Töyssyt

Sinne ajaessani radio jupisi töyssyistä eli hidasteista kaduilla. Asiasta ilmeni erilaisia mielipiteitä. Kotiin tullessani, ruhtinaallisessa pimeydessä, kuuntelin Shostakovitshin kvarteton nro 12 loppuun, ja kun otin levyn pois, seuraavaksi asiaksi ilmoitettiin hitaus.

Keskustellessamme muuan muusikko, joka sanoi syventyneensä viime vuosina erityisesti turkkilaiseen ja arabialaiseen musiikkiin, mainitsi että soittamisessa tärkeintä on kuunteleminen. Radiotoimittaja pahoitteli eri keskustelussa kuuntelemiskulttuurin rapistumista ja sanoi tietävänsä, että tämä on erinäisten nuoruusiän kielen- ja mielenhäiriöiden takana. Kieltä ei saa omakseen, ellei sitä opi – taukoineen, kadensseineen, hidastuksineen.

Paikka oli Orimattilan perukoilla, presidentti Kekkosen arkistosäätiön tiloissa. En tullut kysyneeksi, minkä verran Kekkonen lopulta ehti viettää siellä aikaansa, mutta Kalle Päätalon kuvaaman kaltainen raanu pani minut ottamaan valokuvan. Jos Kekkonen kallisti siihen haivenettoman päänsä, hänellä oli ainakin ympärillään hiljaisuutta, hitautta ja paljon pimeää.

Ainakin Nokia voisi lisätä puhelimen käyttöohjeisiin:” Koska puhelimesi on tuoretuote ja suunniteltukin nahistumaan nopeasti, 1.6. – 31.8. välisenä aikana laske puhelin narun varassa kaivoon, maakellariin tai muuhun viileään paikkaan virta suljettuna.

Oli näet tällä kertaa unohtanut puhelimen matkasta ja iloinen siitä. Tämä puheenvuoro ei ole luddiitin, sillä ilman navigaattoria (Becker) en olisi osannut perille enkä varsinkaan takaisin kotiin.

Tunnen olkapäiden luissa, että ihmiset on kiskottu nyt liian kireälle. Työelämästäkin puuttuu sen ydin, asiaton töllistely ja joutavanpäiväinen jaarittelu, jotka ovat elämisen laadulle yhtä tärkeitä kuin Orimattilaan Kajaanista hankittu Kajaanisssa juuritaikinasta tehty, kiviuunissa hitaasti paistettu ruislimppu.

Ensin tietokoneet aiheuttivat sen, että johtajista tuli sihteereitä ja sihteereistä hallinnollista henkilökuntaa, jonka tehtävänä tuntuu olevan täyttää turhia lomakkeita ja keksiä tarpeettomia kuponkeja. Johtaja (professori) vastaan puhelimeen, kirjoittaa kirjeet, ottaa kopiot, nuolee kirjekuoret.

Sitten kehitys meni siihen, että jokaisesta tuli vahtimestari. Ennen niitä oli, esimerkiksi tuomioistuimissa ja virastoissa sekä paremmissa toimistoissa ja konttoreissa. Vahtimestari loi tulijaan tuikean katseen ja kysyi, oliko tällä oikein asiaakin ja (Otava) jos tarkoitus on pyytää rahaa, kannattaa kääntyä takaisin jo tässä. Vahtimestarin korkeaa arvoa korosti koppalakki ja joka tapauksessa oloissamme harvinainen pukupuku, paita ja kravatti.

Jos oikein iso herra halusi kesken tärkeän neuvottelun itselleen, oikeuskanslerille ja ministerille possumunkit ja limpparipullon mieheen, konkkaronkka ei suinkaan lähtenyt kiskalle, vaan matkaan laitettiin vahtimestari.

Päivällä olin käynyt kirjakaupassa, jossa ilmenee palvelua. Se sijaitsee sangen lähelle Ruotsalaista teatteria. Vanha kaverini, myyjä, sanoi että Miseliinit ovat tuolla kolmannessa kerroksessa. Siellä menin urputtamaan toiselle myyjälle, että tehän nyt sällejä olette, kun hyllystä ei löydy Mislään vert –sarja Akvitantiaa koskevaa nidettä. Tämä vastasi nielaisematta, että jos tämän kerran kävisi englanninkielinen versio, niin löytyy, ja siinä olisi Aragon mukana. On yhdet häät heinäkuussa ja olen ajatellut ryhtyä lopullisesti katumuksentekijäksi ja nousta Rocamadourin portaat polvillani.

Kysymyksessä on aiesopimus, jonka olen tehnyt itseni kanssa. Jos täytyy esimerkiksi valokuvaamista varten poseerata, on viisasta ottaa syndit mukaan. Arkihousuni ovat Snickersit, joissa on helposti ilmeneviä betoniraudoitustehtäviä silmällä pitäen lokerot polvisuojuksille. Olin kyllä ajatellut käyttää niitä lähestyessäni merkkihenkilöitä, mutta lounasystäväni, joka oli hiljan valittu kansainvälisen kirjastopuljun johtoon, sanoi edellyttävänsä vastedes hyvän bysanttilaisen esimerkin noudattamista. Lähestyjän, etenkin rahaa pyytävän, on langettava kolmasti kasvoilleen ja saatuaan kukaties mahdollisuuden puhua, varjostettava kädellä silmiään korkean henkilön ylenpalttiselta loisteelta.

Mutta Kekkosella oli pimeää, eikä isäntä itse ollut enää kotona.