Nyt on ehkä aika. Puhelin on korvannut kameran.
Vain testejä ja vertailuja tutkittuani horjun. Nikon – täyskenno – on tuottanut tavattomasti iloa ja mielihyvää. Vielä yksi aste eteenpäin olisi d850, jossa kuvan laatu on äkkiä sama kuin studiokameralla, tyyppiä Hasselblad.
Hinta ei ole järjen rajoissa, vaikka kysymyksessä ei ole ammattikaluston hinta. Pelkkä runko on 4 000 euroa.
Toisaalta uuden ajattelun puhelin, joista Samsung 10+ taitaa olla jopa parempi kuin Applen uusin ja kallein, on aivan liian kallis, käytännössä tonnin.
Mikä pahinta, kaikkien puhelinten kamerat ovat tätä nykyä erittäin hyviä ja helppokäyttöisiä.
Silti tyrmistyn hiukan, kun puhelimen video kuvaa tanssivaa pikkutyttöä terävästi, tärisemättä ja selvittäen rajun vastavalon ja sitten taas tumman taustan.
Se on se tekoäly, nääs.
Ja puhelinkamera ottaa useita valmiiksi isoja kuvia päällekkäin ja laskee niistä sitten tuloksen. Ja tuon liiallisen hinnan vastapainona on sitten kuvausetäisyys parista kymmenestä sentistä vaikka mihin ja siis polttoväli arvioni mukaan 24:stä ainakin 200:aan, ja tämä kaikki käytännössä automaattisesti.
Viime aikoina olen ollut lehtikuvaaja. Olen kuvannut lehtiä, etenkin vaahteraa, joka on nyt nupullaan. Se ei muuten ole aivan helppoa, sillä jos on keväistä valoa, tuulee myös, ja oksat vipattavat.
Juuri tuo Samsung taitaa oikaista perspektiiviäkin. Kameraa ei siis ole välttämättä pidettävä kohtisuorassa. Vielä vuosi sitten vain luonto, tämä suuri parantaja, ei ollut millänsäkään syvyysvaikutelman heitoista mutta kaikki paikat olivat sitä vastoin täynnä ihmiskasvoja, joissa nenä korostui tai käsi katosi, kieli meni poskelle. ihan tuosta vain.
Kuvallisissa vertailuissa mukana olleet Huawei ja Honor menestyivät nekin.
Mielessäni ei ole tässä valokuvataide, vaan sääntely. Ihmisten, nimien, viivakoodien, puheiden, avainten, keskustelujen tallentaminen on nyt ratkaisevasti helpompaa. Jos esimerkiksi vieraan vallan agentti haluaa kuvata lentokenttäliikennettä, etenkin containereita tai postia, siihen ei enää tarvitse erikoislaitteita. Ja kuvaaja sekoittuu sadan ihmisen joukkoon, jotka puuhaavat selfie-kuvia, oli se sallittua tai ei.
Tietosuojasta: tekoäly eli esimerkiksi kasvojen tunnistamiseen ehkä edelleen käytetty algoritmin opettaminen käy koneelta niin paljon helpommin kuin ihmiseltä, koska kone voi harjoitella 23 ja puoli tuntia vuorokaudessa ja merkitsemällä tärpit supistaa haettavaa aluetta.
Ehkä ainona Europassa en ole ihastunut tietosuojalakiin (GPDR). Mielestäni on anteeksiantamattoman naiivia ajatella, että arkoja tietoja väärinkäytettäisiin vain kaupallisesti.
Kännykkäkameroiden suurin ongelma on heikkolaatuisen optiikan tuomat puutteet ja vääristymät kuvassa. Vaikka kenno olisi 100 megainen ei se enää auta kun kuvassa on tyynyvääristymää ja muita virheitä. Ainoa keino on käyttää sinä isompia laseja tai sitten tehdä optiikka mikrokokoon samoilla periaatteilla kuin isot kamerat ja kenno olisi nanokokoinen. Nanokuiduilla se voisi onnistua koska niillä on saavutettu valtavia valonherkkyyksiä.
VastaaPoistaItse tyydyn puiden lehtiä piirtämään niin ainakin tulee sellaisia kuin olen halunnut.
Oi, pidän tästä suuresti. Hienosti kirjoitettu.:)
VastaaPoistaNuorin poikani, jolla on parasta, mitä androidilla saa, ottaa kaikki tärkeimmät kuvansa TRI-X-filmillä, kamerana Rolloin peiliheijastuskamera, sellainen aikansa halpis.
VastaaPoistaOlimme hiljattain valokuvasafarilla Viktorian Niilin latvoilla.
Järjestelmäkamerasta rikkoutui osa kerrallaan kaikki (lähinnä optiikkojen mekanismit ja elektroniikat).
Parhaat kuvat häneltä muistokirjaamme painettiin, mustavalkoiset, filmirullan negatiiveista.
Muuten meni oikein, mutta Rolleiflex, josta lauletaan bossanovakappaleessa "Desafinado"(Epävireinen) oli kyllä aikanaan kallis "ammattilais"laadun kamera. Siitä oli halvempia kopioita kuten Yashica tai venäläinen Lomo. Rollei itse teki Rolleicordia joka oli isoveljeä hieman halvempi.
PoistaPuhujan kuvan tunnistavan kameran nimeäminen selfiekameraksi on doublespeakin huippusaavutuksia.
VastaaPoistaAd Omnia: Suomessa kalliin ja hienon Rolleiflexin halpisversiona suosittu oli myös neuvostoliittolainen Ljubitel. Minulla on se Leica M6 kaikkine linsseineen ja Linhof, mutta en osaa enää käyttää niitä. Näkö ei riitä. Käyttökunnossa on mys Zeiss Ikonin Super Ikonta III /1938 (6 x 6 cm). Mutta filmeistä Tri-´X on aika muovista kun vertaa Agfa Isopaniin. Teetin isäni sota-aikaisista kuvista hyvin huolellisesti vedoksia. Ei siitä valokuva enää parane. Erinomainen mutta herkkä häiriöille oli myös Exacta.
VastaaPoistaNyt täytyykin kysäistä mielenkiinnosta, että minkä mallin puhelinta Tri Kemppinen itse käyttää?
VastaaPoista