Sivun näyttöjä yhteensä

24. toukokuuta 2015

Kalevala



Tarantinon ”Pulp Fiction” on hyvin vanhanaikainen, romanttinen teos. Mieletön väkivalta sekoittuu oudon hienosti viritettyyn tunteiluun. Jatkuvuutta ei ole. Tapahtumat eivät seuraa toisistaan millään käsitettävällä tavalla. Ajallisen jatkuvuuden sijalla on kohtauksia takautumina ja etuiluina. Tapahtumapaikka on seutu, jota ei ole ollut koskaan olemassa, eikä voi olla. Mukana on tietäjiä, joiden mieli möyhentää pahimmatkin arvoitukset, ja velhoja jotka takovat vaikka kuun taivaalle. Seuraan kuuluu surkimuksia, joita on syytä pitää silmällä, koska he voivat osua ampuessaan ohi.

Ajattelin nimittäin, pitäisikö tästä lähteä taas Los Angelesiin. Kaikki toiset tulevat vanhoiksi paitsi itse kaupunki, jos se sitten on kaupunki. Luonnetta ja omaa laatua sillä on saman verran kuin pahvipikarilla.

Kun laskin, Los Angeles oli 91 eri kaupunkia, joilla on huono yhteinen hallinto ”Teräsmiehestä” tunnetussa talossa. Sen korkean oven päällä lukee Kaupungintalo. Sisällä istuu gangstereita. Hollywood ei ole kaupunginosa, vaan postiosoite. Beverly Hills on. Paikkakunnan hotelli on ikävanhus, Beverly Hills Hotel. Se on toiminut yli 100 vuotta ja kokee kummia vasta nyt, Brunein sulttaanin ja ainakin periaatteessa sharia-lain sitomana. Pystybaarissakin pitää olla pikkutakki kravatti. Se on heinäkuussa kova vaatimus.

Kävin katsomassa peiliin miettiessäni, vieläkö siellä uskaltaisi ajella vuokraamallaan autolla. Pääseminen paikasta toiseen on ongelma siitä huolimatta, ettei siellä oikeastaan ole väliä, missä on. Löysin vaivatta kirjojeni joukosta mainion niteen, joka on kirjoitettu Raymond Chandlerin Los Angelesista ja varustettu kuvilla. Yksi kuva on otettu siitä kohdasta, jossa asuin, San Vicente Blvd. Se on ennen paheellista, sitten aivan liian hyveellistä, nyt tolkuttoman kallista Santa Monicaa, josta Chandler käyttää kirjoissaan nimeä Bay City.

Kun olin sitten lukenut taas kerran kolme Chandlerin kirjoista, elokuva ”Pulp Fiction” alkoi pyöriä silmissä. Siitä on sanottu, kuten ”Citizen Kanesta”, että se on parhaita koskaan tehtyjä elokuvia. Sen menestys oli suunnaton ja se avasi uusia uria elokuvateollisuudelle. Näin käsitin jälleen sen, mikä on ollut toisillekin itsestään selvää, siis että nimestä alkaen ”Pulp Fiction” on mitä puhtainta Chandleria. Suoria viittauksia on kymmeniä, epäsuoria satoja.

”Pulp” eli selluloosa tarkoittaa roskalukemistoja. Chandler ja hänen ensimmäinen esikuvansa Hammet kirjoittivat aluksi yhteiskuntajätettä huonolle paperille painettuihin lehtiin. Sitten he kimposivat korkeakirjallisuuteen. Tunnusmerkki on tuotannon julkaiseminen American Libraryssa tai Everymanin sarjassa. Ne ovat kirjallisuuden kultapossukerhoja.

Koska elokuva ”Syvä uni” on niin hieno, en ollut koskaan tullut lähestyneeksi ”Pulp Fictionia” Chandlerin kirjojen kautta, vaan elokuvan. Lukiessani mietin, miksi näistä ei ole tehty sataosaista televisiosarjaa, kuten Agatha Christien jutuista tai Chestertonin ”Isä Brownista”. Niihin kumpaakaan en saa makua, joten lisää nurjamielisyyden kohteita mahtuisi.

Chandler tuntuu turhalta kääntää elokuvan kielelle, mutta sitäpä ei olekaan tehty. Chandlerin vahva tukeutuminen kieleen ja kuvauksiin on korvattu hyvissä elokuvissa elementillä, joka luultavasti teki Chandlerista sellaisen kulttihahmon, että häntä kiittivät myös Eliot ja Waugh.

Nuo romaanit ovat vaikean ja mutkikkaan jazzin syntymäaikaan sotavuosina ja  pian niiden jälkeen kirjoitettuja. Molemmissa, romaaneissa ja jazzissa, se iso asia on ”mood” eli mieliala eli tunnelma. Bebopin sukuinen jazz on luonteeltaan rikollista. Harmonisia kulkuja rikotaan ja melodioita varastetaan kuin vanhoja kultarahoja. Kukaan ei tiedä, kuka, mitä, missä ja miksi. Philip Marlowea onkin vaikea ajatella ajattelematta saksofonia. Molemmat ovat niin yksinäisiä.

Salapoliisiromaanin suuria mestareita yhdistää sama piirre, Sherlock Holmesista ja Arsène Lupinista alkaen aivan nykypäivään sankarit ja tarinat ovat täysin epäuskottavia, toista todellisuutta kuin tämä yleinen. Jotkut kuulemma luulevat, että television ruuhkauttavat poliisisarjat liittyisivät jollain tavalla todelliseen poliisin työhön. Eivät ne liity, millään tavalla.

Rikollisuus on hyödyllistä elinkeinotoimintaa. Lukijan kannalta ero ei ole suuri, oli päähenkilö rosvo tai polisi. Hehän liikkuvat molemmat samoilla asioilla. Nyyhkyviihde eli romanssit ja väkivaltaviihde ovat sama asia. Juonikuvio on toisarvoinen verrattuna tunteiden näppäilyyn. Molemmissa liha lätisee, hiukan eri mielessä kyllä.


Tai oikeastaan ei. Kuuntelin omaa Eurovision iskelmääni, joka on Schubertin C-mollisonaatin viimeinen osa, ja pari liediä päälle. Lauluissa jopa sanat ovat samat ja ”mood” on kaiho: milloin taas, miksi ei enää. Chandlerin Marlowe on vaikuttavampi kuunnellessaan pölyn laskeutumista hiljaiselle pöydälleen kuin ratkaistessaan murhajutun. Repliikkejä on paljon, mutta myös niistä Tarantino otti opin Pulp Fictioniin – replikointi on absurdia. Se sopii julmuuden teatteriin mielettömässä kaupungissa. There is no there over there. Siellä ei ole siellä.                                                                                                                    

10 kommenttia:

  1. Tulipa äkkipäätä mieleeni, että tunteeko blogisti olevansa miten paljon velkaa kirjallisesta ilmaisutavastaan Kurt Vonnegutille.

    VastaaPoista
  2. Kaikki mitä sanotaan Los Angelesista pitää paikkansa, ja siellä on ainakin nuo 91 eri totuutta.

    Yksi totuus on se, että se on hienojen konserttien, museoiden, kirjakauppojen, kirjastojen ja yliopistojen suurkaupunki, ja korkeatasoiset tilaisuudet ovat täynnä asioista hyvin perillä olevaa yleisöä. (Paradoksi: Los Angelesissa ei ole esimerkiksi Orionin veroista kinemateekkiteatteria.)

    Hollywood-tähdet tekevät parhaansa täyttääkseen median myyvillä jutuilla. Moni heistä ei asu Hollywoodissa vaan käy siellä vain töissä.

    John Ford halusi tehdä elokuvan Hollywoodista, teemana Hollywood-ammattilainen (esimerkiksi kuvaaja tai kuvausyksikön jäsen); tarina, jota yhdessäkään elokuvassa ei ole kerrottu. Tutustumisen arvoista porukkaa.

    Pulp Fiction tavoittaa paikan hengen (paikan monia henkiä) niin hyvin, että sillä on dokumentaarista arvoa. Los Angeles voi tarkoittaa neljää eri asiaa, ja Pulp Fiction levittäytyy viiden piirikunnan Greater Los Angelesiin, mukana myös San Fernando Valley (Orange County), Glendale, Pasadena, Hawthorne...

    Chandlerin yksinäistä ritaria Tarantinolla ei ole.

    Howard Hawksin Syvä uni kuvattiin Warner Bros.'in Burbankin studiolla, ja on sille ajalle tyypillistä, ettei siinä taida olla yhtään aitoa kuvaa Los Angelesista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos asiantuntevasta kommentista! Pulpissa on kuitenkin Wolfin hahmo, joka on Marlowen tavoin moniselitteinen hahmo. Myyttinen, mutta arkista työtä typerysten parissa tekevä, lievästi tragikoominen, mies joka on sanojensa ja sävyjensä takana. Ja silti: "Hello to the boys." Wolf on itselleni jäänyt elämään tuosta hahmogalleriasta - ja hänhän oli hyvää pataa myös ohjaajan kanssa.

      Poista
    2. "Chandlerin yksinäistä ritaria Tarantinolla ei ole."

      Entä Kill Billin päähenkilö (Uma Thurmanin esittämä morsian)?

      Poista
  3. Minua on aina huvittanut se että näissä dekkarisarjoissa kuten esim. Morse, Barnaby, Dalglish, jne, ylikomisariot, tarkastajat, ylitarkastajat, jne mukamas käyvät soittelemassa ihmisten ovikelloja ja kuulustelemassa heitä. Ei tuon tason poliisiviranomaiset liikahda mihinkään toimistoistaan, vaan istuvat palleillaan ja antavat määräyksiä alaisilleen. Mutta tylsää hän se olisi katsoa kun Morse istuisi 1,5h toimistossa rikoksia ratkomassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyse lienee konventiosta. Dekkarit on suunnattu keskiluokkaisille kansalaisille, joille pitää antaa sopiva samaistumisen kohde, tässä tapauksessa päällystötason poliisimies. (Aiemmin piti olla yksityisetsivä, koska poliisimies ei olisi kelvannut samaistumiskohteeksi.)

      Toisaalta jutussa lienee vinha perä. Aikaisemmin "etsivät osastot" olivat aika pieniä, ja rikoskomisariot osallistuivat kenttätyöhön. Uskoakseni Sariolan Susikosket antavat aika hyvän kuvan 1950-luvun puolenvälin tilanteesta: maaseudulla sattunutta murhaa selvittää nimismies, jioka tilaa abvukseen lääninrikospoliisin. Sieltä tulee paikalle komisario ja yksi etsivä tai ylietsivä. (Siihen aikaan rikospoliisissakin oli etsiviä.) Komisariota tarvitaan, jotta olisi joku, joka osaa kirjoittaa pöytäkirjan niistä kuulusteluista, joista sellainen tehdään. Lisäksi nimismies saattaa antaa toisen poliiseistaan avuksi hoitamaan puhuttamisia.

      Nykyaikaisissa romaaneissa, esimerkiksi Sipilän kirjoissa, komisario istuu kiltisti toimistossaan ja tarina seuraa aika paljon rikoskonstaapelien mukana. Tämä kuvaa hyvin sitä, että nykyaikana uskotaan lukijan voivan samaistua jopa miehistötason poliisimieheen.

      Poista
  4. Pitkään mietin, mistä otsikkosi johtuu. Nyt uskon ymmärtäneeni. Pulp Fictionin juoneton väkivaltaisuus muistuttaa tosiaan Kalevalaa. Tulee mieleen Lemminkäisen ympärillä pyörivä tarinasikermä. Eihän siinä ole oikein mitään järkeä. Vähän kuin kuvattaisiin piripäissään ostarilla pyörivän narkomaanin edesottamuksia.

    VastaaPoista

  5. Myös pitkäaikaista 10 - 30 vuoden päästä kerralta poismaksettavaa lainaa saa vaikka kuinka paljon. Jos korko nousee, ei korkokulu kasva. Ainut tilinpäätösvaikutus on taseen puolella lainasaamisen arvon laskuna, mutta myös lainan takaisinmaksuvelvoitteen kevenemisenä taseessa.

    Sipilä istuttaa hallitustaan ja finanssialan juristeja ja sijoitusyhtiöitä avokonttorissa rakentamassa Solidiumin lujalle (=kansainvälisten omistajien eli omaisuudenhallintayhtiöiden) pohjalle pääomasijoitusyhtiöiden rypästä. Solidiumin jatkuvat jättiosingot (=kansainvälisen yhdysmiespiirin ansiosta) mahdollistavat koronmaksut uudella lyhyellä 0-velalla. Ja esimerkiksi 30-vuotisesta vain 3-4 %/vuosi eikä lyhennystä lainkaan,kertamaksu 30 vuoden päästä.
    On astuttava Peilisaliin, Hall of Mirrors tase-eräsinkoiluun, moderniin eksegetiikkaan.

    Kärkihankeyhtiö rakentuu ostamalla perustettavaan Solidium 2. versioon kelvollisia suomalaisfirmoja ja jatkossa myös ulkomaisia (=kansainvälinen yhdysverkosto mm.Storan Wallenberg ja Fortumin venäläiset). Ostoista Suomessa etupainotteisesti saadaan myyntivoittoveroa, lahjaveroa ja myös perintöveroa Valtion Taseeseen (=tase töihin) ennakoitavana arvona. Tällainen verotulo-näkymä oli keskuspankkimme lavaste kun valtio maksoi itsenäisyyden alun sekasorrossa upseerien ja virkamiesten palkkoja, opettajajien palkat painotuoreilla markan seteleillä.

    Ratkaisuja löytyy jos vaikka millaisia ja Heikki Juhanserkku Niskakangas onkin sopivasti juuri asemoitunut firaabelihommaan ja kohta eläköityvänä päätoimisestikin isoon neuvonta- ja tilientulkinta firmaan, BDOhon, niiden Neljän Ison (=PwC, EY,KPMG,Deloitte) jälkeen viidenneksi isoin maailmanlaajuisesti. Nämä kaikki ovat Suomeen vakiintuneita ja MBA arvot ja rahantiristäjä liikkeenjohto kultuurin meille juurruttaneet. Nyt niistä ja taitamisesta otetaan hyötyäkin suomalaisille, eikä vain kuten viimeisen vuosisatakvartaalin aikana feodaalisukujen perillisille, ne 20 laulunarvoista.

    Asiaa eivät torppaa ylemmän moraalin akateemiset tahi siltasaarelaiset -edelliset ihan pihalla ja jälkimmäiset eläkelupauksineen kusessa. Onnea matkaan, rahaa palamaan etuaikaisesti, se kierii lumipallona samantien takaisin tasearvojen nousuina -ja nehän ovat oitis voitoksi kirjattavissa, kiitos 90-luvun konsulttien kertoman Goldman Sachs , Merril Lynch ja keille se Kämppi saneerattiinkaan ja Strand Wärtsilä (=Casimir Ehrnrooth). Nyt taitavat olla Ahlströmit kylmäpäisiä puolestamme ja näkevät Wall Streetin Cityn krapulan, jonka aikana pienemmänkin aikeet pääsevät valoon.

    Että tätä se on yhteiskuntaelämä. Edelliset surkuvaiheet ovatkin äkkiä kasvupohjaa uudessa todellisuudessa joka vain ilmaantuu. Joku voi luulla sen tehneensä, mutta ei kannata miettiä onko vesi kalanviljelyslaitos vaiko vapaa ja ääretön. Ala kalastaa. Älä kuuntele luvankysyjiä.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  6. Ad Omnia: Kommentoija Erastotenes Ateenalaisen selitys otsikolle on merkittävä suoritus. Ilmaisen iahiluni. Se on täsmälleen oikea.

    Poistin Kalevala - Pulp -vertailun jutun alusta pitkän miettimisen jälkeen mutta jätin otsikon myös kunnianosoituksena absurdille. Tarantinoa ei tarvitse tässä tulkita, mutta myös Chandlerin henkilöiden viisastelu (wisecracking) yhdistyneenä reaktioihin on mielestäni juuri samaa kuin absurdismi.

    VastaaPoista
  7. Suomen kirjallisuudessa on Kalevalan lisäksi toinenkin Pulp Fiction -allegoria: Sariolan uskomattomat ja rehelliset päiväkirjat. Ne ovat suoraan elokuvan käsikirjoitus. Sitä paitsi Sariola hallitsi suvereenisti jo aikanaan tekstimainonnan. Hän kauhistelee päiväkirjassaan nukkavieruksi kauhtunutta pukuaan, mutta tuumii perään stoalaisen tyynesti: " Susikosken on näköjään seuraavassa romaanissa pistäydyttävä Ajanmiehessä! "
    Lemminkäinen jää toiseksi myös Sariolan järkivapaan sähkerumban rinnalla. Huippuna yösähke: Diktaattori Pinochet, Chile: " Olen suomalainen kirjailija. Kirjojani on painettu kymmenille maailmankielille. Kannatan teitä! "

    VastaaPoista