Tekstin kohina

Tämä keskustelu käytiin New Yorkissa alkuvuonna 1956.

HAASTATTELIJA: Mr. Faulkner, sanoitte vähän aikaa sitten, että ette pidä haastatteluista.

FAULKNER: Minä en pidä haastatteluista siksi että taidan reagoida hyvin voimakkaasti henkilökohtaisiin kysymyksiin. Jos kysytään työstäni, yritän vastata. Jos kysytään minusta itsestäni, voin vastata tai olla vastaamatta, mutta jos vastaankin, niin huomenna voin vastata samaan kysymykseen toisella tavalla.

HAASTATTELIJA: Entä itsestänne kirjailijana?

FAULKNER: jos minua ei olisi ollut, joku toinen olisi kirjoittanut minut, Hemingwayn, Dostojevskin, meidät kaikki. Tämän todistaa se, että Shakespearen näytelmien kirjoittajaksi on ehdolla noin kolme eri miestä. Mutta Hamletissa ja Kesäyön unelmassa ei ole tärkeää, kuka ne kirjoitti, vaan se, että ne on kirjoitettu. Taiteilija ei ole ollenkaan tärkeä. Vain se on tärkeää, mitä hän luo, koska mitään uutta sanottavaa ei ole. Shakespeare, Balzac, Homeros ovat kaikki kirjoittaneet samoista asioista, ja jos he olisivat eläneet tuhat tai kaksi tuhatta vuotta vanhemmiksi, kustantajat eivät olisi tarvinneet sen jälkeen enää ketään.

* * *
FAULKNER: Kukaan meistä ei ole toteuttanut haavettaan täydellisyydestä. Siksi arvioni perustuu loistavaan epäonnistumiseemme mahdottoman tekemisessä. Olen sitä mieltä, että jos saisin kirjoittaa kaikki kirjani uudelleen, olen varma, että tekisin sen paremmin, ja tämä on taiteilijalle terveellinen olotila. Siksi hän jatkaa työtä, yrittää uudestaan ja uudestaan; hän uskoo joka kerta, että tällä kertaa se onnistuu, tällä kertaa siitä tulee valmis, ja tietenkään siitä ei tule, ja siksi tämä on onnellinen olotila. Heti kun hän onnistuisi, kun työ vetäisi vertoja kuvalle, unelmalle, ei olisi muuta jäljellä kuin katkaista kurkkunsa, hypätä täydellisyyden ylimmältä tikkaalta itsemurhaan. Minä olen epäonnistunut runoilija. Ehkä jokainen romaanikirjailija haluaa ensin kirjoittaa runoja, huomaa ettei osaa, ja yrittää sitten novellia, joka on muodoista runouden jälkeen vaativin. Ja kun hän epäonnistuu siinä, hänellä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin romaanien kirjoittaminen.

HAASTATTELIJA: Voiko hyväksi romaanikirjailijaksi pyrkivä noudattaa mitään tiettyä menetelmää?

FAULKNER: Yhdeksänkymmentäyhdeksän prosenttia lahjakkuutta... 99 prosenttia kurinalaisuutta... 99 prosenttia työtä. Hän ei saa olla koskaan tyytyväinen siihen, mitä on tehnyt. Se ei ole koskaan aivan niin hyvää kuin voisi olla. Pyri haaveissa ja tähtää aina ylemmäs kuin mihin tiedät yltäväsi. Älä viitsi tyytyä siihen, että ylittäisit aikalaisesi ja edeltäjäsi. Yritä olla itseäsi parempi. Taiteilija on olento, jota demonit ajavat. Hän ei tiedä, miksi ne ovat valinneet hänet, eikä hänellä ole yleensä aikaa miettiä sitä. Hän on täysin moraaliton sikäli että hän ryöstää, lainaa, kerjää tai varastaa keneltä tahansa ja jokaiselta saadakseen työnsä tehdyksi.

* * *

HAASTATTELIJA: Millainen ympäristö sitten olisi kirjailijalle paras?

FAULKNER: Taiteella ei ole tekemistä ympäristönkään kanssa; se ei välitä siitä, missä se on. Jos minua tarkoitatte, paras paikka mitä minulle on koskaan tarjottu, oli bordellin isännän virka. Se on minusta taiteilijan kannalta täydellinen työympäristö. Kirjailija on siinä taloudellisesti täysin vapaa; hän on vapaa pelosta ja nälästä; hänellä on katto päänsä päällä eikä hänen tarvitse tehdä mitään muuta kuin hoitaa yksinkertaisia tilejä ja käydä kerran kuussa lahjomassa poliisi. Huoneisto on aamun tunteina hiljainen, ja silloin onkin paras työskentelyaika. Illalla on tarpeeksi seuraelämää, jos hän haluaa ottaa osaa, eikä hän pitkästy; tuossa tehtävässä hänellä on yhteisös-sään tietty asema; hänellä ei ole mitään tekemistä, koska emäntä huolehtii kirjanpidosta; kaikki talon asukkaat ovat naispuolisia ja suhtautuvat häneen kunnioittavasti ja sanovat hänelle "sir". Kaikki seudun viinatrokarit sanovat hänelle "sir", ja itse hän saa sinutella poliiseja.

* * *

HAASTATTELIJA: Voiko elokuvalle kirjoittaminen vahingoittaa kirjojen kirjoittamista?

FAULKNER: Kirjoittamista ei voi vahingoittaa mikään, jos kysymyksessä on ensiluokkainen kirjoittaja. Jos kirjoittaja ei ole ensiluokkainen, häntä ei auta paljon mikään. Ongelmaa ei synny, jos hän ei ole ensiluokkainen, sillä hän on jo myynyt sielunsa uima-altaasta.

HAASTATTELIJA: Joutuuko elokuvalle kirjoittaessaan tekemään kompromisseja?

FAULKNER: Aina, koska elävä kuva on luonteensa takia yhteistyötä ja yhteistyö on kompromisseja, sillä sitä se sana tarkoittaa - antaa ja ottaa.

HAASTATTELIJA: Kenen näyttelijöiden kanssa teistä on ollut miellyttävin työskennellä?

FAULKNER: Humphrey Bogartin kanssa olen työskennellyt parhaiten. Työskentelimme yhdessä filmeissä Kirjava satama ja Syvä uni.

* * *

HAASTATTELIJA: Haluaisitteko kertoa jotain legendaarisista Hollywoodin vaiheistanne?

FAULKNER: Sopimukseni MGM:n kanssa oli juuri päättynyt ja olin palaamassa kotiin. Ohjaaja, jonka kanssa olin tehnyt töitä, sanoi: "Jos haluat toiste töihin tänne, sano minulle, niin puhun studion kanssa uudesta sopimuksesta." Kiitin häntä ja tulin kotiin. Noin kuusi kuukautta myöhemmin sähkötin ohjaajaystävälleni, että työ kelpaisi taas. Pian sen jälkeen sain Hollywoodin agentiltani kirjeen, jossa oli ensimmäisen viikon palkkani shekkinä. Olin ihmeissäni, sillä olin luullut saavani ensin virallisen vahvistuksen tai ilmoituksen sopimuksen uudistamisesta tai uuden sopimuksen. Ajattelin mielessäni että sopimus on myöhässä ja tulee seuraavassa postissa. Sen sijaan tuli viikon kuluttua toinen kirje agentiltani ja toisen viikon palkka. Tämä alkoi marraskuussa 1932 ja sitä jatkui toukokuuhun1933. Sitten sain studiolta sähkeen, jossa luki: William Faulkner, Oxford, Mississippi. Missä olette? MGM Studiot.

Kirjoitin vastaussähkeen: MGM Studiot, Culver City, Kalifornia, William Faulkner.

Lennättimen virkailijatyttö sanoi: "Entä teksti, Mr. Faulkner?" Minä sanoin: "Siinä on kaikki."

Hän sanoi: "Sääntöjen mukaan en saa lähettää sähkettä ilman tekstiä. Teidän pitää sanoa jotain."

Me kävimme sitten hänen mallinsa läpi ja valitsimme yhden sellaisen esivalmistetun syntymäpäiväonnittelun - en muista minkä. Lähetin sen. Seuraavaksi tuli studiolta kaukopuhelu, jossa minun käskettiin lähteä ensimmäisellä lentokoneella New Orleansiin ja ilmoittautua ohjaaja Browningille. Olisin päässyt junalla Oxfordista New Orleansiin kahdeksassa tunnissa. Mutta tottelin studiota ja matkustin Memphisiin, josta olikin silloin tällöin lentoyhteys New Orleansiin. Kone lähti kolmen päivän kuluttua. Tulin Mr. Browningin hotelliin noin kuudelta illalla ja ilmoittauduin hänelle. Hänellä oli juhlat meneillään. Hän käski minun nukkua yöni kunnolla ja olla aamulla valmis aikaiseen lähtöön. Kysyin häneltä juonesta. Hän sanoi: "Ai niin, menkää huone numero siihen ja siihen. Treatmentin kirjoittaja on siellä. Hän kertoo teille juonen."
Menin siihen huoneeseen. Treatmentin kirjoittaja istui siellä yksin. Kerroin hänelle, kuka olin, ja kysyin häneltä juonesta. Hän sanoi: "Kirjoittakaa ensin se dialogi niin minä näytän juonen sitten." Palasin Browningin huoneeseen kertomaan tämän. "Menkää takaisin", hän sanoi, "ja sanokaa sille - tai ei mitään. Nukkukaa yönne kunnolla ja olkaa valmis lähtemään aamulla varhain liikkeelle. "

Niin me purjehdimme seuraavana aamuna kaikki muut paitsi treatmentin kirjoittaja tosihienolla vuokratulla purrella Grand Islelle, jonne on noin sata mailia ja jossa filmi piti kuvata, ehdimme sinne juuri lounasajaksi ja ennätimme syötyämme takaisin New Orleansiin ennen pimeän tuloa.
Tätä jatkui kolme viikkoa. Minä hiukan murehdin juonta silloin tällöin, mutta Browning sanoi: "Ei huolta. Nukutte yönne kunnolla niin päästään aamulla aikaisin liikkeelle. " Eräänä iltana takaisin tultua olin tuskin ehtinyt huoneeseeni, kun puhelin soi. Se oli Browning. Hän käski minut heti huoneeseensa. Menin. Hänellä oli sähke. Siinä luki: Faulkner erotettu. MGM Studiot. "Ei huolta", Browning sanoi, "minä soitan tuolle kaverille nyt heti, niin pääsette takaisin palkkalistoille ja hän lähettää teille vielä kirjallisen anteeksipyynnön." Ovelle koputettiin. Poika toi taas sähkeen. Siinä luki: Browning erotettu. MGM Studiot. Niin palasin kotiin. Kai Browningkin johonkin meni. Se treatmentin kirjoittaja kai istuu vieläkin huoneessaan ja puristaa nyrkissään tämän viikon palkkashekkiä. Filmistä ei tullut koskaan valmista. Sinne rakennettiin kalastajakylä - pitkä laituri paalujen varaan ja majoja laiturille, niin että se muistutti oikeaa. Studio olisi voinut ostaa niitä kymmenen neljällä - viidelläkymmenellä dollarilla kappale. Mutta he rakensivatkin omansa, eikä se ollut oikea. Se oli lava, jolla oli vain yksi seinä niin että kun avasi oven ja astui sisään, astui suoraan valtamereen. Kun sitä rakennettiin, ensimmäisenä päivänä siihen meloi intiaani kiikkerällä kapealla kanootillaan, joka oli tehty ontosta puunrungosta. Hän istui siinä koko päivän paahtavassa auringossa katsomassa, kun omituiset valkoiset ihmiset rakensivat omituista tekolavaa. Seuraavana päivänä hän tuli taas kanootillaan koko perheensä kanssa, vaimo imetti vauvaa, muut lapset, anoppi, kaikki, istuivat koko sen päivän paahtavassa auringossa katsomassa tyhmää ja käsittämätöntä työtä. Kaksi, kolme vuotta myöhemmin olin New Orleansissa ja kuulin, että paikalliset intiaanit tulivat vieläkin monen mailin päästä katsomaan valelaituria, jonka valkoiset olivat rakentaneet kiireellä suurella joukolla ja kadonneet sitten.

Lähde: The Paris Review (luvaton tai sitaatti)
Suom. Jukka Kemppinen