Kevyitä, helppolukuisia ja tyhmiä tekstejä on luvassa. Hartauskirjoitukset sopivat verkkoon vielä huonommin kuin lehtiin. Lukijat ovat samanmielisiä ja saavat korkeintaan annoksen itsevanhurskautta, josta ei ole muutenkaan puutetta.Tämä on raskas, vaikealukuinen ja tyhmä teksti. Ajatuksissa on edelleen viikon jalkapallorikos. Se liittyy jollain tavalla kolmeen pelottavaan asiaan, nimittäin lähiömellakointiin, ohjusiskuihin naapurimaan kaupunkeihin ja tositelevisioon.
Jalkapallorikos saattoi olla mainontaa. Anteeksipyyntö oli sitä varmasti. Dasslerin veljesten firmat (Adidas ja Puma) ja erinäiset muut optiomiljonäärit, tuskin kuitenkaan tällä kertaa Fortum Oil, ovat ahkeroineet.
Pääosan esittäjä, Z.Z., on minunkin sankarini, yksi maailman sympaattisimpia miehiä. Olen seurannut hänen esiintymistäni juuri samalla tavalla kuin dokumenttia Vladimir Horowitzin paluukonsertista Carnegie Hallissa 1965 ja Moskovan konsertista 1986. Mestaruus on aivan musertavaa. Sekä Zidane että Horowitz ovat esimerkkejä hankalista ihmisistä. Pettymysten aiheuttaminen ihailijoille ei ole outoa. Horowitz, jonka elämästä tiedän enemmän, oli todellinen kauhu sekä tukijoilleen että perheelleen. Vain vaimo Wanda, Toscaninin tytär, osasi pitää puolensa ja herran jossain määrin kurissa ja rouvan nuhteessa. Mutta oli maestrolla aina hihassaan hermoromahdus.
Markkinointi-oppiaineessa näitä kahta herraa voisi tutkia rinnan. "Showmanship" on vaikea ammatti.
Luulen että Z.Z. eli Zizou on ainoa julkinen hahmo, jolla on kannatusta Ranskan esikaupungeissa eli slummeissa. Kysymys on siis sekä kaupallinen että poliittinen. Nähdäkseni Ranskan poliittinen johto on ottanut tapauksen hyvin tarkasti. Myös Italian poliittinen johto (Prodi) tekee jotain muuta kuin kerää itselleen pisteitä pitämällä potkupalloilijoita esillä ja heidän liikeyrityksiään kurissa.
Silvio Berlusconi oli Euroopan ensimmäinen viihdepääministeri, jalkapalloseurojen, sanomalehtien ja televisiokanavien omistaja eli kaikkea sitä, mihin Vladimir Putin pyrkii ja näyttää nyt päässeen.
Mediapoliitikkojen ase ei ole pelkästään propaganda, kuten Stalinin, Hitlerin ja Mussolinin aikana - nuo kolme herraa loivat radiotoiminnan ja elokuvataiteen siihen mittaan ja määrään, että aivan vakavat tutkijat ovat kirjoittaneet kirjoja "retoriikan kuolemasta", kun se todellisuudessa nousi ennennäkemättömään kukoistukseen.
Mediapoliitikkojen keskeinen ase on se, mitä he eivät kerro, eli pimeässä pitäminen.
Ranskan sisäinen levottomuus voi olla liioiteltua. Ranskalaisilla on ollut yli 200 vuotta hyvä taito dramatisoida asioitaan. Työläisyys ja rikollisuus samaistettiin onnistuneesti 1800 luvulla. Classe oeuvrière - classe criminelle. Toisaalta heidän barrikadiperinteensä ja kadun kieli on totista totta.
Ei ole sattunut vielä silmiin tositelevisio-ohjelmaa "polta auto - ryöstä kauppa". Mutta kyllä ne ovat tulossa. Julkisuus on valuuttana euroa vahvempi. Sen näkee järjestyneen julkisuuden rakenteista kuten ammattiurheilusta.
Koko 1900-luku oppi toistelemaan, että aseiden puhuessa lait vaikenevat, vaikka tuo lause on väärinkäsitys. Aseiden puhuessa tuomarit vaikenevat.
Ensimmäinen todella näkyvä kansainvälisoikeudellinen julkisuushanke oli suuri adressi 1899 Helmikuun manifestin johdosta - puoli miljoonaa nimeä silloisissa oloissa. Sen jälkeen tuli kansainvälisten kuuluisuuksien vetoomus Venäjän keisarille Suomen oikeuksien puolesta. Juristimme julkaisivat ranskaksi perustelujaan ja saivat erittäin suuren osan oppineesta ja valistuneesta mieleipiteestä mukaansa.
Se oli merkittävä saavutus. Historiantutkijat ovat kirjoittaneet kynänsä tylsiksi Suomen perustuslaillisesta asemasta Venäjän suuriruhtinaskuntana ottamatta aina huomioon sitä, että tulkintaetuoikeus on keskeinen oikeudellisen taistelun väline.
Suomalaisilla on kahta vähemmän suhtautua kyynisesti tai välinpitämättömästi kansainväliseen oikeuteen, koska meillä on toinenkin kokemus, Talvisota. Neuvostoliitto erotettiin Kansainliitosta ja hyökkäys tuomittiin yleisesti.
Muuta ei sitten saatukaan aikaan. Tosin todellisuudessa Ruotsin apu oli suunnattoman paljon suurempaa kuin omassa historiassamme on tapana esittää - ainakin Suomen yhden vuotuisen bruttokansantuotteen suuruinen.
Viime vuosien suuri asioita on toimiva kansainvälinen rikosoikeudellinen järjestelmä. Haagissa tuomitaan sotarikollisia. Etenkin EY:n sotilaallinen järjestelmä toimii katastrofitilanteissa.
Järjestelmän suuri ulkopuolinen on Yhdysvallat, joka ei ole suostunut tulemaan mukaan. Kehitys on silti kulkenut hyvään suuntaan. Ja nyt on päällä tilanne, jossa paljon potkittua YK:ta taas tarvitaan Lähi-Idässä.
Suomalaisten juristien rooli on muuten ollut sangen suuri ja merkittävä näissä uusissa kansainvälisissä tehtävissä.
Loppuun mainos: kansainvälisesti erittäin merkittävä vaikuttaja on Suomessa jokseenkin tuntematon, professori Matti Koskenniemi.
Johtavat poliitikot ja urheilu on hyvä aihe mihin tahansa kirjoitteluun. Pelkästään johtajat ja jalkapallojoukkueet tuottaisivat rattoisia lukuhetkiä.
VastaaPoistaEdesmennyt Leonid Brezhnev oli nuoruudessaan Budapestin komein upseeri, mutta myöhempinä aikoina hänen sydämensä sykki vain jalkapallolle. Lopussa se oli ainoa asia, mistä hän saattoi lausua "järkevän" lauseen. Muistaakseni Kroatiassa taannoisen pääministerin vakiotuoli stadionin katsomossa poltettiin protestiksi.
Retoriikasta. "...to claim that rhetoric does not simply make the Truth effective but creates truth is to make a claim about human communication and to suggest that one should be bound by the implications of that claim."
Kansainliitosta: Onhan meillä lisäksi Ahvenanmaa ja sen myötä esimerkkiasema maailmassa. YK:n merkitys Suomelle taisi olla suurimmillaan niinä parina kertana, kun a) Suomi pääsi mukaan b) sai paikan turvallisuusneuvostossa. Apulaispääsihteereillä ja erikoislähettiläillä toki on voitu itsetuntoa nostaa.
Pääsihteeriys lienee kaukainen haave vain: kun Eurooppa-politiikan jaot tekevät mahdottomaksi yhteisen esiintymisen jonkun demarin puolesta, on turha tämmöistä toivoa.
Koskenniemi, jota en valitettavasti henk.koht tunne, on julkisuuden seuraajalle hämmentävä kokemus. Ei sitä tavallisesti samaa mieltä ole juuri kenenkään kanssa.
Mutta ei silti aina. Kysymyksessä YK:n joukoista olen eri mieltä. En itse pidä niitä järkevinä vaikka peruskirja sen sallii ja jopa melkein suosittelee, sillä yleisvaltuutus koskee - kuten Koran sodasta opimme - loppujen lopuksi vain pääjoukkoja (ja niiden metodeja). YK ei voi hallita sotajoukkoja, joten tällainen yleispyöreä "valtuutus" operaatoihin (kerrankin vahinkokirjoitus toimii) riittää. Mutta siitä valtuutuksesta pitäisi pitää kiinni, sillä eihän YK:sta paljon jää (julkisuudessa) muuten jäljelle. YK on Suomessa äärimmäisen huonosti tunnettu kansainvälinen järjestö.
Niin, oliko jalkapallorikos tosiaan maksettu mainos?
VastaaPoistaMinuakin hämäsi koko jutussa tunne siitä että olen joskus elämäsäni kokenut tämän ennenkin: "esitä niin suuri väite, että se ensin tuntuu järjettömältä, niin se saattaakin lopulta tuntua järkevältä"
Jotenkin nän kai se meni tunnetun saksalaisen propagandaministerin sanoma 30-luvulla.
Silmään pisti yläosa paljaana- kuva Materazzista Iltalehdessä. Vasen käsivarsi täynnä juutalaisten Davidin tähti tatuointeja!
Miksihän muuten Italian joukkueessa on ainoastaan valkoisia syntyperäisiä italialaisia?
Berlousconi tietänee.
Se, mitä kentällä tapahtui, ei ollut mainos, mutta siitä tehtiin sellainen, ja helkkarin hyvä kaiken lisäksi.
VastaaPoistaOletetaan nyt kuitenkin vaikka ajatuskokeena, että koko episodi oli mainos alusta loppuun.
Silloin se totta tosiaan on ollut nerokkaampi hämäys kuin itse "Puhallus"-elokuvan loppukohtaus!
Mutta jos Z:n anteeksipyyntökin oli pelkkä sponsorien käsikirjoittama mainoskikka eikä mitään muuta, se romuttaisi minun tähänastisen käsitykseni Z:stä aika pahasti.
Hänen vastuunsa ei ole sidottu enää vain kaupallisiin sopimuksiin vaan on myös moraalista - siis kasvatuksellista ja ennenkaikkea jopa poliittista luonteeltaan.
*
Eläisipä Albert Camus näitä aikoja. Tuo algerialaissyntyinen jalkapalloilija kirjoittaisi kollegastaan ja maanmiehestään Z:stä romaanin, joka hakkaa mennen tullen nykyisen snobistikikkailijoitten ja trendikirjailijoitten tyhjän retoriikan!
Siitä tulisi luultavasti "Sivullisen (elämän absurdisuus), Ruton (fasismin/rasismin analyysi) ja Putoamisen (moraalisen kyynisyyden itseironinen ruumiinavaus)" synteesi - ei enempää tai vähempää kuin alussa olevan vuosisatamme avainromaani...(?)
*
Ymmärrän kyllä, että Z:n anteeksipyynnössä oli kyseessä MYÖS kumarrus sponsorien suuntaan, mutta niin kyyninen en halua olla, että uskoisin Zizoun toimineen tässä asiassa pelkästään laskelmoiden ja ison rahan talutusnuorassa.
Minä en hyväksynyt (päinvastoin kuin jotkut luulevat) Z:n tekoa juuri niistä syistä, jotka löytyvät säntökirjasta, vaan halusin puolustaa tuon teon moraalista oikeutta jääräpäisesti omaa syntyperäänsä kunnioittavan ja moraalisen integriteettinsä vuoksi taistelevan ihmisen viimeisenä mahdollisuutena pelastaa kunniansa, vaikka maine menisikin (mikäli Z sellaista nyt ylipäätään ehti ajatella).
Ehkä tästä kehkeytyy oivallinen avainaihe, jota kukin italialainen ja ranskalainen voi tykönänsä pohdiskella poliittisten ongelmiensa keskellä.
Ainakin molempien maiden rasismi saa tapauksesta kunnon potkun persauksiinsa - sen verran on varmaa.
Mutta mitä hyötyä siitä sitten lopulta on? - asiaa täytynee kysyä oraakkelilta eli ennustajaeukolta... Niitähän EU:n virkamiehistö on täynnään...
Ad Jouni Snellman
VastaaPoistaKuten selvästi kirjoitan Matti, se tarkoittaa siis Marttia.
Puhe on kansainvälisen oikeuden professorista, joka on Martti K. Matti K., ei ainakaan lähisukua, oli puoletaan kansakoulun opetusopin ja monien muiden teosten ansiokas julkaisija, eikä siis kuulu tähän asiaan.
Martti K:n isä näyttää olleen, kauhistuttavaa kyllä, hovioikeudenneuvos.
Mahdollnen sukulaisuus akateemikon kanssa, ent. Forsnäs, jää hitusen epäselväksi. Ehkä joku minua valistaisi siitä. Muistelen, että hämä HON Hannu K. olisi ollut akateemikon poikia, jolloin äiti olisi ollut nimeltään Vieno, kiukkuinen ihminen muuten.