Homoista ja kommentoijista

Pääsen vähällä kommenttien moderoinnista. Vaikka presidenttiehdokkaat ja heidän puolueensa ovat varsinaista riistamaata, valittamisen aihetta ei ole ollut. Itsestään selvästi julkaistaan myös kaikki sellaiset kommentit, joissa ollaan jyrkästikin eri mieltä kuin blogisti.

En edes tiedä, kuinka usein menen itse sopivuuden rajan yli. Harkittuani jätin kirjoituksesta pois maininnan Väyrysen vahvoista alueista lopetettavien kuntien luettelona. Tarkemmin ajatellen se on huono vitsi ja loukkaava, koska siinä ikään kuin pilkataan syrjäseutujen asukkaita.

Yhden vastenmielisen homovitsinpoistin. En julkaisi liioin väitettä nimetyn poliitikon erektioista. Mielestäni korkein oikeus on ongelmattomasti oikeassa. Makuu- ja kylpyhuone ovat yksityisyyden piiriä, vaikka henkilö olisi julkinen.

Henkilön homoseksuaalisuus sitä vastoin on mielenkiintoinen keskustelun aihe, jos asianomainen on tuonut tämän puolen itsestään julkisuuteen. Esimerkiksi Pekka Haavisto ei kukaties olisi päässyt edes ehdokkaaksi ilman parisuhdettaan. Hän on tässä mielikuvien maailmassa hiukan harmaa. Tuo piirre tekee hänestä kiinnostavan. Menneinä vuosikymmeninä tuntemani homot ovat houkutelleet aivan erilaisiin stereotypioihin, kuten naismaisuuteen tai erikoisuuden tavoitteluun. Nyt tulee mieleen, että homo- ja heteroseksuaalit ovat molemmat erikseen ja yhdessä kirjava joukko, jota on turha tyypitellä.

Se sitä vastoin kiinnostaa, että pahastisanojat eivät näytä käsittävän, miten avoimesti he paljastavat itsensä. Tässä on muuankin, joka joitakin päiviä sitten opetti minulle säätiöverotusta (jota selvitin viimeksi eduskunnan valiokunnalle asiantuntijana Aalto-yliopiston ja muiden säätiöyliopistojen yhteydessä), ja nyt kustannussopimusta (joka näyttää olevan itse WSOY:lle 1993 laatimani versio).

Tähän mennessä kukaan ei ole huomauttanut, että en tiedä mitään twiittaamisesta. Kirjoitin vain kuulemaani. En ole koskaan kokeilklut enkä perehtynyt, enkä ole liioin ollut kuukausiin Facebookissa, koska sinne tulee liikaa aineistoa, joka rasittaa tai surettaa liikaa.

Toistan itseeni soveltaen viisaan psykiatrivitsin: kun uusi potilas ilahtuu ja pirauttaa itkun sanoen, että nyt hän näkee viimeinkin saavansa hyvää hoitoa kaikkien asiantuntemattomien toheloinnin jälkeen – heitä se potilas heti ulos. Hän on luultavasti psykopaatti. Henkilö joka aloittaa kertomalla, miten kukaan muu ei ole voinut häntä auttaa, ei tokene minunkaan avustani, ja siirtyy joka tapauksessa hyvin pian taas seuraavan ammattilaisen puheille aloittaen, että Kemppinenkään ei osannut auttaa.

”Lienet sentään kuullut kustannussopimuksista”, kirjoittaa kommentoija. Miksi? – Koska hän pelkää.

Asiayhteyden kannalta tarpeettoman aggressiivisuuden tavallisin syy on pelko. Kirjoittaja ei luota itseensä.

Tässä asiassa minun ei tarvitsisi edes viitata blogini yläreunassa olevaan listaan, jota on sitäkin kummasteltu. Siitä käy ilmi, että olen tehnyt itse omissa nimissäni yli tuhat kustannussopimusta ja teettänyt tuhansia. Mallisopimuksia olen lisäksi tehnyt joitakin kymmeniä. Kommentoija näyttää ajattelevan, että ’kustannussopimus’ olisi jokin tietty asiakirja tai asiakirjamalli. Todellisuudessa se on sopimustyyppi. Aika usein se on suullinen. Normaalisopimusta ei ole saatu aikaan; kustantajat eivät halua.

Olen kirjoittanut kustannussopimuksista viimeksi pari viikkoa sitten (freelance-toimittajat) ja näiden vuosien aikana jatkuvasti. Mikä siis kiihdyttää jotkut oikomaan asiavirheitä ymmärtämättä itse asiaa? Tässä blogissa esiintyy jatkuvasti aiheellisia oikaisuja. Teen virheitä ja kirjoitan itse asioista, joita en osaa kunnolla. Mutta jos kirjoitan, että Kekkonen oli Ruotsin kuningas, miksi joku kommentoi, että luulisi Kemppisenkin tietävän, että Kekkonen oli itse asiassa Espanjan kuningas.

Olin Heka Haavikon firman tilaisuudessa. Kohtelias vieras kysyi tiesinkö, että tämän Haavikon isä, Paavo, oli ollut huomattava kirjailija. Sanoin olevani asiasta selvillä. Toinen jatkoi:” Hänen teoksen ’Talvipalatsi’ luetaan modernismin merkkiteoksiin.” Sanoin ”Se runo on talviasuttava, huokea, komerokas, ja on varustettu huone sielua varten.” ”Anteeksi kuinka”, toinen sanoi. – Hän pelkäsi. Ramppikuumetta. Grammari lähti omia aikojaan päälle.