Mies söi nahkiaisia

Sen jälkeen jatkoi Kauppatorille ja katsoin, että tuossa kojussa oli paremman näköisiä kuin tässä.

Kun palasin tietämästä tietoyhteiskuntaa Wanhan Sataman ICT-viikon tilaisuudesta, ilma oli huono mutta kävely Katajanokalta Erottajalle suuri nautinto kuten ennenkin.

Tosin etenemisnopeuteni V.I. Stalinin syyskuun viidennen päivän puistokadulla, jota ennen nimitettiin puisevasti Esplanadiksi, on pudonnut noin kahteen kilometriin tunnissa. Vastaan tulee kadun täydeltä entisiä esimiehiä ja muita huru-ukkoja, jotka kiittelevät elämäänsä täällä, ja tähdentävät, että tuskin on aamun lehti ja tieteellisten julkaisujen yhteenvedot ministerien sukupuolielämästä tutkittu, kun jo onkin Pikku Kakkosen aika.

Nahkiaisia ei moni syö. Itse odotan syyskuuta, koska silloin on sesonki. Kerran kävin peräti Nakkilassa tietämässä juuri syömäkuntoon saatettuja nahkiaisia. Siis torilta mukaan kolme nahkiaista. K-kaupasta kolme karjalanpiirakkaa, jotka ovat uunilämpimiä. Kirnupiimää kertakäyttömuikista, ettei tule tiskiä.

Isänmaallinen ateria, eikö olekin?

Kesäinen versio oli Mikkelin S-ryhmän leipomon juuritaikinalimppua, voita, nyrkillinen savumuikkuja tai niitä friteerattuja Kitkan muikkuja, joita on ruvennut saamaan kaupoista ja juomaksi kirnupiimää.

Loistavaa, loistavaa, loistavaa, kuten Tasavallan presidentti asian ilmaisisi.

Kotona luen verkosta uudelleen Katajanokalla julkistetun tietoyhteiskuntaohjelman ja totean, että ei se niin huono ole, epämääräinen vain. Kaikki viisi kärkihanketta ovat asioita, joissa olemme (HIIT tai Lappeenranta) mukana ja neljä niistä on asioita, joiden jankuttamisen takia minua pidetään epäpätevänä haaveilijana, jota ei pitäisi päästää villitsemään opiskelevaa nuorisoa.

Sen jälkeen luen lehden, jossa kerrotaan tekijänoikeudesta Väpi Linnan pärstään. Tietokonelehden Hannu Järvinen oli aamupäivällä kysynyt paneelissamme, onko tekijänoikeus liian vaikeaa, ja oli vastannut että on. Kari Haakana ei tehnyt musitiinpanoa.

Suomen Pankki oli maksanut erittäin suuren summan käytettyään luvatta Linnan valokuvaa setelin piirroksen pohjana.

Tekijänoikeuslaki muuttui tältä osin saman vuonna, jolloin tuo asia oli lehtiuutisen mukaan esillä, 1995. Siihen asti oli ollut erikseen laki oikeudesta valokuvaan. Valokuvan kopioiminen taiteellisin keinoin ei ollut valokuvaajan oikeuden rikkomus. Asiasta on prejudikaatti, se Ojutkankaan juttu.

En nyt väitä mitään, koska tiedän asiasta vain lehdessä lukemani, mutta jätän ilmaan kysymyksen, käyttiköhän Suomen Pankki rahoja eli niin kuin muutkin demagogit tapaavat sanoa veronmaksajien rahoja oikein.

Tai ehkä se oli paikallaan, että maksoivat, koska valokuvan käyttö setelissä on erikoinen tilanne ja valmistettujan "teoskappaleiden" eli seteleiden painos on suuri.

Ajattelen soittaa äidilleni tai isälle ja kysyä, mitä tänään kuuluu. Päätän leikata sen keltaisen kravattini poikki ja kirjoittaa siihen Clas Ohlsonin rautakaupan kiihdyttävästä esitteestä ilmenevällä tekstiilien merkkauskynällä (muste ei leviä pyykissäkään) "cancelled". Herkko arvioi toimenpiteen tarpeelliseksi.

Panen Kari Raivio -tyyppisen pikkutakkini vaatepuulle ja vaihdan Tintti-teepaidan ja yritän muistaa kirjoittaa CV:ni uusiksi - kun olin Englannin ylähuoneessa, ystäväni Lord of Appeals etc. esitteli minut lordi Hoffmanille sanoen:"Tässä on se mies, joka on kääntänyt Tinttiä suomeksi", mikä vei pohjan keskustelulta tekijänoikeuden ja patenttien käyttämisestä sijoitusinstrumentteina ja riidanratkaisusta offshore-tilanteissa. Kysymyksessä on merkittävin tieteellinen ansioni.

Koska tunnen tarmonpuuskan lähestyvän, menen kiireesti makuulle ja panen silmät kiinni. Jälleen kerran se auttaa. Kun havahdun, puuska on ohi ja ryhdyn jatkamaan Peter Ackroydin Lontoon elämäkertaa (London. The Biography).

* * *
Niin. Tämä on siis Bloggerin uusi beta. Tuntuu hyödylliseltä. Pari sopivaa uutta ominaisuutta.