmista ihmisistä. Visiitille kuului pukeutua. Sinne ei normaalisti otettu lapsia mukaan. Kirkonkylästä saattoi saada leikkokukkia, mutta kahvipaketti ajoi saman asian. Tuomisia oli oltava. Paula-kahvi tai osuustoimintaliikkeen piirissä Johanna olisi ollut hiukan nuukailua. Sinetti oli paikallaan. Presidentin sekoitus olisi ollut liioittelua.

Kylään mentiin käskemättäkin. Pohjanmaalla siis ”käskettiin” kylään, jopa häihin tai hautajaisiin. Kyläillessä liioittelu oli pahasta. Sanottiin selän takana, että se on sellainen kyläluuta.

Kylällä oleminen oli jotain aivan muuta. Maalaiskirkonkylässäkään ei koskaan käyty kävelyllä, paitsi Korpijaakon setä, jolla oli Parkinsonin tauti, ja lääkäri oli määrännyt. Mentiin siis kylälle, joka oli sama asia kuin raitille, maantielle katselemaan ja näyttäytymään.

Aloin laskea mielessäni ja tarkistin Kauhavan historiasta. Tunsin nimeltä ainakin 200 ihmistä, tai jos alaikäiset otetaan huomioon 300. Luonnollisesti ihmisistä tiedettiin yhtä ja toista, kuten mahdolliset harakanvarpaat kirkonkirjassa (rikosrekisterissä) ja merkittävämmät siveelliset hairahdukset.

Yhteiskunnallisessa elämässä vaalisalaisuus oli pyhä. Kerrankin olin syystä tai toisesta roikkumassa isäni mukana, kun vaalien päätyttyä laskettiin ääniä. Pernaan isu ihmetteli, että kuka rumaanen on äänestänyt kansanpuoluetta. Pääteltiin että kysymyksessä oli varmastikin se Alakylän koulun opettajan viransijainen.

Vaikka Kauhaa tunnettiin parhaiten puukoista, kutomotoiminnan  osuus oli pökerryttävä. Ansaintalogiikka oli sama kuin englannissa 1700-luvulla, ns. kustantajajärjestelmä, joka tukeutui kotona kutomiseen. Oppikouluun mennessäni  ptäjässä oli 50 – 60 kutoma-alan yritystä, jotka työllistivät ainakin 2 500 henkilöä. Pitäjän väkiluku oli kymmenen tuhatta.

Minulle on selvinnyt suuren vaivannäön jälkeen, että näkemäni yhteisöllisyys ja sen vah asti korostetut, osittain keksityt perinteet, olivat välivaihe isänmaan historiassa. Kun isoisäni muutti kuntaan, ei se ollut paljon muuta kuin rautatieasemalla siunattu vauraan puoleinen maalaiskunta lukuisien samanlaisten joukossa. Suurta nousua jatkui 60 vuotta, ja isoisäni kuoli juuri oikeaan aikaan, 80-luvun alussa.

Se yhteisöllisyys oli tarkoin säänneltyä. Kylässä käynnit ja visiitit ohjautuivat poliittisin ja sosioekonomisin perustein, mutta yhdistävänä tekijänä olivat yhteishankkeet. Ihmettelin joskus lapsena, että miten meidän talossa käy maalaisliittolaisia miehiä. Oli jokin merkkipäivä ja ojituslautakunnan tai sanomalehtiosakeyhtiön puolesta tultiin tervehdykselle. Vastaavasti aidot körttiläiset pysyivät jyrkästi omassa piirissään.

Sota muutti kaiken. En tarkoita talvisodan henkeä, vaan jatkosodan päättymisen henkeä. Ennen selvästi sorretut ruumiillisen työn tekijät nousivat näkyviin asemiin SKDL:n riveissä – mutta kaikki olivat oppineet tuntemaan toisensa aivan liian hyvin. Karsautta oli mutta ei selvää vihaa. Alkoi järkevien kompromissien ja itsestään selvien lehmänkauppojen aikakausi.

Helsingissä mikään ei jatkunut, ei edes kyläily. Jäimme itse sitä kumpikaan ymmärtämättä, isäni ja minä, ”piirien” ulkopuolelle eräänlaisiksi teknisiksi avustajiksi, ja se oli oma valinta.

Meidän vaiheissamme ei sinänsä ole sellaista, millä kannattaisi vaivata sivullisia. Periodisointi vain osui kohdalleen. Muutto maalta 1964 ja sitten oman kirjavan urani selitys, oikeaan osunut vaisto olla jatkamatta isien työtä. Olisi pitänyt ruveta pitämään blogia viimeistään 1968. Kylässä käyminen ei ole minun alaani, ja lehtiin kirjoittaminen on ihan eri asia, jota sitäkin piti yritellä Internetin keksimistä odotellessa. – Kuvassa olevan kaltaisessa nuorälymystön viisaustuolissa (Kaare Klint, Safari) suunnittelin tulevaisuuttani ja luin.

19 kommenttia:

  1. Liberaalinen KansanPuolue (tai mikä lie) oli aikanaan kova sana. Minä sain (kun olin n. 10 v.) 50;- markkaa ja noin miljoona heidän esitettään; ne piti jakaa. (Etenkin kasakoulunopettajille.) Niinpä minä niitä sitten jaoin. Mutta, kettu vieköön, vaikka kuinka niitä pudotteli postiluukuista sisään, tuntui, että ne vain lisääntyy. Siis nää brosyyrit... niinpä rupesin työntää niitä 10-20 nipuissa (tai krosseittain)... Ajattelin, ehkä turhan optimistisesti, että nyt ainakin nämä ihmiset äänestävät liberaaleja. Silti esitteet ei loppuneet... ei millään, piru vie, niinpä vein loput pinkat kesämökille. Toinen puolihan niistä oli valkea. Että ei se mikään poliittinen kannanotto ollut että niihin pyyhki perseensä. (Sinä kesänä ei tarvinnut ostaa vessapaperia.)

    VastaaPoista
  2. Osuuskauppamies Leo Kalervo kirjasi johonkin kirjaansa sen kestovitsin, että "Johannaa saa panna vaikka kuinka paljon, eikä se tunnu missään, kyllä tämä Paula on paljon väkevämpätä!"

    VastaaPoista
  3. Niin.

    Mammani sanoi aina että paras kahvi tulee kun laittaa puolet Johannaa ja puolet Rositaa. Sehän onnistui hyvin jos itse jauhoi kotona kuten tapana oli.

    Itse kun kävin osuuspaupassa niin pyydettiin kauppiasta jauhamaan. Kahvipaketin päällä oli aina sellainen neliskanttinen pahvilappu jossa jossain vaiheessa oli autojen kuvia.

    VastaaPoista
  4. "Pannaan Vuokkoo niin että valakkii", sano savolaisisäntä kahvipöydässä (Vuokko=kestokahvikermaa pulloissa 1960-70-luvuilla).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kumpi on parempi Sirkku vai Pulmu?
      Sirkku, sitä saa panna enempi.
      Visti

      Poista
  5. Pohjanmaalaisten vieraanvaraisuudessa tosin on "kautta aikojen" (ainakin 1960-luvulta lähtien) ollut toivomisen varaa. Kun Itä-Suomessa vieraat yleisesti ruokittiin niin Pohjanmaan kitupiikit pitivät huolen siitä, että vieras sai kahvit, hyvä jos sitäkään. Tiedän aika paljon näitä itäsuomalaisten ja pohjalaisten solmimia avioliittoja ja niiden kautta näkyneet yllättävän suuret tapakulttuuriset erot. Omille pojilleni olenkin todennut että mieluummin naivat itselleen afrikkalaiset kuin pohjalaiset vaimot. Tulevana appiukkona arvostan vieraanvaraisuutta ja hyvää ruokaa.

    VastaaPoista
  6. Oli sellainenkin kasvisrasvakerma kuin Vuokko.

    Pane Vuokkoa niin, että vaalenee.

    VastaaPoista
  7. "Rioja Tinto (pahaa)" = rautanaulaa

    VastaaPoista
  8. "Aikaisemmin oli käyty kylässä tai tehty visiittejä... Tuomisia oli oltava."

    Kyllä Lapissa oli vielä 1970-luvulla tapana käydä kutsumatta kylässä tai naapurissa turisemassa, ilman mitään ihme tuliaisia. Samoin oli 1960-luvulla Helsingissä keski-ikäisillä ihmisillä. Ehkäpä tässä sitten oli jotain maakunnallisia eroja.Pohjalaiset kun ovat niin ylpeetä sakkia, onko se siinä, että eivät ole kasakanpamppua aikojen saatossa riittävästi maistaneet.

    VastaaPoista
  9. " ... Tekninen avustaja" ... Armeijassa, kun olin korpraali ja kirjuri, kaikki varusmiehet - alikersanteista kokelaisiin - pyysivät minua "messiinsä". Ajattelivat kai että hyötyvät minusta: minähän mm. loma- ja vartiolistat tein + paljon muuta, komppanian päällikkö vain allekirjoitti ne; heidän ajattelunsa oli hyvin järkeenkäyvää. Mutta mulkoilin heitä vain (kurttuisten silmäkulmieni alta) ja sanoin; "sovitaanko että olen 'harmaa eminenssi'". Ja ne, jotka sen jälkeen yritti lahjoa minua, pistin ylimääräisiin viikonlopun vartiovuoroihin. Pyrin oikeudenmukaisuuteen. Ps. Mutta kerran, se täytyy myöntää, merkkasin yhden alikessun ylimääräiselle viikonloppuvapaalle. Kun tiesin (olin merkannut itsenkin sille viikonloppuvapaalle) että pääsisin sen kyydissä Tampereelle.

    Kaikki me olemme, ikävä kyllä, korruptiolle alttiita.

    VastaaPoista
  10. Pohjalaisilta kerätään luvattomia aseita - Poliisi lupaa: ei rangaistusta

    Oli tämän päivän lehdessä. Miksi me muut kansalaiset olemme eriarvoisessa asemassa lain suhteen?
    Onko nyt sitten turvallista tulla kylään, vai?
    Olen taas syvästi järkyttynyt.

    VastaaPoista
  11. Says Kemppinen:

    "Kun isoisäni muutti kuntaan, ei se ollut paljon muuta kuin rautatieasemalla siunattu vauraan puoleinen maalaiskunta lukuisien samanlaisten joukossa. Suurta nousua jatkui 60 vuotta, ja isoisäni kuoli juuri oikeaan aikaan, 80-luvun alussa."

    Tuohan on eeppistä kuin vanhassa ja uudemmassakin westernissä, tästä prosessista on mutatis mutandis komeita tutkielmia, mm. Leonen "Once Upon a Time in the West" ja Altmanin "McCabe & Mrs. Miller", ja miksei myös HBO:n hieno sarja "Deadwood". Kriitikot ovat näiden annalististen töiden kohdalla puhuneet, sen ohella että ne sisältävät kansatieteellisesti tarkemman ja oikeellisemman ajankuvan kuin mitä Ford ja Wayne pystyivät tuottamaan, myös amerikkalaisen ryöstökapitalismin syntyprosessin kuvauksista ja muusta sellaisesta (voidaan heittää sitten kasaan vielä Hobsbawmin suomennettu "Rosvot"). Pohjanmaalla kyse ei liene aivan vastaavasta hommasta, mutta miksei aikajänteitä ja syklejä ja sen sellaista saisi Suomenkin Villistä Lännestä hyvinkin nirhattua irti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitat tätä Leonen leffaa "C’era Una Volta, Il West"... Huuliharppukostajaksi sen täällä nimesivät. Ainakin tässä tapauksessa suomenkielinen nimi on parempi kuin englantilainen, tykkään minä.

      Mutta nythän on viimeinkin tehty pohjalainen länkkäri - Härmä. Ainakin se ensitietojen perusteella siltä vaikuttaa. Ja kehnolta.

      Poista
    2. "Härmä" on huono elokuva. Katsoin sen. Siinä oikeastaan on kaikki huonoa.

      Poista
  12. Pohjalaisesta vieraanvaraisuudesta minun kokemukseni on, että niin paljon pitää olla, että kaikkea ei millään jaksa ottaa. Tämä liittyy siihen ajatusmaailmaan, että Pohjanmaalla kaiken pitää olla isoa.

    Kyläily loppui isokyröläistätini mukaan 1990-luvulla, kun ihmiset alkoivat tuntea Kauniit ja rohkeat paremmin kuin omat naapurinsa.

    VastaaPoista
  13. Joo, niin meni tämäkin kylttyyrijuttu kommenteissa panemisasioihin!

    VastaaPoista
  14. "Minulle on selvinnyt suuren vaivannäön jälkeen, että näkemäni yhteisöllisyys ja sen vah asti korostetut, osittain keksityt perinteet, olivat välivaihe isänmaan historiassa."
    Linkola päivitteli aikoinaan Donnerin Maamme-kirjan kritiikissään, ettei tuntenut sitä maata, josta kirja kertoi. Sama nousi mieleeni siteeratun lauseen luettuani. Palasin pari blogikirjoitusta taaksepäin. Sieltä yksi sekaannuksen avain löytyi. Tekstissään Sosialistinen media, kirjoittaja esitti synonyymeinä ilmaisut yhteisöjen Suomi ja yhteisöllinen Suomi. Tämän näen toisin. Kyllä yhteisöllinen Suomi oli rakentanut talkoilla maata vuosisatoja ennen yhdistyslain keksimistä, ennen työ- ja maakansan poliittista heräämistä tai ennen raittiusseura- ja osuustoiminta-aatetta. Alastalon salissa kuurnitaan saaristossa pirstallaan olevan yhteisön yhteisöllisyys juuriaan myöten. Sen tilanteen voi puvustaa monelle vuosisadalle ja monenlaisten projektien ympärille. Arkeen tai juhlaan.

    VastaaPoista
  15. Ad Omnia: - yritin päin vastoin esittää yhteisöjen Suomen ja yhteisölisen Suomen vastakohtina eli juuri toisin kuin anonyymi sen äsitti.

    Ehkä yhteisöllisen Suomen rapautuminen tekee Alastalon salissa -romaanin niin vaikuttavaksi. Siinä perustetaan laivanisännistö, ensimmäinen Suomen lain tunnustama yhtiömuoto.

    VastaaPoista
  16. Minua huvitti, kun ruotsinsuomalainen, ehkä kuuskymppinen mies, kertoi Ruotsin kyläilytavoista. Hän valitteli, että poika sanoo, että hänen (siis isän) pitää soittaa, ennenkuin menee pojan luona käymään, vaikka käydä kyllä saa... Kukaan ei mene toisen huusholliin käskemättä, ja kun mennään niin kukkien kanssa!
    Visti

    VastaaPoista