Sivun näyttöjä yhteensä

12. marraskuuta 2020

Hiirenloukku


 

Myyntiin pannussa asunnossa, joka on erillistalo, oli hiirenloukku komeasti keittiön lattialla. Ei tullut kauppoja.

 

Harrastimme mekin äitini kanssa suurriistan metsästystä Westendissä vuosia sitten. Minulla oli alkuasukaskantajan tehtävä, vaikka en olekaan sikäläisiä. Mietin safarillani, että olikohan tämä nyt Maalaishiiri vai Kaupunkilaishiiri. Kaupunkihan se Espoo kuuluu olevan.

 

Kommentoija mainitsi David Robsonin kirjan Älykkyysloukku. Katselin sen tiedot, ja hyvältä tuntuu. Hiukan leveämmässä mittakaavassa samaa asiaa ovat esitelleet Kahneman ja Gladwell, joita olen suositellut tässä aikaisemmin. Viitseliäälle lukijalle, jollaiset ovat usein nuorta väkeä, olen neuvonut Wikipedian artikkelin ”cognitive bias”. Olen valmistanut siitä pdf:n avaamalla ja sitten liimaamalla lukemattomat linkit.

 

Kieli on vain jossain määrin tekotieteellistä eli siitä saa hyvin selvän. ”Kognitio” on olemassa olevan tiedon käyttämisen ja uuden tiedon luomisen menetelmien yhteisnimitys ja ”bias” on harha eli sortuma eli eksymä.

 

Kokkonaisuudesta muodostuu inhimillisen hullutuksen suppea yhteenveto. Jos, lukija, et myönnä noin viidennestä tai neljännestä näistä harhoista tutuiksi, voisit kenties vaipua syviin ajatuksiin, ainakin joksikin aikaa.

 

Etenkin amerikkalaiset ovat tunnetuista syistä hurmaantuneet ÄO:n käsitteeseen (IQ eli älykkyysosamäärä). Lähtökohta oli kiivas. Piti saada upseeriksi koulutettavia I maailmansodan rintamalla. Tummaihoiset ja vastaavat oli tietenkin poistettu valikoitavista valmiiksi.

 

Tiedämme hyvin, että koko älykkyyden käsite on hyvinkin kyseenalainen ja monet meistä osaavat hyvin, paikkansa pitäviä vitsejä asiasta. Einstein oli tunnetusti tyhmänsorttinen mies, ja vielä huono laskemaan. Richard Feynman meni piruuttaan kutsuntoihin vapauduttuaan atomipommihommasta Los Alamosissa. Päivystävä psykiatri arvioi hänet vajaamieliseksi. Feynman palasi hoitamaan professuuria Princetonin yliopistoon ja kirjoittamaan sitä alan oppikirjaansa, jota arvostetaan edelleen, vaikka se alkaa olla vanha. Googlaa Feynman Physics Online niin saat verkkoversiot, jos siis haluat palauttaa asioita mieleesi tai sitten oppia.

 

”Älykkyysloukun” yksi pointti on, että hyvin älykkäät ihmiset (mitä se tarkoittaneekin), ovat usein harvinaisen helppoja höpsäyttää. Siltä varalta, että joku ei todellakaan olisi kuullut kaskua, niin kun pian professoriksi kohonnut J.W. Chydenius rupesi istumaan käräjiä, velkomusjutun vastaaja oli sanut, että totta joka sana, mutta kun ei ole rahaa. Chydenius oli miettinyt tuntikausia ääneen lähtien lauseesta ”impossibilium nulla est obligatio” (Digesta 50, 17, 185) eli mahdotonta suoritusta ei voi tuomita. Lautakunta lähetti hänet takaisin kotitanhuvilleen ja hovioikeudelle pyynnön määrätä auskultantiksi seuraavalla kerralla joku täysijärkinen. 

 

Mitä politiikkaan tulee, saksalaiset tutkivat mahdollisimman tarkoin tuhoamisleiriensä miehet ja hanttimiehet ja päätyivät tulokseen, joka on painava. Nämä kaasukammio- ja krematoriohenkilöt olivat tyystin tavallisia, normaaleja ja tasapainoisia ihmisiä, joiden älykkyydessäkään ei ollut huomauttamista.

 

Johtopäätös: järjestelmällä ja sitä määrittävillä säännöillä on merkitystä.

29 kommenttia:

  1. Mielestäni olen lukenut (mielestäni Nikolaus Wachsmannin KL-historiikista) että KL-henkilökunnassa oli aika paljon työttömyyden ja hanttihommien kautta SA-han ja SS-ään liittyneitä, vähän ajelehtijatyyppejä. Eli ei ihan keskivertosaksalaisia, vaikkei Hannah Arendtin luonnehdintoja ihan täysin todesta ottaisikaan. Mutta syyntakeisia, toki, kaikki paitsi ne jotka sekosivat oikeasti.

    VastaaPoista
  2. Mistä tulee käsitys, että kaikkia veäestön osia ei olisi iq-testattu? Tarkoitus on ollut nimenomaan seuloa älykkyydeltään erilaisia eri tehtäviin. Ei siinä ole ollut kysymys pelkästään upseereista. Koska testausta on asevoimissa tehty yli sata vuotta, niin saatu aineisto kyllä kertoo eri väestöryhmien älykkyyseroista. Leimaamatta mitenkään tyhmäksi ketään, jatkuvasti samana pysyvä n. 15 pisteen ero kertoo kyllä jotain. Kuriositeettina voidaan mainita, että pohjoisen osavaltioissa, joissa oli endeeminen jodipula, kutsuntojen hylkäyksiä tuli sekä vajaamielisyyden että struuman takia. Kun jodia lisättiin suolaan, niin tilanne parani huomattavasti ja nopeasti. Tilanne on jodin kanssa ollut sama myös Suomessa. Viime aikona paljon esillä ollut Peterson kertoi, että USA:n asevoimat eivät pestaa ketään alle iq 83:n, koska mitään sellaisia tehtäviä, joista nämä alemman tason suorittajat selviäisivät, ei ole. Kuuluisalla nyrkkeilijällä testattu iq oli 78 ja se aiheutti hylkäyksen, mutta sitten puolustusministeri McNamara sai kuningasidean, että muutetaan kriteerejä ja saadaan enemmän Vietnamiin lähetettäviä. Tämä "Project 100000" oli surullinen episodi ja fiktiivinen Forrest Gump kertoo juuri tällaisesta vajaasti toimintakykyisestä, jota kaverinsa Bubban kanssa ei koskaan olisi pitänyt ottaa armeijaan.

    Älykkyyden mittaamisesta ja sen tuloksista voi olla monta mieltä, mutta kyllä se ihan tilastollisesti tuottaa prosessoitavaa dataa ja siitä voidaan hakea toistuvuutta ja ennustaa menestymistä. Ja se Lynnin ja Vanhasen teos on hyvin suosittu alan tutkijoiden keskuudessa, mutta kukaan ei sitä käytä lähteenä eikä harvoja poikkeuksia lukuunottamatta siteeraa, koska vallitseva paradigma nyt vai ei sellaista salli, jos haluaa edelleen jatkaa virassaan. Ei tietystikään ole mukavaa sanoa toista älykkäämmäksi kuin toinen, mutta tasa-arvo on myytti, vai miksi eri ammateista maksetaan erisuuria palkkoja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tännje voi kirjoittaa ilmaiseksi joten olen jäävinä en voi ottaa kantaa ammattimiesten palkkoihin. Veikkaan työehtosopimusta? Solidaarisuus ei ole myytti.

      Poista
  3. Jossakin toimittajanplantuille tarkoitetussa oppikirjassa (olisiko ollut vanhassa Routavaarassa) oli esimerkki:
    Toimitusharjoittelija lähetettiin piispantarkastukseen ja teroitettiin, että piispan saarna sen päätteeksi piti selostaa sanatarkasti. Harjoittelija palasi voivotellen ja tyhjin käsin ja selitti, ettei hän sieltä mitään uutista saa, tai vain todella tyngän ja puutteellisen, koska piispa kuoli kesken kaiken saarnastuoliin.
    Tiedä sitten, valittiinko poika jossain maassa myöhemmin lehdistö- ja tiedotusopin professoriksi.

    VastaaPoista
  4. Kauheaa on katsoa, miten liki 50 % amerikkalaisista antoi taas äänensä puolueelle, joka rapauttaa demokratiaa. Aika moni opportunisti on asettunut suuren johtajan taakse, vaikka republikaanien rehellisempi aines onkin Trumpia vastustanut. Enpä olisi uskonut koskaan olevani samalla puolella G. W. Bushin kanssa.

    Täälläkin persumieliset (tai mistä tietää vaikka useankin nimimerkin takaa löytyy sama Pietarin trolli) puolustavat Trumpia - myös suomalaista mediaa vastaan.

    Ilmeisesti meilläkin nousee säännöllisesti demokratianvastainen aines, 60-70-luvuilla taistolaiset, nyt persut. Molemmat Moskovan asialla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Kauheaa on katsoa, miten liki 50 % amerikkalaisista antoi taas äänensä puolueelle, joka rapauttaa demokratiaa."

      Eikö niiltä perkeleen epädemokraateilta nyt kertakaikkiaan saada sitä äänioikeutta pois ja vähän sassiin!

      Mikä piru siinä nyt on niin vaikeaa, että ei osata äänestää oikein, vaikka media aivan selvästi ja vahvasti toistaen kertoo, mitkä mielipiteet ja arvot ovat oikeita ja mitkä vääriä, miten eri asioista tulee ajatella, kuka on paha ja kuka on hyvä. Ja ketä tulee äänestää.

      Väärin äänestäminen on kriminalisoitava! Demokratian pelastamiseksi.

      Poista
    2. Huh. Luulin ihan hetken että demokratian toimivuutta epäillään muissakin paikoissa kuin Moskovassa, mutta olin siis väärässä. Jipii.

      - sarkasmivaroitus.

      Poista
    3. Amerikan kansa on pettänyt Trumpin. Nyt hän haluaisi kansan vaihtoon.

      Poista
  5. Juuri siksi, että järjestelmät ovat niin merkittäviä, on myös erittäin merkittävää, että Trump on niitä pyrkinyt tuhoamaan ja osin onnistunutkin. Syvimmät motiivit noille tuhotöille tuleva tutkimus ehkä pystyy selvittämään.

    Onkohan kukaan muuten hoksannut, että Yhdysvaltain takapajuisin ja yksinkertaisin väestönosa - jonka takapajuisuutta kehnolla koulujärjestelmän resursoinnilla tietoisesti ylläpidetään - pitää, ainkin osin silkkaa tietämättömyyttään, vieroksuttavana elitisminä kaikkea sitä, mitä nykyaikainen yhteiskunta toimiakseen tarvitsee. Sellainen nyt vaan väistämättä muodostuu erilaisista järjestelmistä, joiden alkeidenkaan ymmärtäminen ei tuosta vain kaikille onnistu. Näin nyt vaan on niin Washingtonissa kuin Brysselissä ja Helsingissäkin.

    VastaaPoista
  6. Onhan se Trump paha ihminen, kun valtalehdistö on sitä haukkunut jo yli neljä vuotta putkeen. Ja kuinka monta kertaa Trump yritettiin kammeta ulos virastaan jatkuvalla syötöllä erilaisilla syytteillä. Olivathan ne demokraatit hyviä häviäjiä, kun jaksoivat ponnistella yli neljä vuotta Trumpin kaatamiseksi. Onnistuihan se lopulta ja maailma pelastuu.

    Vai miten tässä nyt sitten oikein tulee käymään? Ettei se Biden vain vahingossa pääse painamaan väärää nappia siellä eräässä salkussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikella kohteliaisuudella:

      Ihan kaikkea mitä päähän tulee ja käsi kirjoittaa ei kannata kommenttina eteenpäin lähettää, vaikka fiilis olisi kuinka mainio ja itse tykkäisi että kylläpä minä taas osasin makeasti sanoa.

      Kokeile esimerkiksi sellaista että kommentin kirjoitettuasi jätät sen työpöydälle ja parin tunnin kuluttua luet sen ikään kuin jonkun toisen kirjoittamana. Jos vielä olet sitä mieltä että kommentti on asiaa eikä pelkkää mölyä ja että se on fiksusti ja asiallisesti kirjoitettu ja jopa jollain tapaa kyseiseen blogitekstiin kuuluva, lähetä se sitten.

      Poista
    2. CNN tai joku muu demokraattimedium katsoi asiakseen uutisoida, että presidentti Trump oli jossain tilaisuudessa saanut kaksi jäätelöpalloa kun muut saivat vain yhden. Tällaista uutisointia on ollut jatkuvasti viimeiset neljä vuotta.


      Tiesittekö muuten, että rouva Melania Trump tuli USA:han EB-1 -viisumilla. Sitä ei anneta ihan kaikille.

      Poista
    3. Heh, noinko se syy ja seuraus muka menee! Naurismaan aidatkin näkevät paremmin kuin nämä täkäläiset Trump-uskovaiset. Ja todellisuudentajustaan ny5 loputkin menettäneen Trumpin salkun napeista pitää nyt olla todella huolissaan.

      Poista
    4. "Kaikella kohteliaisuudella: "

      Luin tuon kommentin useampaan kertaan. Mutta en kykene ymmärtämän sitä millään.

      Toipilan kommentti on minusta tosiasioihin perustuva. Vai väittääkö joku, että valtamedia USA:ssa ja jopa meillä täällä kaukana Suomessamme ei olisi solvannut Trumpia viimeiset nejä vuotta katkotta 24/7? Ja väittääkö joku, että demokraatit eivät olisi yrittäneet kaikin keinoin ja vähän ylikin kammeta hänet virastaan?

      Jos joku tällaista väittää, kyseessä on niin mielenkiintonen persoona, että häneen tutustuisin mielläni lähemminkin. Melkein kuin Trump itse.

      Mitä taas Bideniin tulee, hän on jo kohtalaisen vanha mies (78) tuohon hommaan. Ikä alkaa painaa, mikä näkyy silloin tällöin esiintymisessäkin pienenä sekoiluna. Joten nappien kanssa pitää olla tarkkana (niin lääkkeiden kuin muidenkin nappien).

      Ja loppuun taas se tuttu disclaimeri: Hulluhko mies se Trump minustakin on ja myös hän on jo vanha. Yllä oleva ei siis tarkoita sitä, että ihannoisin Trumpia erityisesti, mutta jokin tolkku häntäkin koskevaan p*skan puhumiseenkin olisi hyvä saada. Aivan riippumatta siitä, mitä hän itse on puhunut ja tehnyt.

      Tai jos lähdemme "kaiken kohteliasuuden" tielle väittämään selviä faktoja valheeksi, emme ole itsekään Trumpia kummempia.

      Poista
    5. Sä alat kuule oleen kohta oikeessa.. Pitäskö sun ottaa oppilaita? Toipilaoppilas, kantsii funtsia!

      Poista
  7. Jumalan terve!
    Kyllä se on niin kauheaa.
    70 miljoonaakin on niitä Trump-uskovaisia.
    Ja niitä saatanan persu-uskovaisia.
    Ovat kyllä ihan Isästä Perkeleestä.

    Ja Reettakin se lähti
    ja Joonas vain juo.
    No, eihän toki ihme, koska ovat niitä
    kummia helluntailaisia ja
    Trumppiin uskovia.

    Totta kai helvettiin joutavat,
    kun ovat eksyneet pois totuudesta

    Mutta koitahan jaksella.
    Oikeassa uskossa!

    VastaaPoista
  8. Nämä matiaat jatkavat lapsellista kiukutteluaan aivan kuin Trump itse. Pitäisi ymmärtää sen verran, että esimerkiksi Trumpin röykytys virkakaudella ei ole osoitus huonosta häviämisestä, koska mies on toimillaan runsain mitoin antanut aihetta siihen.

    VastaaPoista
  9. Kun lukee Feynmanin muistelmat, niin on aika helppoa yhtyä USA:n armeijan psykiatrin mielipiteeseen. Mies oli huippuälykäs, mutta omankin kuvauksena mukaan niin outo käytökseltään, että ei häntä olisi voinut saada sopimaan mihinkään normaaleille ihmisille tarkoitettuun organisaatioon. Diagnoosi vajaamielisyydestä oli varmasti järkevä tapa kirjata asia ylös tavalla, joka miellytti kaikkia osapuolia.

    Akateeminen maailma on sillä lailla suvaitsevainen, että siellä on parhaimmillaan tilaa todella hankalasti käyttäytyviä tyypeille. Sama koskee insinööriorganisaatioita. Myös niissä sallitaan aika outoa käytöstä. On pakko, koska moni lahjakas insinööri sijoittuu johonkin päin autismin kirjoa.

    VastaaPoista
  10. Onhan tää nyt mainiota tositeeveetä amerikasta, jota jatkuu vielä ainakin kuukauden, luultavasti paljon pidempäänkin.

    Turhan kärkästä toisella tapaa ajattelevien dissaamista pyrin välttämään, kun muistan jostain kuulleeni ajatelman että silloin kun huomaat väitteleväsi täydellisen idiootin kanssa, kannattaa miettiä onko kekustelun toisella osapuolella mahdollisesti syytä tehdä sama päätelmä.

    Ironia ja sarkasmi keskustelussa kuuluu myös siihen p*rseilyosastoon, jota on syytä välttää, jos haluaa jotain oppiakin. Jos taas olet uskossasi vahva, tule autuaaksi sillä äläkä kiusaa muita. Vittuilulla tuskin ketään käännytetään.

    VastaaPoista
  11. Erään pontevan näkökulmansa toi herttaisesti esiin Samuel T. Cohen.

    Voisko T. olla Teophrastus?

    Olen liiaksi sarkuvien ystävä, enkä tietävä tätä seikkaa, mutta se savate!

    Hur som hälst, hänen häpeänsä (Shame) on lempeän väkevä kuten Dijon-sinappi.

    VastaaPoista
  12. Joo-o. Tasapuolisuus ääripäiden välillä on huono ajatus, jos toinen pää edustaa rationaalisuutta ja toinen hölynpölyä. Kuten kaikki Yhdysvaltain vaalituloksesta järkevästi todettu ja päätelty versus ramman ankan todellisuudesta korkealle leijaillut maaninen satuilu. Jotkut sannaukkolat, toipilat ja matiakset tietysti uskovat omiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä on vain se juttu, että huomattava osa äänedtysikäisistä kansalaisista, niin useassa kuin meilläkin kannattaa niitä aatteita, joita sinä ehkä pidät hölynpölynä. Ja heillä on demokratiassa oikeus ilmaista näkemyksensä äänestämällä vaaleissa.

      Mikä muuten edes on hölynpölyä mielestäsi? Kristinusko, tai ehkä vain jotkut sen suuntauksista? uskonnot yleensä? Homeopatia? Jotkut poliittiset aatesuuntaukset, ja jos niin, mitkä niistä?

      Aikamoista ja perustelematonta arroganssia mielestäni on esim. Väittää kolumnisti Sanna Ukkola höpöilijäksi. Hän perustelee mielipiteensä hyvin. Sellaista on rakentava ja kehittävä yhteiskunnallinen keskustelu. Ei toisten luokittelua kelvollisiin ja epäkelpoihin.

      Poista
    2. Joopa joo vaan. Toinen ääripää tietää, että suurin osa maailman kahinoista on erilaisten etnisten ja uskonnollisten ryhmien välisiä, ja toinen ääripää tietää, että jokainen Suomeen jostakin tullut ja tuleva on suomalainen.



      Poista
    3. Kummallisia kommentteja. Kysehän oli vain vaalituloksesta.

      Poista
    4. Iltalehti juuri äsken: Trumpin kannattajat osoittivat mieltään Washingtonissa - ”Haastakaa oikeuteen kaikki, jotka eivät äänestäneet tätä suurta amerikkalaista”.

      No, jokainen voi jälleen itse vetää johtopäätöksensä.

      Poista
    5. "Iltalehti juuri äsken: Trumpin kannattajat osoittivat mieltään Washingtonissa - ”Haastakaa oikeuteen kaikki, jotka eivät äänestäneet tätä suurta amerikkalaista”."

      Vähän medialukutaitoa nyt vaadittaisiin. Kun toimittaja menee kysymään minkä tahansa mielenosoituksen osanottajilta mielipiteitä, niin ihan varmasti saa hyvin kärjistettyjä ja suoraan myyvään otsikkoon kelpaavia, jos sellsisia on hakemassa.

      Menet kysymään polkupyöräilyä edistävästä miekkarista, niin joo, kaikki autoliikenne pitää lopettaa. Menet kysymään kännipäiseltä elokuvaohjaajalta (siltä kuuluisimmalta), niin joo, rikkaat pitää teloittaa. Kysy herra Hakkaraiselta mitä vain, niin kyllä kelpaa otsikoihin. Jos hän ei ole vielä oppinut pitämään suutaan kiinni.

      Totta kai osaava toimittaja osaa kysyä siltä tyypiltä jolta saa käyttiskamaa. Se, että tuo ei lisää kenenkään ymmärrystä ei haittaa lainkaan ketään osallista. Lehti myy, mainostajat tykkää ja itse kunkin ennakkoluulot vain vahvistuvat.

      Poista
  13. Niin tai näin, eiköhän kohta jo useimpien huulilla siellä ole sloganin lanseeraajaa lainaten: "Lock him up!" Trumpin toimien arvioimiseen puhtaalta pöydältä käsin ei tarvita mitään ennakoluuloja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noh, Sibelius sai postuumisti natsisyytöksiä. Asia oli helppo, hän ei vain tiennyt siitä itse. Lystikästä touhua kaikkiaan, ja niin kovin amerikkalaista. Kun kuulee urkukoraali 59b:tä Kallion kirkon saksalaisesta vaskesta valettujen kirkonkellojen soidessa ymmärtää helpommin ettei metalli ole viaton tai syytön soidessaan.
      Joittenkin mieleen tämä seikka ei juolahda mutta voidaanko ajatella että kyllä Sibelius otti sen säveltäessään huomioon?

      Kuka varastaa shown?

      Poista
  14. Sikäli kuin asia ketään kiinnostaa:

    Vastoin laajalti levinnyttä myyttiä, Einstein menestyi kouluopinnoissaan ja loppukokeissaan matematiikassa ja fysiikassa erinomaisesti, kirjoittaen meikäläistä ylioppilastutkintoa vastaavassa kokeessa ko aineissa parhaat arvosanat (arvosana 6 sveitsiläisellä asteikolla 1-6). ETH Zurichiin hän ei päässyt ensiyrittämältä 16-vuotiaana, koska ei menestynyt pääsykokeen ns yleissivistävästä osuudesta, mutta jälleen kerran, matematiikan ja fysiikan arvosanat olivat huippuluokkaa.

    Myytti Einsteinin huonosta matikkapäästä johtuu siitä, että Saksassa tuolloin, kuten edelleenkin, paras arvosana on numero 1. Lisäksi totta on että Einsteinilla oli ajoittain ns. auktoriteettiongelmia koulussa.

    Yllä kerrottu on ollut yleistä tietoa missä tahansa Einsteinin elämästä ja toiminnasta kertovista populaariteoksissa ainakin 00-luvulta (en enää muista mistä kirjasta ensimmäisen kerran huomautuksen luin), mutta tieto löytyy myös hyvin helposti internetistä jos sitä tajuaa etsiä.

    Myöhemmin sen sijaan, työskennellessään yleisen suhteellisuusteorian parissa, Einstein sai apua differentiaaligeometriassa ja tensorilaskennassa Grossmannilta. Toisaalta, ainakin joitain vuosia sitten nuo olivat matikkalinjalla edelleen maisteri/tohtoritason opintoja, ja taitaa olla tänään edelleenkin hieman poikkeustapaus jos niistä selviää ilman opetusta. Einsteinin eduksi laskisin että tutkittujen asioiden oppiminen on helpompaa kuin tutkiminen.

    Lähteitä:

    https://www.einstein-website.de/z_kids/certificatekids.html

    https://en.wikipedia.org/wiki/Grading_systems_by_country#Switzerland

    https://en.wikipedia.org/wiki/Albert_Einstein#Early_life_and_education

    https://en.wikipedia.org/wiki/History_of_general_relativity

    https://en.wikipedia.org/wiki/Marcel_Grossmann

    VastaaPoista