Yksi Vili tekee väitöskirjaa virtuaalisesta omaisuudesta. Suoraan ja huutokaupoissa myydään jo tilanteita tietokonepeleissä, pelin kuluessa rakentuneita hahmoja eli avataareja, eli yhtä ja toista sellaista, mitä ei ole olemassa.
eBayn verkkohuutokaupassa on myyty Erdös-luku 2 ja Erdös-luku 4 - tai näin kerrotaan. Tuliko kauppoja ja löytyikö rahoja, sitä en tiedä.
Oma Erdös-lukuni on 4. Erdös, 1900-luvun suurimpiin kuulunut matemaastikko, kirjoitti paljon papereita. Leikin juoni on tämä. Henkilö, joka on julkaissut jotain yhdessä Erdösin kanssa, saa luvun 1. Henkilö, joka on julkaissut yhdessä E:n kanssa julkaisseen henkilön kanssa, saa luvun 2.
Meillä on työpaikallani (Helsinki Institute for Information Technology) yksikin Rissanen, joka on julkaissut kovaa tiedettä Erdösin kanssa julkaisseiden kanssa. Tarkistin verkosta. Kyllä löytyy. Hänen lukunsa on siis 2. Instituuttimme johtaja Martti M. on julkaissut Rissanen kanssa ja on siis 3 ja minä Martin kanssa, joten olen 4.
Asiantuntemattomiin luonnontieteilijöihin tämä tekee vaikutuksen. Olen miettinyt, olisiko Erdös-luvut liitettävä työhuoneiden ovikilpiin. Pitää muistaa kysyä Martilta, ettei kai tämä Rissanen vai ole julkaissut suoraan Erdösin kanssa.
Joka tapauksessa pieni kirja Paul Erdösistä on hauska ja opettavainen (parempi kuin John F. Nashista kertovat A Beautiful Life, puhumattakaan saman nimisestä elokuvasta). "A Man who Loved Only Numbers".
Milgramin koe tunnetaan nimellä "Six degrees of separation". Se joka todistaa tai ei todista pieni maailma -ilmiön eli että kenen tahansa kahden mielivaltaisesti valitun ihmisen välillä on keskimäärin kuusi linkkiä.
Jos istut Papua-Uudessa Guineassa tai Burkina Fason pääkaupungissa, jonka nimi on Ouagadougou, jutskailemaan jonkun kenen tahansa kanssa, löydätte yhteisen tuttavan korkeintaan kuuden linkin päästä. Erdös-luvun tavoin laskien luku on 6.
Tarina kerrotaan yleensä siinä muodossa, että "yhteinen tuttava" tarkoittaa ihmistä, jonka kanssa asianomaiset ovat "on first name basis" tai jolta voisi pyytää palvelua - esimerkiksi viemään matkalaukussaan kirjeen tai viattoman pikku paketin NN:lle. Paavi ei ole "tuttava" mutta jutun alussa mainitut työtoverit ovat tuttaviani.
Itse olen oppinut aika kauan sitten olemaan raapimatta takapuoltani julkisella paikalla, koska näkökentässä on aina joku, jonka äidin tunnen. En ole ryhtynyt selvittelemään, onko tämä poikkeuksellista. Joka tapauksessa paljon opettanut ihminen jonka kuvakin on silloin tällöin näkynyt lehdissä tai televisossa, tekee viisaasti lähtemällä siitä, että pärstä tunnetaan.
Tunsin aikoinani Hannu Taanilan, joka piti eilen eläkeläismiehenä urkuiltaa Juvalla. Ehkä Hannu olisi esimerkki Milgram-luvusta 1 tai 2. En usko että hän voi ainakaan suutaan avata niin ettei joku heti tuntisi.
Tämä on jutustelua eikä Milgramia pidä ottaa erikoisen vakavasti. Joku laski välimatkat eli Kevin Bacon -indeksin Hollywoodissa. Kaikki olivat näytelleet jonkun sellaisen kanssa, joka oli näytellyt jonkun sellaisen kanssa, joka oli näytellyt Kevin Baconin kanssa. Vitsi on tietenkin se, että Kevin Bacon ei ole kauhean kuuluisa näyttelijä, mutta ahkera ja hyvin työllistetty.
Kun olin hommissa Helsingin hovioikeudessa, minulla oli tunne, että tuomioistuimen keskimääräinen linkkiluku oli 2. Itse tulin korkeimmasta oikeudesta eli väkisin ja kunnon hovioikeudenneuvosten sanomattomaksi harmiksi. Sitä tapahtuu perinteisesti - korkeimman oikeuden esittelijä pääsee hovioikeuteen jäseneksi, ellei ole jäänyt kiinni mistään erikoisemmasta.
Helsingin hovissa henkilösuhteet tuntuivat määräytyvän sen mukaan, kuka oli lyönyt ketä lapparilla tai leikkiämpärillä päähän pienenä. Kaikki tuntuivat olevan kotoisin Etu-Töölön punatiilitaloista eli siis huonompaa herrasväkeä. Tai oli siellä parempaakin seassa. Helsingin hovioikeus perustettiin vasta 1950-luvulla, joten siellä ei ole vastaavia maanis-depressiivisä perinteitä kuin Turun ja Vaasan hovioikeuksissa.
Meillä ei ole Millgramia eivätkä yhteiskuntatieteilijämme ole toistaiseksi kallistaneet korvaansa "small worlds" -ilmiölle, jota ovat kirjoissaan esitelleet mm. Duncan Watts ja Mark Buchanan. Asiasta on oivallinen artikkeli Wikipediassa.
Luulisin, että tämä verkostoitumisrakenne tai sanottaisiinko graafiteorian tuntema ad hoc -verkosto voisi olla parempi selitys kuin sukupolviteoria tai poliittislähtöiset pohdinnat selvitettäessä suomalaista vallankäyttöä ja vastaavasti suomalaista osattomuutta.
Tietotekniikka ei ole Isästä Saatanasta, vaikka joskus kieltämättä tuntuu siltä, eikä se ole lupaus paremmasta maailmasta, mutta sen sijaan aivan mahdollinen työkalu. Teknologiaa voi käyttää helpottamaan havaittuja epäkohtia ja korjaamaan katkenneita linkkejä. Kuulun itse niihin, jotka arvelevat tasa-arvon taantuneet viime vuosina. Kun "Digitaalinen kuilu" merkitsee myös jäämistä ilman hoito- ja hoivapalveluja, asia on vakava. Siksi askartelu sosiaalisten eli yhteisöllsiten verkostomallien kanssa ei ole pelkkää pelleilyä.
Yksi esimerkki verkkostomallista on tietenkin blogi, ja tässä on kaksi mielenkiintoista asiaa, nimittäin maksuttomuus ja nimettömyys. Arvostan erittäin suuresti Bloggerin monien kiroamaa kommentointitapaa, joka pakottaa kirjoittautumaan sisään blogiin. Vielä enemmän arvostan blogi-etiketin mukaista salanimen käyttöä. Olen minä muutaman ahkeran kommentoijan miettinyt ja pari käyttää oikeaa nimeäkin, mutta tässähän on viehättävää juuri mahdollisuus laajentaa ja muuttaa olemassa olevia verkostoja eli pieniä maailmoja.
Milgram on muuten tunnetumpi toisesta kokeesta. Kun edellä on ollut puhe verkoston rakenteesta, lisäksi on olemassa dynamiikka, joka pitää verkoston koossa. Yksi dynamiikan muoto on esivalta eli arvovalta eli tottelevaisuus. Kuuluisassa 1960-luvun Milgramin kokeessa koehenkilö luuli opettavansa sanapareja toisille. Jokaisesti virheestä annettiin sähköisku. Todellisuudessa opetettavat näyttelivät eikä mitään sähköiskuja ollut. Koetuloksesta tuli osa populaarikulttuuria.
Psykologit olivat arvioineet ennen koetta, että o,1 % koehenkilöistä eli sadistiset mielipuolet antaisivat toistuvasti hengenvaaralliseksi ilmoitetun 450 voltin sähköiskun. Koetulos oli 67,5 prosenttia. Koehenkilöt olivat Yalen opiskelijoita. Vietnamin sota oli vielä edessä.
En tiedä, missä määrin tämän voi yleistää. Tiedän miten valtavan keskustelun nämä kokeet aiheuttivat ja olen muistavinani, että asiasta kirjoiteltiin myös meillä paljon, Sosiologia-lehdessä.
Tiedoksi assistenteille, oppilaille ja lapsille. Tämä tieto tai luulo on Vietnam-sukupolvemme eettisiä kulmakiviä. Totteleminen on vaarallista. Tämä tieto oli yksi syy siihen, että hairahduimme mukaan erilaisiin Steiner- ja Summerhill -kasvatuskeksintöihin ja otimme lapset mukaan, kun lähdimme juomaan vastikään vapautettua keskiolutta.
Luullakseni tämä tieto on nurinkurisesti yksi syy suomalaiseen stalinismiin. Se on hurja paradoksi.
Tiedämme tai luulemme, että kun tiedemies eli tutkija eli auktoriteetti yllyttää:" Lisää sähköiskuja; koetta ei saa keskeyttää", ja kohde hakkaa seinään ja karjuu tuskasta (näyttelee äärimmäistä kipua), amerikkalais-eurooppalainen koehenkilö painaa nappia kerran toisensa jälkeen.
Koetta ei voi toistaa. Se on aika pahasti epäeettinen. Hyvä kuitenkin että se tehtiin. En tiedä, miksi se tulee mieleeni Etu-Töölön punaisista tiilistä.
Näistä palikoista on maailmamme rakennettu.
Jukka Kemppinen, fil. tohtori, kirjailija, s. 1944, eläkkeellä. Johtava tutkija, professori, hovioikeudenneuvos, korkeimman oikeuden esittelijä, asianajaja. Runokokoelmia, tietokirjoja, suomennoksia, tuhansia artikkeleita, radio-ohjelmia. ym. Blogilla on joka päivä ainakin 3000 lukijaa, yli 120 000 kuukaudessa, vuodesta 2005 yli 10 miljoonaa. Palkintoja; Suomen Kulttuurirahaston Eminentia-apuraha 2017 tieteellistä ja taiteellista elämäntyötä koskevaan työskentelyyn.
Nyt kun on tavannut muutaman aikuisen Steiner-koulun kasvatin, alkaa olla kiitollinen että niitä on perustettu. Ehkei steinerilaiset höpinät ole olennaista, vaan se toisenlainen asenne, kakaroitten kunnioittaminen.
VastaaPoistaAd Keijo Ahlqvist:
VastaaPoistaOikeassa olet.
Olen tuntenut pari Steiner-uskovaista ja se vaikuttaa liikaa asenteisiini. Heissä oli todella hermoille käyvää joukkoa. Katseeni alkaa harhailla, kun madame Blavatsky tai R. Steiner tulevat puheeksi, koska en usko, että olisi olemassa keinoa päästä seiväshypyllä taivaaseen.
Mutta pointtisi on luullakseni tosi: vanha koulu, etenkin eliittikoulut, kasvatti häpäisemällä, ja niin oppilaista tuli hyvin alamaisia.
Minkähän takia psykologit taas vaihteeksi arvioivat niin pieleen myös Milgramin "sähköiskukokeen" tuloksen?
VastaaPoistaVastaus: Nuo behavioristiparat eivät tajunneet (tai halunneet tunnustaa) sitä perin itsestään selvää asiaa, että koetilanne vaikuttaa kokeen tulokseen, ei pelkästään koehenkilön oletettu (ja pysyvä) luonteenominaisuus.
Mainittu koe on yksi kaikkein kuuluisimpia esimerkkejä (yhteiskuntatieteen alalta) laboratorio-olosuhteitten vääristävästä vaikutuksesta koetulokseen.
Koetilanne "velvoittaa" ja ihmiset ovat auktoriteettiuskoisia - eivät sinänsä alunperin sadistisia.
Steiner-ja Summerhill-sekoilut ovat sittemmin osoittautuneet yhtä vääristäväksi vastavedoksi kuin, mitä oli esim. englantilaisen sisäoppilaitoksen kasvatuksellinen ilmapiiri, joka todellakin pyrki muovaamaan oppilaista tottelevaisia ja autoritaarisia.
Mutta jos ei ole kasvattavaa auktoriteettia, joka huolehtii siitä, että sääntöjä noudatetaan ja että omaehtoisella käyttäytymisellä on rajansa, saadaan tulokseksi hippisukupolvi, joka - yhteiskunnan kylmät realiteetit lopullisesti kohdatessaan - nopeasti omaksuu talouselämän ja business-juridiikan kivenkovat säännöt ja varsinkin niiden kiertämisen (lain kirjaimen mutta ei sen hengen puitteissa).
Kun siis kasvatetaan oma-ehtoiseen laissez-faire-käytökseen eli ei opeteta mitään fair-play-sääntöjä, ei myöskään opita kunnioittamaan toista ihmistä vaan päinvastoin pelaamaan sumeilematta omaan pussiin.
Henkilökohtaisesti valitsisin kuitenkin itselleni ja vähän muillekin vaikka luostarikoulun (ehkä olen siis sadomasokisti..?) kuin kaiken maailman Steiner-tai Summerhill-höpinät.
(Mutta ehkäpä Montessori-kouluissa pysytellään hiukan enemmän terveen järjen ja kriittisen realismin rajoissa verrattuna esim. Steineriin).
*
Olin suuresti hämmästynyt, kun luin muutama vuosi sitten (muistaakseni Safranskilta), että nuori Rudolf Steiner oli ollut jonkin aikaa 1890-luvun lopulla Nietzschen jälkeenjääneitten kirjoitusten eräs toimittaja - Nietzschen itse tietysti jo eläessä ns. aivoinvalidina.
Hän älysi viimein erota pestistä, kun oli yrittänyt ensin opettaa Nietzschen sisarelle - Elisabethille - filosofiaa, jotta tämä olisi kyennyt paremmin ymmärtämään veljensä tekstejä, joiden haltijaksi E. oli kirjaimellisesti sanoen yksinvaltiaasti julistautunut.
Se tehtävä osoittautui täysin ylivoimaiseksi ja mahdottomaksi.
Niinpä Steiner jätti itsevaltiaan ja pompöösin-typerän sisaren sekä hänen seurapiirinsä.
Olisipa jättänyt myös myöhemmät antroposofiansa kehittelyt sikseen...
Nietzsche itse olisi epäilemättä pyyhkinyt Steinerin antroposofisilla opeilla lattiaa, mikäli olisi sattunut elämään niiden julkaisun aikaan.
Steinerin lähtökohtia voi toki pitää erinomaisen lupaavina (kuuluuhan niihin osaltaan Nietzschekin) - sen olen valmis myöntämään, mutta hänen johtopäätöksensä ovat lähinnä huonoa mystiikkaa.
(On nimittäin olemassa ihan "hyvätasoistakin" mystiikkaa - esim. Gregorios Nyssalainen ja Mestari Eckardt).
*
Pätkä wikipediasta: "In 1896, Friedrich Nietzsche's sister, Elisabeth Forster-Nietzsche, asked Steiner to set the Nietzsche archive in Naumburg in order. Her brother by that time was no longer compos mentis. Forster-Nietzsche introduced Steiner into the presence of the catatonic philosopher and Steiner, deeply moved, subsequently wrote the book Friedrich Nietzsche, Fighter for Freedom."