Sivun näyttöjä yhteensä

29. huhtikuuta 2010

Se on sen vallassa



Kommentoijat ovat viitanneet ja itse olen sivunnut Kari Hotakaista useita kertoja, en koskaan kunnolla.

En suoriutuisi äidinkielen opettajana enkä kirjastonhoitajana, koska en tiedä, miten lukijan torjunta voitetaan. Lukemisen virike tulee kaverilta tai eräillä harvoilla lehdestä, tähän mennessä (vuodesta 1956) ei kuitenkaan toistaiseksi Parnassosta.

Suomalaisen kaunokirjallisuuden vahvuus ja heikkous on yksi ja sama asia, syvyyssuomalaisuus. Jännärit ja toimintakertomukset kelaavat eksotiikkaa. Myös suomessa kiinalainen ja afrikkalainen dekkari menestyvät, joten vastaavasti Saksassa tai Ranskassa suomalainen lyö leiville.

Perinteisesti meillä on ollut yhteensä yksi kansainvälinen eli siis muitakin kuin suomalaisia puhutteleva kirjailija, Waltari. Panu Rajala olisi voinut dokumentoida tämän; tiedot löytyvät ”Unio mysticasta”, jossa ne ovat hajallaan: ulkomainen myynti, ulkomaiset kustantajat, ne lehdet, jotka ovat julkaisseet kritiikkejä tuoreeltaan. Kritiikkien kiitoksella tai moitteella ei ole väliä. Sillä on väliä, että Sinuhesta alkaen Waltari arvioitiin tuoreeltaan johtavissa sanomalehdeissä korkeakirjaillisuutena, jopa Ranskassa.

Sofi Oksanen on ainakin ajankohtaisella romaanillaan kansainvälinen. Kehityssuunta jää nähtäväksi. Kirjoittamisen taidoista yleisön löytäminen ei jää kiinni. Hän kirjoittaa hyvin.

Nurkkakuntaisuus (Oksasella Suomi – Viro) ei haittaa. Esimerkkejä: Garcia Marquez (”Macondo”), Tshehov (Sahalin; kyliä arolla), G. Grass (Kasubia eli Pommerin osa), Rushdie, Pamuk.

Väinö Linna on syväsuomalaisuuden suuri nimi ja Kalle Päätalo toinen. Kriteeri on helpoin mahdollinen – menekin laajeneminen lukevien piirien ulkopuolelle. Suomessa on noin 74 henkilöä, joilla on hyvä ja itsenäinen maku, noin 740 henkilöä, joilla on herkkä korva vihjeille, ja noin 7 400 henkilöä, joilla on niin huono luonne, että he menevät esimerkiksi kirjastoon lainaamaan kirjan, kun sillai kuuluu.

Hotakainen on samaa suomalaisuusrintamaa. Kännöksistä huolimatta en osaa arvata, mitä muut kuin suomalaiset käsittävät.

Minulta jäi aikoinaan ”Klassikko” kesken. En lue sakeaa proosaa, jos elämässä on vakavaa huolta tai ankaria muutoksia. Niinpä jäin siihen käsitykseen, että romaanissa kerrotaan piereskelevästä autokauppiaasta. Kun luin kirjan nyt, käsitys muuttui, ja jouduin miettimään laajaa keskiosaa, sitä vappulehtimaista vyörytystä kuuluisan Kirjailija Hotakaisen uskomattomista vaiheista. Lukeminen nosti vähän karvoja pystyyn, koska olen ollut samoissa kehissä ja suunnilleen tiedän, mitkä aivan uskomattomat episodit ovat kuitenkin totta.

Ja luin ”Juoksuhaudantien”. Finlandia-palkinto vakuutti minut aikoinani siitä, ettei teos ole lukemisen arvoinen. Nyt rinnastan nämä kaksi romaania. Klassikossa kirjailija ja ”ansiosidonnainen” Pera ovat sama henkilö. ”Juoksuhaudantie” on tarina henkilöistä, jotka juoksentelevat edestakaisin, kukin omassa haudassaan.

Romaanin kiinteistönvälittäjä näyttää naulitsevan Hotakaisen myöhemmätkin kirjat, kuten ”Ihmisen osan” – myytävänä on vain mielikuvia. Alkutuotanto oli ääntä ja vimmaa (Shakespeare täsmensi ”merkitystä vailla”). Uusin kirjan nimi viittaa Malraux’hin (La condition humaine).

Olen samaa mieltä kuin Hotakainen. Elämä on fiktiota eli kuvitelmaa, jolloin faktat on sitten esitettävä runoutena. Mieleeni tulee kuitenkin de Lillo tai Calvino huonoimmillaan. Ympäristö puuttuu. Ei ole muita ihmisiä, ei kaupunkia, ei kehätietä ei keskuspuistoa. Kirjoittaja viittaa niihin, mutta ne ovat yhtä tosia kuin opastintaulut eli siis täysin tosia ja fyysisiä, mutta kuitenkin vain kirjoitusta eli viittauksia johonkin.

Kun ajattelen Hotakaista ja Tervoa, joudun kertaustyylien maailmaan – sadan vuoden takaiset rakennukset, joissa oli renessanssia, gotiikkaa, barokkia jne. Melkein tekisi mieli mainita Seppälä samassa yhteydessä. Hyviä taloja. Eikä psykoottinen proosa ole huono ajatus psykoosien ajan kuvaukseen. Maanista tekstiä lukiessa tahtoo vain tulla jotenkin depressiiviseksi.

14 kommenttia:

  1. K:
    ..jouduin miettimään laajaa keskiosaa, sitä vappulehtimaista vyörytystä kuuluisan Kirjailija Hotakaisen uskomattomista vaiheista. Lukeminen nosti vähän karvoja pystyyn, koska olen ollut samoissa kehissä ja suunnilleen tiedän, mitkä aivan uskomattomat episodit ovat kuitenkin totta.
    Niin, tätä minäkin mietin, mikä siitä on totta. koska se, minkä tunnen, ja joka kylläkin kuulostaa kovin fiktiolta on kuitenkin niin totta kuin vain olla voi, herää kyssä, mikä sitten on vain sepitettä, jos on?

    Ennen muuta kiinnostaisi ihan kansalaisluottamuksen näkökulmasta kerrottu päähenkilön siirtymä STT:ltä mainonnantuunaajille kauppakadun toiselle puolelle, mikä on totta, mutta se mitä siellä kerrotaan tapahtuneen seinien sisäpuolella, pitääkö se moinen meno ja kutiaan?
    Vuodesta 1997 - tahtomatta tai ei - tämä on jotenkin värittänyt aavistuksiani, ja tavallaan suhdetta ko. mainosfirman silloisten vastuuhenkilöiden myöhempiin edesottamuksiin (joit´ piisaa).
    :/
    Vino hymy, ei karvoja pystyyn.

    VastaaPoista
  2. Ad -rh: - Olin WSOY:n kirjailija 80-luvulla ja tunsin nimeltä mainitut henkilöt, monet jo 70-luvulta, jolloin olin Otavan palkoissa ja jotkut 60-luvulta. Muusta yhteydestä tunnetun Mauno Saaren lyhyt vaihe WSOY:n johtotehtävissä jäi mieleen. Hotakaista tapasin, kun hän oli tullut WSOY:n mainostoimittajaksi. Kiltti ja hiljainen poika, kuten Tervokin.

    Tarmion tapaan joskus Espoonlahden kauppakeskuksessa.

    Joskus haikailen kustannusliikkeiden aitoa historiaa 1968-1998. Ei ole kuulemma tekeillä.

    VastaaPoista
  3. Tervehdys tekniikan miehet. Luen usein Jukan ja toisen tyylikkään piiputtelijan blogeja N900:lla.

    Tämän toisen Uri Avneryn blogi asettautuu zoomauksen jälkeen nätisti näyttöön niin ettei tekstiä tarvitse liuttaa vaakasuunnassa edes kännykän pystyasennossa.

    Urin teksti on lisäksi hyvin erottuvaa mustaa valkoisella.

    Jostakin syystä eivät myöskään useimmat ns. mobiiliuutiset ole yhtä nerokkaita kuin tuo Urin blogi.

    Lukemnisen kannalta on nimittäin tehokasta katsoa koko rivi kerralla ja siirtää katsetta vain alaspäin, esimekiksi kännykkä pystyasennossa, jolloin rivi on lyhyt.

    Tyhmä kysymys. Onko kännykässäni jo jokin ominaisuus, joka tekee tuon mitä tapahtuu automaattisesti Urin blogissa ja jota en vain ole hoksannut ottaa käyttöön?

    http://www.avnery-news.co.il/english/index.html

    VastaaPoista
  4. Toistakymmentä vuotta sitten istuin ikkunapöydässä Aleksanterinkadun hampurilaisbaarissa. Aleksin katuvilinässä dokumentintekijäkaksikko Suutari-Helke näytti kuvaavan jotakin. Yhtäkkiä dokumentaristien ohitse käveli kirjailija Hotakainen, joka vaihtoi toiselle puolelle tietä huomattuaan elokuvakameran. Kirjailija kulki hampurilaisbaarin ikkunan ohitse ja mitättömän hetken aikaa tuijotimme lasin läpi toisiamme. Sitten kirjailija meni menojaan.

    Hiljattain kävin samassa hampurilaisbaarissa ja panin merkille, että seinälle oli hankittu tunnelmanluojaksi laajahko sarjakuvahenkinen kuvateos, jossa oli kaloja jonossa. Kunkin kalan perseestä meni letku seuraavan kalan suuhun. Pikaruokaa. kierrätystä.

    VastaaPoista
  5. Sofi Oksanen kirjoittaa niin hyvin sterotypioita että ruotsalainenkin kriitikko ymmärtää. Sofin musta on mustaa, ja valkoinen valkoista. Värejä tai murrettuja sävyjä ei löydy vaikka etsis.

    VastaaPoista
  6. K:
    Muusta yhteydestä tunnetun Mauno Saaren ..

    Tämä on se just´ahaa.
    Eilinen on historiaa .. ..muusta yhteydestä kerrottiin tietotoimiston päälausetekstillä jotta Akateemikko Paavo Haavikon kuvaaminen sairaalassa ei tuo Mauno Saarelle syytettä salakatselusta.
    Helsingin johtava kihlakunnansyyttäjä Heikki Poukka päätti asiasta keskiviikkona. Haavikon poika Heikki Haavikko oli juridisine neuvonantajineen pyytänyt poliisia tutkimaan, syyllistyikö akateemikon elämäkerran kirjoittaja Mauno Saari salakatseluun.

    ---

    Ja html-tagit kiinni, bloggerilla näkyy uusi tuima muistuttuja.

    --
    Klassikko-romaanin mainos- ja markkinakampanja ehkä päättyy tällä erää tähän.

    VastaaPoista
  7. Tuli syttyy uunissakin paremmin kun se on jo valmiiksi lämmin. Valmis lämpö on vaatinut puita ja tulta sekin, mutta ennen kaikkea aikaa. Eri iässä lukee eri tavalla, mutta syttyykö myöhemmin syvemmin. (rankka huoli voi estää tai edesauttaa pitämistä/ymmärtämistä)

    VastaaPoista
  8. Jukka, Hotakaista mietin minäkin nyt jostain syystä. Minusta Ihmisen osa vertautuu jossain määrin Paul Austeriin. Austeria kannattaa lukea englanniksi, amerikkalaisuudet käyvät ilmi paremmin.

    Varsinkin Ihmisen osa on kirja, jossa Suomen amerikkalaisuus jotenkin käy ilmi, siis tämä raivokas kapitalismi, joka uhkaa tappaa koko Suomen, ellei jotain tapahdu ennen sitä.

    Minusta oli kyllä viisasta että elämän myyjänä oli pienyrittäjä. Yhden sellaisen kuulin sanovan 1990-luvun laman aikaan, että hän ei käsitä miksi täysin terveet ja voittoa tuottavat yritykset panevat ihmisiä kävelemään.

    En minä juuri pienyrittäjiä tunne, mutta heitä on täällä Pohjanmaalla paljon. Kirjailijoiden ja kuvataiteilijoiden kohta on hankala, koska heidän pitää asettautua brändiksi joka tarkoittaa käytännössä yrittäjyyttä, eikä useimmilla heistä ole minkäänlaisia kykyjä sellaiseen. Tämä on kyllä ihan verottajankin suosima kanta. Eikös se silloin ole virallisen Suomen näkemys?

    Hotakainen ei taida ihan köyhä olla, mutta kyllä näitä nälkätaiteilijoita on ihan oikeasti.

    Hauskaa vappua!

    VastaaPoista
  9. Hota samaisti itsensä juppeihin 1980-luvulla - kerran se oikein kiivastui juppiutensa epäilystä.

    VastaaPoista
  10. "Perinteisesti meillä on ollut yhteensä yksi kansainvälinen eli siis muitakin kuin suomalaisia puhutteleva kirjailija, Waltari."

    Ai Arto Paasilinnaa ei lasketa?

    Puhuttelisivat varmaan monet muutkin, mutta kenet niitä saisi kääntämään ulkomaaneläjien kielelle?
    Pussikaljaromaani olisi syytä kääntää kielille ja pian.

    VastaaPoista
  11. Ad Anonyymi: jännäri, jonka mainitsin, ja huumori näyttävät olevan omalakisia. Silti, tietääkseni Havukka-ahon ajattelija, jota pidän mainiona teoksena, ei ole välittynyt maailmalle.

    VastaaPoista
  12. Ihmisen osa oli loistava!

    VastaaPoista
  13. Minua pidetään perhepiirissä kohtalaisen keskinkertaisena tyyppinä, joten on oletettavaa, etten saanut tuosta blogitekstistä oikein selvää, mitä mieltä sen allekirjoittanut itse Hotakaisesta on, vaikka epäilemättä se siellä sanottiin.

    Käännöksen ansainneista (saaneista?) mainittakoon myös Hamsterit, jota pidän universumin huumoripitoisimpana opuksena.

    Kaverini ei lue Hotakaista, koska tämä oli kiroillut jossain tv-haastattelussa. Myöhemmin hänelle "selvisi" että haastateltava oli ollut humalassa. Minä en muista tällaista kuulleeni kuitenkaan koskaan. Ja juoksuhaudantiestäkin pidin.

    S.

    VastaaPoista
  14. Ylen Radio Suomen toimittajan Juha Roiha haastatteli Kari Hotakaista ravintola O´Malleyssä marraskuussa v. 2006 iltana, jolloin Hotakainen oli jälleen kerran nimetty Finlandia-kirjallisuuspalkintoehdokkaaksi.

    - Mikä lääkitys sulla on?, Hotakainen aloitti keskustelun, kun Roiha onnitteli kirjailijaa.

    Yleisön joukossa ollut henkilö vertasi Hotakaista kirjallisuuden Matti Nykäseksi.

    - Nimenomaan. Tuu sinä tänne saatanan pölvästi nyt.


    Olisiko kannattanut harkita sen käyttämättä jättämistä? kysyi Roihalta Tampereen yliopiston toimittajakoulutuksen viikkolehti.
    – Harkittiin kyllä, lähinnä sitä, laitetaanko koko raakamateriaali verkkoon kuten aikaisemmat haastattelut. Varsinaisen ohjelman leikkaamiseen meni melko paljon aikaa. Kysyin kahden henkilön mielipidettä asiasta, ja he olivat samaa mieltä siitä, että jutusta välittyi aito tunnelma ja tilanne jopa muistutti etäisesti haastattelua. Päätimme laittaa koko jutun verkkoon.
    (poistettu)

    VastaaPoista