Sivun näyttöjä yhteensä

10. syyskuuta 2020

Tosi


 

Ohimennen sivuttiin valan vannomista ja sen merkitystä.

 

En taida osata selittää alkeitakaan olematta unettava.

 

Itse suhtaudun oikeudenkäynnissä vannottuun valaan liian juhlallisesti. Se on vanhanaikaista.

 

Jos on kysymys peltikolarista ja todistaja sanoo, että auto tuli oikealta, vaikka muutoin on käynyt selväksi, että se tuli vasemmalta, ajattelin ilmoittaa asian syyttäjälle. Väärästä valasta (perätön lausuma) pitäisi rangaista ehdollisella vankeudella. 

 

Esimerkissäni niin ei koskaan tapahdu. Todistaja sanoo, että kun hän muistaa nähneensä sen niin. Jos vastanäyttönä on videofilmi, jossa tuo todistaja katsoo suoraan ilmestyvää autoa, hän sanoo poliisille, että ehkä hän oli vain omissa ajatuksissaan ja luuli näkevänsä noin – täyttyykö rikos? 

 

Oikeudenkäynteihin ja uskontoon liittyy taikauskoa. Olen itse ollut katsomassa ja kuulemassa, kun tuomari on pannut todistajan itkemään ja muuttamaan kertomustaan. Se oli maalla kauan sitten. Isäni kertoi, että Lappajärven käräjillä herastuomari avasi uuninpellit valan vannomisen ajaksi. Kaikki ”tiesivät”, että paholainen tulee savupiipusta ja vie väärin vannoneen mennessään. Tuo muisto on sotien jälkeiseltä ajalta.

 

Olin valmis juristi, kun kansalaisluottamuksen menetys poistettiin rikoslain seuraamuksista. Tuo asia merkittiin kirkonkirjaan tai siviilirekisteriin. Henkilö, jolle tuo seuraamus oli langetettu, ei saanut vannoa valaa eikä siis kelvannut todistajaksi. Tiedän hyvin, mikä oli puhtaan tunnon vala – konkurssiasioissa – ja olen lukenut ja tenttinyt oikeushistoriaa, jossa kerrottiin, että raskaastakin syytteestä saattoi selvitä, jos kuusi tai kaksitoista todistajaa vannoi syytetyn hyvämaineiseksi. Nuo ”todistaja” eivät tienneet itse asiasta mitään.

 

Skandinavisissa maakuuntalaeissa mainittiin rauhanrikokset, ruotsiksi edsörebrott. Muistaakseni Gotlannin laissa (Lag Guta) sanottiin kuninkaanmurhasta, että se on rikoksista pahin, sillä hän, joka sen tekee, on särkenyt jumalan asettaman salvan. Rikostyypin toinen nimitys oli tihutyö, nidingsverk.

 

Erään tuttavani isoisä oli aikoinaan kirkkoherra. Yhtenä jouluna hän oli niin juovuksissa salaa latkimastaan kirkkoviinistä, että putosi saarnastuolista. Sitä ei pidetty mainitsemisen arvoisena asiana. Renkimies, joka väänsi virsikirjan lehdestä sätkän – tulee niin henkevät savut – tuomittiin saamaan sakkoja tai varojen puutteessa raippoja.

 

Joka ajattelee, että tuo oli mennyttä aikaa, erehtyy. Joka päivä saa lukea lehdestä eduskunnassa sanotun, että valtion varoja pitäisi säästää keventämällä keskituloisten verotusta.

 

Puhumatta nyt päätoimisista valehtelijoista, meillä on kaunis jäänne ajalta, jolloin pelkkä puhe ei riittänyt. Roomalaisessa oikeudessa tosi pätevä kauppa (mancipatio) syntyi vain määräsanat lausumalla ja heittämällä vaakaan kuparikolikko. – Vihkiminen.

 

Niin – eräs kollega oli niin hermona suorittaessaan siviilivihkimistä tuomiokunnan kansliassa, että julisti virkansa puolesta asianomaiset mieheksi ja naiseksi…

 

 

27 kommenttia:

  1. "Niin – eräs kollega oli niin hermona suorittaessaan siviilivihkimistä tuomiokunnan kansliassa, että julisti virkansa puolesta asianomaiset mieheksi ja naiseksi…"

    Nyttemmin hyvin vaarallista. Valtakunnansyyttäjä voisi tämmäyttää käräjille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja mikähän mahtaisi olla rikosnimike?

      Poista
    2. Sama kuin Räsäsellä.

      Poista
    3. Voi näitä Räsäs faneja...

      Poista
    4. Voi näitä jokapaikan "militantteja ateisteja" ja "oman asiaansa" ensisijaisuutta aina ja kaikkialla toitottavia.

      Poista
  2. Aviottomasta isyydestäkin kaikkine raskaine seuraamuksineen saattoi ainakin vielä 1700-luvun alkupuolella vannoa itsenä vapaaksi "puhdistusvalalla", jos ei selkeitä todisteita ollut. Ja monestihan ei ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhdistusvala oli kantajan, ei vastaajan työkalu. Kantaja, jolla oli "puoli näyttöä", saattoi vaatia vastaajan vielä 1900-luvun alussa puhdistusvalalle. Moni jätti menemättä. Tokihan tämä oli sellainen konsti, jolla todellinen rosvo vannoi itsensä vapaaksi, mutta moni puolirehellinen sortui.

      Mitähän "raskaita seurauksia" oli aviottomasta isyydestä? Salavuoteudesta selvisi pienillä sakoilla ja kirkollisella rangaistuksella, eikä Kustaa III:n uudistusten jälkeen aviottomia äitejä pakotettu tunnustamaan rikoskumppaneitaan, mikä käytännössä tarkoitti sitä, että miehet välttyivät seurauksilta kokonaan. Ja jos nousikin lapsenruokkojuttu, ei mies saanut kuitenkaan salavuoteustuomiota. Eli se "raskas seuraus" oli lähinnä lapsenruokon maksu, ja kyllä miehen pitää huutoonsa vastata.

      Sinänsä muuten myötävannojajärjestelmässä oli keskiajalla järkeä. Myötävannojien piti maakuntalakien aikaan olla asekuntoisia miehiä. Jos jollain on tusina asekuntoista ystävää ja sukulaismiestä, jotka pistävät sielunsa pantiksi syytetyn syyttömyyden puolesta, on tämän tuomitseminen ollut 1100-luvun tienoon oloissa likimain sama kuin sisällissodan aloitus. Ei sellaista kannata tehdä.

      Poista
  3. "Niin – eräs kollega oli niin hermona suorittaessaan siviilivihkimistä tuomiokunnan kansliassa, että julisti virkansa puolesta asianomaiset mieheksi ja naiseksi…"

    Tämä taisi olla täky pride viikon kunniaksi.

    VastaaPoista
  4. Tuossa kuvan Vihtori ja Klaara -stripissä ei poikkeuksellisesti ollut yhtään suomennettavaa. Yleensä puhekuplissa oli. Ja niitä Vuorenkaiun perheen sanomisia meillä on varsinkin Uudessa Suomessa käännetty jo ainakin 1930-luvulta. Enää ei taida ilmestyä missään. Käsikirjoittajat ja piirtäjät vaihtuivat vuosien mittaan, mutta nousukasperheen maailman peruskuvio säilyi. Kääntäjien hommakin oli mitä milloinkin. Kukaan ei ainakaan pitänyt huolta edes siitä, että Vihtorin rahvaanomaisen mieliruoan käännös olisi säilynyt samana. Se oli milloin hernesoppa, milloin lammaskaali.

    VastaaPoista
  5. – julisti virkansa puolesta asianomaiset mieheksi ja naiseksi –

    Jos tuo tapahtui vanhoina hyvinä aikoina, niin siitä seurasi vain yleisön pidäteltyjä nauruntirskahduksia.

    Nykyään tuollainen moka olisi hyvin hyvin vakava asia. Pöyristys olisi maatakaatava. Arkkipiispa pyytelisi itku silmässä anteeksi. Kirkosta eronneet vihervassarit tekisivät eduskuntakyselyn. Valtakunnankanslisti määräisi papin vihapuheesta jalkapuuhun. Päivi Räsänen kivitettäisiin varmuuden vuoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luit väärin. Vihkijä ei ollut pappi. Vainoavatko piispat ja vihervassarit sinua? Luuraako huumorintajuttomia vihervassaripiispoja komerossasi ja sänkysi alla? Oletko koettanut hakea apua?

      Poista
    2. Minua ainakin hävettäisi putoaminen näin ilmiselvään ansaan.

      Poista
    3. Kulttuurineuvos on oikeassa.

      Tuo vihkijän lausuntohan sisälsi sen peittelemättömän väitteen, että vihittävät ovat mies ja nainen. Tai vielä pahempaa, hän meni nimittämään henkilöoletettuja mieheksi/ naiseksi!!

      Tuo on selvää ja hyvin törkeää kiihottamista mm. LHQBTXWY... -yhteisöä ja kaikkia muitakin oikeamielisiä vastaan. Ja siis tässä meidän uudessa toiviais-laintulkinnassamme raskaasti tuomittavaa.

      Selvää myös se, että jos jotakuta nimitetään mieheksi tai naiseksi, synty valtavaa kiihotusta ja vääjäämättä välittömästi käynnistyvät valtavat pogromit miehiä/ naisia/ muunsukupuolisia kohtaan. (Vrt. Räsäsen vuosia sitten esittämien lausntojen aiheuttamat edelleen jatkuvat mellakat ja väkivalta, jotka aiheuttavat ao. kansaryhmille merkittävää uhkaa lain tarkoittamalla tavalla.)

      Pakko noihin mies-/ nais-puheisiin on puuttua ja moisten pappien turvat kovalla kädellä tukkia. Johtavien piispojen johdolla.

      Poista
    4. Setämiesoletetut taas kitisevät selvää asiaa. Kysymys ei ole musta. Eikä susta. #blm

      Poista
  6. Nyt persut ovat ottaneet käyttöön tämän "verot valtion maksettaviksi" linjan. Missä Halla-Aho on ollut laskuopin tuntien aikana? Miksei hän sano ääneen että persut haluavat leikata kouluista, terveydenhoidosta, eläkkeistä ja sosiaali-ja työttömyystuista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halla-aho haluaa menokuria ja menokohteiden priorisointia. Ei holvata rahaa joutavaa, kun tähdellisiäkin kohteita on vaikea hoitaa.

      Kannattaa kuunneella se Halla-ahon oma priorisointi ennen kuin keksii omansa, kuten eräällekin Nimettömälle taisi juuri käydä.

      Melko outoa populismia tuo, missä opposition populisti vaatii kustannuskuria, siinä missä hallituksen jakopuolueet holvaavat velkarahaa pidäkkeettä joka suuntaan. Ja kuristavat maan toimintakyvyttömäksi veroja nostamalla.

      Poista
    2. Kun ei Halla-aho ole sitä priorisointiaan julkistanut. Haluaako hän siis mainittujen säästökohteiden sijaan lopettaa poliisin ja puolustusvoimat? Hänhän vastustaa maanpuolustusta, ainakin omalta osaltaan.
      Muunlaisia järkeviä leikkauslistoja ei ole kuin että otetaan sieltä missä on eniten. Muu on propagandatemppuilua.

      Poista
    3. Matias K.n vastauksesta voimme siis päätellä että persut haluavat leikata kouluista, terveydenhoidosta, eläkkeistä ja sosiaali-ja työttömyystuista.

      Poista
    4. Vaikka elämme vähintään neljäntuulen hattujen aikaa, MatiasK.&kummpp. junkuttavat puhallella kommentista toiseen yhdentuulen pipon alla tunkkaantuneilla puhureillaan.

      Onkohan tätä tarkoituksellista propagandaa kauankin siedettävä tämänkin blogin peräsinkuohuissa?

      Tai no, eipähän sitä tartte "sietää" kun poistaa blogin lukulistaltaan.

      Poista
    5. Neljän tuulen hatusta puhuminen on kulttuurista omimista ja siksi hyvin tuomittavaa uudemman intersektionaalisen, erilaisiin uhriutumishierarkioihin perustuvan ja eri ihmisryhmät keskenään erilaisiin oikeudellisiin asettavan oikeuskäsityksen mukaan. Toiset ovat paljonkin tasa-arvoisempia kuin toiset. Joten hyi, hyi.

      No, oikeasti olen sitä mieltä, että neljän tuulen Nimettömällä on ehdoton ja luovuttamaton oikeus esittää aina omat argumenttinsa ja mielipiteensä kaikissä tilanteissa kenenkään sitä estämättä. Jos nyt sitten käy niin, että hän ihan oikeasti vaatiin esim. jonkin ihmisryhmän teurastamista, tähän on lain kouran jyrkästi puututtava. Kovalla kädellä, mutta vasta jälkikäteen, ei ennakkosensuurina.

      Tässä on ero itse edustamani, hyvinkin perinteisen sanavapauteen liittyvän ajatuskannan ja "neljan tuulen ajatuskannan" välillä.

      Jos nyt oikein tulkitsin, em. nimetön vaatii blogistia ennakkosensuroimaan kommentit, jotka eivät ole hänen mielestään riittävän oikeamielisiä? Ja käyttää panistuskeinona sitä, että muutoin hän lopetta blogin lukemisen?

      Tämä vaatimisen oikeus Nimettömällä minusta ehdottomasti on. Blogisti sitten ratkaisee oman harkintansa mukaan, koska hän on tämän "julkaisun" vastuullinen "päätoimittaja".

      Poista
  7. Mikä tuosss olisi rangaistavaa vihapuhetta? Eli siis käytännössä joko kunnianloukkausta tai kiihottamista kansanryhmää vastaan?

    VastaaPoista
  8. Hyvin nuorena 60-luvulla minut pantiin tyttölyseossa vannomaan virkavala. Se tuntui oudolta ja juhlalliselta, oikein sormet raamatulla. Liekö ollut pakollista siihen aikaan lehtorillekin? Itse en kyllä edes tajunnut olevani "virkamies" enkä muista, mitä siinä "lupasin", mutta virkani hoidin näin jälkeen päin ajatellen turhankin tunnollisesti.

    Vanhemmat kollegat vielä laittoivat vaativan roolimallin. Saksan- ja ranskan vanhempi lehtori, jonka vieressä istuin ja jota sekä opettajat että oppilaat pelkäsivät, sanoi ohjeeksi, että hän lukee joka viikko yhden kirjan kummallakin kielellä, että säilyy tuntuma. Sitä neuvoa sitten noudatin 20 vuotta tunnollisesti, minkä seurauksena en ehtinyt lukea suomalaista kirjallisuutta juuri ollenkaan 60- ja 70-luvuilla. Niitä aukkoja on sitten saanut paikkailla.

    VastaaPoista
  9. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti asiat on sentään muuten hyvin. Jussi H.

      Poista
    2. "Je suis Päivi Räsänen."

      Moi aussi.

      Poista
  10. Mes condoleances ...

    VastaaPoista
  11. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista