Sivun näyttöjä yhteensä

16. toukokuuta 2019

Jansson



Tuula Karjalaisen Tove Jansson -elämäkerta ei tietenkään voi vastata, miksi muumeista tuli sellainen maailman mittakaava menestys. Että ne ovat niin hyviä ei käy vastaukseksi.

Mutta mahtavatko kaikki käsittää, että meillä on maailmanluokan sadunkertoja, kirjailija ja taiteilija?

Elämäkerrasta voi päätellä yllättäviä asioita. Tove oli syntynyt 1914, vain runsaan viikon ensimmäisen maailmansodan syttymisen jälkeen. Modernismi, jota vastaan hän taisteli kynsin ja hampain, ei ollut oikein syntynytkään, kun hän syntyi.

Hän oli poliittisesti ja seksuaalisesti epäluotettava. Päättelen että suomalaisten kustantajien käsittämätön hidastelu oli poliittis-kansallista perua.

Itsekin olen sivistymätön, koska aktiivinen satuikäni oli jo ohi 1950-luvun lopussa. ”Reikäkirja” (Vaan kuinkas sitten kävikään) tosin oli julkaistu 1952 ja menestynyt. Kun kuuntelin puheita Otavassa 1960-luvun alkupuolella, muumeja halveksittiin (”kamalia pottunokkia”) ja tekstikirjoista vaiettiin. WSOY:llä Toveen suhtauduttiin hiukan kiusaantuneesti.

Todisteita ei ole, mutta luulisin Martti Haavion saaneen parit raivarit. Muumeissa ei ole mitään kalevalaista. Siitä voimme varmaan olla samaa mieltä? Ja vaikka vaisto ja järki pitivät Toven poissa näkyvistä ryhmistä, kyllä hän mies-aikanaan seurusteli hyvin aktiivisesti ja näkyvästi kulttuurivasemmiston lipunkantajien Tapsa Tapiovaaran ja Atos Wirtasen kanssa. Lisiä pitkään tarinaan ”mitä stallarit eivät tienneet”.

Joskus minusta tuntuu, että pitäisi kirjoittaa muistelmia. Te ette, lukijat, tiedä, miten ahdas Suomi oli. Suomalaiset kirjallisuusihmiset eivät oikein tunteneet edes nimeltä suomenruotsalaisia mestareita. Poikkeus oli Tuomas Anhava.

Muistan miten itse kirjaimellisesti löysin antikvariaatista Gunnar Björlingin ja sitten Henry Parlandin ja ihmettelin, mitä tämä on ja miten tällainen on mahdollista. 

Kun jouduin huonoon seuraan, jolla tarkoitan Jörn Donneria, aloin aavistaa, että esimerkiksi elokuvan tuntijoista kovin moni oli ruotsinkielinen, kuten Donner, jonka omiakin kirjoja suomensin varmaan kymmenen, ja että esimerkiksi kuoromusiikki tuntui suorastaan kumpuavan ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta.

Toven kuvanveistäjä-isä Viktor oli kiihkeä valkoinen vapaussoturi. Hänen äitinsä Ham (Hammarsten-Jansson) oli ruotsinmaalainen. Vaikka äidin suku oli arvostettu – erilaisia Karoliinisen instituutin professoreita ynnä muuta – Suomen Janssonit elivät kädestä suuhun ja äiti ja tytär oppivat hillittömään työntekoon, jonka yksi seuraus oli viivan mestaruus. Ja oli Tovella jo Ateneumissa erinomaisia vieruskriitikkoja, kuten Sam Vanni.

Hiukan hätkähdin Toven oman ruotsalaisen kustantajan toimittajan rähinää 1970-luvulla: muumit ovat tyypillisiä yläluokan edustajia vailla käsitystä kansan kärsimyksistä. Ja tämä tuli siis ”porvarillisen” uusvasemmiston piiristä Ruotsissa. 

Valtava lahjakkuus luo haltijalleen epävarmuutta. Ja valtava lahjattomuus varmuutta.




21 kommenttia:

  1. Isäni, maalari, oli myös Ateneumissa samaan aikaan Toven kanssa. En tiedä kuuluiko hän silloin siihen suomalaisporukkaan joka näitä ruotsinkielisiä naisia kiusasi, mutta myöhemmin hän tuntui arvostavan Tovea kovasti. Reikäkirjasta alkaen sain kaikki Muumit varsin tuoreeltaan, myös sen 50-luvun sarjakuva-albumin. Muumeista isäni oli tosin vähän sitä mieltä että hyvä maalari meni niiden takia hukkaan.

    VastaaPoista
  2. Siellä se Viktor-isän "vapaudenpatsas" Tampereen Hämeenpuistossa yhäkin heristää miekkaansa sinne työväentalolle päin, kuten vanha sanonta kuuluu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kansan kielessä ao. patsas on Rummin Jussi (Johannes From)

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Johannes_From

      Poista
  3. Kun lapnei olviat pineiä, luin heille kaikki Muumikirjat ääneen. Kaikki neljään kertaan peräkkäin. Silloin ne todella aukenivat.

    VastaaPoista
  4. Professori Boel Westin vertasi väitöskirjassaan v.1988 ja elämäkerrassa v. 2007 Tove Janssonia kirjallisuuden huippuihin Shakespearesta lähtien ( mm. Woolf, Tshehov, Poe), mutta ei häntä kehenkään tarvitse verrata. Jansson loi ihan oman lämminhenkisen fantasiamaailmansa, jossa on filosofointia ja seikkailuja, turvaa ja uhkaa sopivasti. Jansson itse oli vapaa henki, henkisen yläluokan tuote, hienotunteinen ja suvaitsevainen ihminen. Oli ehkä hyvä, että Atos Wirtanen antoi rukkaset, ei tarvinnut Tove ottaa vastuulleen vaimon keittiötoimia! Nobelin olisi ansainnut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nobeltasoa Tove tosiaan oli kirkkaasti. Luulen että lastenkirjailijaksi leimautuneelle ei kuitenkaan Nobelia annettu. Toven tuotanto taisi olla liian omaperäistä ja mihinkään lokeroon sopimatonta Nobelkomitealle ymmärtää.

      Poista
    2. Shakespeare on kyllä sinänsä relevantti vertauskohde, koska "Kesäyön uni" on hauska "Vaarallisen juhannuksen" pohjateksti!
      Lapsena en tosin siitä mitään tiennyt, ihmettelin vaan muumitarinan ihmeellisiä käänteitä...

      Harva kirjailija -jos kukaan- on kuitenkaan vaikutteista vapaa. Ja sehän kirjallisuudesta kiinnostavaa tekeekin!

      Poista
    3. Aikuiset viisaudessaan pähkäilevät arvoa ja kuten blogistimme toteaa, aina sitä ei löydetty. 60-luvun lopulla herään päiväkodissa eloon, kun Toven tuotoksia luetaan. Kirjastoon ja ensimmäiset itse luetut kirjat muumeja. Olin tietämätön, mutta lokeroista vapaa mieleni osasi haltioitua. Päätin että kirjallisuuteen kannattaa luottaa ja tein polkua Kallion kirjastoon.

      Poista
    4. Nobeltasoisia kirjailijoita aikojen saatossa on ollut paljon, paljon enemmän mitä Nobelin kirjallisuuspalkintoa kuunnaan on jaettu. Tai tullaan ikinä jakamaankaan.

      Poista
  5. Tavattoman hienostunut kirjoitus, kiitos.

    VastaaPoista
  6. Kesäkirja on tavattoman hienosti kirjoitettu ja sen kesän sävyissä on bergmanlaisia vivahteita - eikä siinä ole muumeja. Huvittavaa, että Vanni muistetaan kohta vain Toven kautta.

    VastaaPoista
  7. Vasemmistolaisuus on jonkin sortin sairaus ainakin useimmille, vaikka ei tietenkään kaikille.

    VastaaPoista
  8. Bildhuggarens dotter, Kuvanveistäjän tytär oli ensimmäinen ei-muumikirja, lapsuuden muistelma, sen luen aina silloin tällöin. Siinä Toven huumori ja lempeä ironia kukkivat parhaimmillaan. Kesäkirjassa on vähän samaa, herttaisemmin vain. Henkilöiden esikuvina ovat olleet Toven vanha äiti, vähän poikansa holhouksen alaisena jo, ja pieni veljentytär, joka nyt vetää menestyksekästä Muumi-firmaa.

    Joku englantilainen kriitikko kirjoitti kovin ihmetelleensä, miten hän työläistaustaisena saattoi ihastua noihin Janssonin yläluokkaisiin, huolettomiin olentoihin. Ovatko muumit siis sellaisia? Eipä ole tullut ajatelleeksi. Eiväthän muumit töitä tee, mutta eivät satuhahmot yleensäkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hattivateista löytyy kyllä uhkaavia työläiselementtejä.

      Poista
    2. Briteillä on Grahamen näädät ja kärpät, soukkia otuksia nekin takajaloillaan.

      Poista
    3. Ei Tove varsinaisesti poliittisesti asennoitunut ollut, vaikka nuorena seurustelikin vasemmistolaisten älykköjen kanssa ja vastusti äärioikeistolaista isäänsä ja diktaattoreita. Jansson ei yleensä juurikaan saanut stipendejä, kun luultiin, että hän on rikas.

      Voisi hattivatit noinkin nähdä, anonyymi. Boel Westin arvelee sähköisten hattivattien edustavan seksiä ja yleensä energiaa. Tennessee Williams sanoi joskus, ettei hän tiedä, mitä "se sininen lintu" tarkoittaa hänen tekstissään, tutkijoiden tehtävänä on selvittää se.

      Poista
  9. Entä oikeistolaisuus? Tosin kummankin merkityssisältö on vuosikymmenten mittaan vahvasti muuntunut ja muuntuu edelleen. Onko oikeistolaisuus nykyään heikkoon ja varattomaan valtioon pyrkimistä, vapaan ympäristönturmelemisen kannattamista vai kansallistunteen nostattamista? Ja rautaa itärajalle vai länsirajalle? Vapaat globaalit markkinat vai protektionismi? Ainakaan minulle termit oikeistolaisuus ja vasemmistolaisuus eivät enää kerro yhtikäs mitään. Menneisyys on menneisyyttä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksinkertaiset sielut kansanradion tasoisilla nettipalstoilla vanhasta muistista yhdistävät vielä Venäjän sosialismiin ja kommunismiin, tai Suomen vasemmiston Venäjään. Kummassakaan rinnaatuksessa ei nykymaailmassa ole järjen hiventä. Mutta aika hoitaa.

      Poista
    2. Kummasti kuitenkin monet vassarit edelleen puolustavat, tai ainakin ymmärtävät, Venäjää ja sen toimia lähes kaikessa. Vanhasta muistista tietysti hekin.

      Poista
  10. Mä olin nuori, löysin Henry Parlandin: HS:ssa oli kulttuurissa sivun juttu.
    Kerronhan jotain sakari määttäsestä, Nortamosta ja muista, jotka tekivät Hesarista sen instituution, joka se 1970-luvulla oli.

    VastaaPoista
  11. Muumilaakson marraskuu ja Kesäkirja ovat Tove Janssonin surukirjoja, jotka hän kirjoitti rakkaan äitinsä kuoleman jälkeen.

    30- ja 40-luvuilla Jansson teki 100 kansikuvaa ja 500 tekstikuvitusta liberaaliin pilalehteen Garmiin. Sota-aikaiset pilapiirrokset Hitleristä ja Stalinista olivat uskaliaita ja teräviä. 1938 Hitler huutaa kuin kiukkuinen lapsi: "Mer kaka!", ja ystävälliset tädit tyrkyttävät hänelle kakkupaloja lautasilla, Euroopan osia, ja joku jopa kokonaista maapalloa. Stalinin kuvaa taas ei uskallettu heti julkaista talvisodan rauhanneuvottelujen aikana, vaan vuoden 1940 ensimmäinen numero ilmestyi vasta 13.3. Siinä on Stalin pitkän käyrän miekan kanssa ennen marraskuuta ja sodan loputtua, jolloin miekka osoittautuukin lyhyeksi pätkäksi pitkän tupen sisällä. Garm on Snorren Eddassa susikoira, joka valvoo Ragnarökin sisäänkäyntiä. Lehdessä Toven äidin piirtämä. Muumit taas esiintyivät ensi kerran Garmissa ohutkuonoisina.

    Muumit pääsivät ensiksi seikkailemaan Atos Wirtasen vasemmistolaiseen Ny tid-lehteen, mutta ne karkotettiin sieltä liian joutilaina.

    VastaaPoista