Titteli

Sääty-yhteiskunnan ja luokkayhteiskunnan raja on pitkät housut. Keikari, hallitsevien kaveri ja diplomaatti Beau Brummel 1778 - 1840 keksi Napoleonin sotien jälkeen sen kamppeen, joka on ollut miehillä yksinomaan vallitseva ja ympäri maailmaa yhä vallitsevampi 200 vuotta - tumman puvun.

Takin mitta on vaihdellut. Runebergin patsaalla on bonjour, jota nykyisin käyttää enää osa papeista eli siis pitkä ja ylhäältä aika tyköistuva takki. Samaa patsasta tarkastelemalla ja hakemalla tukea Aleksanterin patsaastanäkee, ettei prässejä ollut vielä keksitty.

Ennen suosittiin kaksirivisiä takkeja ja korkeaa napitusta, ettei paitaa tarvitsisi vaihtaa niin usein. Takin alta näkyi vain kauluksen reuna, ja se puolestaan oli irrallinen ja erikseen pestävä. Kun muoti meni miesten syvään uurrettuihin takkeihin, inhimillinen kekseliäisyys vastasi simsetillä. Muistamme sen Chaplin-elokuvista - irrallinen, kovitettu etumus, jota Tsape piti takin alla ilman paitaa.

Valmisvaateteollisuuden läpimurto oli taitettu kiinteä kaulus.

Kauluksen määräsi kravatin tai solmukkeen. Kravatti on sama sana kuin kroaatti. Kroatialaisilla palkkasotureilla oli aikoinaan tapana ripustaa kaulaansa kirjavia kankaita. Kaulaliina on hiukan eri asia.

Oma sukupolveni oli yllättäen samaa mieltä eräiden perinteistä kiinni pitävien uskontokuntien ja kiihkeämmän maalaisuuden ja työläisyyden kanssa: kaulus ja kravatti ovat sortovallan ja henkisen alistumisen merkkejä ja niitä on kartettava.

Tuon ajattelun perinne on Marimekon Jokapoika-paita, jonka kanssa ei käytetä kravattia. Niitä oli muuten kauluksettomiakin ja saattaapa olla edelleen.

Suurin yhteiskunnallisen muutoksen merkki pukeutumisessa on päähine. Naisen hattu herätti keskustelua vielä presidentti Halosen ensimmäisen valtakauden alussa. Protokollapuoli ja tietävät tätitoimittajat pitivät kiinni siitä käsityksestä, että naisihmisellä pitää olla hattu ja hansikkaat ja pieni käsilaukku, kun hän on virallisissa tehtävissä, esimerkiksi tarkastamassa kunniakomppaniaa. Halonen on tunkenut vähin äänin hatun roskiin ja hansikkaat naulaan. Hyvin tehty. Hattu oli naiselle arvon merkki. Työläisnainen ja maalaisnainen käyttivät vain huivia. Hatusta maaseudulla on kirjoitettu jopa novelleja: on oltu kaupungissa piikomassa ja opittu herrojen kotkotuksia eli suorastaan ostettu hattu ja sitten vielä kuljetaan se päässä raitilla niin että hevosetkin nauravat!

Naisten hattuliikkeet katosivat kaupungiesta vasta pari vuosikymmentä sitten.

Appeni pyörsi hissistä takaisin, jos hän huomasi kauhukseen olevansa menossa ostamaan Vichy-vettä Hämeenpuiston kioskilta ilman hattua. Kävelykepin puuttuminen olisi vielä menetellyt. Hattu oli kymmenen kuukautta vuodesta lierihattu, niin sanottuj Eden. Sitä käytettiin myös kesälomalla maalla saunaa lämmitettäessä, ellei asianomainen sitten täysin riehaantunut ja pistänyt päähänsä lippalakkia, jollainen oli oikeastaan tarkoitettu lähinnä uisteluun ja muuhun kalastukseen.

Hatun kaihtaminen oli Leninin suuria keksintöjä. Koppalakkia vastaan leninisteillä ja hitleristeillä ei ollut mitään, päin vastoin. Jostain salaperäisestä syystä vuosisadan vallankumousjohtajat olivat päähinefetisistejä. Mao loi oman muotinsa. Saman teki Castro. Saman teki Che Guevara.

Eräs ystäväni kulkee kylmän rauhallisesti baskeri päähineenään. Näky on aika erikoinen - vaikka tämä baski-päähine oli ennen ranskalaisen pilakuvamainen huipennus.

Sotilaat ovat aina olleet tavattoman kiinnostuneita päähineistä ja käyttäneet esimerkiksi sellaista kummallisuutta kuin suikka eli venelakki, jonka tarkoitus on jäänyt minulle pysyvästi hämäräksi. Yhtä suunnatonta mielenkiintoa päähineisiin ovat osoittaneet katoliset kirkot. En tiedä, miksi luterilainen kirkko on tässä niin maltillinen. Olisiko varhaisen uskonpuhdistusajan karuutta?

En myöskään tiedä, mitä muuta hyötyä kolmikolkkahatusta oli kuin se, että voi nojata päätään seinään ja että eteen työntyvä kolkka saattoi olla hyvä sateessa ratsastaessa, kuten Peter Englund laajassa teoksessaan osoittaa. Sitäkään en tiedä, miksi Anzacien eli Australian ja Uuden Seelannin sotilaiden lierihatussa toine lieri on taitettu ylös. Sen tiedän, että lännenmiesten Stetson on yksinkertaista fysiikkaa. Puolet ihmisen ruumiinlämmöstä haihtuu päälaen kautta niin että erämaaoloissa mahdollisimman suuren eristävän ilmakerroksen kantaminen mukanaan hatun alla on erinomaisen järkevää erämaaoloissa.

Kokeilin kerran Arizonassa. Ei lippiksestä siellä mihinkään ole.

Koppalakin käytäntö saattaa olla sama.

Sangen salaperäinen ongelma peruukki liittyy sekin luultavasti otsikkoon eli titteleihin eli yhteiskunnallisen arvon osoittamiseen. Alussa mainittuun Beau Brumeliin asti oli yhteiskunnallisesti välttämätöntä, että jokaisen ihmisen arvoasema oli suoraan luettavissa vaatteista eli pukimet rinnastuivat titteleihin ja jokainen siviilikin käytti univormua.

Oivallisia lähteitä näihin ja vastaaviin kysymyksiin ovat Ariès'n - Dubyn moniosainen yksityiselämän historia (Histoire de la vie privée) ja uranuurtaja, Norbert Eliasin sivilisaation historia, josta on hiukan eri tavoin toimitettuja ja lyhennettyjä versioita eri kielillä - useimmiten kirjan nimi on Civilizing process.

Mutta tittelit, joihin olemme tulossa ammattinimikkeiden ohella, ovat arvoitus oivaltavaa tutkimusta vailla. Vanhan (1966) U. Rauhalan teoksen "Suomalaisen yhteiskunnan kerrostuneisuus" mukaan listan hännillä oli paimen. Kärjessä oli korkeimman oikeuden presidentti.

Olen kirjoittanut sääty-yhteiskunnan murtumisesta mutta jättänyt maininnatta, että sen sijaan ei tietenkään tullut tasa-arvoa vaan byrokratia. Max Weber oivalsi sen ensimmäisenä. Nyt käsitään, että byrokraattinen kontrolli kriisiytyi sangen nopeasti ja itse asiassa leninismin ja fasismin matemaattiset mallit voisi jo kehittää.

Tämän hetken läntisen yhteiskunnan kontrolli toimii ylhäältä alas, kuten aina, ja kenties ennennäkemättömän tehokkaasti. Ihmisten toisiinsa suuntaama kontrolli on aivan keskeinen asia. Vaatteet eivät auta pitkälle, autot ja rannekellot kylläkin, mutta teollinen maailmamme tekee jekkua näillä ulkoisilla tunnusmerkeillä. Ainakin Euroopassa Mersu tai BMW, rannekello ja tumma puku sekä etenkin solmio tähtäävät yhdentekevään arvokkuuteen.

Vallitseva muoti on teeskentely: ollaan olevinaan samanlaisia eli tasa-arvoisia, vaikka ei ollakaan, ja tätä tuetaan pukeutumisella, puheella ja käyttäytymisellä. Viihdepellet - johin eräät urheilijat on luettava - rakennuttavat pienoispalatseja ja harrastavat mielettömiä vesi- ja maakulkuneuvoja.

Titteleitä ja virkanimikkeitä tulee jatkuvasti lisää. Vanha tuttu liikesuunta jatkuu - kun teknillisistä opistoista oli tullut aikansa insinöörejä, teknillisen korkeakoulun insinöörit heittäytyivät diplomi-insinööreiksi. Jossain vaiheessa näytti, että saamme myös diplomiarkkitehteja, mutta näin ei käynyt. Ammatikorkeakoulut ja ammattikoulut omaksuvat yliopistojen titteliperinteen. Yliopistoissa se, että joku on filosofian tohtori, ei kerro yhtään mitään hänen alastaan eikä edes osaamisestaan. Tradenomi, hortonomi ja seminologi osoittavat että oppi on saatu ja kertovat asiaan vihkiintyneilel myös alan. Seminologi kuulostaa hienommalta kuin keinosiementäjä, joten sitä siis käytetään.

Näissä titteleissä on välttämätöntä informaatiota ja vähemmän välttämätöntä turhamaisuutta sopivana sekoituksena. Välttämätön informaatio sisältyy esimerkiksi virkanimikkeeseen "lääkäri", jota saavat käyttää vain laillistetut lääkärit. Lääkärin, sairaanhoitajan, perushoitajan ja niiden muiden oikeudesta antaa lääkkeitä, määrätä lääkkeitä ja toimittaa ruumiinavauksia on säännöt. Tämä lienee oikein ja välttätöntä.

Olen itse ollut elämän eri vaiheissa "tuomari", joka ei tarkoita oikein mitään. Nuoruusvuosinani se oli puhuttelu ja tittelin tapainen, mutta sitä ei pitänyt käyttää itse itsestään. Viran pätevyysvaatimus "tuomarinvirkaan vaadittavan tutkinnon suorittanut" on yksikäsitteinen ja ymmärrettävä.

Sitten ovat seuraleikkitittelit. Panin tämän kirjoituksen kuvaksi nyrkkeilyhansikkaat muistuttamaan käsitteestä "titteliottelu". Titteli on maailmanmestari, euroopan mestari tai vastaava. Miss Suomi on titteli. Vuoden nainen on titteli. Unikeko on tiettävästi Naantalissa kerran vuodessa annettu titteli.

Sitten ovat salatittelit. En jatka tästä tällä kertaa, mutta julkisten ja hyväntekeväisten Lionsien, Rotaryn ja Vapaamuurareiden lisäksi on joukko vähemmän tunnettuja järjestöjä, joilla on omat arvonsa ja arvonimensä.

Vapaamuurarien toiminta lienee ansiokasta. Toisaalta se ei ehkä ole aivan vapaata opportunismista. Hankkiutumalla järjestön jäseneksi voi järjestää itselleen vapaakyydin erinäisissä asioissa. Ei siinä ole sinänsä mitään pahaa. Ostin taannoin television poikani Lions-veljeltä ja hyvä tulikin, alennus nimittäin.

Lukija uskokoon tai jättänee uskomatta, että aion vieläkin jatkaa viroista ja nimikkeistä. Tämä on siis vasta alkua. Olen järjestellyt kuntoon enimmäkseen käsityönä sähköisessä muodossa olevan Viipurin puhelinluettelon 1938, joka sisältää itse asiassa koko Kannaksen ja osan Laatokan karjalaa.

Luettelo on hiukean mielenkiintoinen.

Väliaikatietona - on siellä jokin määrä pelkkiä herroja ja tietysti rouvia, konsulinnoja ja hovioikeudenneuvoksenrouvia / hovrättsrådinna. Ja Pekka Toropainen, johtaja (Ravintola Espilä), Suokatu 3, puh. 1223.

Jos tulee asiaa, ravintolan eteisvartijan puhelinnumero on 63. Voi kyllä olla että Viipuri ei vastaa.