Sivun näyttöjä yhteensä

11. toukokuuta 2007

Ruotsalaiset ovat parempia

Varför är svenskarna så överlägsna jämförda med oss, finnar, dock möjligen inte med finländarna?

Tapahtuvat liittyvät kirjoihin ja menivät näin. Maailmalla on salaperäisiä ihmisiä, jotka kunniallisen julkisivun takana ovat jazzin harrastajia. Esimerkki on Eric Hobsbawm.

Hän on yksi tunnetuimpia akateemisia historiantutkijoita ja sitä miellyttävää brittiläistä lajia, joka on parantunut – enimmäkseen – kommunismin aatteesta. Kysymyksessä on siis sama sukukunta, jota edellisen sukupolven aikana edustivat Isaac Deutsche ja Isaiah Berlin.

Hobsbawmin kirjoista ”Äärimmäisyyksien aika, lyhyt 1900-luku” on suositeltava, mutta kehotan suureen varovaisuuteen ja neuvon lukemaan ainakin yhden kilpailevan teoksen sen rinnalla. Suositukseni on ainakin poliittisesti suhteellisen neutraali tai oikeistolainen Sir Martin Gilbert. Hobsbawm itsekin on julkaissut pienen selittelyniteen isoon kirjaansa.

Hobsbawmin Age of Revolution, Age of Empire ja Age of Capital ovat kumminkin olleet vuosikymmeniä kurssikirjoja. Hänen paras kirjansa muuten on Bandits, ryöväreiden historia.

Mutta tämä akateeminen tutkija oli sanomalehden jazzarvostelija ja rohkaistui lopulta 1989 julkaisemaankin musiikkijuttunsa myös kirjana (”The Jazz Scene”). Jutut eivät ole huonoja.

Yllättäen havaitsin Amazonista, jonka kustomointia (suosituksia sinulle) on maailman ihme, että kaikista mahdollisista kirjoista Shapiron ja Hentoffin ”Hear me Talking to Ya. The Story of Jazz As Told By The Men Who Made It” on äkkiarvaamatta ilmestynyt pokkaria. Tuossa se nyt on. Se ilmestyi yli 50 vuotta sitten, ja niinpä siinä on järkyttävää haastatteluaineistoa. Joku kuvailee, miltä Buddy Boldenin soitto kuulosti New Orleansin kattojen yllä ja miten Bix Beiderbecke ajautui varhaiseen tuhoon. Jelly Roll Morton rupattalee pianonsoiton taiteesta ja niin poispäin.

Kirjan pitkä poissaolo markkinoilta johtui kukaties tekijänoikeussyistä. Siinä on paljon alkujaan tai myöhemmin muualla julkaistua aineistoa

Sekä Hentoff että Shapiro ovat olleet kauan erittäin arvostettuja jazzin ja muun rytmimusiikin asiantuntijoita. Voi olla ettei tämä muinoinen kirja ole innostanut heitä itseäänkään.

Suomessa sillä on merkitystä. Antti Einiön suomennos ”Jazzin vaiheita” ilmestyi 1958 ja oli ainakin minun näkökulmastani ensimmäinen kirja jazzista, josta en mitään ymmärtänyt. Vuonna 1963 tuli Marshall W. Stearnsin kirja.

Tunsimme Louis Armstrongin (neljä kappaletta) ja tiesimme että Duke Ellington on olemassa. Muutoin jazz oli helsinkiläisten ja ruotsinkielisten asia.

Kun en ole kiinnostunut musiikista enkä taiteista, kului vuosi tai kaksi ennen kuin Pekka Gronow sanoi että Kalliossa on jokin myymälä, jossa myydään jazz-levyjä huokealla ja että on sellainen Charlien Parker. Hölkkäsin myymälään. Olen ostanut Parkerin tuotannon kokonaisuudessaan neljään tai viiteen kertaan ja tulin hiukan surulliseksi, kun Verve CD-sarjan jälkeen Anttilasta löytyi vielä yksi sellainen kokoelma, joka oli hankittava. Nyt taitavat olla kaikki versiotkin tietokoneella – myös se, jonka soitettuaan Parker kaatui studion lattiaan ja vietiin Camarillon mielisairaalaan kuivumaan. Olen tehnyt pyhiinvaellusmatkan Camarilloon, joka on Los Angelesissa.

Noin vuonna 1970 sain lainaksi hyvän magnetofonin ja tuttavani Jyrki Jahnukainen lainasi isänsä Jaakon kokoelmasta noin 150 LP-levyä, jotka nauhoitin. Siinä oli jazzia laidasta laitaan. Tyttövauvalla oli vatsavaivoja, niin että koikkelehtiminen olohuoneessa vauva olkapäällä oli hyvä ajatus. En tiedä, oliko sillä turmiollisia jälkiseurauksia. Se on jäänyt mieleen, ettei vauva pitänyt Ornette Colmanista. Eikä vaimo.

Minun maailmassani eli menneisyyden yhteiskunnassa oli siis sellainen sääntö, ettei pitänyt uskotella harrastavansa sellaista, minkä ymmärtämiseen ei ollut edellytyksiä. Puhtaiden yhteensattumien johdosta pääsin tunkeutumaan elokuva-arkiston ja filmikerhojen näytäntöihin, mutta jazz-harrastusta häpesin ja Bachista en puhunut kenellekään, koska joku olisi heti sanonut, ettei sellaisen ihmisen sovi kuunnella Bachia, joka ei osaa nuotilleen laulaakaan ja musiikin numero todistuksessa on vain kasi.

Sekin oli yleisesti tiedossa, että jazz oli jonkinlainen neekerien väärinkäsitys, josta pitäminen ei käynyt kontoon. Tosin jotkut poikkeuksellisen pätevät musiikki-ihmiset puhuivat arvostavasti sellaisista jazz-muusikoista kuin Cole Porter ja George Gershwin.

Mutta Ruotsi…

Alennusmyynnistä tarttui vuosia sitten mukaan Christer Jacobsonin muistelmateos ”Professor i Uppsala eller sköka i Bukarest”, professoriksi Uppsalaan tai huoraksi Bukarestiin. Varhainen versio vitsistä, että poika soittaa isän kertoman mukaan pianoa pornoklubissa, kun totuus on niin häpeällinen, että poika on duunissa Enskilda Bankissa.

Tämä Jacobson väitteli eräistä vuosisadan alun lyriikkaan liittyvistä kysymyksistä filosofian tohtoriksi ja päätyi suurlähettilääksi ja Ruotsin kulttuuriedustuksen tukipylvääksi etenkin Ranskassa. Siis eräänlainen Tarmo Kunnas plus plus.

Tämä pitkä johdanto tähtää kaameaan paljastukseen. Tuokin kirjoittaja – ei mikään maailman ihme mutta ihan sympaattinen – asusti isomman veljensä kassa jo 1948 pitkän kuuman kesän New Yorkissa ja jo sota-ajoista jazz-fäninä loisi Famous Doorissa ja muissa 48. Streetin paikoissa ja opittuaan pelin hengen istuskeli aamuyöstä kuuntelemassa jameja ja jutteli niitä näitä nuorten tuntemattomien muusikkojen kanssa – sellaisten kuin Charlie Parkerin, jota hän kuvaa ystäväkseen. Ja tietenkin mukana olivat Monk ja Mingus ja Gillespie ja you just name it.

Suomenruotsalaisista muistelmista ja muutamista keskusteluista olen ymmärtänyt, että sotasukupolven edustajista jotkut aivan oikeasti ymmärsivät englantia ja kuuntelivat jopa jazzia. Olen muistavinani, että joku - kukaties Zilliacus – olisi viihdyttänyt itseään kuuntelemalla jazz-konsertteja tulenjohtotehtävissä Ihantalassa.

Per I. Gedinin muistelmateoksesta tiedän, että Ruotsin kirjallisesti kiinnostunut eliitti seurusteli sodan aikana amerikkalaisten kirjailijoiden kanssa ja Hemingway, Steinbeck ja Faulkner, joita Suomessa pidettiin vaarallisina kommunisteina, olivat henkilökohtaisesti tuttuja.

Jacobsonin muistelmista ilmenee, että Camus ei välttämättä ollut henkilönä tuntematon, ja jokin myöhempi nobelisti Claude Simon saattoi kuulua tuttavapiiriin.

Suomessa ei tietääkseni ollut muita kuin Heikki ja Erkki Reenpää, joilla oli vastaavia kontakteja – mutta kustantajat ovat ammattilaisia. Aatos Erkko asui Amerikassa.

Mutta kun edes Ruotsiin ei päässyt, tai jos pääsikin, ei saanut mukaan valuuttaa kuin parin ratikkalipun hinnan.

Vastaus otsikon kysymykseen on siis tämä. Sodan takia ja sotaan liittymättömän henkisen jähmeyden vuoksi jäimme Ruotsista noin 20 vuotta jälkeen, ja vastakkaisista väitteistä huolimatta tuo ero on edelleen olemassa, ehkä hiukan lyhentyneenä. Monet meistä seuraavat toiveikkaasti ruotsalaisten mahdollisia rappeutumisoireita, mutta ei sellaisia kyllä oikeastaan ole näköpiirissä.

Murheellinen analyysi ei koske vain kulttuurielämää. Se koskee mm. liikkeenjohtoa. Omien kokemusteni mukaan suomalaiset liikemiehet ja liikejuristit häviävät ruotsalaisille kollegoilleen kuin apinat. Ja Ericsson on verkkobisneksessä edelleen todella iso, ja se oli vakiintunut yritys jo 1930-luvulla, kun Wallenbergit hankkivat sen huijarikuningas Kreugerin konkurssipesästä.

En puhu mitään rock’n’roll-musiikista, koska olen siihen nähden aivan tietämätön. Muuan Elvis ja eräs Paul Anka tosin tiedettiin, mutta heitä pidettiin hyvinä iskelmälaulajina.

49 kommenttia:

  1. Tosi on - ja ne kaappasi sen oravankin ruotsiin.

    Sodassa meni jonkin verran tieteen, taiteen ja talouselämän eliittiä sekä potentiaalista sellaista. Omaehtoisen kehityksen sijaan paranneltiin haavoja ja rakenneltiin laivoja Venäjälle. Rintamien suoraviivaiset jätkät otettiin pomon malleiksi siviiliin.
    Ruotsissa oli kai paremmin ja idässä huonommin: ensin Stalin harvensi väkeä, sitten sota ja sitten Stalin harvensi väkeä.

    Kun tätä maata on vuoroin idästä vuoroin lännestä vallattu, niin se lie opettanut eristymään. Ei meillä ymmärretä opetella edes samaa kieltä idän tai lännen naapurin kanssa. Siinä jää helposti kehittymättä.

    VastaaPoista
  2. Ruotsalaisia on noin 10 miljoonaa ja suomalaisia noin 5 miljoonaa.
    Vaikuttaa varmaankin paremmuusvertailuun. Meillähän lisäksi kärkiporukkaa kuoli sodassa.

    VastaaPoista
  3. Jos väkiluku olisi kasvanut samaa vauhtia, kuin vuosikymmeninä 1910, 1930, 1950 ja 1960 luvuilla, niin vuonna 2010 meillä olisi väkeä 8,2 miljoonaa. Lovia tekivät kai kansalaissota, toinen maailmansota, muuttoliike Ruotsiin ja lama.

    VastaaPoista
  4. taas sitä luodaan suomalaista identiteettiä kansallista jälkeenjääneisyyttä korostamalla... samasta kertomuksesta johtunee myös se, että alaluokkaisuutena tai metsäläisyytenä ilmenevä takapajuisuus on ollut tärkeä osa suomalaisten taiteilijoiden itseymmärrystä. näin vaikuttaa paikoin olleen myös sellaisilla taiteilijoilla, joiden taustat eivät sellaiseen anna aihetta. itselyöminen taitaakin olla egoboostauksen suomalainen muoto, torjuivathan juuri metsäläiset ja maajussit idästä tulevan ylivoiman talvisodassa. ehkä se on ollut ainoa tapa tuntea ylpeyttä jotenkin orvoksi mielletystä suomalaisuudesta. luulen kyllä että muitakin tapoja alkaa pikkuhiljaa olla tarjolla.

    VastaaPoista
  5. Ad Anonyymi I:

    Aivan rehellisetsi: uuden ajan airuita ovat urheilijat tyyppiä Jere Lehtinen ja Teemu Selänne.

    En osaa laskea tähän formulamiehiä, koska lajia ei ole USA:ssa.

    Lehtinen ja Selänne ja useat muut... Varmasti maailman kovin kilpailu, ammattilaisia ja suurin haaste luonteen kasassa pitäminen. Siksi mainitsen juuri nämä kaksi.

    Tieteessä ongelma on se, että ulkomaalaiset CERNissä (Sveitsi/Ranska), Saksassa, Englanissa tai Yhydsvalloissa eivät saa plussaa eivätkä miinusta kansallisuudestaan - siellä on vahstaan ollut vaikka millaista vipeltäjää.

    Taiteessa - Salonen ja Saraste. Molempien hommiin kuuluu paljon muutakin kuin taiteellisuus. Salonen joutui LA:ssa tulemaan toimeen orkesterin ja yleisön kanssa ja ennen kaikkea rahoittajien. Ei ole helppo tehtävä.

    VastaaPoista
  6. Aluksi tuli mieleen, että asia voisi olla myös toisin päin, eli ei pidä yrittää ymmärtää sellaista, minkä harrastamiseen ei ole edellytyksiä.

    Esimerkkinä vaikka mopoilu tai kantilaisuus.

    Tosin jotkut jälkimmäisistä saattavat ymmärtää jatsin päälle, jos se sopii muuten elämänkuvioihin, mutta vain jos. Esimerkkinä vaikka tuo Iitin kirkon kunnioitettu ja jo edesmennyt kanttori Miikkulainen, joka antoi talvisaikaan seurakunnan usein odotella itseään aina niinä päivinä, jolloin televisiossa oli hiihtokilpailut. Jatsimiehiä. Ymmärsin häntä kyllä, mutta oli sen verran isokokoinen ja neljäkymmentä vuotta (arvio) vanhempi, etten koskaan uskaltanut sanoa mitään, siis sellaista joka olisi ollut tulkittavissa kurittomuudeksi, kun joskus harvoin erehdyin sinne heille leikkimään.

    Isän isoisä oli vain unilukkari, mutta sekin oli aika totinen hemmo. Lueskeli kaikenlaista, mutta taisi olla ruotsinkielinen. Luultavasti hänestäkään ymmärrys ei voinut olla aistimellisuudelle alisteinen, vaikka en ole aivan varma siitä kuinka hyvin hän tunsi Kopernikusta. Improvisaatio ei siis kuulunut hänen suosikki sanastoonsa, eikä muuten poikansakaan, joka siis oli minun isoisäni. Hän siis tuon unilukkarin pojanpoika opetti meille noita ymmärryksen rajoja ainakin sillä tavalla, että juoksi perässämme ja huitoi nyrkillä ilmaa, silloin kun me olimme erehtyneet juoksemaan jalkapallon perässä keskelle perunapeltoa.

    Tietoisuutemme olemassaoloa hän ei kuitenkaan kyseenalaistanut, vaikka emme ymmärtäneetkään häntä saadessamme puhtaan järjettömyyden kritiikkiä.

    Kun en muista mikä, mutta minulla on ollut joskus sellainen biisi, jossa Trane soittelee muovisella lasten saksofonilla orkesterin kanssa. Oli upea. Formaatti oli siis mp3, mutta jonnekin sen kadotin. Et osaisi kertoa mikähän skibale olisi kyseessä, jotta voisin sitä yritellä joskus jostakin hankkia.

    Coltrane muuten syntyi Hamletin kaupungissa kuusi vuotta myöhemmin, kuin minun mutsini, joka syntyi Uuksalonpäässä Salmissa. Mutsi elää vieläkin, mutta hän ei olekaan koskaan harrastanut joogaa.

    Jatsi oli varmaan aika harvinaista herkkua jatkosodan aikaan, mutta olihan sitä, keräsin tuon Suomen Äänitearkiston Sointu-kokoelman ja aika hienoja juttuja sieltäkin löytyy. Kiitos vain Pekka Gronow! Olisipa kiva saada samanlainen tuon Georg Fazerin perustaman Fazerin musiikkipuolen arkistoista. Mutta siinä taitaa olla muttia matkalla.

    Jostakin luin tai jossakin kuulin, että sen yhdenkin kerran, kun Mannerheim oli käynyt jossakin rintaman lähellä ja sitten syönyt siellä kavereidensa kanssa niitä herrojen herkkuja ei kaikki ollutkaan maistunut ja yli oli jäänyt aikalailla. Oli viinirypälettä ja punkkua ja ketsuppia ja mitä nyt sitten olikin, niin tuo ketsuppi oli heitetty pois tunkiolle niiden toimesta, jotka ne jäljet olivat siivonneet. Oli niin erikoinen tuote, että eihän sellaista uskalla maistella.

    Ehkäpä hekin van pyrkivät kärjistämään tätä vapauden problematiikkaa, sillä maistamalla sitä ketsuppia, heistä olisi voinut vahingossa tulla vaikka humanisteja.
    Olisihan se muutenkin ollut turhan kollektiivinen kokeilu, sillä kyllä niin ison herraseuran jätöksiä ainakin kaksi oli korjaamassa.

    Oliko se Erkko lähtenyt Mannerheimia karkuun sinne Ameriikkaan, vai miksi se sinne meni?

    Ja vielä lopuksi,

    Olemmeko nyt varmoja tuosta 20- vuodesta? Ainakin joku saattaisi ajatella, että yrität nyt esittää historiallisesta kokonaisuudesta esimerkin. Sehän, ainakin joidenkin mukaan, loukkaisi vapautta.

    No vitsi, vitsinä, niin kuin Saarikoski olisi sanonut.

    Mutta rokkenrollista kai sentään muistat tuon 'Murheellisten laulujen maan'.

    VastaaPoista
  7. "itselyöminen taitaakin olla egoboostauksen suomalainen muoto"

    Juuri niin

    VastaaPoista
  8. ad JK

    totta - unohdin urheilun, jossa tarvittavaa sisukkuutta sota juuri laittoi itämään jälkipolviin. Suoraviivaisuus lienee tarkoittamaasi luonteen kasassa pitämistä. Sopii hyvin urheiluun.

    Mika Häkkinen muiden lentävien suomalaisten muassa on nero. Miljoonia ratin pyörityksestä. Suomalaisella "kulttuuriälyköllä" on yleisöä murto-osa. Tulojen sijasta puhutaan tuesta.

    Mutta hypätäänpä Linus Torvaldsin kelkkaan ja huomataan, että suomalaisuus onkin aika kova juttu.

    Mitä meitä itteämme lyömään - lyökööt muut jos on aihetta.

    VastaaPoista
  9. häviävät ruotsalaisille kollegoilleen kuin apinat

    Kielikuvien aatelia, samassa sarjassa kuin Barrichellon "struggling like a pig". Siis sopivasti nyrjähtänyt ilmaisu, joka alleviivaa sanomaa hyppäämällä hauskasti silmille.

    Aivan rehellisesti: uuden ajan airuita ovat urheilijat tyyppiä Jere Lehtinen ja Teemu Selänne.
    En osaa laskea tähän formulamiehiä, koska lajia ei ole USA:ssa.


    Jos totta puhutaan, niin ei jääkiekkoakaan USA:ssa "ole". Se häviää pahasti koripallolle, ja yhdysvaltalaisille versioille pesäpallosta ja rugbysta.

    VastaaPoista
  10. Kemppisen kannattaisi tilata Hentoff-Shapiron ohella Amazonilta Bill Crown Jazz Anecdotes (Oxford UP 1991) -teos. Siinä on ehkä vielä parempia juttuja, vaikka alkuperäisen historiallista arvoa ei voita mikään.

    Ruotsin hyvä maine ja jazz: Miles Davis ja John Coltrane soittivat Ack Värmeland du skönaa, Stan Getz asui Tukholmassa, Bill Evans tuli sinne levyttämään Monica Zetterlundin kanssa. Ja maan omat muusikot olivat hetken maailman huipulla. Jazz on (oli) Ruotsin Sibelius, ehkä enemmänkin. Ainakin jazz-salaseuraan kuuluville.

    VastaaPoista
  11. Elä yritäkään puhua formuloista ja urheilusta samana päivänä. Autokilpailuilla ei ole mitään tekemistä urheilun kanssa.

    Tyypeillä vain sattuu olemaan painava kaasujalka ja hyvä kartanlukija.

    Mitä urheilua se semmoinen on?

    Sen lisäksi menee tonneittain taas hiididioksia lämmittämään ilmakehää!

    Hyi häpiä!

    VastaaPoista
  12. Ruotsalaiset ovat parempia koska he ovat pystyttäneet vähemmän "totuus on ylhäällä" patsaita joita kansa katsoisi hattu kourassa.

    sen sijaan heillä on pilvin pimein Strindbergin kaltaisia maailmalla tunnettuja "ihmisen mittakaavan" kulttuurihahmoja, meillä vain yksi Arto Paasilinna, ehkä myös Lordi ja urheilijat sellaisissa lajeissa joissa pidetään kypärää pään suojana.

    Vaikea myöskään kuvitella että ruotsalaisia johdettaisiin rinnassa pidettävillä peltihelyillä tai titteleillä.

    VastaaPoista
  13. Ruotsalaiset miehet ovat parempia kuin suomalaiset miehet ja heitä sanotaankin miesten miehiksi. Ruotsi on lähempänä Saksaa kuin Suomi, joten hyvät ja kannatettavat asiat siltä suunnalta tulevat meille viiveellä. Et kai reissannut eilen Herkko Kivekkään kanssa. Vieläkö mies elää ja asuu Lappeenrannassa, vai onko jo Tuonen tuttu? Kyllä kai. Pitäisi kai kysyä, koska kuoli.

    VastaaPoista
  14. Ad Jussi:

    Lasten torvelle soitti (myös?) Charlie Parker Downbeat-lehden Kanadan konsertissa Jazz at Massey Hall.

    Se taitaa minustakin olla kaikkien aikojen hienoin jazz-levy.
    ilmainen:
    http://www.emusic.com/album/10603/10603709.html
    Tosin Bud Powell oli juuri päässyt alkoholistiparantolasta ja vetänyt pään täyteen ja Parker oli pöllyssä ja Mingus myrtynyt ja Gillespie soitti hyvin lyhyitä riffejä, koska hän juoksenteli pukuhuoneessa kuuntelemassa Rocky Marcianon titteliottelua.

    VastaaPoista
  15. Ad Anonyymi II:

    Itselyöminen eli itseruoskinta on muoti-ilmiö, jonka olemme perineet Saksasta. Itseruoskinta tuli siellä tavaksi jo 200 vuotta sitten.

    Ihan syystä, sanoisin.

    VastaaPoista
  16. Ad Jeps:

    Olet oikeassa. NHL on piece of cake verrattuna mm. NBA:han. Wayne Gretzkyn nimi on useimmille tuntematon, puhumatta Selänteestä.

    Silti - pointti oli ammattilaisuus ja kaupallisuus. Kyllä kilpailu Stanley Cupista on ihan aitoa ja kaveria lyödään kuin sikaa.

    On kokemusta. Los Angelesissa Lakers oli iso juttu, Anaheim Ducks tuntematon.

    Kävin jalkapallo-ottelussa Dodgers Stadiumilla. Pelistä en ymmärtänyt mitään, mutta tunnelmasta kyllä. Jonkinlainen karnevaali. Laihduttavat ja leuhkat naiset vetävät hodaria niin että nuppi tutisee ja kiroilevat kuin satamamiehet. Hauskaa!

    VastaaPoista
  17. Ad Anonyymi III:

    Myös Parker palloili Ruotsin kansanpuistoissa. Yhden biisin nimi on Swedish Schnapps.

    Tunnustan pitäväni mm. Jan Johansonin jutuista, joissa on myös kansanlauluversioita, yksikin suomalainen kansanlaulu nimellä ruotsalainen kansanlaulu.

    Oneksi meillä on nykyisin Perko.

    VastaaPoista
  18. AD A.K-H.: ei tämä oli nuorempi painos, Hietanen.

    VastaaPoista
  19. ad JK

    Kiitos! Muistin varmasti väärin,menenkin heti ostelemaan. Olen siellä kanta-asiakkaana.

    VastaaPoista
  20. Ad Heikki Rönkkö:

    Ainakin minun (ja luulen että myös sinun) suku veti muikkua Haukiveden suunnassa, kun Kristiina-kuningatar palellutti Descartesin Tukholman linnassa ja 1700-luvulla epämiellyttävä Carl von Linné ja (ns. suomalainen) P. Kalm olivat aitoja uranuurtajia.

    En liioin osaa pitää Ingmar Bergmania sattuma-villenä. Kyllä hän tuntuu olevan hyvin aito Strindbergin jälkeläinen.

    Jopa norjalaisilla oli Ibsen, joka oli harvinaisen aidosti kuuluisa San Francisossa asti, ja tanskalaisilla Andersen ja Kierkegaard.

    VastaaPoista
  21. apropos

    Puolassa on kuulemma patsaskiistoja tarjolla myös.

    Mulle on vähitellen tullut sellainen käsitys, että Lavrov on viimeistellyt Venäjän harkitsemattoman hirttäytymisen yhteen patsaaseen eräässä paikassa. Se oli hajonneen neuvostoliiton symboleja. Haluaako venäjä neuvostoliiton manttelin joka suhteessa. Nyt olisi ollut historiallinen tilaisuus irroittautua - ja kertoa muita kansoja arvostavasta demokraisoituvasta venäjästä - joka voisi joskus haluta EU:n jäseneksikin. Niin ei käynyt.

    Kutsukoot kansalaisensa siis Venäjälle onnea jakamaan ja mieleisiään patsaita rakentamaan.

    Jos jokin kansa kokee jonkin patsaan muistuttavan ikävästä vallanpitäjästään, niin onhan sillä kansalla itsenäistyttyään oikeus siirtää se patsas etupihaltaan vähän sivummalle.

    Tuosta patsaiden kaatelusta voi muuten tulla muoti-ilmiö. Toivottavasti se riittää kanavoimaan irrationalisuuksia.

    VastaaPoista
  22. ad ripsa

    Siis olet tietysti oikeassa, mutta tässäkin tapauksessa asioista voi olla niin montaa mieltä. Siis ainakin minulle tuo Curt Lincoln oli joskus melkeinpä myyttinen sankari ja siinä mielessä olen hiukan erimieltä kanssasi. Siis kyllä sitä sähköä kuluu kaikilla stadioneilla.

    Olipa minullakin eräs Risto pikkuserkkuna ja sen isä oli autoilija, niin kuin siihen aikaan sanottiin. Oli oma firma ja velkaa ja iso kuorma-auto, välillä kaksi ja aina kun sen auton oli saanut maksettua, niin piti ostaa uusi tilalle - takuu tais mennä umpeen ja osat putoilla pitkin mäkiä.

    Ristolle sitten siinä kehittyi kasvain aivoihin, niin kuin yllättäen ja siihen se sitten kuolikin. Nuori oli vielä silloin.

    Mutta ennen sitä ehti vielä elää. Osti isä sille Ristolle helvetin hienoja autoja sen sairauden aikana. Risto oli aika sinnikäs kaveri ja eli useampia vuosia metallilevy päähän kiinni ruuvattuna, välillä vaan luukku avattiin ja leikeltiin lisää.

    Olipa Ripalla eräskin Simca, johon oli vaatimattomasti saatu - ainakin Riston mukaan -
    lähemmälti 300 hevosta, joka oli siihen aikaan (60-luvulla siis) aika paljon.

    Siinä oli runko tuettu sisältä putkilla ja oli siinä joitakin sellaisia hienouksia, joita ei juurikaan muissa autoissa siihen aikaan näkynyt.

    Salaperäisen näköiset pienet antennit lokasuojien alla. Risto sanoi tietävän näköisenä, että ne 'ilmoittivat kallistuskulman' ja minä kuuntelin silmät suurina ton veljeni kanssa. Ripa oli meitä pari vuotta vanhempi.

    Kerrankin juhannuksena, kun oltiin böndellä tuolla Iitissä siis, Ripa kysyi faijalta, että voiko se viedä meitä vähän ajelulle siihen lähelle.
    Lupa irtosi ja käytiin äkkipäätä Helsingissä kääntymässä ja kun muutaman tunnin kuluttua tultiin takaisin, ei kukaan tietysti arvannut missä me oltiin oltu. Vauhtia oli tietysti jonkun verran yli sallitun.

    Siinä oli muuten edessä kaksi kuppi-istuinta ja takapenkki taisi puuttua kokonaan.Ei haitannut se takanakaan istuminen matkan tekoa.

    No kohta on tuo äitienpäivä ja ennen aina silloin oli nuo eläintarhan ajot. Curt Lincoln voitti 14 kertaa ja meillä oli neppiksiä, joilla ajeltiin korttelia ympäri vielä senkin jälkeen, kun joku oli päättänyt kieltää ne kisat.

    Että silleen, mutta se henki mikä niissä kisoissa oli taisi olla aika toinen, kun tänä päivänä noilla isommilla radoilla.

    On se kuitenkin urheilua, niin kuin vaikka Jousella ampuminenkin, vaikka ei ehkä siltä näytä. Kuuntele vaikka toi Tapio Rautavaaran haastattelu tuolta Ylen Arkistosta.

    VastaaPoista
  23. Olisiko muutoin Virossa historiallista hahmoa, josta kummatkin kansanosat saisivat snakarin?

    Barclay de Tolly?


    Muutama viikko sitten keskustelin Suomen venäläisen miehen kanssa siitä mahdollisuudesta, että Putin olisi Venäjän Monk of Albemarle?
    Se voisi olla tie, jota kautta Putin vakiinnuttaisi oman valtansa. Kenties myös Venäjän.

    VastaaPoista
  24. JK: "Murheellinen analyysi ei koske vain kulttuurielämää. Se koskee mm. liikkeenjohtoa."

    Jälkimmäiseen sen voi kuvitella jollain lailla soveltuvan, kun taas edellisen kanssa mennään metsään. Kemppinen tuskin tuntee läheisesti niitä kulttuurin osa-alueita, joiden olemassaoloa kartoittavat, otteeltaan muistelevat anekdoottikokoelmat ilmestyvät Amazonin valikoimiin joskus vuoden 2020 jälkeen. Syntyy perspektiivin vääristymä - se "kulttuurielämä", josta JK puhuu on vuosikymmeniä vanhaa valoa, jonka silmä aistii vasta pitkän matkan aiheuttaman viiveen jälkeen.

    Sen suhteen, mitä tapahtuu TÄSSÄ ja NYT ei ole syytä kansalliseen alemmuudentuntoon - päinvastoin. Lukuisat suomalaiset ovat "valloittaneet" maailman myös muun itseilmaisun kuin kaasupolkimen painamisen saralla. Esimerkiksi modernin musiikin hajanaista kenttää kartoittava brittiläinen The Wire uhrasi taannoin kokopitkän artikkelin pelkästään Suomen aktiivisen free folk/impro-skenen ("scene", pätevää suomennosta ei ole kävellyt vastaan) esittelyyn. Monet näistä tekijöistä ovat globaalistikin marginaalisia, eivätkä saa liialti palstatilaa kotimaisessa lehdistössä, mutta ilman niiden huomioon ottamista karikatyyri kulttuurielämästä on kuin suoraan HS:n sivuilta (tai sitäkin rajoitetumpi).

    Salonen ja Saraste? Mielummin vaikkapa Vainio ja Väisänen tai Terveet Kädet. Eivät yleensä täytä suuria konserttisaleja, mutta eivätpä ulkomaalaiset vastineensakaan. Harvoin edes niin tunnettu ja hyvin etabloitunut genre kuin jazz on ollut suurten massojen musiikkia, varsinkaan parhaimmillaan.

    Kulttuuri-ilmiöiden kentän ollessa niin pirstoutunut kuin se vain Internet-aikakaudella voi olla ei ole suuremmin ihmeteltävää, että edesmennyt BBC:n legendaarinen DJ John Peel kyykytti journalistejamme suomalaisen musiikin tuntemuksessa vieraillessan täällä 2000-luvun alussa.

    Jazz ei ole tämän päivän jazzia. Sen sijaan pitääkin tarkastella sitä, miten hyvin suomalaiset ovat kiinni IDM:n, grindcoren, dubstepin, electron tai drum&bassin uusimmissa virtauksissa. Vastaus on, että vähintäänkin samassa mitassa kuin länsinaapuri. 70- ja 80- luvuilla syntyneille San Fransiscon Bay Area, Houston TX tai Etelä-Lontoo ovat henkisesti häkellyttävän lähellä, jos kiinnostusta löytyy. Stokiksesta löytyy valtavan paljon enemmän käytettyjä 60/70-lukujen jazzlevyjä kuin Helsingistä, mutta nyt tuollaista kuilua ei enää ole eikä tule - Tali-Ihantalaa tai ei. Tämä kaikki kuulostaa lähinnä kornilta dotcomkuplahypeltä, mutta muutos on ollut valtava. Siitä ei vain voi (vielä) lukea kirjoista.

    VastaaPoista
  25. ad pj

    Barclay osallistui - paitsi Suomen valloitukseen ja Uumajan reissuun, myös Ranskan valtaukseen 1814 ja Pariisissa hän sai kenttämarsalkan arvon.

    ...Monk...Soldier as he was, he had played the difficult game of diplomacy with incomparable skill, and had won it without firing a shot.

    ei ehkä kumpikaan.

    VastaaPoista
  26. Katsokaa vanhoja ruotsalaisia teollisuusyrityksiä. Niiden taustalla on lähes aina ollut yksi puurtaja, joka on tehnyt sinnikkäästi työtä ideansa eteen. Yksi ja ehkä kaikkein paras esimerkki on C.E. Johansson. Suomella ei ole mitään vastaavaa, eikä ikinä tulekaan, koska keksintö on tehty jo. Keksintö, joka muutti maailman. KVG.

    Mitä tulee ruotsalaiseen teollisuuteen muuten, niin sitä ollaan suomalaisen teollisuuden tapaan hajottamassa eikä investointeja tutkimukseen pahemmin tehdä. Perheyritykset tietenkin pärjäävät, koska oma hillo on kyseessä.

    Päivän kysymys teollisuuteen liittyen. Maailmassa on alle kymmenen valtiota, jotka ovat kehittäneet ensi linjan nykyaikaisia taistelulentokoneita. Kumpi seuraavista ei kuulu joukkoon:

    a) Suomi
    b) Ruotsi

    VastaaPoista
  27. Patsaista ja vallottajista tuli mieleen herra Francisco Pizarro, jonka sargofagista löytyy kuvia ja tietysti muutakin tietoa jos viitsii googlettaa.

    "Aqui Yace El Marquez Gobernador Don Francisco Pizarro
    Conquistador Del Peru Y Fundador De Lima
    Nacio En Trujillo De Extremadura Espana
    En 1478 Y
    Murio En Lima El 26 De Junio De 1521 El Cabildo Metropolitano
    Traslado Aqui Sus Restos El 18 De Enero De 1985 Al Cumplirse
    El 450 Aniversario De La Fundacion De La Ciudad
    Dios Lo Tenga En Su Gloria Amen"

    Ylläoleva lukee herran sargofagin jalustassa. Ei niin kovin vanhaa tekstiä.

    VastaaPoista
  28. Apinoiden planeetta oli aivan fantastinen elokuva. Watch for Urko and his men.

    VastaaPoista
  29. Ad A.J.K.:

    Myönnän todeksi.

    Voisin kirjoittaa blogini otsikkoon, että nykytodellisuudesta täysin vieraantunut vanhan kansan muistihirmu tässä sopertaa omiaan.

    Toisaalta taas Ruotsin kevyen musiikin teollisuuden liikevaihto on noin satakertainen Suomeen verrattuna.

    VastaaPoista
  30. Ad Svennejävel:

    Huimia ruotsalaisia keksintöjä teki Alfa-Laval (separaattori), AGA ja etenkin Nobel. Ja Bofors. Ja SKF.

    Separaattorit levisivät kaikkialle maailmaan ja AGA:n automaattimajakka muutti merenkulun.

    Lars Magnus Ericsonin, joka lienee ollut oppimaton ja ikävä ihminen, sanotaan parantaneen puhelinkonetta ja etenkin keskuksia merkittävästi, kun amerikkalaiset eivät olleet vaivautuneet patentoimaan keksintöään ruotsissa.

    VastaaPoista
  31. Ad Anonyymi klo 0.10:
    Huvittavaa kyllä ruotsalaisista Suomen sodan nimistä von Döbeln oli taistellut Intiassa ja osallistui Napoleoin sotien koviin lopputaisteluihin.

    VastaaPoista
  32. Kemppinen: "Ericsson on verkkobisneksessä edelleen todella iso, ja se oli vakiintunut yritys jo 1930-luvulla, kun Wallenbergit hankkivat sen huijarikuningas Kreugerin konkurssipesästä."

    Nokiakin on bisneksissään edelleen todella iso ja se oli vakiintunut yritys jo vaikkapa 1930-luvulla.

    Kemppinen: "Taiteessa - Salonen ja Saraste. Molempien hommiin kuuluu paljon muutakin kuin taiteellisuus. Salonen joutui LA:ssa tulemaan toimeen orkesterin ja yleisön kanssa ja ennen kaikkea rahoittajien. Ei ole helppo tehtävä."

    Paljon PR-tyyppistä tehtävää oli Sarasteellakin Torontossa.

    Kemppinen: "Jopa norjalaisilla oli Ibsen, joka oli harvinaisen aidosti kuuluisa San Francisossa asti - -"

    Katsoin tässä juuri vartti sitten Toppyn kovalevyltä vastikään televisiosta tulleen Ibsen-ohjelman. Miestä kiittivät UK:n näyttelijälegendat Derek Jacobista Kenneth Branaghiin ja Nukkekodin tuoreita produktioita seurattiin Pekingistä Caracasiin. Hämmästyttävää. Olin pitänyt Ibseniä maailmankuuluna vain Pohjoismaissa.

    Kemppinen: "Huimia ruotsalaisia keksintöjä teki Alfa-Laval (separaattori), AGA ja etenkin Nobel. Ja Bofors. Ja SKF."

    Sekä Rausing ja Tetra Pak, jonka valtavuuden aloin tajuta vasta kun kuulin, että sen pääkonttorin pikkujouluissa 1990-luvulla esiintyi muuan José Carreras. Takana olevasta innovoinnista tuli dokumentti muutama vuosi sitten YLElläkin.

    VastaaPoista
  33. Tuosta musiikista sen verran, että seikkailtuani aikani siellä emusicin puolella, piipahdin myös iTunesissa. Uteliaisuuttani katsoin mitä heillä oli Pud Powellilta, olihan siellä, mutta tuo Jazz At Massey Hall Volume 2
    on siellä Bill Powell trion tekemäksi merkitty. Levyn "kannessa" tosin lukee Bud Powell.

    VastaaPoista
  34. Musiikista vielä hiukan hajanaisia ajatuksia;

    Kuuntelen monipuolisesti kaikenlaista, vaikka omakseni hankin harkitummin. Jouko Turkka puhui aikanaan pelimanni musiikista erään asian yhteydessä ja loukkasi Edward Vesalaa ylimielisyydellään.

    En itse pidä lainkaan tuosta europopista Abba yms mutta en kuitenkaan tuota muiden suorituskykyä ihan omien musiikkimieltymysteni mukaan lähtisi arvioimaan. Tätähän näkee jatkuvasti erilaisissa yhteyksissä. Eri asia tietysti, jos olisi suorittavassa portaassa.

    Miles Davis on minun lemppari kaiken kaikkiaan.

    Jazz on hyvin keskusteleva musiikkilaji. Voittaa siinä useimmiten tuon klassisen osaston ja rokkenrollin, jälkimmäisen mennen tullen.

    Klassinen musa tuo siinä mielessä mieleen vaikka Ludwig Andreas Feuerbachin tai mr Kantin, että se jyrää alleen, vaikkakin jättää vaikutuksen. Niinpä kuunteen sitä vielä valikoidummin, kuin vaikka tuota rokki soi osastoa. Ehkäpä olen vain yliherkkä, esimerkiksi otin tähän pöydälle kolme CD:tä.

    Mstislav Rostropovich J.S. Bach Cello-Suiten 2,3&6

    Meditations John Coltrane

    Philip Glass Music With Changing Parts


    Kuuntelen jokaista ainakin muutaman kerran kuussa,noin keskimäärin. Coltrane vie voiton juuri sen takia, että jää vielä ajatuksia omaankin käyttöön.

    Entä Miles Davis Get Up With It tai Bitches Brew versus The Rubinstein Collection, Vol. 56 - Beethoven: Piano Sonatas Opp. 13 "Pathétique", 27/2 "Moonlight", 57 "Appassionata", 81a "Les Adieux"

    Miles smiles.

    Rokkenrolli sisältää kaikesta siihen sisältyvästä meuhkaamisesta huolimatta kuunneltavaa musiikkia, vaikka liikutukseen asti. Ääntä ja melua riittää ja taitoa ja näkemystä, suunta on hiukan jäsentymättömämpi ja sanottava unohtuu useimmiten kokonaan. Rahakin haisee välillä liikaa. Siitä tuleekin mieleen tuo työelämä. Sirkusta ja akrobatiaa ja kahvitaukoja.

    En ole aivan varma, ottaisinko yhtäkään rokkibiisiä mukaan autiolle saarelle, jos siis joutuisin olemaan siellä saarella yksin. Ne meistä, jotka ovat vapaaehtoisesti siirtyneet asumaan tynnyriin, eivät joudu tuota valintaa koskaan tekemään ja siinä mielessä heidän mielipidettään ei voida ottaa huomioon.

    VastaaPoista
  35. AD Jussi:

    Selailin Suomi 24 -keskusteluja, joissa joku, varmaan nuori ihminen, selvitti miten paljon Mozart oli lainaut Haydnilta.

    Siitähän ei ole kysymys, vaan "kieliopista" ja fraaseista. Luullakseni en useimmiten ymmärrä rokkia siksi että kuuntelen sointuja, joita rokissa ei ole runaasti, enkä ole opettanut koriani "saundeille".

    Minustain Miles Davis viimeisteli erään jazzin kieliopin, mutta Bitch's Brew'sta eteenpäin alan pudota kärryiltä.

    Coltrtanella tällainen perinteen haltuunotto ja uusie teide osoittaminen on minulle Giant Steps ja pitkässä A Love Supreme teoksessa kuulen yhteydet barokkiin.

    Juuri tällä haavaa on meneillään outo vaihe - olen huomannut kuuntelevani Brubeckiä!

    Parkerissa ja monissa muissa bebopin kulta-ajan tyypeissä on tuo sama piirre, jonka sanot kokevasi Bachin ja Beethovenin kohdalla: ne jyrää meitin. Brubeck, Mulligan ja Getz soittavat eräässä mielessä salonkijazzia, mutta se todella on sävyisyytensä vuoksi aika miellyttävää.

    VastaaPoista
  36. A Love Supreme on todella hieno ja koskettava, aivan suurenmoinen.

    Take five.

    VastaaPoista
  37. Mul on vissiin vain miles davisin levyjä ja joku glen miller. Esim. miles davisin viemä summertime on yliveto kilpaileviin nähden.

    Rokki on pääosin ränttätänttää, mutta on sielläkin huikeita, jotka hipovat juuri jazzia vapautuneisuudessaan. Eräiden kitaristien soolot väristävät varpaissa saakka. Rokkipiisien sanoitukset jäävät murrosikäisten haaveisiin ja pettymyksiin. Jossain hukataan valttikortteja suomalaistangojen tapaan tai selitetään, miksi jepen on kivampi juoda. Keikkabusseissa syntyunyttä kamaa. Vain parhaat yltävät pistelemään elämän naurettavuuksia ajatuksia kirvoittavalla tavalla.

    VastaaPoista
  38. Coltrane kuoli 1967 kesken parhaimman luomiskautensa. Se vaikutti.

    Miles Davis on niin paljon ristiriitaisempi hahmo ja ehkä siksi hän viehättää minua niin paljon. Mikään ei tunnu koskaan aivan valmiilta, mutta ehkä se oli ajatuksenakin. Keskeneräisyys ja pettymys.

    In A Silent Way 1969

    Bitches Brew 1971

    ja sitten ....


    Aihe kiinnostaa minua aika paljon.

    Taide maalari Mark Rothko on minulle tuolla maalaustaiteen puolella vähän samanlainen hahmo. Wikipediastakin löytyy seuraava aika kuuluisa Rothkon lause;

    »Taidemaalareiden keskuudessa on laajasti hyväksytty se huomio, että on sama mitä maalaa, niin kauan kuin se on hyvin maalattu. Tämä on akateemisuuden ydin. Ei ole olemassakaan hyvää maalausta ei-mistään.»

    tai tämä

    "Suosimme monimutkaisen ajattelun yksinkertaista ilmaisua. Puolustamme suuria hahmoja, koska niillä on yksiselitteinen vaikutus. Toivomme pystyvämme perustamaan uudelleen kuvapinnan. Kannatamme litteitä muotoja, koska ne tuhoavat illuusion ja paljastavat totuuden."

    Hän on jossakin mielessä aika samanlainen kaveri, kuin tuo Miles Davis.

    In the spring of 1968, Rothko suffered an aneurysm of the aorta, a result of his chronic high blood pressure. Ignoring doctor’s orders, Rothko continued to drink and smoke heavily, avoid exercise and maintain an unhealthy diet. However, he followed the advice not to paint pictures larger than a yard in height and turned his attention to smaller formats, including acrylics on paper. Due to impotence, Rothko and his wife Mell separated on New Year’s Day 1969, and he moved into his studio. Sensing the end was near, Rothko and his financial advisor, Bernard Reis, created a foundation intended to fund "research and education" that would receive the bulk of Rothko’s work following his death. (Reis later sold the paintings to the Marlborough Gallery at a considerable loss and pocketed the difference with Gallery representatives, the result of which was one of the longest and most heavily hyped legal battles in art history.)
    On February 25, 1970, Oliver Steindecker, Rothko’s assistant, found the artist in his kitchen, lying dead on the floor in front of the sink, covered in blood. His arms had been sliced open with a razor lying at his side. During autopsy it was discovered he had also overdosed on anti-depressants. He was 66 years old.


    Miles Davis died from a stroke, pneumonia and respiratory failure in September 28, 1991 at the age of 65. He is interred in the Woodlawn Cemetery in The Bronx, New York.

    Kuin luin tuota Vonnegutin Hokkuspokkusta ekaa kertaa, hän kirjoitti jotenkin näin .... Rothko oli tappanut itsensä aikoja sitten, hän oli saanut tarpeekseen, hän oli häippässyt....

    Se tuli tekstistä varoittamatta kesken kaiken, eikä asiaan palattu sen kummemmin, jutustelu jatkui...... mutta oma hengitykseni ei kulkenut lainkaan, olin niin kuin sanotaan ihan pihalla
    ja minusta Vonnegut onkin näiden kahden edellä mainitsemani sukulaissielu.

    wikipediasta;

    These structural experiments were continued in Breakfast of Champions (1973), which included many rough illustrations, lengthy non-sequiturs and an appearance by the author himself, as a deus ex machina.
    "This is a very bad book you're writing," I said to myself.
    "I know," I said.
    "You're afraid you'll kill yourself the way your mother did," I said.
    "I know," I said.
    Vonnegut attempted suicide in 1984 and later wrote about this in several essays.

    VastaaPoista
  39. ad Ripsa

    Autourheilun muinainen muoto oli hevosurheilu. F1 kisoja käytiin Colosseumilla, missä oli lupa käyttää tapparaakin ja leikkaavia pyöräveitsiä. Kyllä kilpa-auton ohjaamossa tulee hiki aivan pelkästä fyysisestä suorituksesta. minkä lisäksi jännitys tuo kylmää hikeä. On se urheilua. Kunhan päästään sähköautoihin, niin lakkaa se pölpötys saastumisesta.

    Pitäisikin perustaa sähköautosarja. Sillä tavoin tekniikka kehittyisi nopein askelin siellä.

    VastaaPoista
  40. Jep

    Sähköautojen F1 - teekkarit esiin. Se vois olla aluksi aika hauska vapputapahtuma ja levitä sitten suomesta muualle.

    VastaaPoista
  41. Eihän ne svedut parempia ole - ainakaan sunnuntaina. Jos putoavat jo lauantaina, niin MOT.

    VastaaPoista
  42. Ad Anonyymi 12.5. klo 20.04:


    Voisit ansaita ennustajana. Kanda-Ruotsi on nyt 4-1 ja svedupellet ovat pehmeitä. Mertaranta sanoi hauskasti virkamieskiekkoiluksi.

    Minuutin- pari iltapäivällä vaistosin jääkiekkoilussa Talin-Ihantalan henkeä...

    Ruma vertaus. Ei mahda mitään.

    VastaaPoista
  43. Soittikohan Venäjä vieläkin Viron kansallislaulun? Olisi ollut aika noloa viimeaikaiset teemat huomioon ottaen.

    VastaaPoista
  44. "Mu isamaa, mu õnn ja rõõm"-laulun sävelmällä Suomen joukkue patisti ryssät tappelemaan PRONSSIsta. Elämme symbolisia aikoja.

    VastaaPoista
  45. ad Jukka Kemppinen

    "Kyllä siinä itselläkin kylmien väreiden saattelema kiekkonostalgia nousee pintaan, kun yhä vielä säveleltään paremmin Gimn Sovetskogo Sojuzana tunnettu Gosudarstvennyi gimn Rossiiskoi federatsii pärähtää soimaan:

    Venäjä, pyhä mahtimme!
    Venäjä, rakastettu maamme!
    Mahtava tahto ja suuri maine
    ovat ikiaikainen perintösi! "

    Tuo oli tuolta Jokisipilän blogista :)

    VastaaPoista
  46. Jussi, Kemppinen ja mikseivät muutkin. Todellisuuden tapahtumien paineissa jouduin arvioimaan näkemystäni kumilaatan tämän vuoden versiosta uudelleen. Jäivät Gimnit soittamatta tänään, vaikka Jere joutui pärjäämään ilman sormusjahtiaan jatkavaa Selännettä! Kemppisestä tietämättä liikuin samoilla Tali-Ihantalan seuduilla minäkin!

    VastaaPoista
  47. ad Jokisipilä :)

    :) Entäs Sommeen motti?

    VastaaPoista
  48. Tuolla on muuten hulppea peli. Urheiluauto sähköllä, nollasta sataan 4 sekunnissa. 200 mailia = 320 km yhdellä latauksella. Suits you Sir! Olen nähnyt mainoksia myös Chevrolet Volt nimisestä menopelistä. Että miksi ei suomalaiset rynni tuolla rintamalla?

    Ensimmäiset sähköautokilpailut järjestettiin kuulemma jo 1800-luvulla. Suomessa syntyi otollinen tilanne sähköautojen kilpailutoimintaan, kun sähköautoja alettiin valmistaa maassamme vuonna 1990.

    VastaaPoista