Yleinen syyttäjä käy päälle

Syyttäjä kanteli asianajajien palkkioista etenkin pörssiasioissa.

Se on syyttäjän tehtävä. Vaikka valitus tehtiin asianajajaliittoon, kantelu käsitellään kunnolla. Liiton päätöksistä saa valittaa hovioikeuteen.

Lukijan tulee tietää, että tätä asiaa käsitellessäni olen esteellinen eli jäävi ja luultavasti epäluotettava. Tunnen myös ainakin yhden jutussa mukaa olleista asianajajista henkilökohtaisesti ja lisäksi tunnen markkinointirikosasioita, niiden tutkintaa ja syyteharkintaa keskimääräistä paremmin. Olen ollut itse mukana. Takapiruna.

Mistä on kysymys?

Kun syyttäjä häviää juttunsa eli syyte hylätään, valtio velvoitetaan suorittamaan korvaus syytettyjen oikeudenkäyntikuluista.

Syytettyjen asianajajan on esitettävä lasku, laskelma tai käsityksensä kulujen määrästä. Ratkaisun tekee tuomioistuin.

Aikaisemmin syytetty ei saanut korvausta. Ajatus saattoi olla se, että aina syytetyssä sen verran vikaa on, että kuluja ei korvata.

Tilanne oli surkea. Muistan Helsingin metron lahjusjutun, joka oli todella suuri ja vaikea. Yksi kaveri oli syytteessä joukon jatkona siitä, että hän oli saanut Siemens-yhtiöltä munanlämmittimen. Puhe on kananmunista, ei syytetyn munista. Kojeen arvo olisi nykyrahassa muutamia kymmeniä euroja. Hänen oikeudenkäyntikulunsa oli jotain sata tuhatta euroa.

Syyttäjä Kalske, joka yhdessä syyttäjä Norosen kanssa on liikkeellä asiassa, on taitavaksi ja rehelliseksi tunnettu henkilö. Jos veljeni kuuntelisi neuvojani, mitä hän ei kyllä tee, hänen kannattaisi yrittää palkata Kalske ja Noronen asianajokonttoriinsa neuvotteleviksi juristeiksi ja sopia sellainen palkka, että riittää. – Asianajajan on näet oltava taitavaksi ja rehelliseksi tunnettu.

Syyttäjä, asianajajaliiton edustaja ja juttua tähän mennessä kommentoineet toimittajat ovat sivuuttaneet kumminkin yhden asiaan vaikuttavan seikan.

Laki on helvetin huono tältä osin. Julkisuuden tuhovaikutus on poikkeuksellisen suuri.

Voi siis olla, että juristit yrittävät laskuttaa aivan mahdottomia ja voi siis olla että juuri nyt on korkea aika panna sulku sikamaisuudelle. En tiedä enkä ota kantaa. Toistan vain taas kerran, että asianajajan ”palkkio” on liikejuristeille virheellinen sana. Asianajotoimistot ovat liikeyrityksiä, joissa on useinkin yli sata juristia töissä ja toinen mokoma henkilökuntaa ja liiketiloina merkittävä osa kivitalosta Helsingin keskustassa.

Puhe on juuri sellaisesta palveluntarjonnasta, jonka perään toiset ministeriöt itkevät.

Liikejuristin toimiston lähinnä mieleen tuleva vertauskohta on yksityinen lääkäriasema, sellainen kuin Diacor tai Mehiläinen. Niillä on koneet ja kapineet ja sairaalakin. Koko kassavirta muodostuu lääkärien laskutuksesta.

Saa nähdä, milloin syyttäjä tehtäviä ryhdytään ulkoistamaan. Asianajotoimistot voisivat kiinnostua esittämään tarjouksia. Tuomarin tehtäviähän on ulkoistettu kautta aikojen. Menettelyä kutsutaan välimiesoikeudeksi.

Mutta sanon kolmannen kerran niin kuin Pietari-vainaa hiilivalkeilla, että en ota kantaa palkkiovaatimusten määriin enkä kerro, miltä ne minusta itsestäni tuntuvat. Olen tottunut siihen, että oppilaani saavat lähtöpalkkaa enemmän kuin minä heidän opettajanaan. En edes kadehdi, koska minusta ei olisi niin kovaan ja ikävään työhön. Puhe on siis tietojenkäsittelyn, viestinnän ja median asiantuntijatehtävistä, etenkin oikeudellisista.

Olen jatkuvati jankuttanut, että optiot ja niihin verrattavat superjärjestelyt, joiden turvin liikkeenjohtajat vetävät valtavia rahasummia aivan laillisesti, ovat paheksuttavia ja yhteiskunnan kannalta demoralisoivia.

Ehkä tämä koskee asianajajiakin - mutta nyt kysymyksessä olevat henkilöt eivät todellakaan saa itselleen näitä rahoja, vaan hyötyjä on asianajotoimisto, joka sitten yleensä suorittaa erittäin korkean kuukausipalkan lisäksi bonukset.

Ongelma on tämä: talousrikokset eivät istu rikoslakiin eivätkä rikosprosessinjärjestelmään. Suurin ja kauhein ongelma on se, että rosvoja ei yleensä saada kiinni. Ne talousrikokset, joista lehdet tietävät, ovat poikkeuksellisen tökeröitä tai hullaantuneitten henkilöitten ”uran” huipennusta.

Laiton kartelli voisi olla esimerkki. Ei pidä sanoa, että kartellipuuhista tavattu eli hinnoista kilpailijoiden kanssa salaa sopiva firma varastaa kuluttajilta. Liiketoiminta tarkoittaa hyvän voiton saamista kuluttajilta. En hyväksy eettisistä syistä taloustieteiden tavallista määritelmää voiton maksimoinnista. Voitto maksimoidaan joskus esimerkiksi ympäristörasituksen hinnalla. Silloin se ei voi eikä saa olla päämäärä ja jos on, johtajat joutavat vankilaan.

Kartellioikeudenkäynti on aivan oikeasti hyvin iso juttu, vaatii epätavallista asiantuntemusta ja voi johtaa satojen miljoonien eurojen sakkoihin per firma. Siinä ei juristin palkkio pahemmin kiinnosta.

Ongelma on erikoisesti tämä: markkinarikokset, kuten ”vedätys” ja sisäpiirinkaupat, on kirjoitettu lakiin ja perusteltu hallituksen esityksissä merkittävän vähällä asiantuntemuksella. Toisin kuin rikoslaissa on tapana teonkuvaukset eli lain kiellot ovat utuisen epämääräisiä.

Nykyisillä rahamarkkinoilla pelin sääntöjen kehittäminen ja kiristäminen on välttämätöntä. Aivan liian pahoja väärinkäytöksiä on tapahtunut. Mutta kun lehdet ja kansalaiset eivät erota toisistaan suuria toiveita eli omaa katteetonta optimismiaan ja katalaa harhaanjohtamista.

Useat riippumattomat tutkimuslaitokset sanovat tälläkin hetkellä, että taloudellinen kasvu jatkuu ja ihmisten kulutusluottojen määrä on siedettävä. Valtiovarainministeriö ja Suomen Pankki ovat suunnilleen yhtä mieltä, vaikka viimeksi mainittu on jo ottanut sordiinon käyttöön.

Itse en omista ainuttakaan osaketta (paitsi asunnon) enkä harrasta rikastumista, mutta seuraan asioita. Olen jokseenkin varma siitä, että edessä on taas paha pudotus, josta kärsivät ensimmäisinä asuntovelkaiset ja pienet yrittäjät. Velanotto on liian huimaa ja taloudellisen kasvun ylläpitämien kuluttamalla eli kierrättämällä rahaa on ollut läpinäkyvä harha kautta aikojen.

Tämä on esimerkki mielipiteestä ja ehkä katteettomasta aavistelusta. Nyt rikoslaissa on yhtä pehmeitä teonkuvauksia. Kukaan ei todellakaan tiedä, mikä markkinoilla ja rahamarkkinoilla on kiellettyä ja mikä sallittua.

Jos jostain tapauksesta aloitetaan poliisitutkinta, asia tuodaan joskus julkisuuteen karkeasti yksinkertaistettuna ja usein faktoiltaan virheellisenä. Veronmaksajat ovat oppineet kauhistelemaan oopperalippujen tai virka-autojen hintoja ja ovat siksi sokeita satakertaisille summille.

Olen ennenkin itkeskellyt sitä, että kukaan ei tarjoa minulle kohtuuttomia korvauksia. En yleensä anna maksullisia lausuntoja, vaan maksuttomia. Silloin harvoin kun olen maksusta mukana jossain asiassa - sivutoimi-ilmoituksen tehtyäni - laskutan hurjimmillani 150-200 euroa tunti. Mutta valitettavasti sellaista ei juurikaa esiinny.

En muuten hyväksy syyttäjä Kalskeen ajatusta, että oikeudenkäynti olisi äärimmäinen muoto tutkia, onko rikos tapahtunut. Ei se ole tutkimista. Kun syyttäjä on lain kriteerien mukaan vakuuttunut, että hänen on vaadittava rangaistusta, silloin mennään oikeuteen. Syyttäjä ei saa lähteä koettelemaan kepillä jäätä. Jos syyte hylätään, syyttäjä on hävinnyt mutta oikeus on toteutunut.

Toimenpiteestä ja kannanotosta kuultaa, että syyttäjämme ovat edelleenkin omaksuneet vaillinaisesti kontrtadiktorise periaatteen uuden muodon. Sen nimi on amerikaksi mm. adversary system. Kansalainen voi haastaa valtion oikeuteen ja valtio kansalaisen. Tuomari on puolueeton eikä edusta edes kuluja arvioidessaan valtion etua eikä intressiä.

Tämä on nykyinen järjestelmä. Valitettavasti se on aidosti kallis. Aikaisempi systeemi oli se, että alamainen meni reuhka kourassa kysymään virkamieheltä, että mitähän laki asiasta sanoo, ja virkamies sanoi, että lain mukaa tämä sinun asiasi on ratkaistu ja alahan laputtaa siitä parkettia likaamasta.