Pitäisi perustaa lapsenlasten päivä. Äitienpäivä on hieno asia. Isäinpäivästä en ole toden jälkeen sanoen osannut kovasti innostua. Mutta lapsenlapset!
Tuomas on Intissä, kaksoset ja Olli kirjoitusten ja pyrkimisten kierteessä, Eeron kanssa selviteltiin muutamia menneisyyden ennakkotapauksia, ja Heikin kööri on hallinnassa.
Ansaitsemattoman etuoikeutettuna olen iloinen karanteenissa, paitsi että teitä jälkeläisiä haluaisi tavata. Siihen ei ole mahdollisuutta.
Ainakin kaksi asianomaista on omasta aloitteestaan sanonut harkinneensa, että on parempi pysytellä ihan poissa, jottei saa omalletunnolleen mitään ylimääräistä.
Jossain vaiheessa selvitin sähköpostilla, miten useina eri vuosikymmeninä toistuneet sydänpussin tulehdukset ja reumaattiset kuumeet ovat johtaneet siihen, että hyvä lääkärini kieltäytyi leikkimästä numeroilla. Kysyin häneltä, miten olisi laskettava riskiryhmäläisyyteni. Hän vain sanoi, että kyllä nyt on parempi olla saamatta sitä koronaa.
Ajatus on se, että kun sydän sakkaa jatkuvasti ja ylimääräistä hyytymistä pidetään kurissa lääkinnällä, jollekin nuoremmalle tavallinen infektio voisi hyvinkin olla minulle fataali.
Lakimiesten kielellä muuten fatalji on fataali. Toimiston pöydällä oli aikoinaan Kariston julkaisema sidottu kirjanen, jota jokainen vilkaisi aamulla töihin tullessaan. Se oli fataljikirja, johon oli huolellisesti merkitty määräpäivät, kuten valitusajat tai ne päivät, jolloin lainhuutoa oli viimeistään haettava leimaveron korottamisen uhalla.
”Fataljin ryyppääminen” oli kaikkien tuntema sanonta. ”Säädetyn määräajan jälkeen eli myöhään”, kuten tuomioistuimella oli tapana kirjoittaa. Erikoisen pirullisia olivat muuten karkausvuodet. Kerran erehdyin esittelijänä. Sain kuulla siitä vuosia, mutta ainakin silloin mukana olleet taitavat olla jo kaikki ylempiin kerroksiin siirtyneitä.
Kerran sanon isälleni juuri näistä asioista, että haastan hänet oikeuteen, ja Äidin kanssa. Minuun on käytetty sota-ajan ala-arvoisia tekotarpeita. Isäni sanoin vanhan laamannin äänellään, että haasta vain – parasta ennen -päiväsi on jo ohi.
Eli vitsin oli likilaskuinen. Kuvittelemani kanne olisi hylätty vanhentuneena. Minua ei ole hylätty vanhentuneena enkä ole ajatellut unohtaa lapsia ja lapsenlapsia. Ystävät ja tuttavat sitä vastoin saavat itse harkita, mitä katsovat etunsa edellyttävän.
Tässä on edessä erilaisia juhlapäiviä. Isoisääni nauratti juttu äkkiä köyhtyneestä kauppiaasta – viittaus häneen itseensä talvella 1930 – joka lahjojen puuttuessa kävi pihalla laukaisemassa haulikon ilmaan ja tuli kertomaan lapsille, ettei nyt kannata odotella mitään puuroa (ohrakryynilooraa) kummempaa, kun joulupukki on ampunut itsensä. Lapset olivat närväpäisiä. Minkä sille sitten mahtoi. Eli terveisiä, Tuomas ja muut.
Lastenlapset kasvavat ja häipyvåt maailman tuuliin, yksi on Australiassa, toinen lähdössä Libanoniin rauhanturvaajaksi, kesken opiskelujen. Mitä siitäkin pitäisi ajatella? Että aikuiseksi tullaan eri reittejä, kukin omaa tietänsä. Turusta on tullut oikein keskittymä, tällä hetkellä siellä on kokonaista viisi. Ennen henkisesti niin vieras kaupunki tuntuu tutummalta.
VastaaPoistaMeikäläisellä ei enää ole paljon mitään virkaa, mutta silti jokaisesta päivästä on onnellinen. Lasten kanssa tavataan harvakseltaan, ystävien kesken kerran viikossa. Tartuntatilanne on täällä ollut vakaa, toistaiseksi. Elokuviinkin on taas uskaltautunut. Teatterin omistaja puhui loppukesällä, että vielä on pärjätty mutta pian täytyy alkaa miettiä, mitä omaisuuutta myisi, jos ei ala vetää. Tove pelasti tilanteen.