Sivun näyttöjä yhteensä

13. marraskuuta 2020

Erehdy sinäkin



 

Ajattelin kirjoittaa tänään viisaasti, mutta kirjoitankin tyhmästi. Sattuneesta syystä edellinen on paljon raskaampi ja siis väsyttävämpi vaihtoehto kuin jälkimmäinen. Se sattunut syy olen minä. – Kuvassa käsitys koronamaskista.

 

Jäin siis kertaamaan pitempään kuin oli tarkoitus Wikipedian listaa kognitiivisen vinoumanmuodoista. Jokseenkin jokainen kohta kiinnostaa mutta johtaa ajatuksellisiin syövereihin. Olin päättänyt olla kommentoimatta tämän blogin kommentteja, joissa erään tämänhetkisen Yhdysvaltain presidentin kautta kuvaillaan etenkin median taukoamattomaksi ryöpyksi. Samalla jätetään mainitsematta, ettei tuo henkilö ole vaikuttanut varsinaisesti toimivia ratkaisuja hakevaksi.

 

Toimivasta ratkaisusta käytän lakimiesten, etenkin asianajajien nyrkkisääntöä. Ratkaisu on ihanteellinen, jos molemmat riidan osapuolet poistuvat paikalta täsmälleen yhtä kiukkuisina allekirjoitettuaan paperit. – Varokaa voittajia!

 

Sain käsiini harvinaisen kirjan Pekka Herlinistä ja innostuin tosissani. Vaikka asianomainen kuulemma heitti mielellään, että päälle kovaa ja tyhmästi kuin ratsuväki, monen työtoverin kirjassa kertoman mukaan totuus oli toinen. Pelkästään väite, ettei pienehkö suomalaisyhtiö voi kansainvälistyä, ei muuttanut mieltä. Sen sijaan pantiin talteen liiketoiminnasta kertynyt ylimäärä ja ostettiin vihollinen eli hankittiin rahalla se firma, joka oli havaittu todelliseksi esteeksi. Sellaisia olivat aikoinaan esimerkiksi Asea ja Euroopan Westinghouse. Sitä ennen epäilijät olivat saaneet puhua suunsa puhtaaksi. Ja joskus epäilyt voittivat. Joko Sun Tzu tai Mao Zedong sanoi: kun vihollinen hyökkää, pakene. Kun vihollinen pakenee, hyökkää. Kun vihollinen siirtelee joukkoja, tiedustele (siis: vakoile).

 

Häpeäkseni seuraan innostuneesti Anders Tegnellin tuhoa. Ruotsalaisten nokkiminen on hyvin miellyttävää, varsinkin koska he oikeasti ovat monessa asiassa parempia kuin me.

 

Korona-asiassa tapahtui varhain jotain sellaista, mitä Ruotsin järjestelmä ei kestänyt. Kansanterveyslaitoksen valtionepidemiologin virkatehtävät näyttävät väärin määritellyiltä. Etenkin vakavissa lääketieteellisissä ongelmissa ”second opinion” on hyvä käytäntö. Sitä vastoin tieteessä laajasti käytetty vertaisarviointi (peer review) on ongelmallinen myös tieteessä ja mahdoton kovien ratkaisujen äärellä.

 

Ruotsalaisten erehdys on ymmärrettävä. Heilläkään ei ole ”valtionpandemiologia”. Sellaista ei pidä kenelläkään olla. Kun kysymys on, kenet tapetaan ja mitä suljetaan, ratkaisu on poliittinen. Jossain vaiheessa hengissä olevat alkavat keskustella ylireagoinnista covid-pandemian yhteydessä. Tehtiin liikaa taloudellista ja sosiaalista tuhoa.

 

Ihan hyvien Suomi 100 vuotta -historioiden sijasta tai ainakin ohella pitäisi tehdä tutkimus ja julkaista tiedot kymmenestä tai sadasta kohtalokkaimmasta virheestä, jotka täällä on tehty isolla porukalla. Väitetään että ainakin eräissä asioissa virheitä voi oppia varomaan jatkossa. Pioneerikomppaniassa syntyy ennen pitkää vapaus, että tupakanpoltto ruutia käsitellessä ei ole hyvä ajatus.

 

Kansalaissodan sivuuttaen voisi aloittaa valtiollisen vakoilun huonoudesta. Kesällä ja syksyllä 1918 täällä ei juuri kukaan arvannut, että Saksan käy kohta erittäin huonosti suuressa sodassa. Marraskuussa 1939 ei käsitetty, että itäisiin erämaihin oli vaivihkaa ilmestynyt maanteitä, jotka johtivat muun muassa Ouluun. Sekin olisi ollut tärkeämpi asia kuin Stalinin puheet tai Molotovin vakuutukset.

 

 

 

 

 

57 kommenttia:

  1. Tegnell sanoi jo muutama viikko sitten, että taidan lopettaa, mutta eihän se käy päinsä, linjan valinnan seuraukset on kestettävä katkeraan loppuun. Ne taas, jotka olivat eri mieltä, ovat muistuttaneet, mitä sanoivat. Nyt suuntaa kuitenkin korjataan.

    Valitettavasti ei voi olla tuntematta pientä vahingoniloa vakavassa asiassa, mutta kiltit ruotsalaiset eivät ole pahemmin valittaneet. Toistaiseksi. Yhteinen asiahan se on. Pitää kai koettaa ajatella täälläkin, että Sveriges sak är vår. Voi se vielä tuntua meilläkin.

    VastaaPoista
  2. Joka voittaa tiedustelun, voittaa sodan.

    Umpipöljyyttä herraties kuinka kauan sitten kukaan-ei-tiedä-mistä.

    On luultavaa että Sun Tsu oli Lao Tse:hen täysun verrattavissa oleva Anonyymi. Herkullista mutta lapsellista.

    Farisealaiset!

    Publikaanit!

    Oh Ye of
    little faith.

    Uskoisitteko paremmin silakkalaatikkoon vai maksamakkataan?
    Väittäisun että riittävän nälkäinen ei piittaa, kunhan saa kylläkseen.

    VastaaPoista
  3. Ristus, taas se Tuomioja on noussu haudasta, oli aamulla telkkarissa.

    Kansalaiskeräys ja pian että saadaan pyramidi aikaan se lyyhään se sinne!

    En ymmärtänyt vähän pätkää että mitä se taas älyili.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kai ole puhujan vika jos sinä et ymmärrä..?

      Poista
    2. Minä kyllä ymmärsin. Eikä edes ollut vaikeaa.

      Poista
    3. Ei se niin krapulaiselta näyttänyt, vai näyttikö?

      Poista
  4. Tegnell oli suositussa norjalaisessa keskusteluohjelmassa keskikeväällä. Sen perän "Arto Nyberg"

    Samoihin aikoihin samassa ohjelmassa oli eräs kansainvälisen rokote tutkimuksen ja -teollisuuden parhaista aivoista.

    Käsityksekseni "joka alan" lääkärinä jäi, että Covid-19-loppusaldo lasketaan 2022-23.

    Sitä ennen ei kannattaisi tuomita, ei edes tutkia, saati hutkia.

    Voi olla, että tämä "emme tiedä, mutta eivät tiedä muutkaan, mutta minä säästin maailman ebolalta"-linja onkin loppupelissä ylivoimainen.

    Voittaja tai häviäjä.

    Yksi on joka tapauksessa tässä(kin) voittaja.
    BigPharma.
    Niillä on parhaat juristit.

    Paremmat kuin DT:lla, jopa.

    Sanovat "pojat" Kansankadun Unionin kahvilassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Epäilläkseni:

      - tiedon valtavoimat saavat reippaasti dataa
      - dataa tullaan louhimaan ja tulokset salataan
      - dataa tullaan käyttämään taiten rikkaiden rikastumiseen

      Tiedotus on sodankäyntiä jossa COVID 19 on mahdollistavana tekijänä.
      Tämän olen ollut ymmärtävinäni, rehellisesti...

      Poista
    2. Tegnell tulisi tuomita riippumatta sitä, miten hyvin hänen arvauksensa osuivat kohdalleen. Vaikka hänellä olisikin ollut perusteltu arvaus, jonka mukaan on toimittu, lääkärin pitää ottaa huomioon myös vakavampi skenaario jos sen todennäköisyys on merkittävä. Keväällä oli maailmanlaajuinen suojavälinepula, taudista tiedettiin vielä vähän ja silti Tegnell päätti altistaa kansan tappavalle ihmiskokeelle. Vanhainkoteja kyetään jo nyt suojaamaan paljon paremmin.

      Pandemia on ylipäätään osoittautunut liian monimutkaiseksi, jotta lääkäri voisi sitä ymmärtää. Jo keväällä oli selvää, että pandemian ymmärtäminen vaatii suurta poikkitieteellisyyttä: psykologian, yhteiskunnan, talouden, matematiikan ja toki myös lääketieteen ymmärrystä. Nyt tietoa pitäisi kaiken järjen mukaan olla lisää, mutta silti julkisessa keskustelussa on valtavia tiedollisia aukkoja:

      - Mikä on koronaviruksen tappavuus Suomen väestöpohjalla? Aasian data näytti siltä että se olisi 0,5-1 %. Suomessa merkittäviä riskitekijöitä muihin maihin verrattuna ovat ikäpyramidimme ja ylipainoisuutemme. Täällä puhuttiin ylioptimistisesti jopa vain 0,1 % kuolleisuudesta, mutta Belgiassa on jo kuollut yli 0,1 % väestöstä, eikä mikään viittaa laumaimmuniteettiin.

      - Mikä strategia minimoi taloudelliset vahingot? Minusta ei näytä siltä että leviämisen salliminen vähentäisi vahinkoja, pikemminkin päinvastoin. Esimerkiksi Suomessa Lintilä vaahtoaa turistipuutteen aiheuttamista vahingoista, mutta Suomihan on turismin suuri häviäjä. Me viemme enemmän rahaa ulkomaille kuin sieltä tuodaan tänne. Kuvittelen että korona-aikana taloudellisesti parasta olisi kasvattaa suomalaisten luottamusta turvalliseen turismiin kotimaassa.

      -Miksei juuri missään julkaista päiväkohtaisia tartuntalukuja logaritmisella asteikolla? Sitä parempaa matemaattista kuvausta pandemiasta on vaikea saada monimutkaisellakaan matemaattisella mallilla, koska leviämisluku riippuu niin paljon ihmisten käytöksestä. Ihmisten käytöksen matemaattinen mallintaminen taas on äärimmäisen vaikeaa. Eksponentiaalinen käytös ja logaritminen kuvaus ovat toki monille vaikeita ymmärtää, mutta ne ovat silti vain lukiomatematiikkaa. Tässä olisi ollut jo lähes vuosi aikaa opetella niiden katsomista.

      Poista
    3. Ans kattoo ny.

      HS ulkomaantoimittaja kirjoitti kirjan "Onnellisten saari".

      Siitä YLE:lla haastateltuna ollessaan Aittokoski totesi, että tämä Covid on kolmanneksi suurin biosfäärin ongelma, joka ratkeaa ensimmäiseksi.

      Ans kattoo ny, suosittelen kuoronjohtaja Heikki Peltolan kuulemista.

      Poista
    4. Termodynamiikan mukaan muuttuu kaikki loppujen lopuksi lämmöksi jota emme kykene sinkoamaan tältä planeetalta. Lämpenemiseen on useita syitä eikä niitä ole syytä panna bingopalloiksi tiedotusvälineisiin vaan päinvastoin. Ne tulee opettaa ala-asteilla. On säästettävä energiaa, oltava saita, itara, kitsas ja säästölle ahne.

      Poista
  5. Ruottalaisien touhut on ollu tähän asti lähinnä natsien tekemä lääketieteellinen koe, mistä näkee, että miten tää puree eri rotuihin ja suomalaiset näkyis olevan sen verta Kaukoidän neandertalilaisia, että raatoo tulee vielä ilosesti. Eihän siellä oo saatu persialaisiakaan yhtä paljon hengiltä, vaikka Iranin tilastoista vois päätellä, että ne on ihan erityisen herkkiä kuoleen tähän tautiin.

    Suomalainen kielipolitiikka on vaan niin sakeeta valehtelua, että suomalaiset pitää itteään eurooppalaisina. Aika harva rantahurrikaan näyttää oikeesti ruottalaiselta, mutta silti ne on olevinaan jotain germaaneja, eikä muutkaan voi olla huonompia
    Ruottalaisien liberalismihan on sitä, että ne kokeilee uudenlaisia virheitä siinä toivossa, että joku netistä löydetty aivopieru sattuiskin oleen totta ja sitten ne pääsis kehuskeleen. Laumaimmuniteettikin oli vaan rokotevastasien omia juttuja, mutta ruottalaisien piti silti ootella, että muut ehtii todistaa, ettei sellasta tuukkaan.

    Eihän tää kummiskaan mitään vakavaa oo kun niin moni yhtä hieno idea on menny vituiks, ettei näitä ehdi enää ees miettiä kunnolla.

    Tavallaan nää onkin edelläkävijöitä, koska melkein kaikki muutkin on menossa samaan suuntaan. Johtajan pitää olla joku huuhaapopulisti ja se sitten jakaa perskärpäsilleen sellasia virkoja, missä pitäis tajutakin jotain. Tämmöseen pandemiaan on varauduttu jo kauan sitten, mutta se on ollu vaan kiusallista kun sitä varten luotu järjestelmä on yrittäny vuoskaudet potkia populistit ja perskärpäset hereille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainahan on tiedetty, ja nyt tiedetään taas, että suomi ja suomalaiset ovat kotoisin Volgan mutkasta. Ja Volga on Euroopan pisin joki. Siis eurooppalaisia sitä vaan ollaan, kele.

      Poista
    2. No ehkä osa geeneistämme ja ehkä kielikin on lähtöisin sieltä mutkasta, vaikka juuriimme ja geneettiseen mixiimme liittyykin vielä paljon epäselvää. Mutta yksi olennainen juttu tässä: silloin kun nuo geenit siellä mutkassa oleilivat, ei paikalla vielä ollut venäläisiä tai muitakaan slaaveja. Ne tulivat sinne vuosituhatta tai paria myöhemmin. Eli tuohon mutkajuttuun ei liity mitään venäläistä, toisin kuin jotkut luulevat.

      Poista
    3. Aivan, itsestään selvyydestään huolimatta tarpeellinen huomautus.

      Vielä Jeesuksen aikana slaavit olivat pieni kansanheimo itäisessä Germaaniassa ja sieltä he hiljalleen levisivät ja sikisivät itään ja pohjoiseen.

      Slaavit ovat siis maahanmuuttajia. Ja onko niistä seurannut meille jotain hyvää?

      Poista
    4. Kuullostaa viimeisen puolen vuoden uutisten tiivistetyltä kommenttiraidalta, voisi olla erään tuttuni sanelema.

      Poista
    5. Yhtä maahanmuuttoahan tämä on Euroopassakin aina ollut. Myös perieurooppalaisina pidetyt germaanit ovat lähtöisin itäisiltä aroilta, vähän etelämpää vain kuin ne suomentapaista puhuneet. Ihan turhaa pelleillä keidenkään eurooppalaisuudella tai ei-eurooppaisuudella.

      Poista
    6. Eli kaikkihan me olemme eurooppalaisia!

      Sen sijaan alkuperäiskansoja ovat vain alkuperäiskansat, eikä heidän kulttuuriaan saa omia. Eikä muidenkaan, jos he eriävät etnisesti eurooppalaisista, joita he tietenkin ovat yhtä paljon kuin eurooppalaisetkin! Tämä yksinkertaistettuna selityksenä.

      Poista
    7. Siis ovatko saamelaisesti nimim. Kulttuurineuvoksen mielestä eurooppalaisia vai eivät?

      Poista
    8. Näin kuuluu virallinen nykytulkinta, jonka epäily on ajatusrikos:

      Kaikki me olemme maahanmuuttajia, mutta uudemmat ovat arvokkaampia maahanmuuttajia; kaikki me olemme suomalaisia, mutta uudemmat ovat arvokkaampia suomalaisia; kaikki me olemme eurooppalaisia, mutta vanhimmat ovat alkuperäisimpiä eurooppalaisia.

      Eli ovat.

      Poista
  6. Ei ole mitenkään kivaa, että jotkut kirjoittelevat viisaita. Sellainen aiheuttaa pahaa mieltä, kun aika moni ei mitenkään kykene viisaita kirjoittelemaan. Ei sitten millään, vaikka kopioisi toisten tekstejä. Sellainen kopiointi huomataan heti ja siitäkös raivo ja halveksunta syntyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ach so! Aber "kilpailu on kaikkien etu". Kiva ei tule siihen. Politiikan tekemisen ja makkaratehtailun yhtäläisyydestä, khm.

      Poista
  7. "Samalla jätetään mainitsematta, ettei tuo henkilö ole vaikuttanut varsinaisesti toimivia ratkaisuja hakevaksi."

    Silläkin uhalla, että minut tuomitaan ties miksi ihmiskunnan viholliseksi, totean vain muutaman faktan:

    - Trumpin kaudella ennen koronaa USA:n työtömyys laski 50 vuoden alimpaan arvoonsa (verouudistus, teollisuus- ja yritysmyönteinen politiikka)

    - Trumpin kaudella mustien ja latinoiden työttömyys USA:ssa oli alimalla tasollaan ikinä (tuo voi olla aika hyvä selitys sille, miksi näistäkin ryhmistä Trumpia äänestettiin melko paljon)

    - presidentiksi poikkeuksellisesti Trump ei tainnut aloittaa yhtään sotaa, mutta teki muutaman rauhan Lähi-itään (tämäkin on aika iso asia, vrt. tämän vuoden rauhan Nobelin saajan saavutukset, joita en väheksy, mutta vertaan)

    Ja taas työjärjestyspuheenvuoro loppuun: Oletettavasti tämän blogin lukijat ovat melko koultettua ja valveutunutta väkeä (poislukien tietysti minut, joka olen vain koulutettu).

    Tästä huolimatta - vaiko juuri sen takia? - kommentit näyttävät pääosin perustuvaan vain kaksiarvoiseen, siis binääriseen on/off -analyysiin: Jos tuot esiin faktoja, jotka eivät mahdu toisen kommentaattorin kuplaan, olet heti saman tien "Trump-uskovainen", "natsi" ym. kauheaa. Ja mielipiteiden kohdalla tietysti vielä kahta hurjemmn noin.

    Siis suvaitsevainen toisinajattelun ehdoton nollatoleranssi. ;)

    No, tämä on kyllä helppo kestää, mutta vähän kummastuttaa näinkin sivistyneessä seurassa tuo ehdottoman puhdas ja tunnepohjainen mustavalkoisuus.

    Jotenkin ajattelen, että se koko juttu tässä elämässä on juuri niissä harmaan eri sävyissä. Ja siinä, että asioista kyetään katselmaan monilta eri puolilta. Tuossa jälkimmäisessä olen osaltani koettanut auttaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unohdit mainita, että USA:ssa suuret joukot ihmisiä joutuvat tekemään töitä kahdessa, jopa kolmessa paikassa samanaikaisesti pysyäkseen hengissä. Niin ja ne viime tietojen mukaiset noin 30 miljoonaa muuten vain köyhää ja suuri määrä kodittomia.

      Poista
    2. Eikös niitä nenäpäivän keräysmiljoonia pitäisi suunnata USA:an, koska siellä on köyhiä niin paljon?

      Nythän nenäpäivän tähän mennessä auttamat lapset ovat kasvaneet isoiksi ja ovat tulleet väkivaltaisesti riehumaan Helsingin kaduille. Ei kai tarkoitus ollut sittenkään tällainen?

      Poista
    3. Noinhan tuo asia on kuten Matias kirjoittelee.

      Trumpin demonisointi on samanlaista "uutisointia", mitä 1980-luvulla harrastettiin YLEn ja muun ns. vastuullisen median taholta koko rintaman leveydeltä. "Se Reakaani oli ihan täyshullu....."

      Totta kai on myönnettävä, että Trump on välillä megalomaaninen narsisti ja sitten sanat toisin päin, mutta jos miehen jokainen järkeväkin teko pitää verhota narrin tempoiluksi niin silloin ollaan hukkatiellä.

      Täällä Kemppisessäkin näkyy se, miten Suomessa ja Euroopassa ihmisten välillä raja railona aukeaa. Monikultturisuuden auvon epäily tai EI-poliittisesti korrekti mielipide herättää Kemppisen "humaanin ja suvaitsevan"-osaston vihan, raivon ja äärimmäisen ylimielisyyden.

      Persu-perkeleen idioottimaista puhetta!! Trumpisti ja trolli olet!

      Näin tapahtuu, vaikka kuinka yrittäisit perustella mielipidettäsi faktoilla, tilastoilla ja logiikalla ja kausaalisuudelle taikka matematiikalla. Kuten esimerkiksi nimimerkki Matias K yleensä tekee.

      Mitäpä jos kunnioitettaisiin ja kuunneltaisiin kaikkien mielipiteitä? Jopa niidenkin, joiden mielipiteet ja arvot eivät nykyisen totuuden ja median vaakakupin mukaan ole niin tasa-arvoisia ja hyviä kuin toisten mielipiteet?


      Poista
    4. Nimetön tuossa yllä tekee tarkkoja havaintoja "väärin" ajattelijoiden kohtelusta. Sosiaalinen paine ohjaa ihmisten asenteita ja suhtautumista jopa faktoihin. Ikävät faktat yksinkertaisesti hylätään eikä niistä saa edes puhua, jottei leimaudu vaikka miksi natsiksi. Vallassa olevat tiedotusvälineet vielä tukevat kaikin voimin itsetuhoista humanismia ja suoranaista omien etujen vastaista tyhmyyttä.

      Poista
    5. Kun näyttää natsilta ja puhuu kuin natsi niin silloin mielestäni on natsi. - Ei se auta että käyttää jotain nimimerkkiä.

      Poista
    6. Tässä joutuu väkisinkin kysymään, että milloin realismista tuli rasismia?

      Poista
    7. Viimeisin nimetön: kuulostat natsilta.

      Poista
    8. "Ikävät faktat yksinkertaisesti hylätään eikä niistä saa edes puhua, jottei leimaudu vaikka miksi natsiksi."

      Toipilaksenkaan sattumafaktoja sen enempää kuin mahdollisia vaihtoehtoisia "faktojakaan" ei ole vissiin moniakaan hylätty eikä hänen suutaan soukemmalle ommeltu ainakaan tämän blogin pitäjän toimesta. Että mitä tämä "faktaukko" oikein höpisee?

      Jos kerta aidosti tuntee olevansa oikeassa ja oikealla asialla, niin heittelee vain mielipiteitään tulemaan ja perustelee ne mahdollisimman vankoilla faktoilla tai "faktoilla" niin kansa, joka tietää tai vaihtoehtoisesti "tietää" suaapi piättee ite, männöökö ies lähelle tottuutta nämä hänen ropakantakampanjansa. (Sorry viimeisen rivin savonmurre: Yritän vain heittää minäkin vastuun kuulijoille/lukijoille.)

      Poista
    9. Nimimerkkiä "Nimetön" käyttävä nimimerkki /"...natsi...natsi...natsi..."

      Noin se varmaan on. On se sitten natsi, varmaan, juu.

      Mutta voisitko vielä vähän avata, mikä, missä ja millä perusteella viittaa kansallissosialismiin? Nyt tuo huuto jää vähän niin kuin ilmaan?? Tunnetta on kyllä, mutta se älyllisempi puoli =?

      Erityisesti kiinnostaisi vieläkin analyyttisempi lähestymistapa, havaittujen natsismin tunnusmerkkien erittley ja sitä kautta tiukka perustelu tuolle "natsi, natsi, natsi" -huudolle.

      Tässä ollaan nyt itseämme paremmassa ja niin kaikkiaan kovassa seurassa, että aivan löysät heitot eivät nyt käy. Ne herättävät lähinnä vain myötähäpeää. :)

      Poista
    10. Kun puhuu ja kirjoittaa kuin vähä-älyinen, niin silloin selvästikin on suvaitsevuuden kirkkain helmi.

      Poista
    11. "Monikultturisuuden auvon epäily tai EI-poliittisesti korrekti mielipide herättää Kemppisen "humaanin ja suvaitsevan"-osaston vihan, raivon ja äärimmäisen ylimielisyyden."

      MOT

      P.S. Kun kuulostaa natsilta ja kirjoittaa kuin natsi yrittäen näytellä hyvää/suvaitsevaa,silloin ristiriita on vielä pahempi.

      Poista
    12. Millaisia tuntoja veli nimettömässä herättää esimerkiksi sellainen tilastollinen tosiasia (PEW), että 30% Ranskan ja IB:n nuorista muslimeista (18-30 vuotta) hyväksyy itsemurhaiskut, jos erästä "profeettaa" pilkataan.

      Ethän ammu viestintuojaa? Mitenkähän nuo prosenttilukemat ovat tuolla arabimaailman suunnassa? Tai sitten esim. Pakistanissa?

      Eikös tällaiset lukemat hirvitä jopa kaikkein suvatsevinta silmien sulkijaa?

      Poista
    13. I. Nats- eiku Hallantietiistaina, 17 marraskuuta, 2020

      Miksi syrjitään natseja. En pidä syrjinnästä. Ei saa syrjiä! Syrjintä kielletty! Ei ole sallittua syrjiä. Kumminkin siellä takana joku tuumii että syrjinpäs, mutta sille tullaan panemaan stoppi! Onko selvä? Kansamme on vahva ja syrjintä ei ole vahvalle tarpeen. Se osoittaa heikkoutta. Heikkoudet ovat turmelusta, ja ne on kitkettävä.

      Poista
    14. Ei nuo lukemat hirvitä suvaitseviattomia yhtään, sillä heidän ydinosaamisensa keskittyy ihan muuhun kuin matematiikkaan.

      Poista
    15. Suvaitse-viattomia? Enkelin kosketus'

      Poista
    16. Keskustelun taso on suorastaan huikeaa.

      Mutta Valto kuitenkin pyrkii järkevään argumentointiin.

      Miten tuo PEWn tulos? Huolestuttaako yhtään? Tässä on kaipaamasi faktoja....

      Poista
    17. "...mitä tämä "faktaukko" oikein höpisee?"

      Aivan huikean uskomattoman järkevää argumentointia.

      Toipila sen sijaan esitti selkeän ajatuksen, jonka todenperäisyyttä voi jokainen itsekseen pohtia. Yleensähän sellaisiin tosin vastataan tunteellisella syytöryöpyllä.

      Poista
  8. Ruotsalaisissa lehdissä (mm. Expressen, pääkirjoitus 30.9.) on toivottu, että Suomen hallitus ottaisi Ruotsinkin asiat hoitaakseen. Onkohan tällaista kirjoittelua ollut koskaan ennen.

    Toisaalta Ruotsin suuri mies Ingvar Kamprad määritteli toimintansa perustaksi virheen. Paras uutinen, mitä hän saattoi kuvitella, oli virhe, koska vain virheestä voi oppia. "Vain nukkuva ihminen ei tee virheitä". "Ylenmääräinen ennakkosuunnittelu on yritykselle kuolemaksi".

    VastaaPoista
  9. on kyllä tosiaan, aika löysää tekstiä.

    VastaaPoista
  10. Vaihtoehtoinen "totuus" väittää, että presidentti Donald Trump on tiukassa johdossa 232 - 227 valitsijamiehissä. Siis varastaako Trump vaalit?

    Mihin tässä nyt sitten oikein voi luottaa? YLE ja HS missä mennään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mies joka matkii niin viehkosti Benito Mussolinia, ei voi olla väärässä.

      Poista
    2. Missä YLE ja HS menevät? Mis- ja disinformaation sakeassa liemessä, sanoisin.

      Poista
    3. Jo vuonna 2016 Trump väitti voittaneensa petoksella.

      Poista
    4. Täysin käsittämätöntä keskustelua.

      Poista
  11. Päivän Expressen arvostelee jo suoraan Ruotsin testauskapasiteetin puutteellisuutta ja Kansanterveysviranomaista, joka ei uskonut muiden asiantuntijoiden varoituksia ja suhtautuu edelleen epäillen maskeihin ja pikatesteihin, jotka voisivat antaa väärän turvallisuudentunteen. Suomenkin käyttämät jäljitysappit taas loukkaavat ihmisten integriteettiä.

    Avoimuus edellyttää laajaa testaamista ja jäljittämistä, lehti kirjoittaa ja vaatii pääkirjoituksessaan: Hankkikaa heti miljoonia pikatestejä ja alkakaa testata järjestelmällisesti hoivakodeissa, lukiot ja korkeakoulut etäopetukseen, ainakin tarvittaessa. Nyt on kiire!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksi tärkeä lause jäi pois. Lehden toisessa jutussa, varsinaisessa pääkirjoituksessa sanottiin, että Suomesta pitää ottaa oppia.

      kerrankos sitä ihminen erehtyy, ja se sallittakoon, mutta joskus se voi käydä kalliiksi. Voi mennä mielenrauha.

      Poista
    2. Näkökulman laajentamiseksi ja neuvostomaisen henkilöpalvonnan välttämiseksi olisi suotavaa katsoa esim. Ranskan television dokumentti nykyisen WHOn johtajan toiminnasta, kun koronakriisi oli vielä aluillaan.

      Suomen "japanilainen" (pysykää kaukana!) kulttuuri, äärimmäisen harvaan asuttu maa ja sijainti lähellä Pohjoisnapaa on varmistanut osaltaan Suomen niin sanotun koronapolitiikan onnistumisen.

      Katsotaan miten jatkossa käy....

      Ruotsin valinta on välillä mediassa esitetty onnistuneena; nyt Euroopan maiden kadotessa kartan tulipunaiseen viruksen leviämiseen Ruotsin valittu linja näyttäytyy taas kadotuksen tienä.

      Miten sitten 2-3 vuoden päästä? Herra tietää.....

      Poista
    3. "Suomen "japanilainen" (pysykää kaukana!) kulttuuri, äärimmäisen harvaan asuttu maa ja sijainti lähellä Pohjoisnapaa on varmistanut osaltaan Suomen niin sanotun koronapolitiikan onnistumisen."

      Nämä samat ominaisuudet löytyvät globaalissa mittakaavassa katsottuna ihan vastaavasti Ruotsistakin.

      Jo eteläeurooppalaisten näkökulmasta ruotsalaiset ovat juron hiljaisia skandinaaveja.

      Poista
  12. PerfeNATSIini 8 mg. Tarkoitus lienee aiheuttaa aivovaurio? Mennään vihanneksena sitten - Suomi tulee kuolemaan myötäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Prefenatsiini on kokeiltu ja tiedetään tepsiväksi lääkkeeksi. Se ei suinkaan ole ainoa tepsivä, risoperidoli on siivompi ja sivuvaikutuksettomampi mutta koska nämä ovat täysin yksilöllisiä seikkoja ei ole sopivaa eikä edes tarkkaan ottaen mahdollista sanoa tarkemmin missä ns. mennään. Aivovaurion vaara on melko kaukaa haettua. Vaara on vähäisempi kuin amatöörinyrkkeilijällä.

      Poista
    2. Yllä virhe p.o. risperidoni.

      Poista
    3. Tyypillinen virhe: kts. haloperidoli => risperdoni.

      Poista