Kultainen vasikka

Älkää peljätkö. En kirjoita korkean yliopistollisen tason raamatuntutkimuksesta, vaikka aihe minua huvittaakin. Asian tynkä on sarjakuvista liikkeelle lähtenyt keskustelu kuvilla kertomisesta.

Aivan oikein päädyttiin jo hieroglyfeihin. Ketä ne eivät olisi hurmanneet?

Seemiläisten kielten kirjoitusjärjestelmien historiassa ”A” on hieroglyfinä vielä härän pään näköinen, kuten se on edelleen, vaikka me piirrämme sen ylösalaisin, sarvet maahan. B oli talo, C heittokeppi ja D kala. Seemiläisyyden pitäisi tuoda mieleen peräti toinen järjestelmä kuin tämä omamme. Kirjaimemme ovat seemiläisten foinikialaisten perua ja näiden järjestelmää paljon vanhempi oli egyptiläinen ja toisaalta sitten sumerin kieleen käytetty aakkosto.

Tunnen merkillisen miehen, joka on tutkinut täällä Suomessa kieliä ja kirjoituksia kauan. Kerran hän piti oikean suuntaisena käsitystäni, että Kreetan lineaari-a on käsitettävissä hiukan samaan tapaan kuin rallikuskien ”nuotit”.  Uhripapeilla oli muistin tukena jotain, mikä koostui piirroksista, esitysohjeista (”jyrkkä vasen” tms.) ja kaiketi sanoista.

Sama lähde, Harald Haarmann, on tutkinut erityisesti kivikauden vinça-kulttuurin merkkejä ja arvioi, että seitsemän tuhatta vuotta sitten siellä Tonavan mutkassa raapustettiin jo kirjaimia. Saksankielisen Wikipedian mukaan Haraldin tulkinta on kiistelty. Ei ihme. Lähellä on kuuluisa Marija Gimbutas, joka toi esiin ajatuksen äidin puolelta periytyvästä kulttuurista, eikä kaukana ole liioin paljon puhuttu kysymys indoeurooppalaisista kielistä, niiden aa nopeasta leviämisestä ja mahdollisesta yhteydestä ratsastamiseen ja hevosiin.

Joka tapauksessa Stalingradin talvitaisteluja käytiin kurgaaneilla eli hautakummuilla, joista Euroopan historian voi aloittaa. Sanoisin että asiassa on symboliikkaa ja muistuttaisin, että Eurooppa taitaa olla aika myöhäinen keksintö Aasiaan ja Afrikkaan verrattuna.

Mutta härkä oli epäjumala Baalin uhrieläin, ja raamatuntutkijoiden mukaan Vanhassa testamentissa Baalin härästä oli tehty herjausmielessä vasikka, ja vieläpä kultainen. Kielissämme ”kultainen vasikka” on tänäkin päivänä väärä jumala.

Ja näin sarjakuvan historiamme on palautettu A-kirjaimeen ja hieroglyfien alkuvaiheeseen. Ja Raamatusta olemme löytäneet esimerkin sangen varhaisesta trollauksesta ja verkkohäiriköinnistä, jota siis harjoitettiin noin 700 eKr.

Raamatuntutkijat – ja Thomas Mann Joosef-romaaneissaan – tekevät suuren numeron päähänpistosta, että jumalia olisi vain yksi ja hänkin näkymätön ja vielä niin pelottava, ettei hänen nimeäänkään saa sanoa. Tämä luultavasti eteläisen kuningaskunnan eli Juudean piirissä syntynyt ajatus yhdistää juutalaisuutta, kristinuskoa ja islamia. Muista asioista vallitseekin sitten erimielisyys.

”Kultainen vasikka” on kuitenkin vielä hurjempi oivallus. Esineeseen tai sen kuvaan tai merkkiin, joka viittaa sen nimeen, liittyy elämän ja kuoleman kysymyksiä, ja rikkauden ja puutteen ratkaisuja. Josta päättelen, että taide ja kirjallisuus on taikuutta eli noituutta. Mikä oli todistettava.