Salaliitto

 

Tämä kirjoitus on turha, koska lukijoistani juuri kukaan ei ole korvasta kuljetettavissa. Sen tietenkin tiedän, että eräät blogin kommentit ovat  samoja kuin muuallakin mediassa kulkevat. Koska lukijani ovat hyvin erilaisia kuin muussa mediassa, asialla on botti eli viestejä tehtaileva kone.

 

Välillä on tehnyt mieli puhaltaa poikki väittely, joka ei edes sivua esiin ottamiani aiheita. En ole viitsinyt, toistaiseksi. Joku voi muistaa, että onnistuin joidenkin lukijoiden raivoksi karistamaan täältä törkeimmät viestit. Näinä viime vuosina lienee käynyt ilmi, että nettiväittely voi nyrjähtää aivan tuloksettomaksi ja että jotkut eivät tunnusta minkäänlaista tolkkua luullessaan, että sananvapaus sallii mitä tahansa, vaikka nimeltä mainitun henkilön leimaamisen todisteitta rikolliseksi. Kun näin ei onneksi ole. 

 

Suuri osa lukijoista tietää senkin, että myös Suomen politiikassa islam-vastaisuus on kiiltävä houkutin ihmisille, jotka käyttäytyvät kuin tiaiset eli tyhmemmin kuin varikset: pelkäävät kaikkea tuntematonta.

 

Ihmisiä tyhmästi uskontokuntiin jaettaessa kristinuskon syntitili on ylivoimaisesti suurin ja jatkaa kasvamistaan. Tämä on meilläkin pappien tuska. Niin monet hehkuvat vihaa sopottaen samalla jotain lähimmäisenrakkaudesta. Islam on yhtä monimutkainen yhteisnimitys kuin kristitty – tarkoitan esimerkiksi valistunutta meille tuttua pappia verrattuna USA:n kiihkeisiin helluntailaisiin tai ns. evankelisiin. Ja monet islamistiryhmät ja niiden johtomiehet ovat käsitykseni mukaan todellisia hirviöitä - mutta se on eri asia, johtuuko se heidän uskonnostaan, kulttuuristaan vai mistä.

 

Suomessa pilkattiin sotien välisenä aikana emigrantteina tänne paenneita viittä kieltä virheettömästi puhuvia matemaatikkoja ja muusikkoja ryssän perkeleiksi, joista ei ole meidän rinnallemme, kun me olemme lukeneet aapiskirjankin, ainakin puoliväliin. Nämä tietoni ovat osittain suvustani, joka siis asui Karjalan kannaksella; esimerkiksi ortodoksien jumalanpalvelusta häiritseminen oli heistä eräiden mielestä isänmaallista toimintaa

 

Salaliittoja ja suuria salaisuuksia olen harrastanut kauan. Kun tänäänkin kirjoitetaan esimerkiksi ryhmistä, joiden vakaumuksen mukaan mitään koronaa ei ole olemassakaan, vaan kysymyksessä on taas kerran eliitin harjoittama petkutus, mustutan mieleen, että salaliitto on äärimmäisen vaikea pitää yllä. 

 

Normandian maihinnousua ei voitu salata, mutta tarkka paikka ja ajankohta pysyi vain 80 000 ihmisen tietona. Perustekniikka oli ”piilottaa lehti metsään”. Tietoa maihinnoususta kesäkuussa 1944 levitettiin niin runsaasti ja sekavasti ja myös omille sotilaille, että jopa Rommel erehtyi. 

 

Kommunistien salaliitto 1948 oli joidenkin Stalinin ihailijoiden haave mutta merkittävin osin demareiden ja oikeiston osan taitava vaalivalhe. Vuosikymmeniä maakunnissa todisteltiin, että Kekkonen myy Suomea ryssälle. Vastaväitteeksi ei riittänyt eikä vieläkään riitä kaikille, ettei se meidän järjestelmässämme olisi ollut presidentin mahdollisuuksien rajoissa, jos halua olisi ollut. Oman tulkintani mukaan oli isänmaan onni, että Suomen etu ja Kekkosen henkilökohtainen etu kävivät yksiin vuosikymmeniä.

 

Populistin  tunnusmerkki on keskittyminen helposti tajuttaviin asioihin. Politiikka on todellisuudessa  kaaoksen hallitsemista eli jatkuvaa rämpimistä. Onnettomuudet on pantava järjestykseen ja toimittava voimavarojen mukaan. Silloin kuin kolmannes maata on nujertumassa talouden horjuessa, epätoivottava maahanmuutto ei ole päivän kysymys. Siihen voi palata ensi viikolla. Minustakin se pysyy epätoivottavana. Siihen voi luottaa.