Sivun näyttöjä yhteensä

17. tammikuuta 2020

Itse loihe




Kuvassa kirjoittaja.

Thomas Mannin Joosef-sarja on vielä väittämäänikin parempi. Se on 1900-luvun suuri romaani ja omiaan aiheuttamaa intensiivistä häpeää aikamme lukijoille ja kirjoittajille.

Ellei asia ole jo selvä, santaan suoraan, että näennäisesti raamatullisesta aiheesta huolimatta kysymyksessä on tietoa ja tunnetta käyttävä kuvaus populismista, vallankäytöstä, lahjattomuudesta, lahjakkuudesta, maanpakolaisuudesta ja mielettömyydestä.

Useampaankin kertaan olen keskustellut kollegojen kanssa, onko ihmishengen saavutuksista suurenmoisin todella iso ja vaikea tietokoneohjelma, romaani vai sinfonia. Oma valintani on romaani. On äärimmäisen vaikeaa pitää tunne ja intuitio ymmärryksen tasalla sen kaksi tai kaksitoista vuotta, minkä kirjoittaminen kestää.

Mannin kuvaama yli neljän tuhannen vuoden takainen Egypti on värikkäämpi ja syväterävämpi kuin NASA:n parhaat satelliittikuvat. Kaikki kuvat ja kuvaukset ovat epätodellisia. Myös se, minkä luulemme tässä ja nyt näkevämme ja ehkä talletamme puhelimen kameraa käyttäen, on tieteen toistaiseksi hyvin vajavaisesti tuntema molekyylikasojen ja energiakenttien yhteisvaikutus, jossa niin sanottu ympäristö ja katsojan keskushermoston ja muun solukon vuorovaikutus myrskyää.

Siis arkinen valokuva ja mikroskooppikuva samasta kohteesta poikkeavat toisistaan paljon, ja energiana eli esimerkiksi väreinä näkemämme on sangen pieni osa kohdistuvasta ja heijastuvasta säteilystä.

Itseltäni kysyn,  missä määrin joku kuvittelemani halukas, joka kiellostani huolimatta ottaa tämän romaanisarjan niteen luettavakseen, saa varsin hyvästä 40-luvun suomennoksesta selvän. Suomentaja Hirvensalo käytteleikse tavan takaa, tuon tuostakin lähinnä kansanrunouden ja vanhan kirjasuomen kielellisiä keinoja.

Verkossa oleva suurenmoisen hyvä suomen Iso kielioppi antaa viittaukset. Kieli-ihmiset epäilevät, ettei suomalainen enää oikeastaan ymmärrä, miten tietäjä ”loihe laulamahan”  niin että järvet läikkyvät ja kalliot halkeavat. Verbi on tuossa ”luoda” eli nykykielellä sankari laittautui laulamaan. ”Loihe” on sama muoto kuin vaikka ”astahtihe”, ja siis tarpeeton ymmärtämisen kannalta. Mutta kieliopin selaaminen osoittaa järkyttävästi, miten tavattoman rikas vaikeaksikin väitetty kielemme on muoto-oppinsa runsauden vuoksi.

Se ei ole vanhaa kieltä, että naapurin muija ”istahtaa hetkeksi”. Sanokaa tuo englanniksi, tai ruotsiksi. Lukija ei liene ”kyllästymäisillään”. Ennen tuota sanottiin erääksi infinitiiviksi, johon liittyi possessiivisuffiksi.

Mietin tuota ilmiötä horvin tovin. Jakolinja sanaston ja kieliopin välisen railon mukaan on keinotekoinen. Sitä vastoin alan olla sitä mieltä, että kielenkäyttömme ongelma ei suinkaan ole englantilaisten sanojen suosio ja tulva. Ongelma on parhaiden kielenkäyttäjien jatkuva taipumus pudota eurooppalaisiin malleihin, jotka eivät oikeastaan sovi oman kielemme keinoihin. Polttoleimaan ryhmän Koskenniemi ja Manninen – sotien jälkeinen modernismi. Esimerkiksi heksametri ei kerta kaikkiaan toimi suomeksi. Vastakkaiseen leiriin sijoitan kansanrunouden, Eino Leinon ja esimerkiksi parhaat aikamme lauluntekijät (Vainio, Salmi, Leskinen jne.).

28 kommenttia:

  1. MIstä tämän sanataiteen merkkiteoksen saisi käsiinsä? Mieluiten omaksi, sillä kirjaston lainausajoilla noin laaja romaani voi olla haaste. Voiko kirjan lukea alkukielellä netistä. Kirjakaupat tuskin haluavat palvella tällaisessa asiassa.

    VastaaPoista
  2. Blogi: "Suomentaja Hirvensalo käytteleikse tavan takaa, tuon tuostakin lähinnä kansanrunouden ja vanhan kirjasuomen kielellisiä keinoja."

    Mukava huomio. Pitäisikö kuitenkin olla "käytteleiksen"? Ingvar Anderssonin vanhan Ruotsin historian suomennoksessa samainen Lauri Hirvensalo vetäiseen komeasti muun muassa näin: "Ensi kerran tässä nyt ilmaiseksen johtoaihe, jonka oli määrä muodostua määrääväksi Ruotsin historiassa monen vuosisadan ajaksi - -."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Ilmaiseksen" lienee passiivimuoto

      Poista
    2. Olisiko ilmaiksen kuitenkin passiivimuoto ja käytteleikse yksikön kolmas.

      Poista
    3. Kirjoitin tämän kommenttipalstan järjestyksessä toisena julkaistun kommentin. Olisi pitänyt tarkistaa, kun tuo suomen verbien refleksiivitaivutus ei ole ihan jokapäiväistä askaretta. NS:n taivutuskaavioissa seisoo, että sekä n-päätteellinen että päätteetön muoto ovat käypiä, jos kuka niitä tarvitsee. Mea culpa - toivon mukaan ei sentään maxima.

      Poista
    4. Viron kielessähän passiivi on edelleen samanmuotoinen, esim. õpitakse.

      Poista
  3. Hain toissapäivänä selitystä sille, mitä on "olla moineskaan". Hyllyssäni olevista nyky- ja vanhemman suomen sanakirjoista ei ilmaisua löytynyt. Netti sen sijaan suunnisti Poriin ja antoi vaihtoehdon "olla millänsäkään". Porin seudun sanasto oli ilahduttavan runsas.
    Sanonta oli yleisessä käytössä kotiseudullani Sydän-Hämeessä mutta nykyään harvemmin kuultu.

    Lenkille lähdössä Kunnaksen Ilkka

    VastaaPoista
  4. Anteeksi off-topic, mutta onhan blogisti tietoinen että Yle Areenassa on erinomainen sarja heimosodista - joista blogistimme on myös kirjoittanut:

    Heimosotien uho ja pettymys
    Kolmiosaisessa historiasarjassa perehdytään 1910 ja -20 -lukujen taitteen heimosotiin Aapo Roseliuksen ja Oula Silvennoisen kirjan Villi itä pohjalta, jossa he purkavat myyttejä suomalaisten käymien heimosotien ympäriltä ja selvittävät kaunistelematta niiden tapahtumia ja taustoja. Ohjelmasarjassa keskitytään Vienan, Viron vapaussodan ja Aunuksen retkiin.

    Toimittajana Seppo Heikkinen

    https://areena.yle.fi/1-50392861

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tuon kirjan olen lukenut. Isoisäni oli mukana kaikilla noilla retkillä.

      Uskomatonta kyllä, upseerikunnastamme siellä kulkivat mm. Paavo Talvela ja Aaro Pajari, jotka saivat sitten 20 vuotta myöhemmin toisen tilaisuuden. Sotilaallisestikin nämä retket olivat lyhyesti sanottuna katastrofaalisia.

      Poista
    2. Olikos Me(id)än kieliselle alueelle vastaavia retkiä? Onhan se svenska kunkun alistamaa Suomalaisaluetta vielä tänäänkin 😢

      Poista
    3. Aika mielenkiintoista on, että isäni oli mukana kaikilla noilla retkillä ja vielä ajoi saksalaisia Sallasta Norjaan torjuttuaan neuvostojoukot Nietjärvellä. Kaikkeen ne ehtivätkin.

      Poista
    4. Aunuksen retkellä oli mukana Uuno Kailaskin ja surkeasti meni. Henki säilyi, mutta sieluun tuli ikuinen vamma, kun hyvä toveri Bruno jäi sinne. Uuno oli muistaakseni vielä houkutellut vastahakoisen Brunon mukaan. Mielestäni Kailas käsittelee juuri tätä syyllisyyttään runossaan Suru.

      Poista
  5. Kersti Juva esittelee kirjassaan Löytöretki suomeen kymmeniä upeita ilmaisutapoja, joille ei ole suoraa vastinetta englannissa. Modaaliverbejä käsittelevä jakso kurkottaa filosofian puolelle.

    VastaaPoista
  6. Ad Omnia: Mannin Joosefia I-IV on läjäpäin anikvariaateissa eikä edes maksa juuri mitään. Antikvaari tai antikka verkosta. Itse löysin saksankielisen taskukirjan neljä nidettä hintaan 10 eur. Varoitan: ei ole helppoa saksaa, vaikkei toisaalta niin vaikeaa kuin "Der Erwählte" (Pyhä syntinen).

    Jostain syystä juuri Mannia on suomentanut parhaimmista. Siellä on SInikka Kallio, Kai Kaila jne.

    VastaaPoista
  7. Luin tuon "Joosefin" joskus 10 - 15 vuotta sitten ja muistan hämmästelleeni, miten hyvä se Hirvensalon käännös oli, kirkas ja selkeä. Katselin tuossa muutamia sivuja, eikä silmään osunut mitään kummallisia verbinmuotoja. Se, että lauseet joskus ovat pitkiä, on Mannin "syy" tai ansio.

    Kunhan tästä joskus lähden autiolle saarelle, niin olen ajatellut ottaa sen Joosefin mukaan. Tai ehkä sittenkin Raamatun, se on paksumpi.

    VastaaPoista
  8. Vuonna -80, kun muutimme tänne kaksikieliselle paikkakunnalle, minua ärsytti tavattomasti suomen kielen ruotsivoittoisuus ilmoituksissa. Pankki mainosti: "Kom och teckna", "Tule ja merkitse", oli siis joku osakeanti. Nyt sitä rakennetta näytään käytettävän joka puolella, ei enää mennä/tulla tekemään jotain. Sitten oli hassuja käännöksiä tyyliin: hembakad - kotileivottu, handtvätt - käsipesu (autoista). Nyt sellaisia näkee harvemmin.

    VastaaPoista
  9. Olin perjantai-iltana (17.1.) kuuntelemassa Finlandiapalkittua kirjailijaa, joka on kirjoittanut lisäksi mm näytelmän D.E.D. Europaeuksesta.

    Kysyin häneltä keskustelussa (aihe oli Tolkien, Kalevala ja Pink Floyd), voidaanko Thomas Mann, Kalevala, Pink Floyd ja Tolkien (siis Frodo, Sam, Kullervo ja Louhi etc) yhdistää ajattelevin aivoin Genesistä ja Tooraa unohtamatta.

    Kirjailija vastasi että näin voidaan ja näin pitääkin tehdä.

    Kävelin helpottuneena kotiini jatkamaan jo puolessa välissä olevaa Mannin Josefin toista lukemistani.

    Luin sen ensimmäisen kerran keskikoulun historian ja uskonnon opettajani (kenttärovastin arvoinen, sotilaspuvussa opettanut) suosituksesta silloin, kun Kennedy ammuttiin ja Tsar Bomba räjäytettiin.
    Pian Kuurilan junaonnettomuuden jälkeen, kun Kekkonen vasta aloitteli Suomen johdossa.

    Se oli samaa aikakautta, kun ensi kerran kuljin jalan Pirun- ja Paratiisikurun kautta Muorravaarakkajoelle ja takaisin. Oppaanani erään Kemppisen asiasta laatima kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suhtauduin pitkään Hurmeeseen epäilevästi, mutta kuin sain luettua ensimmäisen sivun Nyljetyistä ajatuksista olin myyty. Mies joka kirjoittaa näin Volter Kilvestä ja Alastalon salista, ei voi olla ihan huuhaamaakari.

      Epäilyni johtui osaksi hänen intomielistä, melkeinpä vouhkaavasta, puhetavastaan, ja osaksi juuri Europaeus-näytelmästä. Siinä kun samaan soppaan sotkettiin Kivet ja Leinot ja pantiin päähenkilö änkyttämään, niin latasin pikatuomion: humpuukia.

      Onneksi olin väärässä. Mutta niin oli Hurmekin. Kukaanhan ei ole täydellinen, onneksi.

      Poista
    2. Minä taas melkein hurmioiduin siitä Europaeus-näytelmästä, niin kuin kaikesta muustakin Juha Hurmeen tuotoksesta. Ajattelin, että onkohan tuo Tapsa jotenkin sen Europaeuksen sukua, kun se siitä änkyttämisestä niin loukkaantui.

      Poista
    3. Mielelläni olisin sukua, enkä toki mitenkään loukkaantunut - petyin vaan kehuttuun näytelmään sen amatöörimäisen yleisön kosiskelun takia. Sekä siksi, että Europaeus ei minkään lähteen mukaan änkyttänyt.

      Hurme lienee napannut - kirjallisella vapaudella toki - änkytyksen siitä, kun Europaeus saapui pitkän matkan jälkeen Osloon (muistaakseni) tapaamaan erästä miestä, joka sitten kirjoitti päiväkirjaansa, että Europaeus "sammalsi" oudosti.

      Olisiko ollut kännissä? Ja Hurmeelle annoin toki kaiken anteeksi Nyljettyjen ajatustensa takia.

      PS. No, pari kolme vuotta sitten kirjamessuilla hihani meinasivat palaa uudelleen: Hurme kertoi käyneensä Oulussa kertomassa yleisölle totuuden Päätalon teoksista - ja siksi lukeneensa menomatkalla pari Päätalon kirjaa, ensimmäiset elämässään.

      Ajattelin, että on pojalla perkele pokkaa. Lähdinkin siitä kuppilaan juomaan kaljaa, sillä ei kunniani sallinut kuunnella parin kirjan perusteella veistettyjä Päätalo-viisauksia, kun itse olen sentään lukenut ne kaikki. Ja elänyt elämäni ensimmäiset 30 vuotta samassa kulttuuripiirissä. Hurmehan on etelän variksia. Mainio mies silti, eipä silti. Niemikin oli aika hyvä.






      Poista
    4. "Niemikin oli aika hyvä." - On pojalla pokkaa.

      Ajattelin vain, että Tapsalla täytyy olla jotain sisäpiirin tietoa siitä, millainen Europaeus oli tai ei ollut, kun on niin varma asiastaan. Ainakin häntä pidettiin jotenkin erikoisena, oli "surkuhupaisa", "katsoi aina alaspäin", "käyttäytyi sekavasti" ainakin jossain elämänsä vaiheessa. "Hullu mikä hullu". Änkyttäminen sopi minusta ihan hyvin kuvaamaan sellaista ihmistä vähän hupsuttelevassa komediassa. Mutta makuasioistahan ei kannata kiistellä: minusta sopi, sinusta ei. Ja se siitä.

      Poista
    5. Luuleeko Tapsa, että kirjallisuuskritiikki tarkoittaa jotain annan anteeksi/en anna anteeksi kirjailijalle-juttua? (Kriitikkonahan sinä esiinnyt?)

      Hihojen polttaminen-ilmaus on aivan posketon. Ja että vielä kaljalle piti lähteä... Luuletko, että puuskahduksesi on kovin uskottava?

      Hurme on kyllä Päätalon kirjallisuusgenren tajunnut ihan siltä junaistumalta. Ei hän ole Päätalon teosten mahdollisesti sisältämien syvempien (yhteiskunnallisesti tms.) merkityksistä mitään aikonutkaan sanoa. Eikä sanonut.

      Ja sitten kuitenkin viimeisissä lauseissa nuolaiset...

      Poista
    6. Esiinnynkö minä kriitikkona? No, olen toki nuorena muutaman kritiikin pohjoisen lehtiin kirjoittanut, mutta muuten kriitikkous on minusta kaukana. Olen vain utelias lukija, joka ei pelkää ajatella itse - ja jopa tuohtua.

      Hurme on fiksu mies, mutta pari satunnaista päätaloa junassa hutaisemalla ei ymmärrä koko ilmiöstä välttämättä yhtään mitään. Ehkä ei ollut tarkoituskaan, sillä kuten sanoin niin en jäänyt kuuntelemaan.

      Vai nuolaisen... minähän arvostelen Hurmetta vain kahdessa asiassa: 1) Europaeuksen kohdalla keksitystä änkytyksestä ja 2)Päätalon kohdalla ylimielisyydestä. Muuten tykkään hänestä kuin hullu puurosta.

      Mitä Niemeen tulee, niin onko se teistä romaani? Tietokirjahan se on. Paksu, raskas ja sekava, mutta... niin, aika hyvä.

      Eija G: Änkytyksessä kyse ei ole makuasiasta, vaan lähteistä. Niistä ei yksinkertaisesti löydy sitä tulevaa aineistoa. (Näin vakuutti myös maan paras Europaeus-tuntija. Jos löydätte, niin kertokaa mistä. Lopetan urputukseni siihen paikkaan.) Eikä se oikein sopinut näytelmäänkään, sillä siitä luovuttiin parin repliikin jälkeen.

      Ah... tässähän alkaa päästä vauhtiin.

      Poista
    7. En tunne Hurmetta enkä Päätaloakaan, mutta radiopuheista päätellen Hurmeen juttu junassa lukaisemisesta saattoi olla vitsi.

      Olen jossain toisessa mediassa havainnut joidenkin ihan vakavasti itseään intellektuelleina pitävien kehuskelevan sillä etteivät ole lukeneet Kilven Alastalon salissa-kirjaa, eivätkä Kiven Seitsemää veljestä.

      Poista
    8. Minun 45:n vuoden aikana käyttämässäni arvosteluasteikossa (kolmisenkymmentä mm. YTL:n sensorina) "aika hyvä" tarkoittaa seiskaa. Katsokaapa yle.fi:stä tunnin mittainen Hurme-dokumentti. Herkuttelin sillä eilen illalla. Monologissaan Hurme kertoo mm. miten huomasi, aina intohimoisesti kirjallisuutta luettuaan, että Jorge Luis Borges on kirjailijoista paras, kun "fiktio ja faktio" vaihtuvat alinomaa niin hauskasti. Niinpä hän sitten päätti ryhtyä Suomen Jorge Luis Borgesiksi, vaikka ei ollut koskaan kirjoittanut mitään. Nyt hän totesi tyytyväisenä, miten sai historiateoksella kaunokirjallisuuden Finlandian. Borges onnistui? Valekirjailija, kuten Hurme itseään nimitti, ja valeohjaaja.

      Iloittelevassa teatteriesityksesssä minä ainakin suon ohjaajalle oikeuden käyttää mitä tahansa temppuja oman intuitionsa mukaan, ei niiden tarvitse perustua "lähteisiin".

      Poista
    9. Minulle "aika hyvä" oli tässä tapauksessa 9+.

      PS. Kun luin ensimmäisen tähän ketjuun kirjoittamani kommentin, niin siinähän kehun Hurmetta enemmän kuin nyt muistinkaan! Mistä me siis oikein kiistelemme?

      Poista
    10. Ei mistään elintärkeästä. Och därmed basta, pannaan siis piste, kaikessa ystävyydessä.

      Poista
  10. Antiikin runomittojen sopimattomuudesta suomeen - ainakin minun sukupolveani on vielä kyllästetty Ateenalaisten laululla joka on ideologisesta sisällöstä piittaamatta kyllä varsin toimiva runo toisin kuin väkinäiset Homeros-käännökset, eli ei se vissiin ihan mahdotonta ole.

    VastaaPoista