Sivun näyttöjä yhteensä

29. tammikuuta 2020

Kirjailija tuotteena

(Tuossa lähellä Mann asui ja riiteli sodan aikana - L.A.)

Se oli nerokkuutta, että täytettyään 18 vuotta Thomas Mann tiesi olevansa tuote. Hän eli huolellisesti rakennettu ja ylläpidetty henkilöhahmo, oli tuote. Hän myi kuuluisuutta. Muun ohella hän sitten julkaisi kirjoja ja erittäin suuren määrän kirjoituksia.

M. Reich-Ranicki eli Euroopan kriitikkojen kuningas  ei käytä sanaa ”brändi” hienossa kirjassa Thomas Mannista omiensa keskellä (Thomas Mann und die Seinen). Hän osoittaa, mikri hän oli niin merkittävä kirjallisuusmies ja tekstin ymmärtäjä.

Hän ymmärsi senkin, mikä jää melkein kaikilta lakimiehiltä käsittämättä. Brändillä eli tavaramerkillä (ja siihen nykyisin mm. henkilötietojen ja tekijänoikeuden kautta kytketyillä oikeuksilla) ei myydä jotain. Sillä ei myydä teoksia tai kirjoja tai kenkävoidetta. Brändillä myydään brändiä.  Merkkion yhtä kertakaikkinen ja kohtalokas kuin sirppi ja vasara tai hakaristi tai kallo ja sääriluut.

Merkki oli Thomas Mann – nero, saksalaisuuden henkilöitymä ja (sotavuosina) toinen Saksa eli se joka ei ole hitleriitti.

Tuekseen kirjoittaja ottaa Mannin kirjeenvaihdon, joka on järkyttävän laaja, kokonaisuudessaan julkaistu ja kommentoitu, hänen päiväkirjansa ja hänen salaiset päiväkirjansa.

Viimeksi mainitut hän kuljetti sinetöityinä Sveitsiin ja Yhdysvaltoihin ja takaisin Eurooppaan.

Asian tekee niin mielenkiintoiseksi se, että Mann oli oikeastaan millä tahansa tavalla mitaten vuosisadan merkittävimpiä kirjailijoita ja siis kielenkäyttäjänä vailla vertaa. Senhän näkee hänen romaaneistaan. Sen voi todeta myös vertaamalla romaaneja ja kirjeitä. Salaista päiväkirjaa ei uskoisi saman henkilön kirjoittajaksi. Tosin niissä on sama ongelma kuin Mannin muussakin tuotannossa. Teksti on kielellisesti ja tyylillisesti täydellistä eli siis virheetöntä ja tavattoman nautittavaa.

Se on ongelma. Yleensä kaikkein suurimpien mestariteosten tunnus on pieni roso. Jossain on vika, kuin hiushalkeama, josta näkee sisään. Täydellinen ja virheetön mestariteos on yhtä mielenkiinnoton kuin iso timantti, esimerkiksi sellainen, joita on Englannin kruunussa. Kun panee vähän pään kallelleen, ei sitä erota hyvästä lasista hiotusta jäljennöksestä.

Mann oli itsekeskeinen, omahyväinen, pitkävihainen, armoton elämän kuvaaja, jolle ei itselleen jäänyt aikaa elää. Hän vihasi omaisiaan, paitsi lapsiaan, jotka hän tunsi korkeintaan ulkonäöltä. Kustantajaansa (Fischer) hän pilkkasi armottomasti harrastelijamaisuudesta.

Ei ihme ettei kirjoja myydä. Sen jälkeen kun Erno Paasilinna ja P. Haavikko lakkasivat huutamasta pää punaisena, että turhaa ja turhaa, maailmanloppu tulee tiistaina kello kolme, kirjailijoihin on alettu suhtautua lähinnä hyväntahtoisesti, ja se on tietysti myrkkyä. 

Se ei sovi ammattiin.

Reich-Renickia (s. 1920) muuten oltiin viemässä juutalaisena Terblinkaan sukulaistensa mukana, mutta hän onnistui säästymään, oli Puolassa kommunistina sodan jälkeen, sai potkut, karkasi länteen ja päätyi Frankfurter Allgemeinen kirjallisuuspäätoimittajaksi. Melkoinen brändi, hänelläkin.

12 kommenttia:

  1. Kuten Professori antaa ymmärtääkin, on brändi tietysti paljon laajempi käsite kuin tavaramerkki tai tuote tai mainonta tms. Brändi sijaitsee, elää ja on ihmisten - "asiakkaiden" - korvien välissä, ei missään muualla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, kuten huomaamme Elovenasta tai Turun sinapista.

      Mutta siis, brändissä on kaksi eri ulottuvaisuutta. Ensiksi tämä sen muodostuminen tajunnoissa, ja toiseksi sen muodostuminen oikeussaleissa, joissa rahat jaetaan.

      Tämä jälkimmäinen on se josta aina tapellaan.

      Poista
  2. Reich-Ranickilta olen lukenut ainoastaan hänen elämäkertansa, mutta se olikin kuin romaania jännittävine elämänvaiheineen, kirjailijatapaamisineen ja arvioineen, tyyli selkeää ja lakonista, mukavaa lukea.

    Thomas Mann oli varhain hänen idolinsa, sillä "Buddenbrookit" oli ilmestynyt jo vuosisadan alussa, ja siihen hän ihastui, mutta suosikki oli kuitenkin novelli "Tonio Krüger", jolle maattomana kirjallisuus oli myös ainoa isänmaa.

    Ei ollut helppoa olla Thomas Mannin lapsi, varsinkaan poika, kaksi kolmesta teki itsemurhankin. Golo oli Frankfurter Allgemeinen avustajana, ja keskusteluissa R-R:n kanssa tuli esiin kaikenlaista. Golo arvosteli isäänsä, mutta myös puolusti tämän teoksia. "Joosef ja hänen veljensä" -sarjasta hän oli sitä mieltä, että se on muodoltaan ja laadultaan "Iliaan ja Odysseian" luokkaa.

    Kun Mannilta oli kysytty, mikä hänen teostensa päämäärä on, hän oli vastannut: Ilo.
    On siellä suruakin.

    VastaaPoista
  3. Aina, tuskin koskaan, lukiessaan uutuus romaania, tavallinen tahvanainen ei tiedä, haaskaako aikaansa vain lataako virtuaalia myöhempää ymmärtämistä varten pääpankkinsa arvo-osuus tilille...
    Jääden pohtimaan, siis usein pohtimaan, jos aikakone suo, kirjoitetaanko vielä hyvää kirjallisuutta ja jos niin ketkä. Ja valtakunnallisen yleislehden kriitikkokoko sen tietää. Vain ja ainoastaan.
    (Blogivaeltaja)

    VastaaPoista
  4. "Yleensä kaikkein suurimpien mestariteosten tunnus on pieni roso. Jossain on vika, kuin hiushalkeama, josta näkee sisään."
    Hieno kuvaus: kirjailija tai muukin tekstinsä julkisuuteen antava ei voi koskaan esimerkiksi selittelemällä tai kertomatta jättämällä laastita umpeen näitä peruuttamasti haljenneita peruskallioitaan. Varsinkin omaelämänkerroissa näitä on joskus havaittavissa.
    löytää.

    VastaaPoista
  5. Mannilla on ollut monta kotipaikkaa, ja komein niistä lienee "Buddenbrookhaus" Lyypekissä, joka on museona, josta on kuvia netissäkin ja jossa TV-näytelmäkin oli kuvattu. Olen käynyt hänen kesäpaikassaan Kuurin kynnäksellä Nidassa Liettuassa, kun silloisen Kansalaisopiston rehtorin johdolla tehtiin matkoja sukukansojen asuinalueille ja koluttiin kaikenlaisia kummallisia paikkoja. Vieläkin harmittaa vähän, ettei tullut lähdetyksi Vienanmerelle maitovalaiden laulua kuuntelemaan.

    Thomas Mann oli kai täydellisyyden tavoittelija muussa paitsi perhesuhteissaan ja monin tavoin epämiellyttävä ihminen, mutta siitähän lukijan ei tarvitse välittää, jos kirjat vain miellyttävät. Strindberg oli toinen hankala ihminen, suorastaan huvittava itsekeskeisyydessään, alemmuudentunnossaan, kateudessaan, mustasukkaisuudessaan ym., mutta monia hänen kirjojaan olen rakastanut. Hänellä kyllä särmät näkyivät!

    VastaaPoista
  6. Brändäys yleistyy. Pertti Rönkkö :

    "Fridays for Future. Voiko myös poliittiselle liikkeelle hakea tuotemerkkisuojaa, kysytään Die Zeit-lehdessä jutussa, jossa kerrotaan Greta Thunbergin ja hänen sisarensa Beata Ernman Thunbergin tukholmalaisen säätiön EU:n henkisen omaisuuden virastolle jättämästä anomuksesta hyväksyä Fridays for Future (FFF) omaksi tuotemerkikseen. Samaan aikaan hakee Ruotsissa asuva australialinen Janine O’Keeffe merkkisuojaa FFF-tuotteiile yhteisymmärryksessä Thunbergien säätiön kanssa. Tuotteet voivat olla myssyjä, laukkuja ja vastaavia tavaroita. Thunbergit voivat puuttua lehden mukaan tulevaisuudessa FFF-nimen käyttöön sellaisessa yhteyksissä, joilla ei ole mitään tekemistä ilmastonsuojelun kanssa. Heidän on käytettävä tuotemerkkiä kuitenkin myös kaupallisesti, ettei suojaa mitätöidä, jutussa kerrotaan."

    VastaaPoista
  7. Mukava kuva. Tulee muistoja mieleen. Tuolta näyttävät monet Amerikan kaupungit tänäkin päivänä: leveä autokatu, ympärillä matalia liiketiloja. Kuin ylikasvanut suomalainen kirkonkylä. Tuota sitten jatkuu kaupungin koosta riippuen joko kilometrejä, kymmeniä kilometrejä tai satoja kilometrejä. Karmeaa seutua, jos joutuu liikkumaan jalan.

    VastaaPoista
  8. Dear, tavaramerkki on jokin jonkinlainen juridinen juttu, ja brändi on jotain, mikä toteutuu massojen mielissä. Aika olennainen ero ja siksi siis aika outo rinnastus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Brändi on eri asia kuin mitä 'brand', eli merkkitavaran merkki.

      Poista
    2. Ahaa... no, mikähän tämä "brändi" on sitten englanniksi?

      Poista
  9. Luin yli 30 vuotta sitten Taikavuoren, mutta vetämättömien ihmisten seuraaminen oli tympeätä.

    VastaaPoista