Tosi

 

Ohimennen sivuttiin valan vannomista ja sen merkitystä.

 

En taida osata selittää alkeitakaan olematta unettava.

 

Itse suhtaudun oikeudenkäynnissä vannottuun valaan liian juhlallisesti. Se on vanhanaikaista.

 

Jos on kysymys peltikolarista ja todistaja sanoo, että auto tuli oikealta, vaikka muutoin on käynyt selväksi, että se tuli vasemmalta, ajattelin ilmoittaa asian syyttäjälle. Väärästä valasta (perätön lausuma) pitäisi rangaista ehdollisella vankeudella. 

 

Esimerkissäni niin ei koskaan tapahdu. Todistaja sanoo, että kun hän muistaa nähneensä sen niin. Jos vastanäyttönä on videofilmi, jossa tuo todistaja katsoo suoraan ilmestyvää autoa, hän sanoo poliisille, että ehkä hän oli vain omissa ajatuksissaan ja luuli näkevänsä noin – täyttyykö rikos? 

 

Oikeudenkäynteihin ja uskontoon liittyy taikauskoa. Olen itse ollut katsomassa ja kuulemassa, kun tuomari on pannut todistajan itkemään ja muuttamaan kertomustaan. Se oli maalla kauan sitten. Isäni kertoi, että Lappajärven käräjillä herastuomari avasi uuninpellit valan vannomisen ajaksi. Kaikki ”tiesivät”, että paholainen tulee savupiipusta ja vie väärin vannoneen mennessään. Tuo muisto on sotien jälkeiseltä ajalta.

 

Olin valmis juristi, kun kansalaisluottamuksen menetys poistettiin rikoslain seuraamuksista. Tuo asia merkittiin kirkonkirjaan tai siviilirekisteriin. Henkilö, jolle tuo seuraamus oli langetettu, ei saanut vannoa valaa eikä siis kelvannut todistajaksi. Tiedän hyvin, mikä oli puhtaan tunnon vala – konkurssiasioissa – ja olen lukenut ja tenttinyt oikeushistoriaa, jossa kerrottiin, että raskaastakin syytteestä saattoi selvitä, jos kuusi tai kaksitoista todistajaa vannoi syytetyn hyvämaineiseksi. Nuo ”todistaja” eivät tienneet itse asiasta mitään.

 

Skandinavisissa maakuuntalaeissa mainittiin rauhanrikokset, ruotsiksi edsörebrott. Muistaakseni Gotlannin laissa (Lag Guta) sanottiin kuninkaanmurhasta, että se on rikoksista pahin, sillä hän, joka sen tekee, on särkenyt jumalan asettaman salvan. Rikostyypin toinen nimitys oli tihutyö, nidingsverk.

 

Erään tuttavani isoisä oli aikoinaan kirkkoherra. Yhtenä jouluna hän oli niin juovuksissa salaa latkimastaan kirkkoviinistä, että putosi saarnastuolista. Sitä ei pidetty mainitsemisen arvoisena asiana. Renkimies, joka väänsi virsikirjan lehdestä sätkän – tulee niin henkevät savut – tuomittiin saamaan sakkoja tai varojen puutteessa raippoja.

 

Joka ajattelee, että tuo oli mennyttä aikaa, erehtyy. Joka päivä saa lukea lehdestä eduskunnassa sanotun, että valtion varoja pitäisi säästää keventämällä keskituloisten verotusta.

 

Puhumatta nyt päätoimisista valehtelijoista, meillä on kaunis jäänne ajalta, jolloin pelkkä puhe ei riittänyt. Roomalaisessa oikeudessa tosi pätevä kauppa (mancipatio) syntyi vain määräsanat lausumalla ja heittämällä vaakaan kuparikolikko. – Vihkiminen.

 

Niin – eräs kollega oli niin hermona suorittaessaan siviilivihkimistä tuomiokunnan kansliassa, että julisti virkansa puolesta asianomaiset mieheksi ja naiseksi…