Sivun näyttöjä yhteensä

17. heinäkuuta 2006

Särkyneiden sanojen korjaamo 1

Jos onnistun tässä, laajennan Särkyneiden sanojen korjaamoni myöhemmin Uhanalaisten sanojen suojelualueeksi.

Jotkut tekemäni viittaukset oikeakielisyyteen ovat tietenkin olleet ilkeilyä. Oikeakielisyyden harrastus on keino sivuuttaa sisältö. Kirjailijalle ajatus "oikeasta" kielen tai kieliopin muodosta on kummallinen. Jos oikeita muotoja olisi, sittenhän voisi olla kuin koulutyttö junassa - toistella löytynyttä (rumaa) sanaa kerran toisensa jälkeen, täysin tyytyväisenä.

Särkyneitä sanoja näyttävät olevan tyttö, poika, neiti, rouva ja herra.

"Tyttö" on poliittisesti epäkorrekti. Opin vasta alkuvuodesta 1997, että myös nainen puhutelee joukkoa naisia "You guys."

Odotan vielä ilmoitusta "Perheeseemme on syntynyt naaraspuolinen henkilö." Tähän asti on tullut "Syntynyt terve tyttö."

"Poika" tarkoittaa afroamerikkalaista makuuvaunupalvelijaa, vaikkei Pullman-vaunuja eikä niiden palvelijoita oikeastaan enää ole. Suomessa "poika" oli henkilö, joka lähetettiin ostamaan aiamiehille pilsneriä kioskilta. Poikia ei ole enää olemassa.

Ravintolassa huudettiin ennen: ”Neiti! – Neiti-i-i-i!”

Neiti, joka oli luultavasti rouva, ei päätään kääntänyt, koska ravintolassa huutaminen oli sopimatonta, vaikka olisi huutanut nälkäänsä.

Tiedossani ei ole, onko tarjoilija ranskaksi edelleen ”garcon” eli poika ja saksaksi ”Herr Ober”. Pitäisi käydä joskus oluttuvasssa.

Lontoossa lokakuussa olin näkevinäni kummastuneen välähdyksen puhutellun silmissä, kun puhuttelin MacDonaldsin tarjoilijaa (Leicester Square) sanalla "sir". "Excuse me sir, could you be as kind as bringing me a so-called hamburger?"

Entisessä Helsingissä poke eli portsari eli ”vahtimestari” sanoi ravintolan oven asiakkaan edessä sulkiessaan: ”Herra on nauttinut. – Toisen kerran.”

Asiakkaaksi yrittävä, joka saattoi olla esimerkiksi vammoissaan ontuvan sotainvalidi, poistui korvat luimussa. Vahtimestarin kanssa ei väitellä. Jos yrittää, voi tulla porttikielto.

”Rouva” oli kotiapulaiskielessä talon valtiatar eli työnantaja tai työnantajan täysivaltainen edustaja. "Rouva" merkitsi myös Stockmanin tavaratalon asiakasta. - Jos arvelin, että Seppo Heikinheimo saattaisi olla kuuluvilla, en joskus puhunut ruotsia Stokkalla, vaan ranskaa. Palvelu oli silloin erinomaista.

En ole suorittanut kenttätutkimusta, mutta epäilen, että 90 prosenttia Stockmanin tavaratalon myyjistä ei tällä hetkellä edes osaa ruotsia, ainakaan enempää kuin auttavasti. Lisäksi palvelu on kokemukseni mukaan kautta linjan oivallista. On ihanaa elää luokkayhteiskunnassa.

Rouvittelun ongelma oli entisessä yhteiskunnassa naimattomuus. "Anteeksi, rouva..." "Minä olen kylläkin neiti."

En ole koskaan kuullut Suomessa oikaisua, joka elokuvassa ”Insider” sykähdytti niin. Asianajaja sanoo vangitsemismenettelyssä Missourissa ”Mister”, johon epäilty vastaa, että teille se on ”tohtori”.

Oli meillä koulussa yksi muualta tullut opettaja, joka vaati puhuttelemaan itseään lehtoriksi. Se herätti suurta kummastusta, koska kukaan ei ollut ennen kuullut sellaista sanaa. Arveltiin että se liittyisi lehteriin. Sama lehtori esitti toivomuksen:" Älkää käyttäkö tuota Pohjanmaan murretta kun se on niin tavattoman rumaa."

Asianomainen lehtori pakkasi aikanaan kampsunsa ja muutti Lahteen, mikä kyllä oli mielestäni kohtuuton seuraamus miehelle.

Opettajia puhuteltiin tietenkin maistereiksi, myös kansakoulunopettajia ja nimenomaan myös niitä, jotka olivat seminaarin keskikoulupohjalta käyneitä.

Koulussa oli yksi tohtori, mutta koska hän oli rehtori, karahteeraaminen ei aiheuttanut ongelmia. Ennen minun aikaanikin oli ollut kaljarehtori, joka oli tiettävästi väitellyt kalliomuurahaisista.

Jouduin huonoon huutoon kotipaikkakunnallani, kun sanoin kerran jossain yhteydessä, että koulumme oli yksi maan huonoimpia. Raivostuneet heimoveljeni eivät olleet jaksaneet lukea lausetta loppuun - sotien jälkeen meidänkin koulumme oli sangen huonossa jamassa, koska opettajina oli osittain sellaisia rehtoreita ja maistereita, jotka eivät enää muualle kelvanneet, ja osittain sodan särkemää väkeä, jota tuli ja meni; reputusprosentit olivat kovin suuria. Tämä kaikki muutui 50-luvulla. Lukemani ja kuulemani mukaan ongelma oli suunnilleen sama kautta maan ja kaiken tasoisissa oppilaitoksissa, myös yliopistoissa.

Minun perääni juostaan huutaen:” Herra”, kun olen unohtanut pankkikortin ja lompakon tiskille. Tiettävästi Suomen kielessä ei ole muuta käyttökelpoista huutosanaa. Hyvin toisenlaisessa tilanteessa huudetaan: ”Hei jätkä!”

"Anteeksi, te siellä."

Sanaa "mies" ei voi käyttää interpellatiivina. Sen sijaan se on sopiva tapa ruveta vinoilemaan:"Mikäs mies te oikein olette?" Harva pääsee vastaamaan, että tämän piirin nimismies.

Nyt kävisi jo tietokilpailukysymyksestä, missä ennen kuultiin: "Härra siellä, onko härrä maksanut?" - Raitiovaunussa, ruotsinvoittoisen rahastajan repliikkinä. Kuten Tatu Pekkarisen kupletissa lauletaan "Ja se akka se kelloa kalakutti ja ruottiks mua haukkua nalakutti..."

Korjaamattomasti näyttäisi särkyneen sana "naikkonen". Sitä käytti rouva puhuessaan perheen pojan naisystävästä tai peräti naishenkilöstä, jonka seurassa perheen herra oli tahtoen tai tahtomattaan näyttäytynyt. "Miekkonen" on pappilaproosaa. Kun naikkonen on loukkaava, miekkonen vähättelevä.

Ei kysymys ole pelkästään puhutteluista eikä nimityksistä.

"Pohjalaisten" mieleenpainuvien repliikki alkaa hupihenkilö Kaapon (Gabriel) lausumana:" Sanoovat, jotta Kaappoo on huono mies. Ja voi siinä olla vähän perääkin..."

Ei kuulla enää kirjallisuuden tallettamaan patruunan repliikkiä ihmistä kilometeritehtaalle laitettaessa:"Sinä hoono mies. Sinä pois."

16 kommenttia:

  1. Ranskalaiset vierastavat sanaa "garcon" tarjoilijasta puhuttaessa, sillä se koetaan alentavana. On siis parempi kutsua miespuolista, ammattiaan arvostavaa miestä termillä "monsieur".

    Sama ilmiö on espanjassa; "camareron" tilalle on tullut "señor".

    Maailma muuttuu.

    Hassua muuten, että tällainen keski-ikäinen nainen ei oikein tykkää rouvittelusta, mutta ei neidittelystäkään suomen kielessä. Mutta ranskalaisten lauseen loppuun lisäämä "madame" kuulostaa paljon kotoisammalta.

    VastaaPoista
  2. Ad Marleena:

    Hyvä kuulla. Näin olen itsekin asian ymmärtänyt. "Patron" on varmaan myös kadonnut tosi käytöstä.

    Kauan sitten lasteni ranskalaiset serkut olivat maalla. Naapurin isäntä tipahtu laituria korjatessaan järveen. Kuulosti sietämättömän huvittavalta. kun Ranskan pojat toistelivat, että Monsieur putosi järveen ja lakki ui kuin laiva.

    - - -

    En ottanut päivän blogissa puheeksi Simo Penttilän aikakauden "herra ja ylhäisyys" -terminologiaa. Olin luullakseni hovioikeudenneuvoksena ylhäisyys eli eksellenssi, mutta professorina en.

    Täytyy kysyä Tuomiojalta. Ainakin Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liitto osoitti mm. onnittelukirjeet "Hänen Ylhäisyytensä pääministeri Kalevi Sorsa..."

    Noinkohan eksellensitkin olisivat kadonneet?

    Itse olen vaatinut perhepiirissä puhuttelua "teidän korkeajalosukuisuutenne" (er högvälborenhet), mutta minun on käsketty haistaa paska.

    VastaaPoista
  3. Herraksi muistan itseäni puhutellun muutamissa tilanteissa.
    -"No niin, herrat ovat hyvät ja tulevat tänne kansliaan..." (pikkupoikana, jostakin kolttosesta kiinnijääneenä rehtorin puhutelussa)
    -"Hyvät herrat, nostakaamme malja...(illanistujaisissa, kun puhuja haluaa korostaa omaa ja muun seurueen erinomaisuutta)
    -"Herra on hyvä ja kärsii vaan krapulaansa...(kotioloissa, pilkallisella äänenpainolla lausuttuna)

    VastaaPoista
  4. Ennen miehenpuolisen presidentin parempi puoli oli arvoltaan rouva herra tasavallan presidentti - mikä lie nykyään... Herra rouva tasavallan presidentti?

    Kesti kauan, ennen kuin tajusin mikä Jenkeissä, kaiketi myös Etelässä, on puolisosta tai seurustelukumppanista käytetty lyhenne S.O. No se on "significant other", kun nykyään on niin monenlaista suuntautuneisuutta seurustelussa. Ja kotona eletään sellaisessa suhteessa kuin "domestic partnership". Näille termeille pitäisi varmaankin keksiä hyvät käännökset.
    Merkityksellinen läheinen?
    Kotoinen kumppanuus?

    VastaaPoista
  5. Ad Kari:

    J. Alfr. Tannerin kupletissa poliisi sanoo:

    "Herra on hyvä ja hajaantuu välttääkseen ankarampia seuraamuksia."

    VastaaPoista
  6. Ad Lurker:

    Väistin tämän vaikean kysymyksen - kun naisia alkoi olla yhä useammin tuomareina, puhutteluksi tuli "arvoisa puheenjohtaja". "Rouva puheenjohtaja" taitaa olla Halosen aikakauden asioita ja mikäpä siinä, sehän on looginen.

    Erittäin tietoisesti sivuutin menneisyyden politiikan:"En ole herra mutta helvetin hyvä työmies", siteerasi Kekkonenkin.

    VastaaPoista
  7. Kaksi sukupuolta on vaikea asia kielelle.

    Esimerkiksi presidenttipari on hyvää suomen kieltä, vaikka ei tarkoitakaan kahta presidenttiä. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen nettisivun mukaan isäntäpari tarkoittaa sekin isäntää puolisoineen. Sanaa emäntäpari ei kuitenkaan käytetä näin, vaan sen merkitys on "kaksi emäntää".

    VastaaPoista
  8. Pakinoitsija Olli taisi käyttää majesteettimonikkoa, joku kynänikkari kuitenkin.
    Lääkäri oli minun lapsuudessani yleensä tohtori, vaikka olisi ollut lääketieteen kandi. Sitten kun rupesi olemaan viljemmälti muitakin tohtoreita, saattoi olla tarpeellista huomauttaa, että en ole lääkäri.

    VastaaPoista
  9. Armeijassa on alokasaikanaan eräs simputukseen kyllästynyt lääkäri kehottanut ryhmänjohtajaansa puhuttelemaan häntä herra tohtoriksi palvelun ulkopuolella...

    VastaaPoista
  10. Islaminuskoisten mielestä alkoholi on vahingoksi sotkiessaan ihmispään selvää ajattelua.

    Eräässä Lat. Am. maassa valitiin persidentikisi Humala -niminen henkilö.

    Miksi hänen nimeään ei kirjoiteta Jumala, vaikka ymmärtäääkseni espanjankielinen lausuu molemmat samalla tavalla?

    Joka tapauksessa samasta asiasta on kysymys.

    Yksi jannittävimmistä tutkimuskohteista olisikn selvittää miten paljon suomenkielessä on latinalaisperäisiä sanoja.

    Suomihan kuului room.kat.kirkon hallintapiiiriin vv. 1100-1400 jolloin ainoa kirjoitettu kieli oli latina.

    Olisihan peräti lapsellista uskoa ettei vuoissataisesta taipaleesta sitä olisi jäänyt kieleen pysyviä jälkiä?

    VastaaPoista
  11. Ad Heikki:

    Luullakseni Humala ääntyy espanjassa umala - poika on hijo / iho, mies hombre - ombre.

    Joskus aikoinani mietin, että Suomessa Jumala ja Humala ovat riimipari, kun taas Saksassa Gott ja Spott (pilkka). Bach oli näistä tärkeänä ja selvästi löysi merkityksiä riimeistä.

    Ellet olisi hoksannut, Lauri Hakulisen "Suomen kielen rakenne ja kehitys" vuosikymmenien takaa sisältää luettelot käännöslainoista. Merkittävin suora laina latinasta kieleemme on "kakka", joka sitten pappiloiden kautta pilasi kielitajuamme niin että Kakkiset alkoivat hävetä nimeään ja Kakkisen seurakunta Kannaksella otti uudeksi nimekseen Johannes. - Aikaisemmin tuo sana ei ollut tarkoittanut suomessa mitään, ja paskaa oli sanottu paskaksi.

    Hakulisen kirjasta saa käsityksen myös naapuruussuhteista - venäjästä on lainattu mm. rosvo, varas, putka, savotta, pohatta jne. - yllättävän vähän sanoja.

    VastaaPoista
  12. Ad A.K-H:

    Olen monesti miettinyt tuota pluralis majestetis -muotoa, jota "Olli" käytti harkitusti. Jo ennen sotia esiintyi myös yksikkö:"Ystäväni ja huonetoverini Kalle Niemeläinen ja minä..."

    Käsittäisin että kysymys on pääkirjoitusten perinteestä. Varsinaisen pääkirjoituksen ohella julkaistiin taistelevia tai pakinanomaisia pääkirjoituksia, jolloin vihje oli että tätä mieltä on meidän väki, meidän lehti tai meidän puolue.

    Olli varmasti myös ilvehti varsinaisen majesteettisen ilmaisun kanssa:"Me Nikolai II, Jumalan arvosta Venäjän Keisari, Puolan tsaari, Suomenmaan suuriruhtinas ynnä muuta ynnä muuta ynnä muuta.

    Nyt voisi joku asiantunteva valistaa. Minä näet luulen, että Ruotsin kuningas käyttää "me"-muotoa edelleen myös puolivirallisissa yhteyksissä. Jo ennen suurta sosialidemokraattista murrosta (Olof Palme) sääntö oli, että kuningas sinutteli aina alamaisiaan - me / sinä. Poikkeama oli tahallinen ja tarkoitettu. Oskar II tapasi kadulla vanhan hoviherransa eli poikavuosiensa hoitajan, joka oli vähän höperö ja joutui kysymään "eikö setä tunne"? Johon dementoituva hoviherra:"Naamassa on jotain tuttua mutta nimen olen piru vieköön (fan anamma) unohtanut."

    VastaaPoista
  13. Tosiaan, ennen kaikkia lääkäreitä sanottiin tohtoreiksi, hyvin pian ainakin paremmissa viroissa olevat ja yliopistosaairaaloissa sijaistavatkin ovat ihan oikeasti lääketieteessä väitelleitä, tämä ja koko luonnontieteen väitössysteemi (kisällintyö) tosin on aika kaukana monografioita kauan puurtavista juristeista ja muista, joille kyseessä on lähes elämäntyö. Kaikella kunnioituksella Kemppistäkin kohtaan, kyllä hänenkin väitöskirjansa saattaa pysyä tärkeimpänä yksittäisenä teoksenaan nekrologiinsa saakka. Luonnontieteen artikkeliväitöksissähän aina naurattaa siinä vaiheessa, kun kysytään mikä osuus väittelijällä ensimmäisen artikkelinsa kirjoittaneen tiimin pipetoijana olikaan.

    Vanha kasku muuten kertoo herastuomarista (kokeneesta lautamiehestä), joka lupsakkaasti totesi, ettei ole siitä heras-alkuliitteestä niin tarkka... Varatuomarihan puolestaan kuulostaa miltei paremmalta kuin (virka)tuomari, ehkä panos-tuotos oli huipussaan rosiksissa: vaatimaton oikeusneuvosmies meni toimittajilta aina sekaisin oikeusneuvoksen. virassa ollessaan kuolemattoman, kanssa. Kemppinen ehkä tietää, milloin ja kenen luvalla eläkeläiset lakkasivat tituleeraamasta itseään "entisiksi" oikeusneuvoksiksi.

    Teitittely ja rouvittelu tuntuu olevan erityinen ongelma suurille ikäluokille. Heidän mielestäänhän kyse on häpeästä, joskin mielipiteet tuntuvat vaihtelevan siitä, kummalle osapuolelle. Luulen, että heidän vanhempansa, meidän 1970-luvulla ym syntyneiden isovanhemmat, onnistuivat tässäkin luomaan sukupolvisillan ja opettamaan meidät vapaiksi arkuudesta - ikätovereilleni teitittely tai teitittelyttäminen eivät kokemukseni mukaan ole ongelma edes suomeksi.

    VastaaPoista
  14. Ad Dr.Blind:

    "Entinen oikeusneuvos" on entisen oikeusneuvoksen Nisse Sundströmin virheellinen tulkinta.

    Korkeimmassa oikeudessa henkilö nimitetään edelleen "Korkeimman oikeuden jäseneksi ja oikeusneuvokseksi". Kun hän on saavuttanut säädetyn eläkeiän - joka oli vielä taannoin 70 vuotta - hän lakkaa olemasta korkeimman oikeuden jäsen mutta on lopun ikänsä oikeusneuvos, ei siis entinen.

    Hovioikeudenneuvos on virka. Olen itse entinen hovioikeudenneuvos ja samoin tietysti kaikki eläkkeelle siirtyneet kollegat.

    Valitettavasti en ole tutkinut uutta yliopistolainsäädäntöä riittävän tarkasti, mutta täysin palvellut professori (emeritys / emerita) lienee säilytetty laissa. Kun itse olen määräaikainen professori, se tarkoittaa, että kun jään eläkkeelle, minusta tulee pelkkä herra vain, tai tohtori. Puhelinluetelossa taitaa muuten lukea "varatuomari", joka on hiellä ja vaivalla ja suurilla kieltäytymyksillä hankittu maksullinen (!) titteli. Maksu on ollut euroiksi muutettuna noin 10 euron suuruusluokkaa, eikä kukaan tiedä, miksi tämä titteli rinnastetaan vuori- ja muihin neuvoksiin, koska varatuomariksi pääsee istumalla kuukaudesta toiseen tuomiokunnan notaarina tai apulaisena ja istumalla käräjät, ellei nimittäin tule pahoja virkasyytteitä.

    Siis - eläkkeellä oleva oikeusneuvos on oikeusneuvos ja hänen hautakiveensä kaiverretaan "oikeusneuvos".

    Taustalla on Venäjän keisarikunnan järjestelmä, jossa virkoihin liittyi periaatteessa erillinen rangi eli arvoasteikko. Oikeusneuvos oli samaa sarjaa kuin valtioneuvos ja salaneuvos ja kenraali. (Venäjällä oli myös siviilikenraaleja.)

    Asteikon vaatimattomin titteli oli "Kuolleista sieluista" tuttu nimineuvos.

    Sijainti asteikolla oikeutti määrättyihin alamaisiin armonosoituksiin, jotka merkittiin matrikkeliin - "vastaanottanut hallitsijalta hopeisen nuuskarasian armollisena suosionosoituksena".

    Arvoasemaan liittyi myös oikea puhuttelu. Saksalaisittain korkein oli "Ihr Ehr- und Durchlaut".

    Olen kaipaillut P. Vladimirin IV luokan kunniamerkkiä. Tshehovin novellin "Vladimir rintapielessä" pohjalla se tekee etenkin entisiin luokkatovereihin tyrmistyttävän vaikutuksen. Tai sitten pitäisi ruveta käyttämään kunniamerkin ruusuketta limonaativaatteiden yhteydessä napinlävessä.

    VastaaPoista
  15. Ne, jotka saavat viedä tittelin mukanaan sinne jonnekin, (oikeusneuvos, professori, piispa, suurlähettiläs etc.)ovat siis oikeutettuja halutessaan käyttämään tällä maan päällä aktiivisen työelämän jälkeen liitettä emeritus, emerita?

    Hän on antanut heille sekä viran että järjen.

    Ei siis koske putkimiehiä, bussikuskeja, maanviljelijöitä tai kansakoulunopettajia.

    VastaaPoista
  16. Tänne ei näköjään voi kommentoida. ellei ole blogger. Ainakaan en saanut viestiäni eteenpäin. Avasin blogin ja kokeilen uudestaan.

    Siis

    1970-luvulla opiskeluaikoina kävin kotipuolessa Pohjanmaalla. Tuttu isäntämies kysyi:"Onko susta ny tullu herra?"

    Opiskelijatyttöä se hiukan hämmensi, vaikka tarkoituksen ymmärsinkin.

    Rouvittelusta en ole koskaan pitänyt. Minua näet rouviteltiin liikkeissä aika nuorena. Syy: olin tavallista tukevampi nuori nainen.

    Identiteettiäni häiritsi myöhemmin (jo oikeasti rouvana), kun synnytyssairaalassa huudeltiin rouvia: "Puhelu Niemisen rouvalle!"
    Mielestäni tuo ilmaisu teki meistä vain miestemme rouvia. Olisin mieluummin kuullut huudettavan:"Puhelu Liisa Niemiselle!"

    VastaaPoista