Kerran kellarissa

Pikku Myy oli kirjailijan aluksi kertoman mukaan niin pieni, että hänen näkemiseensä tarvittiin suurennuslasi. Johdonmukaisuus ehkä kärsi, kun käsitettiin, että Myy oli oikeasti rakastettava vintiö, joka jatkuvasti puri toisia nilkkaa ja esitti asian ytimeen käyviä kysymyksiä.  Ja myy on kreikan kirjain joka tarkoittaa samaa kuin etuliite mikro. Metrijärjestelmässä myy on 10 potenssiin miinus kuusi.

Pidän käytännössä varmana, ettei Tove Jansson ole voinut lukea venäläistä Nikolain Leskovia, vaikka häntä oli ruotsiksi jo varhain. Hiukan ennen 1800-luvun loppua kuollut Leskov on ehkä suurista venäläisistä klassikoista vähiten tunnettu.

Muutamankin kerran Leskov veti lärvit Tshehovin kanssa, joka piti häntä mestarina. Ja suora yhteys Gogoliin näkyy heti.

Tarina pienuuden suurenmoisuudesta on nyt vain kohtalaisin vaikeuksia löytyvä Vappu Orlovin uusi suomennos tarinasta ”Vasuri : kertomus tulalaisesta kierosilmästä vasurista ja teräksisestä kirpusta” (2004).

Itse tsaari isänen (kuin Nikolai I) tiesi, ettei venäläiselle mikään ole mahdotonta, ja Tulan kaupungissa on maailman parhaat sepät. Sitä Leskov ei mainitse, että Tulan kivääritehdas kiinnosti suomalaisia niin suuresti, että vieläpä lihava eversti Standertskiöld, hän joka rakensi Aulangon itselleen kesämökiksi ja asui Helsingissä pikkupikku mökissä osoitteessa Pohjois-Esplanadi 3 (nykyinen Korkein oikeus), oli juuri Tulan kivääritehtaan vuokraaja.

Tulan mestariseppiä tarvittiin, kun englantilaiset olivat esitelleet Venäjän keisarille pienenpienen sinisestä teräksestä valmistetun kirpun, joka vedettiin vieläkin pienemmällä avaimella ja tanssi katrillia.

Tulalaiset, joista yhtä kasakka pöllyttää jutun kuvassa hiuksista, rakensivat vasenkätisen sepän johdolla niin mahdottoman pienen koneellisen kirpun, että sen näkemiseenkin tarvittiin keisarillinen mikroskooppi. Ja tuo sepistä parhain oli laittanut pienkirpulle kengät, joiden pohjanauloihin hän oli kaivertanut oman nimensä.

Englantilaiset olivat tämän ihmeen nähtyään kuin puulla päähän lyötyjä ja tarjosivat venäläissepälle rahaa, prinsessan ja puoli valtakuntaa. Tämä kuitenkin tahtoi vain takaisin kotiin uunin pankolle, mutta menehtyi matkalla, kun poliisi viskasi hänet paperittomana miehenä putkaan.

Kirpun käsittäminen kiehtovaksi ei taida olla vain venäläinen perinne. Musorgskin kuuluisa Kirppu-laulu oli Shaljapinin bravuuri, mutta sitä kuultiin usein Suomessakin, ja suomeksi. 

Teksti on Goethen, Faustista jossa sen esittää Mefisto. Ja tarina kertoo maan kuninkaasta, joka hellii kirppuaan niin että teettää sille hännystakin ja nimittää sen valtioneuvokseksi.

Näiden kirpputarinoiden salamerkityksiä mietitään edelleen. Mutta muistakaa te Nikolai Leskovin nimi.