Sivun näyttöjä yhteensä

14. toukokuuta 2007

Sananvapaus ja moderointi


Muutama kommentti on koskenut keskustelupalstojen moderointia.

Laki sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä 13.6.2003/460 määrittelee tarkoittavansa verkkojulkaisulla julkaisijan tuottamasta tai käsittelemästä aineistosta aikakautisen julkaisun tapaan yhtenäiseksi laadittua verkkoviestien kokonaisuutta, jota on tarkoitus julkaista säännöllisesti.

Verkkkojulkaisulla on oltava vastaava toimittaja. Julkaisija ja vastaava toimittaja voivat joutua rangaistusvastuuseen julkaisemastaan tekstistä, kuvasta tai muusta sisällöstä. Heidät voidaan tuomita vahingonkorvaukseen. Lisäksi laki tuntee päätoimittajarikkomuksen, josta rangaistaan erikseen.

Tämä blogi on verkkojulkaisu ja olen oikeudellisessa vastuussa myös kommenteista. Siksi on mielestäni aivan selvää, että moderoin ne.

Kumma kyllä, en ole joutunut poistamaan sisällön takia kuin muutaman viestin koko tänä aikana, eivätkä nekään ole olleet lainvastaisia, vaan lähinnä piilomainoksia.

Periaate on selvä. Jos joku kommentoija ilmoittaa, että Petja Jäppinen tai Rauno Rasanen on tyhmä paska, poliisi saa luvat hankittuaan kaivaa esiin IP-osoitteen, ja Jäppinen ja Rasanen voivat kysyä kunniaansa kommentin lähettäjältä ja minulta. Mielestäni olen enemmän syyllinen kuin kommentin lähettäjä, koska tiedän jo, etteivät nämä herrat ole tyhmiä eivätkä paskoja.

Etenkin nuoriso luulee, että sananvapaus on vapaus sanoa ihan mitä tahansa ja että sensuuria olisi kaikki kajoaminen viestintään. Ei pidä paikkaansa.

Sananvapaus on perustuslakimme takaama oikeus, eli sanoa saa, mutta toisaalta joskus voi tulla lunta tupaan. Ei minua mikään estä paljastamasta esimerkiksi paria makeaa juorua, joista olen mm. oikeudenkäymiskaaren mukaan velvollinen vaikenemaan, koska olen kuullut ne tuomarina ollessani. Jos sitten kirjoitan sellaisia vaikka tähän blogiin, syyttäjällä on oikeus ja aihe käydä kimppuuni. Minun on turha kitistä sananvapaudesta.

Ellette usko, miettikää klassisia esimerkkejä: N.N. (oikea nimi mainittu) on piestävä mustankirjavaksi, koska hän on homo. Toimeen! Hän ulkoiluttaa iltaisin koiraansa X-kadulla (nimi mainittu). Toinen esimerkki: Älkää päästäkö mustalaisia älkääkä somaleja ravintolaan!

Nämä ovat rikoslain kieltämiä tekoja, enkä käsitä, että mikään vapaus edellyttäisi niiden jäämistä rankaisematta. Mitä eroa sillä on, kirjoittaako tuollaista, vai supsuttaako toisen korvaan, että mene ja hakkaa tuo. Rikoslaki sanoo tuota menettelyä yllytykseksi rikokseen.

Sensuuri tarkoittaa järjestelmää, jossa mm. kirjoitusten sisältö tarkastetaan etukäteen, ennen niiden julkaisemista. Sellaista Suomessa ei ole ollut loppuvuoden 1917 jälkeen, sotavuosia lukuun ottamatta. Sotasensuuria voi arvostella, mutta mielestäni on selvää, ettei rintamalehteen saanut kirjoittaa, että nyt tuli niin paljon uusia tykkejä Ohtan lohkon Suursuolle että kohta on Vanja helisemässä.

En tiedä, mikä on puhtaiden Irkkujen oikeudellinen asema, koska en tunne niitä enkä tunne tarvetta perehtyä.

Suomi24-keskustelupalstan tunnen. Seurailen sitä joskus, kieltämättä hajamielisesti. Se on mielestäni selvästi sellainen verkkojulkaisu, jota on moderoitava.

Suomen laki ei ulotu YouTubeen, mutta mielestäni suomalaisten olisi noudatettava Suomen lakia, eikä loukkaavaa aineistoa pitäisi lähettää ulkomailla oleviin palvelimiin. Lisäksi tiedän kaksi tai kolme konstia saada lähettäjä kiipeliin, vaikka palvelin onkin ulkomailla. Myös syyttäjät tietävät.

Annan selvän ohjeen. Jos nyt joku haluaa välttämättä levittää valokuvaa tai videopätkää, jossa Kalle on kusella kauheassa kaasussa, niin mikä pakko sitä on panna avoimeen verkkopaikkaan. Eikä sähköposti riittäisi? Mielestäni se tosiasia, että Villellä on kaamea jalkahiki, saattaa olla joskus siedettävä kiusoittelun aihe omassa porukassa, mutta ei sitä tarvitse koko maailmalle kuuluttaa.

Ne asiat ovat erikseen. Joissa on redeeming social value. Jos ministeri todella luuhaa vaikkapa uhakapelipaikoissa räkä poskella, äänestäjillä voi hyvinkin olla oikeus kuulla asiasta, koska ministerin pitäisi käyttäytyä se verran säällisesti, että saa hommansa hoidettua.

Tässä on tietysti rajanveto-ongelmia, ja lisäksi on tunnettuja erillisalueita, kuten taide- ja kirjallisuusarvostelun, joissa saa sanoa pahasti, ja parodiat ja satiiri, jossa loukkaustarkoitus ei ole rangaistava. Jos kirjoitan blogin Ben Zyskowiczin kääntymisestä islamin uskoon, asianomaisella ei taida olla siihen mitään sanomista, koska ajatus on niin hullunkurinen, liioitteleva ja epäuskottava, ettei järkeä lukija pidä sitä totena.

Olen käyttänyt luennoilla joskus esimerkkinä Origon pakinatyyliä: Martti Ahtisaari ja paavi päättivät lähteä ponnahtelemaan Rooman kirkonkylän kioskille iskeäkseen naiset…

Keskustelupalstojen ylläpitäjän pelastus on yleensä takedown eli alasotto. Heti kun joku väittää perustellusti verkkojulkaisussa olevaa tekstiä tai kuvaa sisällöltään lainvastaiseksi, se on otettava pois eli alas. Julkaisijan tai toimittajan ei tarvitse esittää tuomaria. Kyntömiehen järki riittää. Jos N.N. vaatii poistoa siksi, että hänen nimensä on mainittu Kuopion Palloseuran kannattajana, se ei ole riittävä syy alasotolle, vaikkei KuPS ihmeemmin pärjääkään.

Olen siis moderoinnin kannattaja. Kuvaksi otin First Amendmentin, joka muistuttaa meitä siitä, että amerikkalainen sananvapauskäytäntö oli ennen vuotta 2001 absolutistinen verrattuna eurooppalaiseen. Nyt taitavat olla punnukst eri asennossa.

70 kommenttia:

  1. Valtiosyyttäjä Mika Illmanin ehdottama netin keskustelupalstojen jälkimoderointivelvoite on teknisesti toteuttamiskelvoton ja moraalisesti oksettavaa autoritärismiä. Palstat joko lopettaisivat toimintansa tai siirtyisivät ulkomaille (yritäppä sitten pyytää IP-osoitteita esm lynkkausviestien lähettäjistä), ja sananvapaus kärsisi. Kukaan ei voittaisi. Vapaaehtoinen moderointi on jees, roskat pysyvät kurissa. Moderointivelvoite olisi valtava virhe joka tuhoaisi vapauden hengen. Jälleen kerran lakimiehet todistavat etteivät ollenkaan ymmärrä mikä netti on ja miten se toimii. Surullista.

    VastaaPoista
  2. Minäkin kannatan moderointia, mutta sen tulee perustua terveeseen järkeen, hyviin tapoihin ja isännän ääneen.

    Kerran olen saman päivän aikana poistanut eräältä palstalta yli 600 viestiä jälkikäteen, yksitellen, mutta olen edelleen jälkimoderaation kannalla; ihmisillä on oikeus paljastaa idioottimaisuuntensa.

    Ja jälkimoderaatio on myös tehokkaampaa, sillä se jättää jäljen.

    Minulla on tästä aiheesta kirja tekeillä, ja sen alussa kerron siitä, miten Romaniassa oli aikanaan helpompi hankkia lupa haulikolle kuin kirjoituskoneelle.

    Se kertoo miksi valta on huolissaan.

    VastaaPoista
  3. http://www.verkkouutiset.fi/juttu.php?id=108233

    Kun valtakunnansyyttäjä on ilmeisesti valittu hankkeen mannekiiniksi ja määräaikaisena virkamiehenä hän varmaan haluaa uransa jatkuvan, on hänellä siis mahdollisesti myös henkilökohtainen syy harjoittaa vapaa-ajallaan yksityiajattelua ja tuomiovallan haltijana vaikuttaa päätöksentekovaltaan tavalla, joka ei vastaa vallan kolmijako-oppia.

    Vapaa-ajallaan hän toki on kansalainen kaikkine demokraattisine oikeuksineen sananvapaus mukaan lukien.

    Miten verkkosensurointivelvoite eroaa esimerkiksi Kiinan kansantasavallan omaksumasta linjasta, jossa verkkosivu pitäisi jopa rekisteröidä jossain?

    Mitkä ovat ne kaksi tai kolme keinoa, joilla mielipiteen esittäjä voidaan saattaa jopa syrjinnän kohteeksi loppuiäkseen?

    Vedotaanko siihen, että erimieliset ovat todennäköisesti yhteydessä al-Qaidaan, jolloin myös Yhdysvalloista tulee vetoapua jäljittämiseen? Todetaanko EU:n piirissä, että kyseessä on henkilö, jolla on - esittämiensä mielipiteiden lisäksi - myös virallisesta käsityksestä poikkeava näkemys holokaustista, minkä vuoksi maailmanlaajuiset ihmisoikeudet edellyttävät jo ennakkoon uhan neutraloimista vai syötetäänkö myllyyn käsitys siitä, että asianomaisella on iljettäviä piirteitä suhteissaan alaikäisiin?

    Mikä on absoluuttinen keino hankkia tieto Yhdysvalloista? Kun sellainen on, miksi se ei ole julkinen? Elämmehän parlamentarismin ja avoimmuuden aikakautta - vai elämmekö?

    VastaaPoista
  4. Sananvapautta on myös ihmisoikeuksissa vieläpä kansainväliseen internetaikaan sopivassa muodossa: ks. YK:n ihmisoikeuksien julistus art 19:
    Everyone has the right to freedom of opinion and expression; this right includes freedom to hold opinions without interference and to seek, receive and impart information and ideas through any media and regardless of frontiers.

    VastaaPoista
  5. Sananvapaus on myös Euroopan ihmisoikeussopimuksessa, jota suojaa EIT.

    Herjaamisesta ym. tuomitseminen voikin olla sananvapautta rajoittavaa ja valtio voi joutua maksamaan hyvityksiä kansallisessa tuomioistuimessa tuomitulle.
    Sanavapauden ympäriltä löytyy jo muutama sata EIT:n ratkaisua

    VastaaPoista
  6. Ad Omnia I:

    Freedom of opinion, of expression - Brandeis, Cardozo ja Hugo M. Black USA:ssa kirjoittivat suuren määrän mielipiteitä (siis tuomion perusteluja) asiasta.

    Sanat eivät ole yksiselitteisiä. "Ulkomaalaiset pois Suomesta" on mielipide. "Ulkomaalaisten kebab-paikkoihin polttopulloja" ei ole mielipide, vaan yllytys rikokseen.

    "Hitler oli hyvä mies" on mielipide ja siis sallittu. "Niin suuri on Stalin, hän kirkasti tiemme", on mielipide. "Mannerheim oli mullqist" on mielipide.

    "Reksi on homo" on mielipide.

    Tuomarina hakisin tulkinta-apua jo kumotun lain erottelusta herjaus / solvaus. Solvaaminen on O.K. ("homo"), koska ainakin kirjoittaja haluaa loukata. Herjaus oli ennen "väittämistä syylliseksi nimettyyn rikokseen". Sellaista en lukisi sananvapauden piiriin eli rankaisisin: "Toimitusjohtaja N.N. pisti liiveihinsä miljoona euroa yhtiön rahoja."

    Keskustelun aiheena ollut holokaustin kiistäminen on ongelmallinen kysymys - en itse pidä pykälää oikeudenmukaisuutena, koska tuo on kaikessa mielettömyydessään mielipide eikä kohdistu yksityiseen henkilöön.

    VastaaPoista
  7. Olen Kemppisen kanssa edelleen eri mieltä isyysoikeudesta, mutta tässä asiassa olen ehdottomasti samaa mieltä. Keskustelupalstan pitäminen ei ole kenellekään välttämätöntä, joten sen pitäjältä on oikeus edellyttää kohtuullista määrää työtä.

    Valvominen on välttämätöntä jo pelkästään keskustelun sujuvuuden kannalta: miettikääpä vaikka moderoimatonta Suomi24:sta tai sfnet.keskustelu.*-ryhmiä. Näissä signaali/kohinasuhde on erittäin huono, sillä niissä äänessä ovat lähinnä erilaisten äärimielipiteiden kannattajat, joiden mielenterveyskin on usein kyseenalainen.

    VastaaPoista
  8. Minusta kunniansa perääminen oikeudessa on kunniatonta.

    Tietyissä tapauksissa on minusta, kuten juuri rikoksesta syyttäessä oikein vaatia jonkinlaista hyvitystä, kuten silloin jos todellakin syytetään jostakin vakavasta rikoksesta.

    Mutta esimerkiksi tämä nykyisen lain pykälä, jonka mukaan ei saa kertoa Matti Vanhasen puoluekantaa, on aika idioottimainen.

    Mielenkiintoista on se, että muutama kansanedustaja on antanut ymmärtää että lakien arvostelu pitäisi kieltää.

    VastaaPoista
  9. Suomi24 on moderoitu.
    Se on moderoitu huonosti, epäasiantuntevasti ja asiantuntevat kaverit ovat poistuneet sieltä mutta se on moderoitu.

    He tarvitsevat... no sen kerron 132€ tuntihinnalla.

    Vaikka minä elän moderoinnista, niin mm. minun moderointiperiaatteisiini kuulu se, että keskustelupalstat, joita moderoin, ovat jälkimoderoituja.

    Tämä siitä huolimatta, että oma blogini on jälkimoderoitu, ja vieläpä rankasti, vain rekisteröityneet ihmiset, joiden henkilöllisyys on tiedossani, saavat viestit näkyviin. Oma blogini on kuitenkin vain harrasteblogi, joka toisinaan saattaa olla viikon automaattipäivityksellä, näin esim lomaillessani se tuottaa edelleen kolmesta viiteen aloitusta päivässä.

    VastaaPoista
  10. Tämä kohta aiheutti hidasta liikettä aivosoluissa :

    **Sellaista en lukisi sananvapauden piiriin eli rankaisisin: "Toimitusjohtaja N.N. pisti liiveihinsä miljoona euroa yhtiön rahoja." ** Siis tuomari Kemppinen rankaisisi?

    Toimitusjohtaja kun voi pistää rahaa liiveihinsä täysin laillisesti, mutta tavalla joka ainakin näyttää ulkopuolelta moitittavalta. Esimerkkinä tästä on vaikka optiojärjestelmät, joita johtaja myöntää hallituksen jäsenenä kaverilleen, joka taas kuittaa tämän vastavuoroisella järjestelyllä toisen yhtiön hallituksessa. Itse pidän tätä korruptiona, mutta miten tuomitaan?

    Viisaana en tietenkään väitä N.N. kavaltaneen yhtiön rahoja, mutta puhuttaessa korruptiosta, pitäisi mielestäni puolustaa aika pitkälle sanavapautta, ei rikoslakia.

    Vaikea sana tämä korruptio, mielestäni valtio lahjoo yliopistoa 25.000.000 eurolla joka vuosi, mutta kukaan ei kysy, miksi keisarilla ei ole vaatteita tai yliopistolla aatetta yhdenvertaisuudesta.
    Onneksi oikeushenkilöä ei voi rikosoikeudellisesti loukata, vai voiko?

    VastaaPoista
  11. ad anonyymi 1 ja "verkkouutiset..."

    On kestänyt kauan nörttien ymmärtää, että netti on osa maailmaa, jossa on oikeuksia, velvollisuuksia ja vastuuta - ihan eri näköisiä juttuja kuin piirilevyt ja bitit.

    Esim. hakkerointia pidettiin älykköjen kilpailuna - nykyisin se on rikos. Uutuuksien monistaminen voi olla rikollista. Esimerkkejä on lukuisia. Netti kehittyy jatkuvasti "tylsempään" suuntaan (oikeasti järkevään suuntaan).

    Parit globaalit HV:t nähtyäsi kaipaat pulinapalstoillakin "asiallista" viestintää ja kiinnostavia juttuja. Moderointi auttaa siihen.
    Kuten JK mainitsi - sännökset on jo olemassa.

    VastaaPoista
  12. Illman ei ymmärrä mistä puhuu. Hänellä ei näytä olevan aavistustakaan, miten laaja netti on ja mikä kirjo keskustelupalstoja on (ja on ollut yli 20 vuotta) eri protokollien takana. Ei jokin suomi24 ole edes pisara meressä.

    VastaaPoista
  13. Suuria sanoja sananvapaudesta, kuten pitääkin. Mutta entä kun keskustelu siirretään aitojen yhteisöjen tasolle? Ollaan vaikkapa "vähän ajelemassa" ja Rane (nimi keksitty) alkaa käydä ylikierroksilla huudellen hävyttömyyksiä itseään isommille äijille tai kiinnostaville kumppaniehdokkaille (tilanne keksitty). No kaverithan siinä yleensä vähän toppuuttelevat eli ikäänkuin moderoivat Ranea, ettei a) tule lättyyn ja mene kaikkien ilta pilalle polilla istuskellessa ja b) Ranella säilyisi edes jonkinlainen maine pariutumismarkkinoilla, joka aikanaan tuottaisi toivotun lähentymistuloksen. Rane sitten mahdollisesti sensuroidaan lopulta takapenkille lapsilukon taakse, jos toistuva moderointi ei auta. Lainlaatija ei ehkä ymmärrä miten netti toimii, mutta lainlaatijakin on (oletettavasti) ihminen, joka tietää miten yhteisö toimii. Tämä on sitä hiljaista tietoa. Aivan selvästi liian monelta nettiin kirjautuvalta ihmispololta puuttuu tämä toppuutteleva kaveri, joka auttaisi pitämään maineen edes säällisessä kunnossa. On todella surullista lukea jotain asiallista pesukonekeskustelua, jossa mukana on yksi kaikille rähisevä reppana. Moderaattori voi todellakin olla tällaisen ihmisen paras ja ainut ystävä. Kenen etu on lopultakin jonkun sulkeutuneen ihmisen täydellisen yksinäisyyden julkinen paljastaminen? Lisäksi kellonajoista näkee usein, että aivan liian moni kirjoittaa yön pimeinä tunteina ahdistuksissaan asioita, joita ei ehkä enää seuraavana päivänä kirjoittaisi. Kunnioitan moderointia ja ymmärrän täysin sen, ettei tällaisten aloitteiden takana aina ole jokin valtiollinen salaliitto kansalaisten luovuuden nujertamiseksi. Innokkaimmat rajattomasta nettivapaudesta puhujat ovat joskus ehkä hiukan vieraantuneita kanssakäymisen simppeleistä perusjutuista: Naamakkain on juteltu jo miljoonia vuosia, netissä useimmilla on vasta muutaman vuoden kokemus.

    VastaaPoista
  14. Minusta tämä blogi ei välttämättä ole joukkoviestinnän vastuulain (laki sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnästä) tarkoittama verkkojulkaisu.

    Lain valmistelun yhteydessä keskusteltiin paljon missä määrin verkkosivustot ja niiden sisältämät keskustelut muodostavat verkkojulkaisun tai ovat osa sellaista. Oli havaittavissa lievää sekavuutta, joka tuntuu jatkuvan.

    Verkkojulkaisulta edellytetään, että sitä on "tarkoitus julkaista säännöllisesti". Satunnaisesti päivitettävä sivusto ei siis voi olla verkkojulkaisu.

    Toisaalta verkkojulkaisu koostuu "julkaisijan tuottamasta tai käsittelemästä aineistosta". Siten moderoimaton tai jälkikäteismoderoitu keskustelupalsta ei kuulu verkkojulkaisuun.

    Mitä tulee itse asiaan eli julkaisijan vastuuseen:

    Minusta periaate, että jokainen on vastuussa omista sanoistaan ja tekemisistään, on hyvä. Jos joku esimerkiksi syyllistyy netissä kunnianloukkaukseen, poliisi tutkii ja tuomioistuin tarvittaessa tuomitsee, kuten onkin tapahtunut muutamassa kotimaisessa tapauksessa. Systeemi siis toimii.

    Toimitetussa materiaalissa vastuu kuuluu osin myös toimittajalle.

    Syyttäjä Illmanin vaati eilisen Sunnuntaisuomalaisessa, että verkkokeskusteluille pitäisi rangaistuksen uhalla nimetä valvojat, jotka poistavat laitonta materiaalia. Illmanin vaatimus on päätön.

    Valvojan tehtävä voisi olla vaikea, varsinkin kun keskustelun laittomuuden osoittaminen ei usein ole helppoa tuomioistuimellekaan, vaikka se on nähnyt todisteet ja kuullut tasapuolisesti kaikkia osapuolia. Tyypillinen tilanne on, että "asiaton keskustelu" on jonkin yrityksen toiminnan kritisointia. Keskustelupalstan ylläpitäjä ei voi mitenkään tietää, onko kritiikki tosiasioihin perustuvaa vai ei.

    Suuri osa verkkokeskustelusta on sellaista, että sillä ei ole luonnollisesti mitään "valvojaa" tai yksittäistä "ylläpitäjää", vaan ihmiset oikeasti julkaisevat asioita omalla nimellään (esimerkkejä: Usenet, Irc).

    (Analogiat ovat huonoja, mutta...) Tulisiko myös Helsingin kaupungin puisto-osasto asettaa vastuuseen siitä, mitä puistoissa saippualaatikoiden päällä puhutaan? Miksi ei riitä, että jokainen vastaa omista sanoistaan ja teoistaan?

    VastaaPoista
  15. Ihan vaan hiusta halkoakseni:

    "Kuvaksi otin First Amendmentin, joka muistuttaa meitä siitä, että amerikkalainen sananvapauskäytäntö oli ennen vuotta 2001 absolutistinen verrattuna eurooppalaiseen. Nyt taitavat olla punnukst eri asennossa."

    Asuin NYCissä 5 vuotta ennen 2001 ja 3 vuotta jälkeen, enkä huomannut mitään muutosta tai käytännön eroa sananvapauskäytännössä mediassa. Suomen mediassa toki käytännön väitettiin Yv:ssa muuttuneen, mutta sille nyt ei kannata panna paljoa painoarvoa (kun kysymys on USAsta).

    VastaaPoista
  16. "Ulkomaalaisten kebab-paikkoihin polttopulloja" ei ole mielipide, vaan yllytys rikokseen.

    Eikä ole. Tuo on uutisotsikko, korkeintaan shokkimainontaa. Toki tuollaiseen toimintaan yllyttäminen on rikollista, mutta valitettavasti esimerkistä puuttuu kehoitus, yllyte.

    Anonyymin linkkiin viitaten:
    Miksi pitäisi olla jälkimoderointipakko? Mikäli tällä ei tarkoiteta viestien mahdollista poistamista jälkikäteen, mikä lienee jo laissa olemassaoleva vaatimus, en tosiaankaan ymmärrä syytä.
    Jos loukkaavia/yllyttäviä/jne. viestejä ilmestyy toistuvasti ja säännönmukaisesti, eikö palsta silloin ole rikollisten viestien julkaisukanava ja siten ylläpitäjän vastuulla?
    Miten varsinaisen tekijän anonymiteetti voi muka olla esteenä todennetun teon avunannon syyttämiselle?

    Mikä ihmeen kukkahattutädeillä ratsastava kansainvälinen salaliitto näiden ideoiden takana oikein on?
    Kas kun ei ehdoteta koko maan kattavaa kameravalvontaa roskaamisen estämiseksi.

    VastaaPoista
  17. Petja,

    Mikähän on tämä "nykyisen lain pykälä, jonka mukaan ei saa kertoa Matti Vanhasen puoluekantaa"? Kyllä minusta sen saa kertoa ihan vapaasti, sillä kyseessä on julkisuuden henkilö, jonka toiminnan arvioinnin kannalta puoluekannan mainitseminen on erittäin perusteltua. Sen sijaan minun puoluekantani kertominen ei ole vastaavalla tavalla perusteltua, koska en ole laajalti tunnettu julkisuuden henkilö.

    Sellainen off-line-tyyppinen keskustelupalsta, jota käytetään laajamittaisesti rikollisen, esim. kansanryhmää vastaan kiihottavan, materiaalin levittämiseen, ei mielestäni ole hyväksyttävä. Tällaisen palstan pitäjää tulisikin syyttää avunannosta näihin rikoksiin. (Eri asia on esim. IRC, joka on luonteeltaan reaaliaikainen keskustelu.) Itse moderoinnista olen kanssasi samaa mieltä: jälkimoderointi on teknisesti ottaen paras tapa kuljettaa keskustelua.

    VastaaPoista
  18. Kirjoituksessa oli hyvin tiivistetty itsesensuurille myönteiset argumentit, joten keskityn tässä lähinnä vasta-argumentteihin.

    Keskustelupalstan määritelmä on hämärä. Minua pelottaa, että laista tulee joko liian väljä tai liukas kalteva pinta. Pinta estää Suomessa sellaiset uudet sähköiset palvelut joita isossa maailmassa lanseerataan. Näin varmistetaan, että Suomi pysyy jatkossakin tietoyhteiskunnan takapajulana. En osaa sanoa mitä nämä tarkalleen olisivat, mutta ongelma näkyy jo reaaliaikaisissa keskustelujärjestelmissä kuten IRC:ssä. Jatkossa keskustelu siirtyy varmaan automaattisesti syntyvään verkkoon jossa ei tarvita keskitettyä palvelinta tai operaattoria. Ovatko nämä sähköisiä keskustelupalstoja vai eivät? Internetin kannalta sensuuri on tukos, jonka ohi reititetään.

    Sinänsä on hyvä asia, että selvät kunnianloukkaukset saadaan kuriin.
    Niitä ei ole syytä puolustella sananvapaudella. Mutta tällä voi olla sivuvaikutuksia sellaisille keskustelupalstoille, jossa kyse ei ole kunnianloukkauksesta. Joskus jollain taholla on suuri intressi saada joku toinen taho vaiennettua. Eräs "kirkko" tulee mieleen ilman suurempaa pinnistelyä. Voiko lain avulla kriitikko uhkailla hiljaiseksi? Vääristä ilmiannoista ei Suomessa juuri joudu kärsimään.

    Myös kiihotus kansanryhmää kohtaan on jossain määrin tulkinnanvaraista.
    Ulkomaalaisasiamies taisi taannoin pitää Tatu Vanhasen tutkimustyötä kiihotuksena kansanryhmää vastaan. Itse epäilen, että vanhemman Vanhasen tutkimukset eivät ole tieteellisesti kovin korkealaatuisia. Mutta on eri asia sanoa että joku on väärässä kuin että jonkun mielipiteet ovat vaarallista kiihotusta kansanryhmää vastaan.

    Kolmas ongelma on, että sellaisia lakeja ei kannata säätää joita ei pysty valvomaan. Näitä palstoja voidaan valvoa vain jos yhteydenottologit kerätään
    talteen. Siksi uskon tämäntyyppisestä laista seuraavan lisää velvoitteita logien keräämiselle. Jatkossa logit kerätään varmaan jatkossa jopa suoraan jollekin poliisin tms. palvelimille kun huomataan, että logeja jostain syystä aina välillä tuppaa "hukkumaan". Minusta sellainen yhteiskunta, jossa ihmisiin liittyvää tietoa kerätään paljon talteen on epäilyttävä.

    Siitä yksinkertaisesta syystä, että tieto on valtaa ja valtatyhjiö aina täyttyy. Tällaista tietoa käytetään aina lopulta vääriin tarkoitusperiin. Mieleen tulee kun Natsit käyttivät rekistereitä etnisiin puhdistuksiin Norjassa. Lähempää omasta historiasta tulee mieleen case Soneran puhelutietojen väärinkäyttö. Tietysti valvontaa on jo paljon enemmän kuin mistä julkisuudessa puhutaan. Mutta ei se ole syy lisätä valvontaa.

    Minusta nykyinen pseudoanonyymiys on siinä mielessä hyvä asia, että julkinen purkautumiskanava vähentää pinnan alla kuplivaa avointa vihamielisyyttä. Julkinen avautuminen purkaa tunteita. Moderoinnin ja valvonnan seurauksena yhteiskunnallisesti oikeasti vaaralliset tahot siirtyvät pois näiltä palstoilta kohti omia salaisia järjestelmiään.
    Sellaisilla palstoilla sisäpiiriläiset kiihdyttävät toisiaan paljon julkeampaan vihaan kuin mitä tapahtuu julkisilla palstoilla.

    Ehkä tätä yhteiskuntaa inhoavan kannattaisikin kannattaa moderointilakia juuri tästä syystä. Jos ajattelee, että nykyinen yhteiskunta on paska, niin mitä enemmän tällaisia tyhmiä lakeja tehdään, sitä nopeammin ja kovempana vastareaktio tulee.

    VastaaPoista
  19. JK:"Sanat eivät ole yksiselitteisiä. "Ulkomaalaiset pois Suomesta" on mielipide. "Ulkomaalaisten kebab-paikkoihin polttopulloja" ei ole mielipide, vaan yllytys rikokseen."

    - No onko rotuhygienia tai sosiaalipolitiikka mielipide?

    - Oliko esimerkiksi runsaslapsisten etnisten vähemmistöjen tai uskonnollisen vähemmistön kohdalle osuva äitiyspäivärahojen leikkaaminen syrjintää, lapsiluvun rajoittamista vaiko vain kansanedustajien ja hallituksen mielipide? Sehän kohdistuu lähinnä pohjoispohjalaisiin ja Afrikan sarvesta myös Moskovan kautta maahantulleisiin?

    - Onko älykkyysosamäärään perustuva väestötutkimus, jolla luodaan perusteita sosiaalipoliittiselle sääntelylle ihmisoikeusrikos, tieteenharjoittamista vai tieteenharjoittamiselta vaikuttavaa mielipidevaikuttamista? Sitähän voi tehdä emeritusapulaisprofessorina pätevyysalueensa ulkopuolellakin?


    JK:"Hitler oli hyvä mies" on mielipide ja siis sallittu. "Niin suuri on Stalin, hän kirkasti tiemme", on mielipide. "Mannerheim oli mullqist" on mielipide."

    - Onko yksityiselämää loukkaava tiedonpaljastaminen esimerkiksi se, että kertoo, Mannerheimin yksityiselämästä hänen isänsä elämän loppuvaiheet, Mannerheimin perhe-elämästä hänen venäläisen vaimonsa suhteen Japani-sodan aikana tai jotain sellaista, minkä Hymy-lehti, Ilta-Sanomat, Iltalehti, The Sun, Seitsemän päivää jne. muutoinkin julkaisisi? Voisiko joku perillisistä loukkaantua sillä perusteella, että asia vaikuttaa välillisesti häneenkin?

    "Reksi on homo" on mielipide.

    - Millä perusteella? Jos väestöstä kuuluu tuohon vähemmistöön 10%-15% tai 5%-10%, voi väite olla totuus. Väite ei ole edes kunnianloukkaus tai törkeä kunnianloukkaus, koska ominaisuutene tai sen ilmenemiseen ei enää liity rikosta. Voi olla, että rehtori on bi- tai hetero-, mutta se ei ole varmaan. Voihan olla, että rehtori on myös eunukki, nunna tai munkki henkiseltä suuntautumiseltaan. Nämä ominaisuudet voivat olla yhtä oleellisia kuin uskonto ja puoluekanta, jolla rehtori pääsi virkaansa. Rehtori voi lisäksi olla nainen tai uskovainen, gootti tai filatelisti tai jopa Ilveksen kannattaja.

    JK:"Tuomarina hakisin tulkinta-apua jo kumotun lain erottelusta herjaus / solvaus. Solvaaminen on O.K. ("homo"), koska ainakin kirjoittaja haluaa loukata."

    - Miten tosiasian toteaminen voi olla kunnianloukkaus tai törkeä kunnianloukkaus?

    JK:"Herjaus oli ennen "väittämistä syylliseksi nimettyyn rikokseen". Sellaista en lukisi sananvapauden piiriin eli rankaisisin: "Toimitusjohtaja N.N. pisti liiveihinsä miljoona euroa yhtiön rahoja." "

    - "Teleyhtiön toimitusjohtaja saattoi johtaa harhaan tavalla, josta hän itse ei jäänyt todennäköisesti hyötymättä vähäistä enemmän." Toisin sanoen kyse on vain siitä, miten välitetään tieto korkeakontekstisesti, jotta vältetään matalakontekstiselle rahvaalle viritetyt karikot. Näin debattia estetään muodostumasta kansanliikkeeksi, mutta eturyhmät ja eliitit ymmärtävät toisiaan.

    JK:"Keskustelun aiheena ollut holokaustin kiistäminen on ongelmallinen kysymys - en itse pidä pykälää oikeudenmukaisuutena, koska tuo on kaikessa mielettömyydessään mielipide eikä kohdistu yksityiseen henkilöön."

    - Kyse on toleranssista. Jos esimerkiksi kuolleiden määrää omissa arvioissa vähentää lukumääräisesti esimerkiksi krematorioiden kapasiteettilaskelmilla, on siitä tuloksena vähättely, jota pidettäneen kanteessa kieltämisenä. Holokausti on lisäksi vanhatestamentillinen käsite ja koskee vain yhtä keskitysleirivankiryhmää. Vaikka romaneja meni enemmän, ei silti Hollywood, Itävalta, Saksan liittotasavalta ja muutamat muut maat pidä asiaa niin merkityksellisenä, että näiden ryhmien tappioiden vähättely olisi lainkaan rangaistavaa. Romaneja meni enemmän kuin holokaustilaisia.

    Tässä tullaan siihen tulokseen, ettei laillisuus tai perustuslaillisuus päivity ilman sananvapautta. Jostain syystä ne, jotka kykenevät tekemään itsestään numeron ovat laadukkaampia tilastollisesti kuin ne, jotka eivät kykene.

    VastaaPoista
  20. PJ:"Suomi24 on moderoitu.
    Se on moderoitu huonosti, epäasiantuntevasti ja asiantuntevat kaverit ovat poistuneet sieltä mutta se on moderoitu."

    - Suomi24 korvaa Kansanradiota, Karpolla on asiaa ja monia muita kanavia. Sen tuleekin olla karhea. Kuitenkin palstalla on melko tehokas elektroninen jäljitys. Esimerkiksi Tor -ohjelman käyttö on estetty kirjoitettaessa, koska tällä tavalla uskotaan kirjoittajan jäljittämisen olevan helpompaa. Tyypillistä on se, että Suomi24:ssä sallitaan tavanomaisia räävittömyyksiä, mutta hallintoon kohdistuvaa kritiikkiä poistetaan melko helposti. Siksi kritiikki virtaa toisille palstoille.

    PK:"He tarvitsevat... no sen kerron 132€ tuntihinnalla."

    - Suomi24 on verkkokeskustelun Helsingin Sanomat. Se tarvitaan paikallishallinnon demokraattiseksi kontrolloimiseksi. Monet sanomalehdet, kunnat ja maakunnat eivät voi demokratiankaan nimissä sallia vapaata keskustelua, koska kunnallispäättäjät eivät halua.

    JK:"Vaikka minä elän moderoinnista, niin mm. minun moderointiperiaatteisiini kuulu se, että keskustelupalstat, joita moderoin, ovat jälkimoderoituja."

    - Jälkisensuuri on pienempi kuin etukäteissensuuri. Tosin jälkisensuurissa pitäisi ilmoittaa sensurointiperiaatteet sensuroitaville, koska ei ole sotasensuurin kaltaista koneistoa.

    JK:"Tämä siitä huolimatta, että oma blogini on jälkimoderoitu, ja vieläpä rankasti, vain rekisteröityneet ihmiset, joiden henkilöllisyys on tiedossani, saavat viestit näkyviin. Oma blogini on kuitenkin vain harrasteblogi, joka toisinaan saattaa olla viikon automaattipäivityksellä, näin esim lomaillessani se tuottaa edelleen kolmesta viiteen aloitusta päivässä."

    - Internetissä kaikki ovat tasa-arvoisia. Koska sananvapaudelle verkossa on tullut merkitystä siksi, että iltapäivälehdet bongaavat sieltä ideioita, pitää sitä tietenkin rajoittaa keinoin, jotka ovat tuttuja totalitaristisista maista. Tämän vuoksi "harrasteblogi" koetaan kauhuskenaariossa yhtä vaarallisena kuin Helsingin Sanomat, Yleisradio tai STT - tai vaikuttavana.

    - Oikeastaan avoimmuuden aikakautena kirjoittaminen muulla kuin henkilötunnuksella pitäisi kieltää. Myös äänestyssalaisuus on avoimessa yhteiskunnassa melko turha - eikö vain? Rehellisellä veronmaksjalla ei ole mitään salattavaa tai oikeastaan yksityistäkään...

    VastaaPoista
  21. Olet kyllä väärässä itse. Sananvapaus tarkoittaa nimenomaan sitä, että saat sanoa aivan mitä tahansa ilman valtion puuttumista siihen. Kunnianloukkaslaki jne. ovat laissakin nimetty sananvapautta rajoittaviksi laeiksi!!!

    VastaaPoista
  22. Ja asianomistajarikos ei ole rikos ennen kuin asianomistaja tekee siitä ilmoituksen. Sen takia ylläpitäjillä ei ole mitään velvollisuutta poistaa viestejä ennen kuin siitä on tullut rikos. Toki asia voi muuttua, jos Puumalaiset ja muut hörhöt saavat tahtonsa ennakkosensuurista läpi...

    VastaaPoista
  23. http://www.usenet.com/

    wikipedia;

    Usenet (USEr NETwork) is a global, distributed Internet discussion system that evolved from a general purpose UUCP network of the same name.

    It was conceived by Duke University graduate students Tom Truscott and Jim Ellis in 1979.

    Users read and post e-mail-like messages (called "articles") to a number of distributed newsgroups, categories that resemble bulletin board systems in most respects.

    The medium is distributed among a large number of servers, which store and forward messages to one another. Individual users download and post messages to a single server, usually operated by their ISP or university, and the servers exchange the messages between each other.

    Usenet has been described as system of online collaboration and interaction similar to today's Web 2.0.

    It has also been pointed out that its decentralized structure makes it more democratic than Web 2.0.

    VastaaPoista
  24. En tiedä, hakeeko Illman tässä ennakkosensuuria vai moderointia. Ennakkosensuuri on tällä hetkellä käytössä esim. Hesarin keskustelupalstalla, joka onkin hyvä esimerkki sellaisesta palstasta, jota moderoidaan selkeästi poliittisin perustein: väärää mielipidettä edustavat viestit jätetään julkaisematta, vaikka ne olisivat sisällöltään täysin asiallisia.

    Koska ketään ei oikeasti kiinnosta, mitä Susan Kurosesta on kirjoitettu netissä, voimme pitää melko varmana, että Illman on huolissaan aivan toisenlaisesta kirjoittelusta. Korostamalla keskustelupalstojen ja valvojien rikosoikeudellista vastuuta Illman haluaa selvästi saada valvojat toimimaan entistä tiukemmin. Koska rajanveto mielipiteiden ja loukkaaviksi tai rikollisiksi tulkittavien viestien välillä on hankalaa jopa juristille, tämä tarkoittaisi käytännössä, että ihan sallittuja mielipiteitä poistettaisiin varmuuden vuoksi.

    Samaan aikaan toinen korkea valtion virkamies, vähemmistövaltuutettu Puumalainen, ehdottaa teknisiin estolistoihin perustuvaa netin ennakkosensuuria a la Kiina keinoksi taistelussa "nettirasismia" vastaan. Puumalaisen mukaan "Erityisesti tulisi puuttua niiden toimintaan, jotka pyrkivät julkisuuden avulla ylläpitämään maahanmuuttajavastaista asenneilmastoa." Tämä tarkoittaa sitä, että jos minä kirjoitan blogiini, että huutavasta työvoimapulasta huolimatta Suomi ei tarvitse lisää maahanmuuttajia, niin kyseessä on selvästi maahanmuuttajavastainen lausunto ja blogini joutuu Puumalaisen sulkulistalle. Ja jos minä kirjoitan jollekin yleiselle keskustelupalstalle, että afrikkalaiset maahanmuuttajat eivät ole ratkaisu Suomen huutavaan työvoimapulaan, niin kyseessä on yhä mielipide, joka on jopa perusteltavissa tilastoilla ja muilla faktoilla. Mutta kuka tahansa moderaattori pelkää valtionsyyttäjää niin paljon, että poistaa tuon viestin välittömästi, koska se on helppo tulkita nykyisessä poliittisesti ylikorrektissa mielipideilmastossa "rasismiksi".

    Kaksi korkeaa virkamiestä siis ajaa samaan aikaan sananvapauden rajoittamista ja oman poliittisen näkemyksensä vastaisten mielipiteiden kieltämistä. Kyllä tuosta kannattaisi jo vähän huolestua, paitsi jos itsekin sattuu olemaan totalitarismin kannattaja.

    VastaaPoista
  25. Ei tässä voi muuta kuin nyökytellä Kemppisen argumentoinnille. Ainoastaan se jäi mietityttämään, että mistä Kemppinen niin varmuudella voi sanoa, etteivät Jäppinen ja/tai Räsänen olisi tyhmiä tai ainakin paskoja?

    En mitenkään haasta riitaa kenenkään kanssa. Jäin vain miettimään mainittua asiaa, kun Kemppinen itse otti asian tässä valossa esille.

    VastaaPoista
  26. Olen periaatteessa joskaan en käytännössä (henkilökohtaisesti) ns. tervejärkisen jälkimoderoinnin kannalla.

    Mitä tällainen lopulta lienee ja onko sitä edes olemassa (tosin Kemppisen perustelut omalla kohdallaan ovat ymmärrettäviä.), jos ajattelemme asiaa sananvapauden kannalta, jäänee periaatteessa varsin abstraktiksi ja siten yksittäisissä tapauksissa hyvin epäselväksi asiaksi.

    Itse en moderoi millään tavoin vähäisiä blogiini tulevia kommentteja.

    Mikäli tähän ilmenee (kuten (vain) pari kolme kertaa on käynyt) tarvetta, pyrin tekemään inhorealistisella kielenkäytölläni selväksi, mitä mieltä olen ko. kommentaattorista mielipiteineen.

    Tällä tavoin ei tietenkään välttämättä voi vaikuttaa esim. 'puolipsykopaatteihin', joita keskustelupalstoilta joskus löytyy, mutta mm. juuri siksi jälkimoderointi onkin tarpeen.

    Vapaus ei ylipäätään milloinkaan voi olla absoluttista vapautta kaikista rajoitteista.
    Jos asia näin ymmärretään, on siirrytty pelkän mielivallan piiriin.

    VastaaPoista
  27. Ad Sattuma:

    Kirjoitin epäselvästi. Tarkoitin:

    "Toimitusjohtaja N.N. pisti laittomasti liiveihinsä yhtiölleen kuuluvia rahoja."

    Korruptio on eri asia, josta keskustelen mielelläni, mutta tänään puhumme sananvapaudesta. Jos katselet blogiani, huomaat että olen kirjoittanut jatkuvasti mm. optioista. "Miksi Mikael Lilius ei pääse taivaaseen."

    VastaaPoista
  28. Ad S:

    Minulla on sama epäily. Tuomarit ja syyttäjät saattavat olla aivan pihalla. Sen sijaan esimerkiksi liikenneminiseriössä on aitoa asiantuntemusta.

    Hallitusohjelmassa luvataan rakentaa yhteyksiä näiden välille, kkska ubicompien tullessa tilanne menee moninkertaisesti kauheammaksi - on menossa, on ehkä jo mennyt.

    Vedän ubicompin keskusteluun, koska silloin ihmiset voivat tietämättään "syyllistyä" vaikka mihin ja joutua kaikenlaisen urkinnan kohteeksi. Enää ei ole vainoharhaisuutta ajatella, että hissit ja automaattiovet vakoilevat kännyköitämme.

    VastaaPoista
  29. Ad Omnia:

    Netin rannattomuus on totinen totuus, mutta emme me voi jättää suomenkielisiä ongelmia pahuutensa valtaan sen takia että maailmalla ja kyberavaruudessa on niin paljon syntisiä.

    VastaaPoista
  30. Ad Anonyymi (1st amendment):

    Muutos ei varmaan näy kadulle, mutta näkyy tuomioistuinten ratkaisuissa ja hallintokäytännössä. Patriot Act oli käänne.

    VastaaPoista
  31. Ad Kai Puolamäki:

    Erittäin painava puheenvuoro (kuten Sinulla yleensäkin).

    Blogini on ehkä huono esimerkki, koska usein ilmaistu tarkoitukseni on postata päivittäin ja edistää juuri tällaista keskustelua.

    Illmanin kritiikissäsi saatat olla oikeassa.

    Periaatteesi, jonka mukaan kukin vastaa kohdaltaan, on oikea, mutta ei sovellu aivan kaikkiin tapauksiin. Olisikohan niin, että esimerkiksi kommentoimalla minun blogiani saa merkittävästi enemmän lukijoita kuin keskustelupalastalla?

    Jos näin olisi, pitäisin luonnollisena, että minulla olisi jokin vastuu tästä kokonaisuudesta.

    Minä moderoin etukäteen, en jälkikäteen. Etukäteismoderoitu eli minun kommentteihin lähettämäni aineisto on lain tarkoittamalla tavalla "tuottamaani".

    VastaaPoista
  32. "Erastotenes Aleksandrialaiselle"

    Ei saa julkaista tietoa joka saattaa ihmisen inhon ja halveksunnan kohteeksi.

    VastaaPoista
  33. Jos joskus erehtyy vaikka sellaiselle blogille, kuin DisplayBlog, saattaa huomata että kehitystä ei voi estää tai se on hidasta, näkökulmasta riippuen.

    Ja vaikka Lindsay lempi rannalla ja vilautti rintaa, niin siitä huolimatta sitä saattaa huomata seuraavankin uutisen;

    Etelä-Korean LG Philips LCD on kehittänyt ensimmäisen A4-kokoisen, värillisen elektronisen paperin. Kyseessä on paperin paksuinen, taivuteltava näyttöpaneeli.
    LG:n elektroninen paperi on läpimitaltaan 14,1 tuumaa, 35,9 senttiä ja paksuudeltaan 0,3 millimetriä. Se pystyy näyttämään jopa 4 096 väriä.
    Paperin kehitystyössä on otettu huomioon energiaystävällisyys, sillä näyttö kuluttaa virtaa vain kuvan vaihtuessa
    - Tämä on näyttöjen uusi sukupolvi, LG:n teknologiajohtaja Chung In-Jae totesi AFP:n mukaan.
    Chungin mukaan mahdollisia käyttökohteita on suuri määrä. - Asiakkaamme voivat kehittää uusia tuotteita, jotka ovat käytännöllisiä ja säästävät ympäristöä.
    LG Philips kehitti mustavalkoisen 10,1 -tuuman näytön lokakuussa 2005 ja 14,1-tuumaisen toukokuussa 2006.

    No kyseisen keksinnön toteutuskelpoista versiota monet ovat varmaan odotelleet kuin kuuta nousevaksi, mutta ehkä se nyt on tässä ehkä ei.

    Ehkä ei.

    Mutta mielikuvittelen, että olisi.

    Ehkä sen voisi ympätä iPodiin ja imuttaa sinne luettavaa.
    Olisi ratikoissa ja busseissa jokaisen penkin takana ko sydeemi. Olisi junissa saatavilla ja lentokoneissa ja takseissa.
    Wlan, sen puitteissa tai jonkun vastaavan.

    Esim kun Kari Raivion seuraaja ilmoittaisi, että lukukausimaksut nousevat, niin asiasta voisi vaivattomasti lukea jostakin e-paperiin perustuvasta namiskuukkelista.

    Ei tarvitsisi tihruta kommunikaattoria tai odottaa, että pääsisi tietokoneen luo. Ja muutakin voisi tietysti samalla tavalla julkaista ja nopeasti. Jos asian yhteyteen vielä ympätään tätä mielipiteiden vaihtoa, niin

    kuka sitä kaikkea valvoisi, tämän entisenkään lisäksi.

    Kirjoitit, että Suomen laki ei ulotu YouTubeen. Alkoi mietityttämään, että entä nuo EU-lait.

    Googlettamalla löytyi kaikenlaista .... mutta suunnilleen se mitä ajoin takaa löytyi toveri Seppäsen sivuilta, yritin vähän lyhennellä, mutta .... niin,

    En ole tässä ottamassa kantaa puoleen tai toiseen, en myöskään tämän EU:n suhteen, mutta utelias kun olen...

    merkittävä oli EY-tuomioistuimen päätös 13.9.2005.
 
Päätös liittyi juttuun, jossa kantajana oli Euroopan komissio, jota Euroopan parlamentti tuki, ja vastaajana jäsenvaltioita edustava neuvosto.
 
Pohjana oli se neuvoston puitepäätös, jonka jäsenmaat olivat tehneet 27.1.2003 yhteisestä toimintatavasta suhtautumisesta tiettyjen EU:n ympäristölakien rikkomiseen.

    Rangaistusseuraamukset neuvosto oli jättänyt kansalliseen toimivaltaan päätettäväksi jäsenmaiden parlamenteissa.

    Tuomioistuin ..... päätti, että vaikka yleissäännön mukaan rikoslaki ja rikosoikeudenkäyntitapa eivät kuulu yhteisön toimivaltaan, "se ei kuitenkaan estä yhteisön lainsäädännöllä... pantamasta toimeen toimia, joilla on yhteys jäsenvaltioiden rikoslainsäädäntöön... taatakseen sen, että hyväksytyt säännöt... ovat täysin tehokkaita".
 
Yksitoista jäsenmaata, mukaan luettuna suuret maat Saksa, Ranska ja Englanti ja myös pieni Suomi, halusivat säilyttää rikosten rangaistukset kansallisessa toimivallassa.
    
..... sen seurauksena EU tulee säätämään rikoksille entistä enemmän euroseuraamuksia.

    Kuis on?

    VastaaPoista
  34. Sehän on sama millä serverillä niitä rikoksia tekee, jos seuraus ilmenee Suomessa - ja internetin kautta tehtynä kyllä ilmenee.

    RL 1:10§

    Rikos katsotaan tehdyksi sekä siellä, missä rikollinen teko suoritettiin, että siellä, missä rikoksen tunnusmerkistön mukainen seuraus ilmeni.

    Jos tässä tai ulkomailla näppäilen jenkkiserverilleni sontaa, niin Suomessahan se on tehty. Ei auta Youtubet sun muut.

    VastaaPoista
  35. Jukka Kemppinen: "Jos näin olisi, pitäisin luonnollisena, että minulla olisi jokin vastuu tästä kokonaisuudesta."

    Minustakin on luonnollista, että mitä toimitetumpaa sisältö on, sitä lähempänä ollaan perinteistä toimitettua julkaisua.

    Jos etukäteismoderoidussa keskustelussa moderaattori esimerkiksi päästäisi tietoisesti läpi viestin, jonka hänen pitäisi ymmärtää olevan laiton (esim. yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen), veikkaisin että moderaattorille(kin) rapsahtaisi tuomio voimassa olevan lainsäädännön perusteella. Tähän ei minusta tarvita mitään nettiä koskevia erikoislakeja, jollaista mm. syyttäjä Illman ehdotti.

    Yleensä viestin laittomuuden selvittäminen ei kuitenkaan ole näin helppoa.

    Jos asianosainen (esim. se joka kokee kunniaansa loukatun) haluaa verkkokeskustelusta viestin pois, antaa joukkoviestinnän vastuulain (laki sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä) 5 luku tähän keinon: tuomioistuimelle voi esittää materiaalin poistopyynnön ja tuomioistuimen on käsiteltävä asia kiireellisenä.

    Laki siis antaa keinot esimerkiksi loukkaavien viestien poistamiseen. (Toinen asia on miten poistaminen onnistuu teknisesti.) Tuntuu, että asiaa koskevassa keskustelussa tämä mahdollisuus usein unohdetaan.

    Minusta olisi outoa, jos keskusteluryhmän ylläpitäjä voisi saada tällaisessa tapauksessa jonkun muun keskusteluryhmään lähettämästä viestistä tuomion pelkästään sillä perusteella, että asianomistaja (esim. jonka kunniaa on loukattu) on ilmoittanut ylläpitäjällä viestin olevan "laiton" viitsimättä kuitenkaan esittää tuomioistuimelle materiaalin poistopyyntöä.

    Toki käytännössä esimerkiksi blogin ylläpitäjän voi olla hyvin järkevää karsia asiattomat viestit, viestien mahdollisesta laittomuudesta riippumatta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että moderoinnin puuttumisesta pitäisi rangaista.

    VastaaPoista
  36. toipila

    Olet helmi kommentaattorien joukossa!
    Paljastit jopa Kemppisen salaisen intention.

    Miten noin ovelaa kykenisi edes moderoimaan..?

    VastaaPoista
  37. Ad Jeps:

    Esimerkkiini kuuluu huutomerkki. Tarkoitin siis yllytystä rikokseen.
    Halusin kouriintuntuvamman esimerkin kuin pelkkä yllytys kansanryhmää vastaan.

    Siis esimerkki muuteettuna: "Polttakaamme maanantaihin mennessä kaikkien Espoon poliisien autotallit."

    VastaaPoista
  38. Mitä eroa sillä on, kirjoittaako tuollaista, vai supsuttaako toisen korvaan, että mene ja hakkaa tuo. Rikoslaki sanoo tuota menettelyä yllytykseksi rikokseen. Sensuuri tarkoittaa järjestelmää, jossa mm. kirjoitusten sisältö tarkastetaan etukäteen, ennen niiden julkaisemista.

    Ilman muuta ja se on ymmärrettävää. Mitä en kuitenkaan ymmärrä on kunnianloukkauksen rangaistavuus silloin kun kyseessä ei ole tietoinen ja tarkoituksellinen väärän informaation luovuttaminen toisesta ihmisestä, vieläpä vahingoittamistarkoituksessa, eikä myöskään yllytys vahingontekoon. Jos joku kutsuu henkilöä X tyhmäksi, laki voi sen kiistää, mutta väite tuollaisen solvauksen vahingoittavuudesta menee mielestäni liian pitkälle (en siis esimerkiksi myöskään katso sananvapauden tulevan määritellyksi positivistisen lakiin sidotun oikeuskäsityksen kautta, vaan suon sille poliittisesti transsendenssin).

    Edellisellä en tarkoita, ettäkö kaipaan itselleni tilaisuutta edes kimmastumisen hetkellä solvata toista ihmistä. Se tuntuu tarpeettomalta ja suorastaan, ja tämä on minun näkemykseni, vähäpätöiseltä tavalta suhtautua toisiin ihmisiin. Silti en katso, että tyhmäksi kutsumisesta saa rangaista.

    Palaan jo aikaisemmin siteeraamaani Dworkiniin: "Even bigots and Holocaust deniers must have their say."

    Siivoa kieltä ja harkittuja argumentteja on verrattaen helppo suvaita. Sananvapaus on korkeampi ihanne.

    VastaaPoista
  39. Petja Jäppinen: "Ja jälkimoderaatio on myös tehokkaampaa, sillä se jättää jäljen."

    Jääkö jälkimoderaatiosta jälki? Pitäisikö jäädä? Ennakkosensuroidussa lehdistössähän on aina joskus valkeita palstoja, täytettä kun ei ole ehditty/haluttu hankkia. Tyhjäkin paperi lehdessä tulee kalliiksi, sähköisessä mediassa on toiset mahdollisuudet. Eikö riittävän kuvan saamiseksi olisi tarpeen nähdä, vaikkapa "site meterin" tavoin, paitsi hitit ja kommentit, myös poismoderoitujen määrä per postaus?

    Jos omalla nukkuvalla blogillani olisi esimerkiksi villisti itsekehuisia postauksiani ja paljon liikennettä (dream on...)sekä muutama kannustava kommentti, voisi olla olennaista nähdä esittämättä jätettyjen kommenttien (vastalauseiden) satamäärä.

    VastaaPoista
  40. Ad Mikko:

    Painava puheenvuoro, varsinkin tuo "katharsis-teoria".

    Arkikokemus vahvistaa, että tilaisuus meluta mielipiteistään päästää paineita ja toisaalta vanhastaan nyrkkiä on pidetty kielen korvikkeena. Joka ei osaa puhua, lyö.

    VastaaPoista
  41. Ad Omnia:

    Voi olla, että kirjoitan koonnoksen näiden kommenttien johdosta.

    Kommenteissa vilahtelee absolutistinen sananvapauskäsitys. Se on mielestäni selvästi väärä, koska kunnianloukkaus ei ole alkuunkaan ainoa "rajoitus".

    Jos kirjoitan Sinulle kirjeen:"Ellet maksa viimeistään huomenna klo 18 100 000 euroa käteisellä, surmaan lapsesi, jonka äsken kaappasin" - kysymyksessä on sellainen viesti, jolla ei ole mitään yhteyttä sananvapauteen.

    Jos kirjoitan blogiini tietyn koordinaatit, teko voi olla maanpetos - sotilassalaisuuden julkaiseminen.

    Jos kirjoitan, että N.N. on murhannut M.M.:n, teko on laiton ilmianto.

    Sitten on esimerkiksi pakottaminen, puhumattakaan markkinarikoksista, jollainen on esimerkiksi virheellinen tai riittämätön tiedottaminen pörssiosakkeiden arvoon liittyvistä asioista.

    VastaaPoista
  42. Ad Omnia:

    Yritän tässä ja yleensä muissa postauksissani sivuuttaa asioita, jotka eivät ole välttämättömiä pääasian ymmärtämiseksi.

    Suomen rikoslain alueellinen ulottuvuus, josta tietenkin on määräykset rikoslaissa, on näitä asioita.

    Kommentissa mainittu periaate ei koske vain verkkoviestintää. Rikos- ja vahingonkorvausoikeuden periaate seurauksen ilmenemispaikasa on sinänsä selkeä, mutta todistelu ja haastaminen tuomioistuimeen ovat silti mutkikkaita ja pitkällisiä asioita.

    YouTube luullakseni noudattaa takedown-sääntöä siihen katsomatta, mistä pyynnöt tulevat.

    Tekijänoikeusrikoksissa Venäjä ei noudata ainakaan amerikkalaisten toivomia sääntöjä.

    VastaaPoista
  43. Poliisitoimintahan taitaa puuttua verkosta lähes kokonaan - jos ajattelee tietovirtaa ja väärinkäytöksiä suhteessa valvonnan määrään. Syntyy illuusio, että kaikki on sallittua.
    Vaarallinen illuusio.

    Yksi asia on kyllä huolettanut. Kun on sitä pornoa netissä niin maan perusteellisen paljon. Hakujen top tenissähän se on valloillaan. Mutta vaikka kuinka maturea ja perinteistä tyyliä klikkaa niin kohta huomaa tuijottavansa jotain pervoa ja vaaleanpunaista.
    Illmanin joukot keräävät kuitenkin lokia ja kohta ollaan kaikki harvaan asutun maan peräkammarin poijjaat käräjillä. Selitä siinä sitten, että en minä tahallani tätä kyllä... tuon joo, muttei tätä - kuka sitä nyt tällaista.

    VastaaPoista
  44. Toimiva moderaatio on kommunikointia.

    Mutta ihan ensin pitää ajatella, mitkä ovat saitin tavoitteet, moderaatiotapa ja sen linjaukset valitaan sen mukaan.

    Jos halutaan vain hymistelijöitä, tai muutoin valita se joukko, joka siellä nuoleskelee, valitaan ennakko moderaatio.
    Jos halutaan oikeaa keskustelua, jossa ideat ja ajatukset poukkoilevat, ja josta saattaa tulla uusia, yllättäviä ajatuksia, jopa sellaisia, joita ylläpito ei ymmärrä, valitaan jälkimoderaatio.

    Toimivaa jälkimoderaatiota helpottaa se jos saitilla on rekisteröintipakko ja järjestelmä, joka mahdollistaa henkilöiden tunnistamisen. (Olen eräältä saitilta heittänyt laittomaan uhkauseen syyllistyneen räyhänhengen ulos melkein 50 kertaa, ainakin 30 eri henkilötiedoilla)

    Jälkimoderointi, oikein tehtynä, jättäää yhteisöllisen jäljen, se että viesti poistetaan ja siitä kerrotaan, että tämä viesti ei vastaa palstan käyttäytymissääntöjä vaikuttaa tulevaisuudessa siihen, mitä sinne kirjoitetaan.

    Voisin kirjoittaa asiasta enemmänkin, mutta en ehdi, kun minun pitää kirjoittaa aiheesta enemmänkin.

    VastaaPoista
  45. ei koske vain verkkoviestintää
    vai
    ei vain koske verkkoviestintää

    jos jälkimmäinen niin missä rajaus?

    VastaaPoista
  46. Ad Anonymous klo 21:20

    Ei koske vain verkkoviestintää vaan kaikkia rikoksia.

    Pääpiirteet tässä, rikoslaista:

    6 § (16.8.1996/626) Suomalaisen tekemä rikos
    Suomen kansalaisen Suomen ulkopuolella tekemään rikokseen sovelletaan Suomen lakia.

    11 § (16.8.1996/626) Milloin rikos on tehty vieraan valtion alueella, Suomen lain soveltaminen voidaan perustaa 5, 6 ja 8 §:ään vain, jos rikos myös tekopaikan lain mukaan on rangaistava ja siitä olisi voitu tuomita rangaistus myös tämän vieraan valtion tuomioistuimessa. Rikoksesta ei silloin Suomessa saa tuomita ankarampaa seuraamusta kuin siitä tekopaikan laissa säädetään.

    Rikosasiaa ei saa tutkia Suomessa ilman valtakunnansyyttäjän syytemääräystä, kun:
    1) rikos on tehty ulkomailla; tai
    = = =

    VastaaPoista
  47. Ad Anonymous klo 21.28

    Tietääkseni perusporno on katsojan yksityisasia sekä verkossa että painotuotteissa.

    Peruspornolla tarkoitan kaikkien hyvin tuntemia rajoituksia, joista tunnetuin on lapsiporno.

    VastaaPoista
  48. Arkijärjellä siis: jos suomalainen istuu suomessa ja lataa youtubeen jonnekin jotain rikollista ja sen voi nähdä sitten suomessa, niin on tehty tasan suomessa, eikä youtubea tarvitse vaivata kuin poiston verran, jollei halua kv-prosesseja ja on saanut lokit napattua.

    (Pitäisköhän tästä anonymiteetistä luopua. Joutuisi esittämään kaiken niin paljon harkitsevammin ja menis ilo)

    VastaaPoista
  49. Entä jos luottaisimme siihen moderaatioon, mikä on lukijan päässä. Vapaassa yhteiskunnassa sellainen on tapana. Jos joku kirjoittaa jotain tyhmää, niin skip vaan ja kivat sulle.

    Täs on tietysti se aspekti, että ajatuksen julkaiseminen voi olla rikos. Vähän kuten ristiretkiaikaan - kun sanot uskovasi väärän väriseen jumalaan, niin tulee miekasta, vaikkei se muutoin elämässä näkyisikään. Ihan niin kuin Rushdie pakoili kellarissa, kun oli julkaissut vähän muslimeja mollaavaa tai joku sen pilakuvan.

    Elämme dinosaurusten ja noitavainojen aikaa.

    VastaaPoista
  50. Eikö kuitenkin jo nykyinen lainsäädäntö mahdollista ehdotetun vääränlaisen sisällön kirjoittajien syyttämisen? Mikäli teko on sitä luokkaa, että siitä jokkekulle on haittaa niin joku siitä tekee rikosilmoitksen ja asia tutkitaan normaalissa järjestyksessä.
    Onhan nytkin herjaus kirjattu rikos(?)lakiin, kuten mys rikokseen yllyttäminen.

    Miksi tarvitaan ennakkotarkastus (jonka puuttuminen olisi rangaistavaa) ja jonka järjestäminen on erittäin vaikeaa elleei mahdotonta suurelle osalle kesksutelupalstoja.

    Miten tuollainen järjestelmä hallinnoitaisiin? Tulisiko keskustelupalstan pitäjän rekisteröityä viranomaiselle, jotta mederointivaatimuksen toteutuminen voitaisiin valvoa? Jos moderoinnin puuttuminen olisi rangaistava tulisi se pystyä myös tehokkaasti valvomaan. Muutoin laki on jälleen yksi näennäisratkaisu.

    Kyllä nytkin jokainen itseään kunnioittava ja toimivaa keskustelupalstaa ylläpitävä moderoi pois turhat ja lainvastaiset viestit. Jos ei, nin jossain vaihheesa joku tekee tutkimuspyynnön ja asia tutkitaan.

    Siis missä on uuden lainsäädännön lisäarvo nykytilanteeseen nähden?

    VastaaPoista
  51. Ad Jouni Ilola:

    Ennakkotarkastusta ei tarvita eikä sen järjestäminen ole käytännössä mahdollista.

    Keskustelumme liikkuikin jälkitarkastuksessa eli jälkimodernnoinnissa ja seuraamuksissa, juuri kuten sanoit.

    VastaaPoista
  52. ...Tor-ohjelman käyttö on estetty jäljitettävyyden säilyttämiseksi (tms)...

    Kuullostaa tuulimyllysodalta, jos tuo yleistyy. Genressä lienee muitakin.

    VastaaPoista
  53. Tuota Jukka, kaikella kunnioituksella kysyn, että kirjoititko oheiset lauseet tosissasi.

    ’ Sensuuri tarkoittaa järjestelmää, jossa mm. kirjoitusten sisältö tarkastetaan etukäteen, ennen niiden julkaisemista. Sellaista Suomessa ei ole ollut loppuvuoden 1917 jälkeen, sotavuosia lukuun ottamatta.’

    Käsittääkseni Suomessa vallitsi ylivoimaisesti sensuroiduin järjestelmä sotien jälkeen ja murtuen vasta 1990-luvun alussa Neuvostoliiton romahdukseen ja netin läpimurtoon. Asiaa ei kai muuttane miksikään se, että kyse oli (tosin valvotusta) itsesensuurista. Tuon ajan keskeiset toimijat, poliitikot ja toimittajat, ovat yhä vallassa. Voin olla väärässä, mutta jotenkin mieleen tulee ajatus, että tuota aikaa halutaan epätoivoisesti takaisin näillä sensuurihöpinöillä?

    VastaaPoista
  54. Anonyymi sanoi...

    Sehän on sama millä serverillä niitä rikoksia tekee, jos seuraus ilmenee Suomessa - ja internetin kautta tehtynä kyllä ilmenee.

    RL 1:10§

    Rikos katsotaan tehdyksi sekä siellä, missä rikollinen teko suoritettiin, että siellä, missä rikoksen tunnusmerkistön mukainen seuraus ilmeni.

    Jos tässä tai ulkomailla näppäilen jenkkiserverilleni sontaa, niin Suomessahan se on tehty. Ei auta Youtubet sun muut.

    ---------------------------------

    YouTube ei kuitenkaan noudata vaikutusperiaatteen mukaisen maan lainsäädäntöä, vaan Yhdysvaltain lainsäädäntöä, jonka turvana ovat mm. ydinaseet.

    Näin ollen Thaimaan kuningas ei voi määrätä 15 vuotta vankeutta sille, joka on todistettavasti luokannut häntä tai langetuttaa 15 vuoden vankeusrangaistusta avunannosta Googlen hallituksen jäsenille siitä, että YouTubessa sattuu olevaan hirvittävä rikos.

    Kaikki kannattaa tallentaan Korean demokraattisen kansantasavallan palvelimelle, koska kaikki, mikä siinä maassa on palvelimella, on varmasti siinä maassa laillista. Toisaalta itsenäisenä valtiona se ei tunnusta 200 muun maan kummallista lainsäädäntöä, vaan toimii vakaasti linjallaan.

    Kun sonera-kirja.txt ilmestyi verkkoon, hävisi sen ensimmäisenä englanninkielisiltä palstoilta, jotka olivat yhdysvaltalaisia. Toisin sanoen ne kyettiin sensuroimaan pelkin liikeyhteyksin.

    Sen sijaan ranskankieliseltä palvelimelta se hävisi vasta viikossa.

    Jos sonera-kirja.txt olisi ollut kuubalaisella, venäläisellä tai iranilaisella palvelimella, epäilemättä sensuuritoimiin olisi mennyt kuukausi tai kuukausia.

    Myös EU:ssa on mahdollisuuksia. Spekulaatiot Stasi-listasta julkaistiin Espanjan Uutisissa, joka on hänen majestettinsa Juan Carloksen suojeluksessa.

    Jos artikkeli olisi julkaistu vaikka Viikkolehdesä, olisivat kansalliset viranomaiset ja muut panneet jo syyttäjän asialle.

    Maailman 200:sta valtiosta kannattaa valita sopivimmat ja Suomessa ainoastaan kertoa siitä, mitä ulkomaaiden suojeluksessa olevan sananvapauden piriissä Suomesta kerrotaan.

    Internetin amerikkalainen vapaus on kehitetty kommunistististen ja islamialaisten diktatuurien kaatamiseen. Siksi se sopii myös kristillisdmeokratian, sosialidemokratian sekä sosialibyrokratian uudelleen muokkaamiseen ja päivittämiseen.

    Onneksi Euroopan unioni myöhästyi lähdöstä ja Internetiin pesiytyi klassisesta liberalismista peräisin olevia periaatteita.

    Yleensä toteaisin, että liene parasta tallentaa Suomea koskevat asiat venäisille servereille, koska niitä suojellaan ydinaseilla niin kuin yhdysvaltalaisiakin.

    EU:n ja Venäjän kiristyvät suhteet puolestaan takaavat sen, että virkatyötä saa tehdä runsaasti ennen kuin "tikusta saadaan asiaa".

    VastaaPoista
  55. Ad anonyymi

    Tarkoitin sanoa, että suomalainen likaisen työn tekijä saadaan täällä kyllä vastuuseen. Jenkkilässä on taulu, jonne voi täältä etäkirjoittaa muun muassa Suomessa olevalle yleisölle.
    Googlen hallituksen vastuu on tietysti kiinnostava kysymys, muttei välttämätön edellytys likaisen työn tekijän rankomiseen.

    Ystävällisesti

    VastaaPoista
  56. ad "Thaimaan kuningas ei voi..."

    Itse asiassa voi - eri asia, miten googlen hallitus saataisiin Thaimaaseen käräjille ja istumaan - tai thaimaalaista tuomiota täytäntöön usassa. Suvereeni valtio voi säätää kaikenlaisia lakeja varsinkin, jos ei ole kansainvälisten sopimusten sitoma.

    Thaimaalaista lakia tuskin sovellettaisiin jenkeissä, mutta ystävällismielisen Thaimaan kuningaskunnan päämiestä vastaan tehty rikos voisi kai jenkeissäkin täyttää jotain tuomittavaa. Meillä ainakin on ollut valtion/maanpetossäännöksiä melko väljin kriteerein.

    VastaaPoista
  57. Tämähän se nettinörttien itsepetos on: kun juttu on internetissä - ei voi mitään. Mutta kun voi.

    Jos alittaisin sopivaisuuden riman oikein kunnolla ja nettitavaralla tekisin jotain Saksan lain mukaan kovasti rangaistavaa, niin luovuttamistani saatettaisiin harkita ja Saksaan mennessäni minut saatettaisiin ottaa kiinni käräjiä varten. Vaikka se olisi tehty Youtubessa.

    Internetin avulla voinee muslimivaltioidenkin rikoslakeja rikkoa niin, että on yksi käsi vähemmän jos sattuu myöhemmin lomailemaan sinne suuntaan - riippu ihan sikäläisestä lainsäädännöstä.

    VastaaPoista
  58. Ad AR

    Hyvä ja rakentava puheenvuoro Ranesta. Varmaankin joidenkin kohdalla noin.

    Naamakkain on turvallisempaa viestiä - mielentilat näkyvät, viestiä voi tarkentaa, eikä jää pelipaperia. Se edellyttää, että voi viestiä samaan aikaan - nykyisin harvinaista.

    Joidenkin puheet ymmärtää tekstinä aivan toisin. Kolmas voi sellaisen tekstin varassa joutua ymmälleen.

    VastaaPoista
  59. http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1366032
    http://en.wikipedia.org/wiki/Honeypot_%28espionage%29

    Jotenkin alkaa vaikuttamaan siltä, ettei pelkästään valtionsyyttäjä, vaan myös sisäasiainministeriö on kiinnostunut sananvapauden suitsemisesta.

    Suomi24:ään tulee yli 20 000 viestiä vuorokaudessa, jotain keskusteluja lukee satoja tai tuhansia lukijoita, minkä lisäksi bulevardilehdet keräävät sieltä ideoita.

    Jos onnistutaan kevein perustein järjesteämään riittävän laaja tutkinta, on tietenkin seurauksena näytösoikeudenkäynti, jolla luodaan uutta oikeuskäytäntöä, mitä ei kukaan selväjärkinen enää käy vastustamaan, koska on "ennakkotapaus".

    Itse asiassa vahva aikaisempiin juttuihin vetoaminen, populistinen uutisointi tuottaa tapaoikeuden, koska kukaan ei ole pysäyttämässä huonoa tapaa vetoamalla periaatteisiin.

    Kemppinen laittoi rikoslaista mielenkiintoisen kohdan. Sen mukaan toisen lainsäädännön piirissä tehty teko, joka on Suomessa rangaistava, on rangaistava, mikäli tekijä on Suomen kansalainen.

    Tämä siis edellyttää, että Suomen lainsäädäntö olisi voimassa siellä, missä se ei ole voimassa ja että rikoksen olemassa olo riippuisi tekijän kansalaisuudesta.

    Peruste loukkaa ensinnäkin Yhdistyneiden kansakuntien hyväksymien tunnustettujen valtioiden suvereniteettia ja toisekseen se loukkaa yhdenvertaisuutta lain edessä.

    Miksei Varsinais-Suomessa ole itäsuomalainen tuomiokäytäntö, jos tekijänä on savolainen, karjalainen tai kainuulainen?

    VastaaPoista
  60. Kiitokset hienosta ja uusia näkökulmia avaavasta blogista.

    Illmanista: en millään jaksa uskoa, että Kurosta piikittelevät kommentit ajaisivat valtionsyyttäjää noin rajuihin toimiin. Ennemminkin uskoisin, että mies on huolissaan oletetusta nettirasismista. Väitöskirjansakin käsitteli samoja aihepiirejä. Kirjoitin eilen aiheesta muutaman sanan.

    VastaaPoista
  61. ad "Tämä siis edellyttää, että Suomen lainsäädäntö olisi voimassa siellä, missä se ei ole voimassa"

    Väärä johtopäätös.

    Vaikka serveri on jenkeissä, niin suomesta käsin voi sen avulla tehdä rikoksen, jonka vaikutukset näkyvät suomessa. (tämä on vain yksi osa tarinaa... sitten on ne ulkomailla tehdyt rikokset, jotka kohdistuvat suomeen tai... jne variaatioita riittää, ks RL http://www.finlex.fi)

    Jos rangaistukset ovat liian lieviä siellä Turun puolessa, niin kokeilkaa välillä nimityttää ulkoturkulaisia. Kyllä ne käytännöt siitä tasoittuvat :)

    VastaaPoista
  62. Tämä naurettava jeesustelu sananvapaudesta ja internetistä pitäisi jo lopettaa. Sananvapaus on internetissä ihan sama asia kuin muuallakin...

    Mutta minun mielestä lakimiehet tulkitsevat internettiin lakejaan, kuin ne olisivat kaikki kirjoitettuja julkaisuja. Internettiä pitäisi keskustelualueineen ja palstoineen ajatella enemmän torikahviloina, busseina, ykistyisyystilaisuuksina (kaikkiin paikkoihin ei pääse internetissäkään), eikä suinkaan julkaistuina kirjotuksina tai lehtien mielipidekanavina.

    Moderointia varmasti tarvitaan suomi24.fi tapaisilla keskustelualueilla, mutta entäpä sitten internetin lukemattomat täysin anonyymit palvelut, jotka eivät todellakaan loggaa mitään kirjoittajistaan ja joita ei ketään kiinnosta moderoida ja ovat ulkomailla, hajauttetuina yksityisille palvelimille jne.

    Miksi alkaa säätämään tai edes puhua lain tarpeesta, asioille joita ei voida mitenkään valvoa. Vaikka olisi miten silmää tekevä valtion ylin syyttäjä niin ei hänkään pysty esim. ottamaan selvää, kuka on lähettänyt viestin erääseen anonyymiydestään tunnettuun paikkaan saksalaisen anonyymin proxyn kautta?

    Voihan hän yrittää hakea vaikka mistä vaadetta poistaa nettisivujen sisältö, mutta senkin onnistuminen on kyseenalaista ja lisäksi se mikä nettiin on kerran laitettu on siellä aina.. kuten vaikka jokin aika sitten kohua herättänyt varusmiesten seksi-video.

    Tämmöisten lakien säätäminen on turhaa ajan ja rahan haaskausta. Käytetään asiaan menevät rahat vaikka ennemin parantamaan Kiinan sanavapauden tilaa, niin saadaa tästäkin jotain hyötyä!

    VastaaPoista
  63. ad anonyymi

    Tuo, että nettiä pitäisi painotuotteen sijasta pitää kahvilana tai torikokouksena on tuttu ajatus.

    Olisihan mukava sellainen satumaa, jossa voisi sanoa ja näyttää ihan mitä vaan kaikille niille, jotka haluavat kuunnella ja katsoa.
    Mutta kun elämä ei ole sellaista vielä tähän saakka koskaan ollut. Ei myöskään torikahvilassa.

    se, että yhteiskunnan normistoa aletaan jälkijunassa valvoa myös internetissä on ihan hyvä asia.

    Kuten muualla, netissäkin voivat silti elää hämärät kuppilat - koska kontrolli ei kaikkialle ehdi. Lepäämättömät bittinikkarit ovat todennäköisesti virkapäivää tekevien tavoittamattomissa - aina vähän.

    VastaaPoista
  64. Näin se on Hyde Parkissakin:

    north-east corner of Hyde Park in London, England. Speakers are allowed to speak as long as the police consider their speeches do not breach the law. Contrary to popular mythology there is no immunity from the law nor are any subjects proscribed. In practice the police tend to be quite tolerant and intervene either when they receive a complaint or when they hear bad language.

    VastaaPoista
  65. Niin että tämäpä vittua

    Ihmiset haluavat varjosta heittää julkisuuteen mitä sylki suuhun tuo. Lampaita.

    Nimellään, jos julkaisee, niin ainakin saa vastata. Anonyyminä jos julkaisee, niin kaikkien pitäisi käsittää, että tuo voi olla varsin pehmeää, eikä kannata ottaa nokkiinsa vaikka anonyymi haukkuisi heteroa homoksi tai homoa heteroksi. Anonyymi ei koskaan läpäise lähdekritiikkiä. Sellainen on vain veijari, joka puhuu mitä sattuu. Sanoipa Sonerasta tai Putinista mitä tahansa. Koirat älähtävät, jos kalikka osuu. Anonyymin heitoista ei kannata älähtää, koska älähtäminen on tunnustus.

    VastaaPoista
  66. kysymys:
    no mitä jos sanot että ilmoituksen jättäjä on tyhmä ym, mutta et mainitse jäppistä nimeltä eikä nimi käy ilmoituksesta ilmi,puh no sekä ei-sukunimellinen spostiosoite sen sijaan käyvät, muuttuko tilanne vai onko teko edelleen samalla tavalla moitittava kuin jäppisen haukkuminen tyhmäksi nimeltä kutsuen.ja mitä jos jätät aiheettomia varoituksia osto myynti palstalla ilmoituksen jättäjästä ,täyttyykö rikoslain pykälät

    VastaaPoista
  67. Jari Jokinen, GoldenWorks-tuotantoyhtiön "tiedoittaja" plagioi tekstinne Imperiumin keskustelualueelle: http://www.imperiumi.net/phpBB2/viewtopic.php?p=601680#601680

    Kyseisessä ketjussa on käsitelty GoldenWorksin edustaman muusikon, Timo Tolkin, uusinta albumia ja siihen liittynyttä kohua. Herra Jokinen saapui jossain vaiheessa paikalle uhaten keskustelijoita kunnianloukkaussyytteillä.

    Mielenkiintoista keskustelua, suosittelen.

    VastaaPoista
  68. Hmmm.. siis onko tämä Jukka Kemppinen se tuomari joka erotettiin virastaan?? tuo oli siis kysymyslause eikä aiheuta moderointia eli sensuuria. Moderointi=sensurointia joka on sananvapauden estämistä ja täten yk:n ihmisoikeuksien ja suomen perustuslain vastaista toimintaa. Moderointi on vain nyky keksitty sana korvaamaan sensurointi sanaa (modifioida=muutella,muuntaa, modernisoida= uudistaa) joista yhdistettynä osista muodostuu sanahirviö moderoida joka ei siis ole edes suomalainen. Oikeassa elämässä ja verkossa moderointi on sensurointia. Sensuuri= jonkin asian tai kirjoituksen poistamista tai muuttamista siihen muotoon ettei siitä aiheudu vaaraa tai haittaa yhteiskunnalle tai yksilölle tai asia olisi muuten salainen jonka esiin tuleminen voisi haitata yhteiskunnan toimia. Sananvapaus yksinkertaisesti kuten se perustuslaissakin on "jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja,mielipiteitä ja muita viestejä KENENKÄÄN ENNAKOLTA ESTÄMÄTTÄ. Tarkempia säännöksiä sananvapauden käyttämisestä annetaan lailla.". MITEN TUO PITÄÄ ent. TUOMARIN MIELESTÄ LUKEA SITTEN JOS TEIDÄN ON NIIN VAIKEA KÄSITTÄÄ sana muotoa "ennakolta estämättä" Ne teidän vertauksennekaan ei todellisuudessa edes kestä päivänvaloa. AIKA KÖKKÖÄ VERRATA LAITONTA UHKAUSTA JA MIELIPIDETTÄ TOISIINSA. Laiton uhkaus on suora uhkaus jonkun henkeen tai terveyteen eli tyyliin "tapan sinut". Laiton uhkaus ei ole Tyyliin "sinne pitäisi viedä pommi" tai "siihen osoitteeseen pitäisi viedä pommi" tuo on pelkkä mielipide ja ei uhkaa ketään erityisesti. Huomaa että sanamuoto "sinne pitäisi" ilmaisee kyseessä olevan mielipide. Sananvapaus tarkoittaa todellisuudessa sitä että kukaan ei saa estää, jos minä esim. kirjoitan "somalit ja muut maahanmuuttajat pitää tappaa" on minun mielipiteeni ja sen julkaisemista ei saa kukaan estää tai olla esittämättä missään julkisessa tietolähteessä, oli se sitten sanomalehti, verkkolehti tai jonkun plogi mihin saa vapaasti kommentoida, nin kenelläkään ei ole oikeutta estää sitä tai moderoida. Sananvapaus tarkoittaa sitä että se joka kirjoittaa ottaa vastuun kirjoituksestaan. Aika kökköä ja ihmisten aliarvioimista sinunkaan esittää että kyllä toimitus voi olla julkaisematta tai julkaista moderoinnin jälkeen, se olisi ennakkosensuuria ja perustuslain vastaista. toimittajan vastuu ja päätoimittajan vastuu taasen tarkoittaa toimittajan vastuuta omasta kirjoituksesta ja päätoimittajan vastuu taasen häneen suoraan alaisuudessa olevan toimittajan kirjoituksesta eikä jonkun kansalaisen kirjoituksesta vastuussa olemista. En ihmettele suomen oikeuslaitoksen ala-arvoisuutta ja toimintaa.. Poliisit,tuomarit ja muut oikeusistuimissa toimivat päättäjäelimet pitäisi laittaa jonoon ja viisi ensimmäistä viedä saunan taakse ja kuudennelta kysyä joko alkaa toimimaan suomen lakien mukaan niin kuin laissa onkin ja jos vastaus olisi että toimin ohjeiden mukaan, niin eikun saunan taakse ja tätä jatkettaisiin niin kauan kuin alkaisi tuleen vastaus,että toimin suomen lakien mukaan. (Tied. kopioin tekstini talteen itselleni ja tulen julkaisemaan lyhentämättömänä kyllä muuallakin)

    VastaaPoista
  69. Tänään on sanavapauden päivä. Sanavapaus merkitsee myös vastuuta. "Poikkeavuuskriittinen" sanankäyttö mrkitsee sananvapauden väärinkäyttöä jolla on vakavat seuraamukset.

    Suomi johtaa Euroopan itsemurhatilastoja Liettuan jälkeen - "syrjintäkriittisellä" sananvapaudella oikeutetaan erillaisen lähimmäisen kaltoinkohtelu.

    Autismin kirjon ihmiset eivät tee itsemurhia vain siksi, että he kuuluvat autismin kirjoon. Neteistä ei tee autisteja se, että tekevät itsemurhan.

    Kun itsemurhien taustoja on tutkittu, niin takana on epäoikeudenmukainen kohtelu ja kiusaaminen. Lopettamalla autistisen lapsen tai nuoren syrjinnän päästään myös suuresta osasta tarpeettomia tragdioita.

    Nykyinen yhteiskunnan imapiiri tukee yhä enemmän syrjintää ja asenteet kiusattuja kohtaan kovenevat ja kiusaajien käyttiämiä kielikuvia eli "vammaiskriittisyyttä" ymmärretään ja "syrjinnän kritiikillä" ja sanan vapaudella puolustetaan toimintaa vahvojen ehdoilla.

    VastaaPoista