BWV 4 Christ lag in Todesbande

Siis Gardinerin Bach-pyhiinvaelluksen seuraava levy, numero 22.

Lultavasti hienoin koko sarjasta ja samalla erikoisin.

Ykköskantaatti on Bachin vanhimpia, ellei vanhin. Hän kyllä täydenteli sitä vanhana Leipzigissä.

Esitys- ja äänityspaikka on Eisenachin kirkko. Levyn päiväkirjamerkinnssään Gardiner sanoo, että nyt tuli tilaisuus saada molemmat herrat, Luther ja Bach, samanaiaisesti saapuville.
Luther oli saarnannut tallella olevasta saarnastuolista 1521 kirjoittaessaan vieressä olevassa Wartburgissa uuden testamentin saksannostaan, monen mielestä Saksan kirjallisuuden verrattominta saavutusta.

Luther lauloi kirkossa. Laulu oli hänelle palvontaa.

Bach oli täältä kotoisin ja lauloi lapsena kirkkokuorossa, kunnes menetti vanhempansa ja siirtyi ison veljen hoteisiin muutaman kymmenen kilometrin pässä. Allas jossa Bach kastettiin on tallella.

Kantaatin teksti on Lutherin ja sävelmä tuttu jo keskiajalta, mutta Bach teki koraalille hirveitä. Sen tunnusomainen kuoleman kuva, laskeva puolisävelaskel, on hänen oma oivalluksensa.

Säkeistöjä lauletaan monta. "Halleluja" toistuu toistumistaan ja aina eri tavalla. Viulut piirtävät ilmaan verisiä ristejä, kulman kerrallaan. Ja sävellyksen sisältö on se sama asia, jonka Freud ja muut käsittivät niin monta sataa vuotta myöhemmin: elämän ja kuoleman taistelu tai Lutherin sanoin "kummallinen sota".

Tämä on kuin musiikillinen Holbeinin (ja monien muiden) kuolemantanssi, jossa kuolema on lopullinen tuho ja Kristus on lopullinen pelastus.

Yleensä tämä tuttu kantaatti esitetään hyvin raskaasti ja depressiivisesti. Nyt mukana on melkein säädytön määrä keveyttä ja iloa. Mutta keveys ei ole ohuutta. Alla on tuli, Lutherin ja Bachin vimmainen tahto, taito ja tavoite.

Jos joku olisi päättänyt ostaa enää yhden levyn elämässään, se voisi mielellään olla tämä.

Gardinerin kehitystä en ymmärrä. Tunnen hänen levytyksiään 80-luvulta asti, eivätkä ne silloin niin maailmaa mullistavia olleet. Nyt ovat. En tiedä, mitä hänelle on tapahtunut, mutta instrumenttinsa eli Moteverdi-kuoron ja -orkesterin hän on rakentanut käsittämättömälle tasolle.

Meillä on siis puhe siitä, että yrittäisimme avata kanavan suomalaisille laulajille ja soittajille päästä kisälleiksi Gardinerin joukkoon. Hän ottaa sellaisia.

Tuumimme mahdollisuutta saada koko joukko Suomeen ja laskeskelimme hintoja. Vaikuttaa mahdolliselta. Jotenkin mieleeni tulee Tampere-talo, sillä Sir John Eliot esittäisi mielellään Johannes-passion, eikä Helsingin konserttisaleissa eikä kirkoissa ole oikein sopivaa. Tampere-talo soi hyvin ja sinne mahtuu.

Olisi se kokemus.

Kyllä sen eteen kannattaa tehdä työtä ja puhua sponsoreita pyörryksiin.