Sivun näyttöjä yhteensä

15. toukokuuta 2019

Pertulle



Robert Kirk (1644-1692), joka oli pappi ja skotti ja episkopaalinen suhtautui puhdasoppisten harjoittamiin noitavainoihin hyvin torjuvasti. Hänestä noituutta, loitsuja ja yleensä Keskimaan asioita sekä maan alla elävien toimia oli tutkittava raittiin järjen keinoin.

Hänen ajatuksensa mukaan esimerkiksi hänen oppilaansa ja ystävänsä Hooken esittelemä mikroskooppi, oli etevä esimerkki pienen maailman lumosta. Oli vain paikallaan koota kertomukset ja kerätä tieto tästä väestä.

Meillä Suomessakin muuten tunnettiin ”metelinväki”, jonka tapasi varmimmin kivilouhuista ja jonka muistona täällä on edelleen suuri määrä Pirunvuoria tai Pirulanvuoria, joissa nämä elävät.

”Slagh mathe” olisi oikea nimi ja kieli on gael, koska tavalla tai toisella nämä ovat piktien jälkeläisiä eli siis niitä, jotka anglit ja saksit karkottivat loitommas. Tieämys oli vahva Skotlannissa, jossa myös tiedettiin, että englantilaisset ovat hidasälyistä väkeä, vailla taipumusta uskoa omien silmiensä todistusta.

Kuuluisista henkilöistä Sir Walter Scott ja Robert Louis Stevenson olivat erikoisen innostuneita Kirkin kertomuksista, ja Stevenson kirjojitti yhden mainioimmista kertomuksista, ”Poor Thing” eli köyhä olento, joka tuli kertomaan nuorelle kalastajalle merkillisiä asioita. Köhä olento ei ollut vielä ihminen, vaan tuuli puhalsi hänen lävitseen eikä tyrsky kastellut häntä, mutta hänestä tulisi nuoren isäntänsä poika. Häntä ei häirinnyt, että isä oli katkeran köyhä ja katkeran ruma. Yhdessä he menisivät jaarlin eteen hankkimaan tämän tyttären vaimoksi eli siis vaimoksi syntymättömälle. Ja he menivät.

Skotlannissa Edinburghissa opetellessaan Conan Doyle, myöhemmin Sir Arthur Conan Doyle, oppi kaikenlaista ja sai myös ajatuksia, joista ponnistaen hän lääkärin ammatistaan huolimatta sommitteli mestarillisen salapoliisin ja pani hänen nimekseen Sherlock Holmes. 

Ennen pitkää Conan Doyle herätti monenlaista huomiota harrastamalla spiritistisiä istuntoja ja toimittamalla julkisuuteen henkiolennoista ottamiaan valokuvia.

Nykyhetken käsitys on, että Doyle oli vilpittömästi kaheli ja Stevenson Aarresaarestaan ilmenevin tavoin sivistyneeseen seuraan sopimaton.

Toisaalta sitten näinä päivinä kaikkien aikojen kassaennätykset rikkonut Hollhywood-elokuva (Avenger) perustuu Marvelin supersankareihin ja heidn terveen järjen vastaisiin kykyihinsä, ja elokuva, televisio (keski-aika-sarja) ja kirjallisuus (sekä toiminta että fantasia) perustuvat mahdottomuuksiin, ja monen mielestä väljästi luonnehdittu ”maaginen realismi”, joka tarkoittaa magiaa, ei realismia, on kaikkein parasta.

Ja Suomen menestynein ja paras kirjailija-taiteilija oli Tove Jansson, jonka kuvitelmat olivat aivan selvästi sairaan mielen tuotteita, kuten kuka tahansa voi todeta.

Ja muuten, suhtautumisesta todellisuuteen jaj uskottavuuteen, kylä hiljan Nobelilla palkittu ja siis suomennettu Mo Yan on aika uskomaton tapaus ja elämys. – Huomasittehan, että Penguin on alkanut tuotta

11 kommenttia:

  1. Oli niin rakkaudella kirjoitettu tuo toiseksi viimeisen kappaleen luonnehdinta Tove Janssonista! Itse en hänen kirjoituksissaan ole mielen sairautta havainnut. Sydämen ja ajatusmaailman terveyttä ja raikkautta niistä olen löytänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä "Muumipappa ja meri" sekä "Muumilaakson marraskuu" ovat aika synkkiä ja masentuneita teoksia. Niitä voi positiivisessa mielessä luonnehtia kehityskertomuksiksi, mutta päällimmäiseksi tunteesi jää masennus. Kirjoista puuttuu muille muumikirjoille ominainen huumori ja elämänmyönteisyys eikä teoksella ole puhdistavaa loppuratkaisua. Eivät ne oikein vaikuta aivan tasapainoisen mielen tuotteita.

      Poista
    2. Joo, mikä oli, ja miten väärin? (kuten pohojolainen kysyy, "ketä on lyöty ja mihin?")

      Jos siinä Toven ka ite kukin reflektoi omaansa - itsereflektoi.

      Poista
    3. Kiinnostavaa kommentit juuri noista muumikirjoista. Kun itselleni juuri niillä oli, omassa kasvuiässäni, eniten annettavaa.

      Tasapainoisuus tuppaa olemaan kuollutta. Elämä on jännitteistä, eikä siinä oikeasti ole onnellisia loppuja. Onnellisia ovat muutokset ja tapahtumat. Joskus välillä huomaa, ettei jonain viiden tai kymmenen vuoden aikana elämässä oikein tapahtunut mitään. Näkökulmasta kiinni, pitääkö sitä hyvänä vai huonona juttuna.

      Poista
    4. Vaikka Muumit ovat poissa, kaikki Muumilaakson marraskuun henkilöt saavat Muumilaaksosta suunnilleen sen mitä lähtivät hakemaankin. Ei muka onnellinen loppu?

      Poista
  2. Tarinat peikoista ja menninkäisistä ovat kyllä helppoja kertoa. Itsekin olen kertonut klassista kansansatua pirunkirkosta ja kilparakennuksesta omille lapsilleni sitoen sadun todellisiin, lapselle tuttuihin maastonkohtiin ja kirkkoihin, ja mainiten kodin lähellä olevan siirtolohkareen juuri siksi kiveksi, jonka peikko sadun lopussa ennen pakoaan heittää. Kyllähän satu on näin kerrottuna päiväkoti-ikäiselle paljon elävämpi. Miksi ihmeessä se satu pitäisi lukea kansansatuna keräyspaikkaansa sidottuna?

    Samalla lailla, kun kodin vieressä on laaja metsä, on helppo todeta tyttärelle tukkaa suittaessa, että tukan pitää näyttää ihmistytöltä, ettei hiisimuori luule omakseen ja vie metsään. Takkujen aukomisesta tulee paljon siedettävämpää. Kun metsä on ihan kunnollinen kuusikko, joka jatkuu kilometritolkulla, ei ole lainkaan pahitteeksi lapsen sitä oppia varomaan ja toisaalta mielikuvituksellaan kansoittamaan. Onhan siellä metsässä ilveksiä ja susia ihan oikeastikin ja metsään eksynyt lapsi uupuu sinne ilman niitäkin. Samalla toki pitää opetella tuntemaan lähimetsät niin hyvin, ettei sinne eksy. Tai ainakin niin hyvin, että voi eksyttyään lähteä kotiin.

    VastaaPoista
  3. Jos pitää mustasta huumorista ja satiirista, pitää kyllä Yanista. Ja onhan siellä vaikka mitä, sodan julmuuksia, historian vaiheita, maaseudun raadantaa, verenvärisenä läikehtivää durrapeltoa, rakkautta, seikkailuja. Yhteiskuntakritiikkiäkin. Viinamaa jäi kyllä kesken sillä kertaa, oli vähän liian absurdia.

    VastaaPoista
  4. Janssonin mielen kummajaisista on sympaattisin lilla Nummuliten, pieni yksinäinen nummuliitti maapallon esihistoriasta. Sen vastapainoksi löytyy sitten Angostura. Ja Mårran.

    Kaikki hirviöt ja keijut elävät ihmismielen tunteissa: peloissa ja toiveissa. Siksi ne eivät kuole koskaan. Sama koskenee enkeleitä, jumalia ja pahalaisia. Mielestäni on jotenkin turhaa asettaa niiden vastapainoksi tiedettä -- ne pitää ottaa tieteeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nummuliitti ja sen maalaileva kuvailu saavat ajattelemaan että Homssun lukema kirja saattoi olla Huxleyn-Wellsin Elämän ihmeet tai sitten Desiderius Pappin Maailman tulevaisuus ja loppu.

      Poista
  5. "Huomasittehan, että Penguin on alkanut tuotta" olivat Kemppisen sormet ehtineet naputella blogin viimeistä virkettä, kun hän tunsi vasemmalla olkapäällään puristavaa tunnetta kuin joku olisi ottanut lujan ja pitävän mutta ystävällisen otteen. Samanlaisen jolla kiukuttelevaan pikkupoikaan tartutaan kun hänet pitää viedä kesken leikin iltapesulle. Kemppinen kääntyi katsomaan kuka uskalsi häiritä hänen luovaa työtään, muttei nähnyt takanaan ketään. Ote vain tiukkeni ja oli jo epämiellyttävä. Kemppinen yrittikin irrottautua ravistamalla hartioita, mutta samassa hän tunsi miten häneen tartuttiin molemmilta puolilta lukuisten käsien voimin.

    VastaaPoista
  6. Fantasian lumous.
    Kun olen allapäin, etsin verkosta Sofia Costanza Brigida Villani Scicolone, joka on äitini vanhimman elossa olevan siskon kanssa samana vuonna syntynyt, ja katson kuinka hän tanssii.

    Elämä on toisinaan niin kovin kaunis.
    https://www.youtube.com/watch?v=s3Nr-FoA9Ps

    VastaaPoista