Laulu 20 perheestä

David S. Landes on yhdessä samaisen Harvardin kollegansa Alred D. Chandlerin kanssa yrityshistorian numero ykkönen maailmassa.

Suomessa ei kukaan ole tiettävästi edes yrittänyt vastaavaa - vaikka meillä olisi siihen kykyä, Markku Kuisma kumminkin, Antti Kuusterä, Martti Häikiö. Suomessa on firmojen historiat, joista jotkut ovat siis erittäin hyviä, mutta yritystoiminnan sijoittaminen kartalle on tekemättä.

Aineistoa on ja myös hyvä määrällisiä julkaisuja (Riitta Hjerpe). Suomalanen yritys ja suomalainen liikemies ovat pysyneet tuntemattomina. Ja se johtuu poliittisen "isänmaan hitorian" hallinnasta ja ehkä myös joskus nurkkakuntaisen paikallishistorian näkyvästä asemasta.

Landes nousi hyvin kuuluisaksi teoksellaan "The Unbound Prometheus - Technological Change and Industrial Development in Western Europe from 1750 to the Present. Mielestäni se oli vuosikymmeniä yliopiston kurssikirjana meilläkin. Hän kirjoitti joitakin vuosia sitten kirjan The Wealth and Poverty of Nations, ja se oli tapaus. Ja nyt on "Dynasties", tarinaa perheyhtiöistä.

Chandler puolestaan sai kaikki palkinnot ja suuren kuuluisuuden kirjoittamalla "näkyvästä kädestä" (The Visible Hand) eli Yhdysvaltain liikkeenjohdon murroksesta. Mielestäni tosin "Scale and Scope" on vielä parempi.

Taustalla häämöttää jättiläinen - jälleen kerran Férnand Braudel, jonka 20 vuoden takainen kapitalismin historia on ja tulee pysymään ylittämättömänä. Kuten olen toistellut, se on käännetty kaikille sivistyskielille eli ei siis suomeksi. Jos tulen hiukan hullummaksi tai rikon lonkkani tai muuta, suomennan sen yli 2 000 sivua puhtaasti uhmalla. Asia on niin vaikeaa, että muut kuin koulutuksessa olevat eivät saa selvää englanninkielisestäkään versiosta. Olen kokeillut.

"Laulu 20 perheestä" on kuin Kristiina Halkola - kerran hemaiseva, mutta ei enää. Vertaus sopii siinäkin, että tiedot ja taidot olivat sangen vaatimattomat. Jo 20 perheen nimiluettelo osoitti, ettei sanojen kirjoittaja ollut alkuunkaan selvillä asiasta.

Mutta se iso kysymys on nyt Landesin ja Chandlerin erimielisyyden aihe: ovatko sukuyhtiöt väistyvät ja vähäarvoinen välikohtaus historiassa vai sisältyykö niihin jotain suurta ja kapitalismille ominaista.

Landesin käsittelemät suvut ovat Baring, Rotschild ja Morgan (pankit), Ford, Agnelli, Peugot+Renault+Citroen ja Toyoda (autot) ja kaivannaisista Rockefellerit, Guggenheimit, Schlumbergerit ja Wendelit (Ranskan teräs).

Olittekko tienneet, että Citroen on maailman ainoa juutalainen auto? André Citroën oli syntyjään hollannin juutalaisia ja mielestäni autossa on edelleen jotain sellaista joka tuo mieleen tuo kansan verrattoman muusikkouden - jotain taitavaa, tarpeetonta ja kuritonta.

Kirja ei ole niin hyvä kuin minulle on väitetty. Loistavaa ammattimiehen työtä tietysti, mutta hiukan pintapuolinen ja turhan vitsikäs, eräänlainen aikamiesten Valitut Palat. Andekdootit ovat kyllä hyviä, kuten tarina siitä miehestä, joka suostui 1913 vaihtamaan hyvät Romanian öljykenttien osuutensa tuntemattomien Royal- ja Shell-öljyfirmojen papereihin.

Landes ei tietenkään viitsi toistaa kulunutta ja virhellistä väitettä sukujen kolmen polven jumaluuksista - luoja, säilyttäjä ja tuohoaja, Buddha, Shiva ja Krishna. Muistaakseni jopa Bonnierilla Ruotsissa on menossa viides tai kuudes polvi ja Euroopan salaa suurimmalla yhtiöllä, Wallenbergeilla, on piilossa rahaa enemmän kuin juuri kellään muulla. Hän on myös hypännyt yli vaikea ja todella mielenkiintoiset tapaukset, kuten Kruppin suvun, joka kukoisti monta sataa vuotta, kunnes Alfred osoittautui hulluksi mutta hankittiin siitä huolimatta kylmän sodan tarpeisiin takaisin yhtiöön.

Kysymys ei ole helppo.

Meillä on Suomessa esimerkiksi kolme aitoa perheyhtiötä, joista tiedän erilaisia ikäviä asioita - Sanoma, Otava ja Kone. Tosin Erkon dynastia on siirtynyt naispuolelle eli värttinälinjaan, mutta se nyt ei ole erikoista. Otava on yhdessä Yhtyneiden Kuvalehtiensäkin kanssa pieni, muta hyvin arvovaltainen. Toimitusjohtajana on (oikeastan) esimmäisen toimitusjohtajan pojanpojanpojanpoika Antti. Tietääkseni yhtiö on esimerkillisen hyvin hoidettu. paavo Haavikko, joka teki yhtiölle suuria palveluja, ei koskaan oppinut ymmärtämään, mikä on perheyhtiö, ja lähti ovet paukkuen.

Kone Oyj:ssä Antti Herlin on neljännen polven omistaja ja saattaa hyvinkin hallita äänistä suurempaa osaa kuin kukan esi-isistään; lehdissä mainittiin, että hänen poikansakin alkaa saada yrityksessä oikeita tehtäviä, ja luonnossa kuulemani mukaan tarkoituskin on se, että viides polvi jatkaa.

Landesin yhteenvedot tuovat mieleen Koneen. Ellei joku sisaruksista toimi tehokkaasti ja keskitä määräämisvaltaa itselleen, sitten yhtiössä määräävät ne, joilla on siihen erikoisen huonot edellytykset. Siksi sisaruksille on syytä antaa vain rahaa.

On ollut ajatukseni haastatella Antti Herliniä tähän blogiin. Arvaan että hän ei olisi tuosta edellä esitetystä ajatuksesta millään muotoa eri mieltä.

Toinen sukuyhtiöiden paha tauti on sisällissota, joka on kaatanut monta hyvää firmaa.

Landes ei pane yhtä suurta painoa ammattimaiselle (Jorma Ollila-tyyppiselle) liikkeenjohdolle kuin Chandler. Luulen että siinä on pointti.

Olen toivottanut Mikael Liliusta ja muita suurten optioiden saajia helvettiin siksi, että vanhan ja hyvän perinteen mukaan suku on suorastaan velvollinen investoimaan voittonsa heti takaisin yhtiöön. Sitä sanotaan kapitalismiksi. Siihen liittyy usein varsin järkevä oma kulutustaso ja tapa käyttäytyä ihmisiksi. Mitä optioihmiset tekevät rahoillaan, sitä en tiedä, mutta järjestelmä on kummallinen. Onneksi ainakin valtio on tehnyt siitä lopun.

Valtion omistusyhtiöiden johtoon nimitettiin hiljan Timosen Pekka, oikeustieteen tohtori, jonka useimmat ymmärtävät väärin - hän ei ole niin häijy ihminen kuin antaa ymmärtää. Tosin hänellä on tapana sanoa jotain ikävää aina alkajaisiksi, mutta se menee ohi, ja tuollainen henkilö, jolla ei ole tarvetta tehdä itseään tykö on varmaan oivallinen valinta kyyläämään valtionyhtiöitä. Hän on hyvä juristi, tohtori ja corporate governance -asiantuntija.

"Kahdestakymenestä perheestä" on etäännytty niin pitkälle, ettei taida helposti löytyä täysjärkisiä ihmisiä, että joku sivullinen tai jokin komitea osaisi hoitaa tällaisia asioita paremmin kuin eräät lapsesta niihin tehtäviin kouliintuneet. Samaan hengenvetoon on sanottava, että kun meillä ei onneksi ole suomekielistä yläluokkaa. Nämä oikeasti syntymärikkaat ovat viettäneet samanlaista elämää ja käyneet samoja kouluja ja rehjustaneet samassa intissä kuin kaikki muutkin. Havaintojeni mukan he eivät odota etuoikeuksia, jos asiana on käydä Shellin baarissa kusella.

Se on iso asia.

Kyllä näissä perustajaisissä ja pojissa ja tyttärissä on ollut aikamoinen määrä vaarallisia raivohulluja, sellaisia kuin Henry Ford tai miksei myös John D. Rockefeller, mutta on heistä selvittykin.

Suomessa ei ole kahtakymmentä perhettä. Edellä mainittujen lisäksi Ehrnrooth on. Wahlrooseista ei vielä tiedä. Ounastelen että B. Wahlroos poistuu poistuu kehistä kunniattomasti. Ja Wahlfors (Wärtsilä) on eri nimi. yhden väläyksen miljoonamiehiä meillä on riittänyt, Kordelinista Heinäveden rikkaisiin halkokauppiaisiin ja Lallukkan.

Mutta dynastia on eri asia.

En tiedä onko meillä edes kahtakymmentä kulttuurisukua, vaikka Klinge näyttää ajattelevan niin. Ehkä on ehkä ei.

Landes pohtii kirjassaan jopa maantiedettä ja paikalliskulttuureja, joihin kytkeytyy uskonto. Kuten tunnettua. Weberin kirjan otsikko ei vastaa aihetta - hän ei kirjoita protestattisesta työn etiikasta, van kalvinistisesta. Ja totisesti, Sveitsi, Lothringen ja Hollanti ovat kyllä erikoisen näkyviä.

Keskimmäisestä sain nyt lopulta tietää senkin, että Boeing on lothringeniläinen suku, joka sitten lähetti yhde vesansa Seattleen. Luultavimmin nimi äännettiin alkujaan"Böng" ja tarkoitti siis kyläläistä tai talollista.