Sivun näyttöjä yhteensä

22. helmikuuta 2012

Iltapäiväuutiset


Luettuna ja käsitettynä Jan Guilloun ”Ordets makt och vanmakt. Mitt skrivande liv” (2009)on hirvittävä kertomus journalismista iltapäivälehdissä ja televisiossa. Kirjoittaja on erittäin pitkän linjan toimittaja ja ollut vuoroon journalistiklubin yksimielisen – ja osin ansaitun – vainon kohteena ja järjestön puheenjohtajana.

Hänen Arn-kirjojaan on myyty enemmän kuin Hamilton-sarjaa. Hän on Pohjoismaiden myydyimpiä kirjailijoita, myös ulkomailla. Koska hän on niin hyvä journalisti ja kirjailija, hän valehtelee siellä täällä sopivasti, joten kirja tarvitsee saatesanat.

Mielestäni jokainen toimittaja ja puolet kirjailijoista hyötyisi suuresti tämän muistelman lukemisesta.

Kirjoitin tästä luettuani kirjan puoliväliin mutta tunnen tarvetta tuoda esiin vielä pari tärkeää asiaa.

Guillou kuvaa Hamilton-kirjojensa kaavan virheellisesti. Hän väittää keksineensä keinon pakkosyöttää lukijoilla poliittista pohdiskelua, jossa Israel ja USA ovat pahoja ja palestiinalaiset ja eräät muut hyviä. Poliitikot ovat etenkin Ruotsissa joko täysin kaheleita tai muuten epäluotettavia, ja pahin heistä oli Olof Palme.

Olen miettinyt pari vuotta tosissani, miksi sanomalehtien myynti laskee. Nyt tiedän vastauksen, saatuani hiukan lisäpotkua Guilloulta. Se johtuu siitä, että sanomalehdet ja eräin poikkeuksin televisio ovat niin epäluotettavia ja lähes aina tuulella käypiä. Tämä koskee muitakin kuin iltapäivälehtiä.

Guillou näyttää inhoavan erityisesti syöverifeministejä ja panee heidän syykseen pedofiliahysterian. Ruotsissa ”asiantuntijoden” väitteen mukaa neljännes ja Suomessa muistaakseni viidennes kaikista lapsista oli joutunut seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi. Viranomaismenettelyssä käytettiin todistajina ”asiantuntijoita”, jotka olivat mielestään onnistuneet nostattamaan esiin muistoja hirmutöistä, joiden kohteeksi asianomaiset lapset olivat joutuneet alle kaksivuotiaina. Psykologit ilmoittivat, että lapsi ei kykene valehtelemaan. Kaikki, mitä he kertovat, on totta.

Guillou toteaa, että tämä varmuus on vaivihkaa kadonnut johonkin. Silloiset asiantuntijat ovat ryhtyneet muiden asioiden asiantuntijoiksi. Hänen mukaansa noin 50 prosenttia iltapäivälehtien totena esittämistä uutisista ja reportaaseista on paikkansapitämättömiä. Yleisesti ”uutisia” keksitään aivan tyhjästä tai sitten jotain arkista tapahtumaa ryhdytään  johdonmukaisesti paisuttelemaan, ja muu media vastaa kuin kaikukammio.

Kirjoittajan mukaan Aftonbladetiin pystyi ennen kirjoittamaan tottakin, kunhan tuo totuus voitiin julistaa lehden saman numeron pääkirjoituksessa tai poliittisen pampun (sosdem) yliössä valheeksi.

Ajatuskoe: mitä merkitystä olisi talvisodan-jatkosodan tutkimukselle Helsingin Sanomien ja Uuden Suomen uutisilla ja reportaaseilla? Eipä niitä muuten juuri ole käytettykään. Jos vastaatte, että sotasensuuri iski, sanokaa sitten, mitä mielenkiintoista lehdet kirjoittivat noottikriisista 1962 tai pankkikriisistä 1992?

Arn-romaanit on syytä lukea. Ryhdyin toimeen jo. Kirjoittaja ilmoittaa halunneensa nimenomaan ja yksinomaan kirjoittaa keskiajan ristiretkien kuvaukseksi naamioidun tarinan seuraavista ristiretkistä, jotka USA aloitti 1995 väljästi määriteltyä ”islamia” vastaan. Arn puhuu ja ajattelee kuin nykyihminen. Kysymys ei ole historiallisista romaneista.

Samalla tavalla Hamiltonit ovat politiikan ja moraalin pohdintaa. Kirjoittaja harjoittaa ikään kuin kokeellista yhteiskuntatiedettä. Hän luo keksityn tilanteen ja kuvaa johtopäätökset siitä. Meille lukijoilleen hän paljastaa nyt, että hän onnistui saamaan tarvittavat tiedot Ruotsin sotilastiedustelulta (vakoilulta) ja merivoimilta sekä useilta kansliapäällikkötason poliitikoilta. Niinpä tulos on hämmästyttävän todenmukainen kertomus, poliittista historiaa.

James Bond –jäljitelmälle nyrpistelijälle on ehkä aihetta huomauttaa, että Hamiltoneissa kuvattiin yksityiskohtaisesti terrorismia – sekä yhteenliittymien että valtioiden harjoittamaa – kauan ennen vuotta 2001. Älkää ottako kaikkea todesta, mutta olkaa tarkkoina, että löydätte toden sepitteen sisältä.

27 kommenttia:

  1. Varsinkin talousjournalismi on erityisen hampaatonta, ja eri agendoja edustavat "tutkijat" (EK, ETLA, TTL, PTL, VATT) saavat vapaasti huseerata "asiantuntijoina".

    Joskus nykyhallituksen aloitettua esim. joku hujoppi EKsta tai ETLAsta oli aamu-uutisissa esitelmöimässä siitä miten perusturvan korottaminen vie työnteolta kannattavuuden. Ennen vanhaan jokaisen journalistin olisi kuulunut kysyä "Aiotte siis lopettaa työnteon?"-vaan eipä tuota kuulunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nyt ainakin Talous*Sanomien toimittajalla Jan Hurrilla vaikuttaa olevan omat hampaat ja terävässä kunnossa.

      Poista
  2. Sattumaa vai ei, mutta Janne Kuusi (nimi ei paljoa eroa) on Suomessa tehnyt samaa kuin ruotsalais-esimerkki, Kemppinen.

    Banksteri osuu.

    Juhani Suomen on korvannut Timo J Tuikka.
    Ikäpolvet vaihtuvat, sanoma on sama:

    O´Herratun aika!

    VastaaPoista
  3. Paivan tekstissa on viisas loppukappale. Kiitos!

    VastaaPoista
  4. Arn puhuu ja ajattelee kuin nykyihminen. Kysymys ei ole historiallisista romaneista.
    tosin Arn-elokuvissa, jotka ovat hyviä, tämä ei ole niin häiritsevää. Yksinkertaisesti kai siksi, että löytyy pahempiakin, joissa nykyihminen egoineen on siirretty jonnekin kaukaiseen historialliseen kontekstiin kuin aikakoneella.
    Ylipäätään yksi tietämäni kirjailija Antti Tuuri omaa orientaation lähestyä toisen ajan ihmisiä heidän omasta sielunmaisemastaan.

    Täytyy tilata `Ordets makt och vanmakt. Mitt skrivande liv´, on se hytinä että lukea tuo pitää.

    Mitä vielä, ihan trivia huomio..., että Suomi yleensä tekee Ruotsin perässä kaiken, mikä toimii, ja mille duunille taivas hymyilee. Niin tässäkin tapauksessa, onnistui saamaan oman miehensä SEAL-kommandoksi, joka (ennen reserviä) tosin kasvoi niin suureksi että kyykytti isäänsä, mm. operaatio Artic Seassa; käski tuon itänaapurimme toivomuksesta salata koko operaation "poliitikoilta", SuPo keräsi rohkeutensa, ja nousi pääministeriä vastaan.

    VastaaPoista
  5. En ole lukenut tässä käsittelemääsi Guilloun omaelämäkertaa, mutta yllätyin kyllä hänen tavastaan kuvata Arn-romaaneja. Itse pidin romaanitrilogian perusrakennetta harvinaisen onnistuneena pyhimyskertomuksena. Arn Magnusson, tämä keskiajan Ruotsin Carl Hamilton, on nimittäin erittäin uskonnollinen mies, samoin hänen rakastettunsa Cecilia Algotsdotter. Keskiajn katolinen uskonto esiintyy päähenkilöiden ajattelussa parhaimmillaan: vapaana puolipakanallisista pikkupyhimysten kulteista, mutta olennaisen tiukasti Marian palvontaan sidottuna. Kirjan päähenkilöiden sisäisessä elämässä uskonto on paikalla, jossa se ei nykyihmisellä ole koskaan. Myös tarina vaatii uskonnon läsnäoloa: Jollei kirjan lukija ole valmis päässään hyväksymään, että koko tarina on täynnä ihmeitä sekä Jumalan käsittämätöntä varjelusta ja johdatusta, on ajatus Arnin selviämisestä kolmannen osan loppuun saakka hengissä järjetön ja epäuskottava.

    Guillou tunnustaa myös itse sarjan neljännessä osassa tämän lähtökohdan Birger Magnussonin suulla. Tämä jaarli saa purskahtaa: "Isoisäni Arn oli pyhimys! Minä olen vain tavallinen ihminen." (Siteeraus ulkomuistista, joten varmaan epätarkka.)

    Ehkä mielenkiintoisin on tässä suhteessa sarjan kolmas osa "Pohjoinen valtakunta". Siinä Arn tosiaan ajattelee ja toimii kuin nykyaikainen ihminen. Tai oikeastaan ihminen, joka on n. kolmesataa vuotta edellä aikalaisiaan sotataidossa ja henkisessä sivistyksessä. Tämä kuitenkin on saatu aikaiseksi luontevasti, järkevällä tavalla: Arn on sivistynyt taistellessaan 20 vuotta ristiretkillä paljon korkeamman kulttuurin parissa.

    Väittäisin näin, että Guillouta vähän hävettää se, että hän meni kirjoittamaan romaanisarjan, jossa politiikka on sivuosassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arn-sarjassa anakronismia on juuri tuo suvaitsevainen suhde islamiin, joka oli sydänkeskiajan ihmisille täysin mahdoton ajatus. Ylipäänsä suvaitsevaisuus tuli Euroopan vasta 1700-luvulla, kun valistuksen myötä oli ryhdytty epäilemään omia ehdottomia totuuksia. Ihmisen, joka on mielestään ehdottoman oikeassa, on tavattoman vaikea hyväksyä "väärää/virheellistä ajattelua ts. valhetta".Mitä syvällä sydämmessään ainakin hiukan epäillä, että voi olla väärässä.

      Poista
  6. "Se johtuu siitä, että sanomalehdet ja eräin poikkeuksin televisio ovat niin epäluotettavia ja lähes aina tuulella käypiä."

    Uskottavan selityksen mukaan eräänä syynä on internetin aikaansaama "tiedonvälityksen" nopeutuminen: kilpaillaan niin siitä kuka saa "tiedotusvälineen" verkkoversioon skuupin, että ei ole aikaa tarkistaa sen paikkansapitävyyttä eikä nopeuskilpailulta aikaa tehdä tutkivaa tai taustoittavaa journalismia. Ehkäpä nykylukijat, jotka lukevat uutisensa kännykän tai i-podin näyttöruudulta eivät sellaista kaipakaan, kohu ja huu-haa riittää.

    VastaaPoista
  7. "Psykologit ilmoittivat, että lapsi ei kykene valehtelemaan. Kaikki, mitä he kertovat, on totta."

    Tämä on vain historiattomuutta: jos on lukenut Ruotsin 1600-luvun Taalainmaan noitavainoista, ei tuohon harhaan lankea. Silloin vekarat pokkana kertoivat, miten täti oli vienyt heidät blåkullaan. Sitten kun muutama kymmentä oli poltettu roviolla, alkoi syntyä epäillys oliko kaikki kohdallaan.

    Valitettavasti sama pitää paikkansa myös nykyaikuisten kohdalla: Teemalla näytettiin joku aika sitten ohjelma todistajankertomusten luotettavuudesta. Ohjelmassa tietämätön koehenkilö fabuloi nähneensä lavastetussa pahoinpitelytilanteessa veitsen, jota ei ollut mailla halmeilla. Pahaa teki.

    VastaaPoista
  8. "löydätte toden sepitteen sisältä."

    Tässä on blogisti kiteyttänyt neljällä sanalla hyvän kaunokirjallisuuden suhteen todellisuuteen.

    VastaaPoista
  9. Media käyttää "asiantuntijoita" mielellään. Varsinkin eri kansalaisjärjestöjen "asiantuntijoita".
    Jokainen tietää kansalaisjärjestöjen syöltävän omaa, lähes aina vääristeltyä yksipuolista totuuttaan. Se on raflaavaa, sillä saa median huomion ja suuret otsikot.
    Otsikot ja median huomio takaavat sen, että jotkin kansalaisjärjestöt pääsevät kuultavaksi myös lainvalmisteluun.

    Pahimpia "kansalaisjärjestöjä" valehtelun, vääristelyn osalta ovat piilovasemmistolaiset Piraattiliitto ja Effi. Kyse on tekijänoikeuksista.
    Esimerkiksi Effin tiedottaja kertoi julkisesti joku vuosi sitten kuinka häntä hirvitti laittaa "vääristeltyjä" tiedotteita julkisuuteen.
    On erittäin suuri vaara demokratialle, että tällaiset parin sadan jäsenistön omaavat valehtelijat saavat suhteetonta huomiota mediassa.

    Sitten ovat nämä Helsingin Sanomien stalinistitoimittajat, jotka uhkaavat jopa oikeudenkäynnillä, jos heidän vääristyneestä ajatusmaailmastaan julkisuudessa uskaltaa sanallakaan mainita. Esimerkkinä tämä eräs HS:n stalinisti, joka arvostelun jälkeen kirjoitti lehdessään kuinka ei nuorena tiennyt, tai edes kuullut Neuvostoliitossa olevan mitään pahaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvisodasta, Neuvostoliiton vallan päivistä ja Kekkosen ajoista on jo aikaa, joten voitaisiin varmaan keksiä muitakin uhkakuvia kuin stalinismi tai sosialismi.

      Poista
    2. Voisihamn sitä muutoin, mutta kun ne mitään katumattomat stalinistit ovat edelleen keskuudessamme ja uusissa toimissa, kuten vihreitä tai markkina-arvoja eduistämässä.

      Poista
    3. Ahaa. Vai niin. Juuri sain loppuun Timo J- Tuikan - Kekkosen takapiru- Kaarlo Hillilän uskomaton elämä.
      Uskomattoman hauskasti kirjoitettu. Tämä vihjeenä uhkakuvista. Luepa kirja.
      Ei siitä niin kauaa aikaa ole kun Kajaanin raittiusseuran entinen puheenjohtaja U. Kekkonen kuoli ja sosialisti Paavo Lipponen lauloi SDP:n kokouksessa "Nälkä meillä aina vieraanamme".

      Poista
  10. Lopetimme lehden tilauksen (sanomalehden). Ei ollut aikaa sitä lukea. Kaiken haluamansa saa nykyisin muuta tietä (esim. radiouutiset) tuoreempana kuin jos odottaisi vasta seuraavana päivänä ilmestyvää sanomalehteä.

    Uutisistakin voisi luopua, elämä jatkuisi samanlaisena, minun (meidän) mielipiteemme ei uutisia muuta. Mutta voihan niitä toisella korvalla kuunnella, "että pysyy asioiden tasalla", ja tehdä samalla omaa työtänsä, joka ei tekemättä edisty, vaikka se liikkuisi ajatusten tasolla.

    Kaikki on turhaa sitä paitsi. Loppujen lopuksi. Ihmisten ja kansojen välinen ystävyys olisi hyvä. Mutta on epärealistista edes toivoa sitä, sillä aina on jossain päin, lähellä tai kaukana, kahakoita ja sotia. Minkäs me niille voimme. Ihminen on luotu sellaiseksi kuin se on. Olen kuitenkin optimisti. Odotan koko ajan ihmeitä. Joskus niitä tapahtuukin. - Blogeissakin.
    Blogeja en lopettaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Kaiiki on turhaa sitä paitsi."
      Jahvetti eduskunnassa:-Vain kaksi on turhaa: paavin pallit ja nunnan nännit.

      Poista
    2. Italian armeija jäi luettelosta pois

      Poista
  11. Jos sanomalehdet ovat epäluotettavia ja "tuulille" alttiita, niin niiden ydintehtävä, maailman ymmärtäminen, ei ole ohjannut ainakaan bisneksiä. Suuret muutokset ja sopeutuminen ei lehtitaloissa ole koskaan ollut sisäsyntyistä, vaan muutosta ulkoisia uhkia vastaan. Voi aiheellisesti asettaa koko bisneksen tarkoitushakuisuuden kyseenalaiseksi jos lehden tavarankuljetus ja varastointi syö tilaajamaksusta 52 % ja sisällöntuottoon jää 20 %.

    Vaikka maksullisten sanomalehtien levikki kasvaakin vielä maailmanlaajuisesti niin Suomessakin pudotus on 2,6 %, siitäkin huolimatta että olemme nopeimpien nettiyhteyksien maailmanlaajuisella listalla sijalla 23.

    Jo yli kymmenen vuotta sitten olen lopettanut valtalehden tilaamisen kyllästyttyäni kymmensivuisiin mainos-, asunto-, auto- ja työpaikkaliitteisiin. Lehden puhelinmyyjille kerroin kerta toisensa jäkeen haluttomuudestani maksaa nästä turhista osioista, mutta turhaan. Turhaan tietenkin, koska lehdenmyynti ja tosiasiallinen vuorovaikuttaminen oli ulkoistettu "kuuroille korville".

    Hyvä esimerkki journalistisesta ohjailusta ja yleisen mielipiteen muokkaamisesta televisiossa on tapaus "Matti Vanhanen". Uudessa tehtävässään hän on saanut lähes "vapaat kädet" rakentaa uutta julkisuuskuvaa viisaasta valtiomiehestä, milloin missäkin ohjelmassa. Inhimilliset heikkoudet ja virhearviot ovatkin olleet yhteisöllisiä ja poliittisia harkintoja ja epäitsekkäitä valintoja.

    VastaaPoista
  12. Joskus seurailin median ulkomaanuutisointia.
    Useassa tapauksessa uutiset olivat saaneet suomennettuna oudon ja vieraan merkityksen, koska uutiset olivat nopeasti käännetyt google-kääntäjän avulla.
    Googlen vaikutuksen huomasi tietyistä avainsanoista.

    Paha moka medialla tapahtui muutama vuosi sitten venäläisten lipunlaskemisesta jonnekin Pohjoisnavalle. Venäjän uutisessa näytettiin kuvaa sukellusveneistä Titanic-elokuvasta. Tämä ymmärrettiin mediassamme niin, että venäläiset olisivat "väärentäneet" kuvan ja väittäneet sukellusveneen esittävän juuri heidän aluksiaan.
    Näinhän ei todellisuudessa ollut, vaan "Titanic-lainaus" tuotiin selvin sanoin ja tavoin esille.
    Asiasta annettiin jopa joku palkinto jollekin kakaralle, joka muka huomasi väärennöksen... Hohhoijaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hohhoijaa todellakin. Olet nimenomaan seuraillut uutisointia. Meille muille asia oli selvä: Reutersin välittämänä video ja stillkuvat esiteltiin venäläisinä uutiskuvina, joten kun lainaus tunnistettiin "lännessä", se uutisoitiin *ensin* venäläisen TV-kanavan huijauksena - mutta sen jälkeen uutisoitiin yhtä näyttävästi että ennen niin arvostettu uutistoimisto oli "virheen" takana.

      Voi tietysti olla että JarMom sattui seuraamaan RTR-kanavaa, joten asia oli hänelle selvä alusta alkaen, mutta muille juttu kulki rataa: Reuters mokaa/huijaa -> televisio ja lehdistö eri puolilla läntistä maailmaalainaa kuvaa -> 13-vuotias koulupoika ilmoittaa löydöstä -> asia paljastuu, venäläisiä epäillään, Reuters joutuu tunnustamaan.

      Suuri Journalistipalkinto on tietenkin median konsti taputtaa itseään selkään, mutta tällä kertaa palkinto oli ainakin "kakaran" osalta paikallaan.
      Suuri

      Poista
    2. Kun ensimmäisen kerran kuulin tuosta sensaatiouutisesta, niin kysäisin venäjänkielentaitoiselta toimittajatuttavaltani, mitä uutisessa oikein sanottiin ja millaisen kuvan asiasta sai.
      Uutisesta Ei saanut kuvaa että kyse kuvasta olisi juuri venäläisestä retkikunnasta. Päin vastoin.

      Tuttu ihmetteli kovasti miksi vastaavia esimerkkejä näytetään Suomen uutisissakin ja dokumenteissa. Tosin nykyisin termi "arkistokuvaa" on mukavasti lisääntynyt.

      Poista
  13. Yritys vastaväitteeksi: eikö sanomalehden relevantein arvioperuste ole sen julkaisuhetki. Mistä päivän kadunmies olisi voinut saada kiinnostavampaa luettavaa nootti- tai pankkikriisistä niiden tapahtuessa kuin sanomalehdestä? Hyvä historioitsija tutkii samoja lähteitä kuin silloinen hyvä lehtimies plus huikean paljon muuta silloin salattua tai vasta muodostuvaa.

    VastaaPoista
  14. Jos sallitaan, niin jatkaisin suomalaisen median itsesensuurista. Ymmärtääkseni medialle on tarjottu asiantuntijoiden selvityksiä uusin tiedoin Venäjän historiasta. Näitä ei ole julkaistu, vaan media on kiinnittänyt enemmän huomiota natsi-Saksan rikoksiin, joista uutisoitu esimerkiksi löydetyn sata natsien surmaamaa joukkohaudasta.

    Venäläinen Memorial-niminen yhdistys selvittelee Stalinin puhdistuksissa kuolleiden määrää ja nimiä.

    Tutkimuksia:

    - 150.000 Minskissä ampumalla teloitetun joukkohaudat löydetty vuonna 1989.
    - Ukrainassa Kiovan lähellä löydetty joukkohauta. 240.000 ruumista, joista 20.000 NKVD:n jäsentä.
    - Tseljabinskin läheltä Etelä-Uralilta löydetty 300.000 ammuttua hylätystä kultakaivoksesta.
    - Länsi Ukrainasta löydettiin 1990 toinen puolalaisten upseerien joukkohauta. Sisälsi 6500 ruumista, joista 1760 oli venäläistä.

    Ja niin edelleen, mutta suomalainen media vaikenee... Saksa maksaa korvauksia lähes päivittäin II-maailmansodan uhreille ja vaatimuksia esitetään jatkuvasti.
    Kuinkas Venäjä on pälkähästä päässyt?

    VastaaPoista
  15. Kerroin jo muutama vuosi sitten laskevan levikin kanssa kipuilevan Hesarin tutulle toimittajalle, että teidän ongelmanne ei ole netin reaaliaikaisuus, vaan se, että te ette kerro totuutta.

    Koska voin katsoa netistä kaikki juorut ja humpuukin heti, niin miksi maksaisin 300 euroa vuodessa saadakseni Hesarilta suvaitsevaisuuskasvatusta, joka ei eroa mitenkään entisen Neuvostoliiton edistyksellisyyskasvatuksesta?

    Toistaiseksi maksan, koska Hesarissa on niin paljon hyvääkin. Mutta he tekevät kyllä kaikkensa, että me uskollisetkin lähtisimme. Miksi, oi miksi? Kertokaa miten asiat ovat, välittämättä siitä onko se poliittisesti korrektia, niin pysyn maksavana lukijananne.

    VastaaPoista
  16. "Hesarissa paljon hyvääkin"

    Digilehteä ajoittain lukevana olen yllättynyt siirä, kuinkapainetun lehden mainosten ärsyttävyys kalpeee niiden puuttumisen autiuden rinnalla.

    VastaaPoista
  17. Mielenkiintoinen ajatus fiktiosta Guilloun kohdalla. "Kirjoittaja harjoittaa ikään kuin kokeellista yhteiskuntatiedettä. Hän luo keksityn tilanteen ja kuvaa johtopäätökset siitä". Kummallista kyllä, tätä ei kai moni tieteisihminen ymmärrä.

    VastaaPoista
  18. Minne kadonneet ne toimittajat jotka
    panivat itsensä likoon.

    Kysyin sitä eräältä asianosaiselta
    ja sain varmaan jonkin vastauksen.

    Kovin pitkään ei mielenkiinto
    riitä uutisointiin:
    Lehmän nähty liukastuvan omaan
    skeidaansa Luvialla.

    VastaaPoista