Sivun näyttöjä yhteensä

28. marraskuuta 2020

Logo


 

Lomakkeet ovat melkein yhtä kiihdyttäviä kuin käyntikortit, kunhan ne ovat vanhoja. 

Televisiohuoneessamme on viimeisellä tuomiolla liian monta laatikollista, joiden sisältö on peräisin vanhempieni asunnosta Westendistä. 

On siellä omaakin roinaa. 

Voisin syyttää miehekkäästi äitiäni. Hän jopa liimasi vanhoja pääsylippuja ja jäsenkortteja kansioihin. Nekin ovat tallella. Hänen itse tekemänsä ja omin vesiväripiirroksin koristamansa albumit ovat kerta kaikkiaan hienoja. Tuo muu muistoesineistö taas taitaa jäädä alle museoiden ja kokoelmien vaatimuksien. 

Minulla on itselläni menossa lehtiö, johon on painettu nimeni ja tieto työstäni, ”kustannustoimittaja”, ja työnantaja, Kustannusosakeyhtiö Otava. Puhelinnumero on 10 471.  

Talon herrat tuskin närkästyvät. Käytän niitä vain itse hajanaisten muistiinpanojen tekemiseen. Kurillani olen säästänyt myös muutaman lomakkeen, jossa komeilee 60-luvun lopun työnantajani toiminimi ja Suomen Asianajajliiton logo. Ja tallessa on myös papereita, joihin on painettu ”Nurmi-yhtymä, M. Nurmi ja lapset, puh. Kauhava 69”. Niitä lapsia oli siis yhdeksän, ja melkein kaikki olivat erilaisissa töissä firman markilla.

Tähän voisi lisätä muttereita ja ruuveja, jotka ovat menettäneet asiayhteytensä kauan sitten, pieniä laatikoita, jotka eivät ole vuosiin kotiloineet mitään, ja vaikeasti käsitettävän määrän avaimia, jotka ovat kuin pettyneitä rakastavaisia, kun ne eivät enää, koskaan, avaa mitään.

Esineet ovat runoutta. Kun esitetään musiikkia, yritän ajatella jotain muuta. Kun luen runon, teen sen toissilmin. Näillä keinoin kohde saa mahdollisuuden kiivetä ylitseni, oli se sana, sävel tai paperiliitin. Käytöstä poistettu logo saa salaperäisen merkityksen. Sanomalehti on lopetettu aikoja sitten, mutta nimi näkyy. Se on hiukan komeilevaa taltta-antiikvaa.

Hylätyistä tavaroista saa ikään kuin viisautta. Käy niin kuin tarkastelisi lehteä, Helsingin Sanomia 1944 tai Sumen Kuvalehteä 1933. Juuri siksi että kuvat ja kirjoitukset ovat kiinnostavia, katse siirtyy sivuasioihin, pikku ilmoituksiin. Halutaan haravakone. Mainostetaan kirjaa, josta en ole koskaan kuullutkaan ja aavistan, että en ole menettänyt mitään. Kuvassa näyttelijä, joka vaikuttaisi olleen kerran kaunis.

Kuva-arvoitus on kuin suuri viisaus. Ratkaisu näyttäisi olevan ”Japani mobilisoi korealaisia”. Arvoituksena se alkaa ”Ja Panimo-Bili soi…”

Salaperäistä! Kirjoitan pikku muistikirjaan, jossa lukee ”Biltema”: ihmisen hermosto ja kudokset yhtä mykistävä ja kaukaisen kaunis kuin   Linnunrata, jota pidän osana omaa kotiani, kun se näkyy täällä öisin.

 


5 kommenttia:

  1. Niin, nyt kun Varuboden ei enää jaa omistajilleen seinäkalentereita, ostin tänä vuonna oikein rahalla oman. Lisäksi hankin perinteisen iki-ihanan almanakan. Siinä olisi paljon tietoa josko knoppitietoa porukalla kyseltäisiin. Latovainion maanviljelijät keräsivät vuosittaisiin almanakkoihinsa päivittäiset säätiedot ja vijojen kylvöt sekä niitot. Seuraavat sukupolvet sitten näitä eivät enää niin paljoa arvostane kun tulevan, olevan ja menneen näkee netistä.

    VastaaPoista
  2. No, mutta! Herkkä, hieno ja oivaltava kirjoitus, Kemppi! Toisinaan olet lähes ylittämätön! Siinä Haavikot ja Saarikosket kalpenee. Näitä vaan lisää ja kävijämittari taas raksuttamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suunnilleen samaa mieltä itse asiasta, mutta tämän Pekan kommentointityyli on kyllä ollut ärsyttävä. Turhan suuri ego.

      Poista
  3. Ompaskiin mielenkiintoista, kuinka historiallisiin tapauksiin kuvauksiin liitetyt kuvaukset säätilasta (vaikkapa Kannaksen ratkaisutaisteluissa tai Poltavan suurtappiossa) jäävät aina sivuosaan. Ja kuiteskiin ne ovat tärkeässä roolissa arvailtaessa, miksi meni niinkuin meni.

    VastaaPoista
  4. Kemppisen muinoisen blogin innoittamana etsin vuosia sitten työpaikan kaapeista Linen Bank A4 arkkeja (vesileima valoa vasten näkyy). Löytyi myös vanhoja lomakkeita aina 1960-luvulta asti. Tosin löytyi myös Helsingin viranomaisen lähettämä "kirjelmä" mihin ei luultavasti täältä vastattu.
    Jyväskylä Linen Bank A4 muistoissamme

    VastaaPoista