Sivun näyttöjä yhteensä

2. marraskuuta 2020

Vaka vanha



 

Viisas veljeni täytti vuosia. Onnea. Rikas veljeni vetäytyi asioitten ajosta, vaikka on kuinka laamanni. Viisasta. Siskoni kuljettaa äidille tarvittavaa tavaraa, kuten ruiskorppua tai alkomaholia. Kropsua ei ole järjestynyt, kun ei siellä huoneessa ole uunia. Ja itse olen kirjeenvaihdossa sinne Espoon raukoille rajoille. Kirjekyyhky osaa linnuntien; siten matkaa tulee kolme kilometriä, alun neljättä.

 

Olen seurannut vierestä, miten se vanhentuminen tapahtuu. Jotkut, kuten isäni ja äitini isä, muuttivat mielipidettä monta kertaa ja vielä tärkeissä asioissa.

 

Kun synnyin, oli vanhojen miesten aika. Juuri presidentiksi ryhtynyt Mannerheim oli 77. Pari päivää aikaisemmin pääministeriksi heittäytynyt Paasikivi oli 74. Oikeusministeri Kekkonen oli vain 44. Englannissa viimeistä pääministerikauttaan vielä odottava Churchill oli ollut sodan alkaessa 66 ja Saksan vanhaksi mainittu Adenauer oli aloittaessaan liittokanslerina sodan jälkeen vain 73, mutta hän viipyikin virassa 14 vuotta.

 

Nyt kysytään, onko aika muuttunut, kun Amerikassa ollaan valitsevinaan presidenttiä kahdesta rajusti yli 70-vuotiaasta.

 

Suomessa tarvittiin erikoista oikeudellista osaamista, kun sodan päätyttyä ymmärrettiin, että vanhuuseläkkeeltä olisi välttämättä saatava takaisin ne muutaman oikeusneuvokset, jotka osasivat asutusasiat.

 

Tietääkseni ja havaintojeni mukaan kukaan ei ole sen jälkeen toiminut virassa 70 vuotta täytettyään. Jotkut ovat dementoituneet jo muutamassa viikossa. 

 

Voi olla, että tämän päivän vanhukset ovat 20 vuotta paremmassa kunnossa kuin edellinen sukupolvi oli heidän iässään. 

 

Vanhat naiset kutovat mielellään sukkaa. Vanhat miehet punovat halukkaasti juonia. 

 

Jälkimmäisestä meillä on yllättäen tietoa Kekkosesta, Paasikivestä ja Mannerheimista mutta myös Ståhlbergistä, joka oli hyvin vanhana hälyttävän halukas keskustelemaan kahdestaan Paasikiven kanssa. Vaikka Paasikivi oli väitellyt juristi, hänen oikeudelliset tietonsa olivat vaatimattomat verrattuna Ståhlbergin syvällisiin tietoihin perustuslaista ja sen ”takaovista”. Suomen hallitusmuoto siihen liittyvine lakeineen oli selvästi parempaa työtä kuin sen malliksi usein mainittu Saksan Weimarin valtiosääntö.

 

Vanhan, ilkeän miehen perikuva on Ranskan Talleyrand, 1750-luvulla syntynyt diplomaatti, joka ehti pettää viisi hallitusta ja riehui vielä 80-vuotiaana. Aika pitkälle samaan suuntaan eteni Saksassa von Papen, joka laajojen muistelmiensa mukaan toimi aina ja pelkästään isänmaansa parhaaksi. Näin hän toimi edistäessään Meksikossa USA:n liittymistä sotaan Saksaa vastaan. Juuri hän vakuutti, että hänellä on Hitler liivintaskussaan niin että johtavassa poliittisessa tehtävässä hän pitää huolen säännöllisestä kehityksestä.

 

Nämä ovat yksityisiä mietteitä asiasta, mihin kaikkeen vanhentuneista ihmisistä ei ole. Ajatukset ovat yksipuolisia. Onhan Boris Johnson hyvä esimerkki siitä, ettei ihmisen tarvitse olla yli-ikäinen eikä va’an vanha onnistuakseen tekemään erehdyksen toisensa jälkeen, sitä varmemmin mitä isompi asia.

 

6 kommenttia:


  1. Snowden ja keitä kuikkia vuotajia onkaan sukellellut bitetyissä aarteistoissa. Varkaiden varalta raudoitetuissa arkuissa ja sodan varalle säästetyissä kirstuissa.

    Jokainenhan noita on nähnyt -tyhjinä- museoissa ja ihan linnamuseoissakin. Itsekin jossakin Sloveniassa metsäjärven rannalla vuorenhuipulla. Oli kumman hyväkuntoinen puolustuslinna liekö ruotsalaisten idän-kaakon viikinkien tukikohta. Jäi paikkakunta, paitsi nimeä muistiin, kun paikalliset naiset pirkuleen kauniita, Melaneita hyppi silmissä. Ja tämä ennen kuin olin Trumpista kuullut mitään. Hyvä ymmärrys naiskauden päälle.

    Snowden taisi panna sotatietoja ulos, mainitsen hänet kun tänään Hesarissa, ja muistan mikä kohina kun itseään Merkeliä oli salakuunneltu ja keitä muita. Ei minua, ei mitään salattavaa rehellisen kuuliaisella seinänvierusnuhjulla.

    Sodasta ja rahasta pomppaa idis että Suomen pitäisi julistaa sota Cayman saarta kohtaan, voitaa laskuvarjojääkäreillä. Ladata rahat kännykkään ja striimipilvellä kotiin. Niitä olisi triljoonia ja kun yli 1000 sellaista numeroa pötkössä ja niin alun toista kvatrooaa. Siis bi tri kvat ja dollareita perässä. Niista saa vain centin sipaisuja mutta kiva niinkin. Vaikka sekin vaiva että kokoajan liikkeessä sijoitusafääri-globaalin tililtä seuraavalle ja taas takaisin. Miksi vaivautua ? Saa sijoituksille salavuoteen ja tuotolle verottomuuden. Saarella on väkeä 50 000 ja heistä puolet ulkomaalaisia. YK:n jäsen. Helppo vallata Suomesta käsin kun ei kai meidänkään Natokumppanuus kata kuin Baltian. Sitäkin Trump koettelee.

    Joo se että melkariliike "pankki", keskiaikaisjohdannainen, nirhaa joka siirrosta jotain palkkasotureidensa bonuksiin, pitää puuhiokkeen jauhinkivet pyörimässä. Panempa esiin sähökämpaa tulevien tuntien varalle. Sain silmiini avointa tiedonvälitystä Valkoisesta talosta, Trump eilen 2.11. 2020:

    The failed establishment that started the disastrous foreign wars; The career politicians that offshored your industries & decimated your factories; The open borders lobbyists that killed our fellow citizens with illegal drugs, gangs & crime; The far-left Democrats that ruined our public schools, depleted our inner cities, defunded our police, & demeaned your sacred faith & values; The Anti-American radicals defaming our noble history, heritage & heroes; and ANTIFA, the rioters, looters, Marxists, & left-wing extremists.

    Mykistävä. Mutta jonkunhan tuo pitäisi laulaa ääneen suomeksi. Mistä kiikastaa. Kuulijakunnan korvavahasta ja korvienvälin kulttuurisesta kohotuksesta. Onneksi on Päätalo.JS

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Somen metatiedoista varmaan haetaan lisää, jos ei saada teloituskiintiöitä täytettyä.

      Muuten olen sitä mieltä, että hävittäjät pitää hommata Ameriikasta ja tinkiä kaupan päälle muutamalle koneelle oikeus käyttää sopivalla seudulla sijaitsevaa lentotukialusta esim (vero)paratiisien ylilentojen tukikohtana. Voisimme tarjota vaikkapa eu:lle sen tapaista palvelua edullisesti, jos yt-neuvottelut alkavat jumiutua.

      Poista
  2. Mielestäni mielipide on aina ennakkoluulo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan mielipide perustua muuhunkin kuin ennakkoluuloihin. Kun kysyt lääkärin tai muun asiantuntijan mielipidettä hänen osaamisalaltaan, saadun vastauksen nimittäminen ennakkoluuloksi ei edistä millään tavoin mitään. Asiantuntijoilla kyllä voi olla erilaisia mielipiteitä, mutta eivät ne silti ole ennakkoluuloja, vaan eri lähtökohdista perusteltuja mielipiteitä.

      Poista
    2. Hienoa, että puhut vain itsestäsi.

      Poista
  3. "Mielestäni mielipide on aina ennakkoluulo." Niin, koskee ainakin tätä mielipidettä.

    VastaaPoista