Särkyneiden sanojen korjaamo 2

Itsellinen on sekä Marimekon johtaja että Lenita Airisto. Ennen oli vanhojapiikoja ja vanhojapoikia. Nyt on itsellisiä tai ”sinkkuja”.

Vanhan Helsingin kielessä sinkku merkitsi samaa kuin sika: liikkiö eli kinkku. Kai siihen oli vaikuttanut ruotsin ääntäminen, ”skinka”.

Sinkkua säilytettiin kahverissa (skafferi) tai konttoorissa, joka oli ruokakomero. Komero oli joskus niin iso, että sinne mentiin sisään. Sotien jälkeen rakennettiin joitakin kovan rahan kerrostaloja, joissa konttoorin tuntee kadulta käsin. Seinässä näkyy kolme tai viisi ohuen salaojaputken päätä. Ne suoraan ulos johtavat putket vastasivat ilmastoinnista.

Joku voisi selvittää, oliko sotien välisen ajan kaupunkitalojen ilmanvaihtohormin päällä pyörivästä trissasta tai varsinkaan variksen näköisestä peltivirityksestä mitään apua. Niitä on vielä.

Jääkaappia ei ollut keksitty. Itsessään Amerikassa jääkaappi olikauan ”icebox”, johon jäämies toi jääsaksilla täytettä. Tästä eristetystä kaapista otettiin jäitä grogiin, jollaisia herroilla oli tapana nauttia. Jäätä näverrettiin jääpiikillä, jollaisella oli muutakin käyttöä. Trotski surmattiin Meksikossa 1940 hyvin suunnatulla jääpiikin iskulla niskaan. Surmaaja oli Neuvostoliiton salaisen poliisin agentti.

Koneellinen, tehokkaasti ilmakehää pilaava jääkaappi ("refrigerator" - "fridge") tuli käyttöön freonin teollisen valmistuksen myötä vuodesta 1930. Aikaisemmin käytössä olleet kaasut olivat muuten hyviä mutta erittäin myrkyllisiä. Freoni oli ensimmäisiä "ihmekaasuja", joiden siunauksista nyt nautimme, niin naineet kuin naimattomat.

Ihminen oli itsenäinen, jos hänellä oli varoja. Jos hänellä oli varoja, hänen ei tarvinnut käydä työssä eikä kouluttautua. ”A man of independent means.” Tunnettujen ihmisten viinanhimosta ja sukupuolisista seikkailuista ja poliittisista hairahduksista on kirjoitettu paljon, mutta heidän taloudellisesta tilastaan ei ole tiedossani kunnon katsausta. On vähän liioiteltua sanoa huitaisemalla, että kirjailijat ja taiteilijat ovat kautta aikojen olleet persaukista porukkaa. Esimerkiksi Mozart ja esimerkiksi Sibelius ylsivät välillä vavahduttavan korkeisiin vuosituloihin. Heillä kuitenkin oli monien muiden tavoin neroudesta kumpuava kyky törsätä rahansa. Muistelen että Sibelius olisi ryypännyt viulukonsertosta saadut rahat ja palkinnot Kööpenhaminassa muutamassa viikossa, tietysti hyvin ihmisten avulla. Hävitetty summa oli joka tapauksessa euroiksi muutettuna kymmeniä tuhansia.

Ja kuitenkin kuuluisista kirjailijoista ja taiteilijoista osa oli sillä tavoin varakkaita, ettei rahan ansaitseminen vienyt pahasti huomiota (Tolstoi tai Proust) ja osa oli sillä tavoin köyhiä, että raha oli melkein koko toiminnan motiivi (Balzac tai Strindberg). Osa menestyi kirjoittamalla niin että siitä tuli liiketoimintaa ja siten harvinaisen tietoista ja esimerkillisen organisoitunutta (Dickens tai Mark Twain tai Mika Waltari).

Bonnierin kustantajasuvun 1930-luvun historiassa - siinä suurenmoisen hyvässä moniosaisessa teoksessa, jota ei saa mistään mutta jonka olen itse onnistunut lahjoittamaan itselleni, kerrotaan että Bonnierit olivat sitten lopultakin päättäneet hankkiutua eroon kiusankappale Strindbergistä. Tämä paiskasi sisään astuttuaan pöydälle paperipuntin. Tunnettuna hampuusina hän käytti kirjoittamiseen vain parasta ja kalleinta Tumba-paperia, jota meidän maailmassamme vastasi Tervakosken ykkönen tai Hirvenpää, ja hänen käsialansa oli samoin kuin Leinon verrattoman selkeä ja kaunis.

Bonnierit kiristelivät tekohampaitaan ja vapisivat kalosseissaan mutta pakkohan heidän oli sanoa, että palataan asiaan muutaman päivän kuluttua. Strindberg rauhoitteli, että hän tuossa junassa vähän kirjoitteli, Italiasta palaillessaan, kun pakkasi aika tulemaan pitkäksi.

Käsikirjoitus oli "Palkkapiian poika" ja heti perään tuli huomattavaa palkkiota vastaan "Hemsöborna", eivätkä kustantajat päässeet kiusankappaleesta eroon. Niin ilkeitä ihmisiä ovat kirjailijat. Etenkin Strindberg, joka arveli, että koiria pitävät raukat, jotka eivät itse uskalla purra ihmisiä.

Työnteko oli suuri häpeä. Viran vastaanottaminen ja hoitaminen oli henkilökohtainen uhraus. Sellaisen uhrauksen voi tehdä, jos teko oli moraalisesti korkea, kuten lääkäriksi ryhtyminen, hengellisesti kiitettävä, kuten papiksi antautuminen, tai esivallan korkeiden voimien haluama, kuten tuomarin virka. Sotilaana oleminen ei ollut työ eikä virka, vaan ura. Ura on vako kivessä tai puussa. Ihminen joka pääsee uralle, vierii kohti sankarillista kuolemaa vaatteet veressä tai kohoaa kapteeniksi tai everstiksi tai kenraaliksi.

Pohjoismaissa talonpoika oli eri asia kuin muualla Euroopassa. Muualla talonpoika oli moukka oli epävapaa raataja, jolla ei ollut sanottavasti vaihtoehtoja. Meillä ja Englannissa oli ihan totta suhteellisen vapaita talonpoikia ja suhteellisen vapaita taloja, joista kyllä maksettiin kruunulle veroja ja suoritettiin erilaisia ulostekoja.

Kun Suomessakin harrastettiin erilaisia poliittisia teorioita sotien jälkeen etenkin stalinistien toimesta, jotka eivät ole havainneet mitään katumista silloisissa toimissaan, ”työläisten ja talonpoikien” liitto oli oloissamme mielikuvitusta vaativa iskulause. Työläiset ja talonpojat eivät tavanneet toisiaan muualla kuin korkeintaan juoppoputkassa Talikkalan talvimarkkinoilla.

Meillä oli niin monenlaisia talonpoikia ja maaseudulla luokkaerot olivat valtavampia kuin tehdaspaikoissa. Työmiehiä oli vähän, työnaisia hiukan enemmän, etenkin Forssassa ja Tampereella.

Sotiemme kaatuneiden luettelo sisältää tiedot ammateista, ja siinähän on lähes sata tuhatta ihmistä. Ammattinimikkeillä ei tee kauhean paljon, koska kaksi kolmattaosaa kaikista on jonkinlaisia maanviljelijöitä ja loput jonkinlaisia työläisiä. Nykyistä maanviljelijää vastaavat tavalal tai toisella nimikkeet talollinen, tilallinen, talokas, pienviljelijä, torppari, pientilallinen, palstatilallinen ja sitten näiden pojat. Useimmin esiintyvät kaatuneen ammattinimike näyttääkin olevan "taloll. pka".

Köyhyys oli entisessä yhteiskunnassa rangaistava teko. Taitaa se muuten olla edelleenkin. Irtolaisuus oli kruunun suuri ilo. Jo uuden ajan alussa kruunu julisti kulloisenkin tarpeen mukaan erilaisia vastaantulijoita kerjäläisiksi tai kulkureiksi tai irtolaisiksi ja sijoitti heidät sotalaivoihin, linnoitustöihin tai vastaaviin puuhiin. Ns. laillinen suojelus edellytti että jokaisella oli joko maata tai palkollisen paikka eli siis työtä. Niitä, joilla ei ollut mutta jotka silti elelivät paikkakunnalla, nimitettiin itsellisiksi, Itä-Suomessa loisiksi. (Joel Lehtosen äiti oli eri hakuteosten mukaan loisvaimo Säämingistä ja lisäksi "pahantapaisuuteen antautunut". Juutas Käkriäinen on kirjakauppias Muttisen lampuoti, oikeastaan kylläkin velipuoli.)

Irtolaisuus - Eino Leinon "löysäläisyys" (lösling) - katosi lainsäädännöstä vasta hiljan. Helsingissä huoltopoliisi käsitteli hulluja, huoria ja kerjäläisiä. Romanit olivat itsestään selvästi irtolaisia, mutta heidän "käsittelynsä" tarkoitti käytännössä naapuriseurakuntaan edelleen lähettämistä.

Se väite, jonka mukaan Juhana-herttuan hallitsijana antaman kuninkaallisen julistuksen mukaan mustalaisen olisi saanut tappaa tavatessa, ei pidä paikkaansa. Olen tutkinut asian ja löytänyt tuon säännöksen. Oli se merkittävästi mutkikkaampi.

Itsellisiä oli Suomessa vuonna 1901 enemmän kuin torppareita, perheellisiä 50 000 ja perheettömiä ainakin 38 000.

Tämä on se väestö, joka on kadonnut historiasta, koska myös kansankuvauksen ryysyköyhälistö, kuten Kiannon Topi Romppainen ja Ryysyrannan Jooseppi, Sillanpään Juha, jonka sukunimi vaihtuu kolme kertaa "Hurskaan kurjuuden" aikana, ja ne monet muut, olivat mökkiläisiä eli luultavasti vuokraviljelijöitä. Haanpään henkilöissä on paljon maa- ja metsätyömiehiä, mikä oli laillinen ammatti. Itsehän Haanpää oli valtiopäivämiehen poika, melkein ökytalosta.

Mutta se talo saattoi olla tönö keskellä puolentoista hehtaarin tiluksia tai sitten kahden manttaalin talo, jossa oli kaksisataa hehtaaria salaojissa ja toistasataa esiiriä navetassa

Maata möyrivistä ihmisistä hyvin harva oli talonpoika eli talollinen. Yli 90 prosenttia oli eri tavoin maahan sidottuja, ja kaikkien vuokraviljelijän muotojen, kuten torpparien, mäkitupalaisten ja lampuotien alapuolella oli tämä ”itsellinen”. Loismies oli surkeammassa asemassa kuin maatyömies, koska hänellä oli perhe elätettävänä mutta ei kattoa päänsä päällä. Itselliset asuivat missä milloinkin, esimerkiksi jonkun saunassa.

Huimasti itsellisten yläpuolella olivat mökkiläiset, esimerkiksi hupsut eukot, jotka tulivat toimeen kanan, köyhän lehmän ja hyvien ihmisten turvin.

Ylpeilytittelit ”itsellinen” ja ”sinkku" kuvaavat ihmisen pahimpia onnettomuuksia, kodittomuutta ja perheettömyyttä.

Ihmiset eivät tiedä. Ei kai sillä ole väliäkään. Sanat muuttuvat ja niillä peitetään kulloinkin eri asioita. Tätä nykyä milloin missäkin esiintyy "hirmuinen hässäkkä". "Putkinotkossa" Käkriäisen lapset olivat veistäneet taitavasti puukolla veneen laitaan "hässäkän kuvan".