Sivun näyttöjä yhteensä

11. huhtikuuta 2010

Sihteerilintu



Setelin taustassa erottuvat kiehkurat eli girlandit ovat perintöä sihteerien eli kirjureiden aikakaudelta, jolloin herrojen ja kuninkaiden kirjoitustaidossa ei ollut rallattelemista. Ammattimaisen sulkakynän käyttäjät olivat kehittäneet väärennysvarmisteet ja biotunnisteet. He pystyivät näkemään puolella silmällä, oliko heille esitetty asiakirja aito, ja vastasiko sen laatimisesta veli A vai veli B jossain etäisessä kuninkaankaupungissa.

Tikkurilassa keskusrikospoliisin leivissä on edelleen muutama ammattilainen, joiden silmää ei petä kiehkuran oikea muoto, jos viivasta ilmenevä kirjoitusvauhti on väärä. Tätä musteen ja pergamentin ominaisuutta ei Apple eikä Kindle ole onnistunut tavoittamaan: kynänvedon paino ja nopeus näkyviät musteviivan paksuutena ja leviämisenä.

Kutsun todistajiksi ikätoverini, joista vain harva lienee jättänyt väärentämättä isän tai äidin nimikirjoitusta ikäviin poissaolotodistuksiin tai tiedotuksiin jälki-istunnosta. Isälläni oli keljumaisen nopea ja samalla selvä käsiala.

Olen siis hoitanut oikeussihteerin virkaa 1977-1991. Olen tuntenut joukon valtiosihteerejä. Minun aikana oikeussihteeri ei päässyt pullistumaan ylpeydestä, koska suurin osa jäsenistä oli entisiä esittelijöitä. He siis osasivat alan temput yhtä hyvin tai paremmin. Mutta hovioikeusmiehiä, entisiä kihlakunnantuomareita ja niitä harvoja professoreita oli hauska pompottaa.

Rouva Niemisen nimi oli oikeasti Nieminen. Kutsuhuuto hänelle oli ”Niemiskä”. Hän oli tullut toimiston palkvelukseen kansakoulusta päästyään 1926 ja jäi vastahakoisesti vanhuuseläkkeelle 1980.

Useimmissa asianajotoimistoissa oli tällainen sihteeri. Oudostelen, etteivät paranormaaleista ilmiöistä kiinnostuneet koskaan tutkineet heitä. Niemiskä huusi kerrankin minut rapusta takaisin ja huomautti, että tuomarilla on tuossa Mercantile-mapissa viime vuoden ”Mustanaamiot”, kun taas hetikohta alkavassa esiinhuudossa tarvittavat konkurssipesän asiakirjat ovat tässä toisessa mapissa.

Vaihdoimme siis mappeja.

Samanlaisia esimerkkejä on kymmeniä. Vanhemmilta herroilta varmistettiin myös mm. housunnappien tila ennen kuin heitä laskettiin Aleksanterinkadulle höntyröimään. Sanelluissa (silloin saneltiin kirjelmät) inlaagoissa esiintyneet virheet, esimerkiksi viittaus konkkurssisäännön pykälään 49 § j, kun olisi pitänyt olla 49 § i, oikaistiin itsestään selvästi. Liiteleimamerkit eivät olleet koskaan vinossa eivätkä ylösalaisin ja toimiston leima ja liiton sininen merkki olivat juuri eikä melkein kohdallaan.

Historiallisista syistä tuomioistuimissa tärkeimmän sihteerin virkanimike oli ”kirjaaja”. Heillä oli sama hyvän sihteerin kyyhkysen viattomuus ja käärmeen myrkyllisyys.

Minulla oli päämiehinä puolet 60-luvun kulttuuriradikaaleista eli osa 70-luvun stalinisteista. Luulen että Suomen poliittisen liikehdinnän väkivallattomuus johtui sihteereistä. Kenet sihteeri kerran seivästi katseellaan, hän pysyi osana entomologista kokoelmaa, kykenemättömänä aiheuttamaan hämminkiä ympäristölleen.

Jos sihteeri oli todennut, että Casimir Ehnrnrooth tai Jörn Donner oli hampuusi, kun taas Juuso Waldenin pikku erikoisuudet olivat täysin hyväksyttäviä hänen vastuullisessa ammatissaan, tuomiot olivat lopullisia ja oikeita.

Ainakin Rouva Nieminen, joka matkusti kesäaikaan puolisonsa ohjaaman ja kuljettaman moottoripyörän sivuvaunussa Kukkia-järvelle, edusti suomalaisen yhteiskunnan tasa-arvoistavaa elementtiä. Hän piti herrat kiinni todellisuudessa ja arkipäivässä ja vaati siivoojalle palkankorotusta. Hän opetti perusasioita nuorelle juristille (minulle), kun Carola Standertskiöld pakkasi vähän hengästyttämään: ”Voi voi, kun Aino Achté tuli toimistoon, oli se silti toista.”

Myöhemmässä työelämässäni Reenpäät karut kaksoset pelkäsivät vain pankkia ja neiti Toivaista. Neiti Toivainen puolestaan esitti uskottavasti maailman arinta ja kilteintä ihmistä, mutta tiesi kassatilanteen ja vekselisalkun sisällön. Ja Heikki Reenpään (ilman A-kirjainta) sihteerinä toiminut vapaaherratar P. kävi tarvittaessa lyömässä kesken kokousta herrojen pullojen korkit kiinni, koska kustannusmaailmassa oli tapana päihtyä toivottomasti vasta puolilta päivin.

11 kommenttia:

  1. Aivan loistava kirjoitus. Muistui myös yksi vastaava mieleen. Tosin rouva on edelleen yliopiston palveluksessa oppiaineen toimistosihteerinä. Takuuvarmasti tiesi takavuosina laitoksen johtajaprofessorin työsaran paremmin kuin professori itse.

    VastaaPoista
  2. Olipa viehkeä kirjoitus, kruunasi aamukahvit!

    -osku

    VastaaPoista
  3. Jukka vain paranee vanhetessaan..
    Mihin vielä ehtiikään..
    Kunhan vain ei liikaa ylpisty..

    VastaaPoista
  4. Virkanimikkeistä puhuttu ennenkin, mutta onhan se (ollut) pystymetsästä vaikkapa jonkin ministeriön ylitarkastajaksi (eli aloitusvirkaan) komeasti tulleelle hankala hahmottaa hovioikeuden sihteerin (jolla oli oma sihteeri), oikeussihteerin, kirjaajan, lähettäjän, oikeusneuvoksen, oikeusneuvosmiehen tai neuvottelevan virkamiehen oikea asema tikapulla pelkän nimikkeen perusteella.

    VastaaPoista
  5. Eivät tuomioistuimet pärjäisi ilman meitä, ammattaititoisia työhömme sitoutuneita moniosaajia.
    t. nimim. Neiti Näpsä

    VastaaPoista
  6. Kuulin tapauksesta missä pikkutarkka naapuri päätti stalkata (seurata) toista naapuria ja kävi kaikki roskat läpi lappu, lapulta ja hiuspinni hiuspinniltä. Jokainen roska katsottiin ja mietittiin. Ko naapuri oppi sen siitä, koska kun talon asukkaat olivat lajitelleet roskansa vääriin astioihin tämä pedanttinen naapurimies käytti aikaansa ojentamassa heitä ja vei lappuja porraskäytäviin ja jopa asianomaisten postiluukkuun, mikäli hän löysi jotain epäillyttävää. Mies itse piti omaa tarkkaavaisuutta älykkyyden huippuna mutta asukkaat muuten vältteli häntä ja ymmärsivät, että hänen tarkistusvimma tai ticks oli jäänyt päälle ja sellaisia on syytä varoa. Tarkistavat onko plakkia hampaissa, sanoi yksi rouva. En uskalla enää avaa suutani hänen läheisyydessään.
    - Minä taas koen lähes kodinrauhan häirinnäksi jos joku kaivaa minun jätesäkkiäni ja huomaa, että siellä on terveyssiteitä ja muuta sellaista, jota pyrimme piilottamaan roskiin eikä liimaamaan seiniin kuten Iines kirjoitti omasta nuoruudestaan. Onpa outoa tämä oikeamielisyys: missä menee raja, mietin? Samalla tiesin, että olin lapsena käynyt kaikki raja-alueet läpi ja pitänyt huolen, että synnit mitkä synneiksi nyt voidaan laskea tulisi olla ns. kokeiltu lapsena, ettei aikuisena enää vaivaa. Ellei ikinä riko rajoja aivot menevät takalukkoon ja ymmärrys kapenee pieneksi käytäväksi.

    Kirjoitin rakkauskirjeen, oikeastaan kortin, revin sen palasiksi ja heitin roskaämpäriin. Näin miten naapuri poimi sen muista roskista ja iloisen tärisevänä ryhtyi soittamaan:..nyt kuulkaas - nyt löytyi evidenssi! Niin minullekin: onneksi en ole tuollainen ajattelin. Onneksi Jumala antoi minulle terveen fantasian ja terveet hoksottimet mutta missä olisi terve kulttuuri mietin?!

    VastaaPoista
  7. Sihteerilintu on aivan oma lajityyppinsä.Se on liima, joka pitää homman kasassa.
    Tärpäntikkelityyppi on aivan toinen tyyppi.Heistä Herrat meitä varjelkoon.

    VastaaPoista
  8. Mitä nimikirjoitusten väärentämiseen tulee, Kemppinen, olen syntynyt 1944 ja joutunut niiden kanssa tekemisiin koulussa niin usein, että oli siinä ja siinä, etten ryhtynyt ammattiväärentäjäksi. Tupakka-askin hinnalla tein nimikirjoituksia luokkatovereillenikin ja olin jo päättänyt perustaa kuittitehtaan, kun onneksi jouduin kiinni muista rötöksistä ja hanke jäi.

    "Sotakamreeri"

    VastaaPoista
  9. Heräsi mukavia muistoja B&K:n Mikonkadun toimistosta. Jos oli sihteerin pöytä kunnossa, niin niin olivat hiuksetkin - aina! Ihana Niemiskä oli ensimmäinen violettitukkainen nainen, jonka tiedän. Muistoni alkavat 1960-luvulta. Ellen väärin muista, väri ei vaihtunut seuraavinakaan vuosikymmeninä.

    VastaaPoista
  10. Ad Omnia: tärpäntikkeli on seinä- tai kaappikellon heiluri, luultavasti ruotsin kautta sanasta perpendiculaire. "Heiluu kuin tärpäntikkeli" oli Pohjanmaalla tyhjentävä kuvaus eräänlaisesta työnteosta.

    Josta tulee mieleen ennenkin kertomani: pienikokoinen Isosomppi, jota sanottiin Pikkusompiksi kuului olleen niin kiireinen mies kunnan asioissa, ettei ehtinyt heittää jalkaa polkupyörän tangon yli, vaan hölkkäsi pyörän vieressä asemalta kirkolle asti.

    VastaaPoista
  11. Re: virkanimikkeet,

    Sisareni suoritti aikoinaan verovirkamiestutkinnon. Sen estämättä hän myöhemmin synnytti pari lasta ja hoiti verohallinnon palveluksessa nuoremman verosihteerin virkaa. Edelleen sen estämättä, että itse hoidin vanhemman verosihteerin virkaa samassa verohallinnossa (eri toimipaikassa) 4 vuotta sisartani nuorempana *miehenä*.

    Lieneekö ns. lasikatolla ollut osuutta asiassa?

    VastaaPoista